Lyökää lyötyä!

Päätin firman pikkujouluissa, etten enää halua osallistua firman juhliin. Seuraavat juhlat olisivat olleet tilikauden avajaiset, jotka on pidetty yleensä huhtikuun puolivälissä. Pohdin moneen kertaan kevään aikana haluaisinko osallistua vai en. Sitten näytti jo hetken aikaa siltä, ettei juhlia tulisikaan, koska ilmoittautumisia ei ryhdytty kysymään samaan aikaan kuin aiempina vuosina. Esimiehet eivät puhuneet sanaakaan tapahtumasta. Ajattelin jo, että firma ei sitten viitsi järjestää juhlia lainkaan, koska en ole aikeissa osallistua. Ehkä silti enemmän ajattelin, että syy olisi taloudellisessa tilanteessa, kun kerran säästötavoitteitakin on niin paljon.

Sitten tuli kuitenkin intraan otsikot, mutta tapahtuma oli siirretty loppukuulle. Olin jo niin asennoitunut, ettei mitään pirskeitä tule, että oli aika selvää, etten aio osallistua. Lisäpontta päätökselle antoi se, että tilaisuus osui viikolle, jolloin joudun olemaan "yksin" töissä. Työpari viettää ansaitsematonta talvilomaansa, ja minä kärvistelen töissä tekemässä lähes yksinomaan asioita, joita en osaa yhtään. Kaiken kukkuraksi työparin piti vielä erään palaverin takia saada myös vappuaatto vapaaksi. Esimies kerrankin kysyi sopiiko tämä minullekin. Vastaukseni "Ei tietenkään sovi." otettiin vuoden parhaana vitsillä ja kumpainenkin (esimies ja työpari) nauroivat sille makeasti.

Eihän tämä yksi typerä talviloma tee muuta kuin pilaa minulta kaksi viikonloppua, 6 arkipäivää, 5 arki-iltaa, tilikausipirskeet ja vapun. Maanantaina toivoin, että lentokone putoaisi taivaalta päälleni työmatkalla, ettei tarvitsisi mennä töihin. Ei pudonnut. Töihin päästyäni olen tehnyt hieman yli kahdeksantuntisia tauottomia päiviä ja iltaisin ollut niin väsynyt kipeä, etten ole jaksanut tai halunnut tehdä enää mitään kotona. Voimat ovat riittäneet vain sipsien ja muun roskan syömiseen ja television tuijottamiseen. Kaikki kotityöt ovat jääneet tekemättä. Mitään "hauskaa" ei varsinkaan ole tullut tehtyä.

Tietenkin meille kaikille kuuluu lakisääteinen ruokatauko tai jotain vastaavia, mutta kun olen surkea työssäni, kestää sen tekeminen kauemmin kuin normaalilla ihmisellä kestäisi. Töiden määrä on luonnollisestikin kaksinkertainen, kun toinen tekijä on lomalla, mutta mikään ei silti saa jäädä tekemättä. Jokainen omalle alueelle tuleva tehtävä on lisäksi hoidettava eteenpäin 15 tai 30 minuutissa, vaikka miten olisin hidas. Jo nyt saan jatkuvasti pelätä, että jostain tulee huutoja ja haukkuja, mutta en ketäisi ottaa sitä riskiä, että niitä tulisi lisää sen takia, että olen pitänyt tauon. Kun on hidas ja huono, se on ihan omaa tyhmyyttä, eikä firman pidä siitä joutua kärsimään.

Tilannehan on muutenkin jo sellainen, ettei maailmassa mielestäni ole mitään hauskaa, joten ei tämä kidutus ole ihan hirveästi elämää muuttanut. Neutraalin ja kärsimyksen välinen suhde on kallistunut enemmän kärsimyksen puolelle. En nauti enää mistään muusta kuin syömisestä ja autolla ajamisesta. Saunasta en nauti, koska syksystä saakka riivannut stressi-ihottuma kiusaa edelleen ja saunassa kutka vain yltyy.

Nukkuminen sujuu vielä jotenkin, joskin saatan helposti raapia itseni unissani verille tai mustelmille. Kumpaa pahaa saan aikaiseksi, riippuu siitä nukunko hanskat kädessä vai ilman. Hanskat kädessä tulee mustelmia, kun ei kynsien teho ole riittävä sellaisenaan. Olin tosin yhtenä yönä siepannut yöpöydältä voidetuubin ja raapinut itseäni sen terävillä kulmilla, koska hanskat haittasivat efektiä. Ei ole kovin hauskaa herätä aamulla tutkimaan vahinkoja. Välillä taas nukkuminen pelottaa, koska olen iltaisin niin pahoinvoiva, että tuntuu siltä, etten välttämättä herää aamulla.

Kuluneella viikolla on vaivannut iskias, hartiakipu, olkapääkipu ja jännetupentulehdus. Osa näistä tietysti vaivasi jo edelliselläkin viikolla, mutta lääkäriin ei ole mitään asiaa, kun kerran ei voi sairaslomallekaan jäädä. Ensinkään en uskaltaisi, koska pelkäisin joutuvani mustalle listalle ja irtisanottavaksi seuraavan erän joukossa. Toiseksi kivut ovat vielä lääkkeillä hillittävissä siedettävälle tasolle, jolloin pidän itseäni työkuntoisena. Tietenkään vaivat eivät parane rasittamalla niitä lisää, mutta mitäpä tällainen turhanpäiväinen valas terveydellä tekisikään?

Olisin vähemmän pettynyt kuluneeseen viikkoon, mikäli esimies olisi vaivautunut edes kerran kysymään jaksamista tuplatun työkuorman juhtana tai jos esimies olisi edes yleisesti yrittänyt järjestellä alaisilleen mahdollisuutta lähteä juhliin klo 14 kuljetuksella. Kaikkihan eivät voi lähteä, koska jonkun on tehtävä työt, mutta sen vuoksi olisikin reilua käydä yhteistä keskustelua siitä ketkä eivät edes halua lähteä ja ketkä viime vuonna kiltisti jäivät töihin koko päiväksi ja olisivat tällä kertaa "ansainneet" päästä aiemmin paikalle. Ei ole kovin helppoa räpiköidä irti valtavasta itseinhosta, kun ei kukaan muukaan tunnu olevan sitä mieltä, että ansaitsisin mitään muuta kuin kurjuutta.

Täytyy lohduttautua syömällä jotain. Mitähän jääkaapista vielä löytyisi?