Suremisen viisi vaihetta

Meillä on lääkärin kanssa vähän eri näkemys sairaana olemisesta. Lääkärin mielestä en ole sairas, jos minulla ei ole akuutteja oireita. Oireethan saadaan pidettyä kurissa lääkkeillä. Tästä oli puhetta joskus muinoin kolesterolikontrollin yhteydessä. Sama muistui mieleen uudestaan, kun pohdiskelen kilpirauhassairauttani; olen sairas, koska tarvitsen lääkkeitä. On kamala ajatus, että on aina sairas. Pidän silti lääkärin tarjoamaa ajatusmallia itsensä huijaamisena. Sitten kuitenkin huijaan itseäni monilla muilla tavoilla...

Klassinen käsitys menetyksistä ja suruistahan on 5-vaiheinen prosessi, jonka jokainen surija käy läpi. Vaikka prosessin onkin tarkoitus edetä yksilöllisesti eikä kaikkia vaiheita välttämättä käydä läpi, löydän silti aika monta asiaa, joiden kanssa olen jumiutunut yhteen tai toiseen vaiheeseen, erityisesti kieltämiseen.

1) Kieltäminen (denial)
- Kieltäydyn ankarasti näöntarkistuksista, joita tyrkytetään tekstiviestitse ja satunnaisilla ostosreissuilla silmälasikauppiaan luona. Sain ensimmäiset silmälasini joskus yläasteella. Käytin laseja vain tuntien aikana ja vain, jos oli pakko nähdä jotain taululta. Muuten otin ne vikkelästi pois. Sen jälkeen olen antanut tarkistaa näköni vain kerran, vaikka olen käynyt silloin tällöin tilaamassa uusia aurinkolaseja vahvuuksilla. En vain voi hyväksyä sitä, että minulle on käynyt näin onnettomasti ja häpeällisesti, että näköni on heikentynyt kakkosesta huonommaksi.

- Inhoan tyroksiini-purkkia yöpöydälläni. En voi laittaa sitä laatikkoon, koska muuten unohtaisin sen. Yritin pestä purkista etikettiä pois, mutta liima on liian tiukassa, vaikka paperi lähteekin. Edes öljyllä en saanut purkkia tarpeeksi puhtaaksi. Onneksi sain käsiini toisen suunnilleen saman kokoisen lääkepurkin, joka on aivan eri näköinen ja etikettikin lähti helposti. Nyt voin säilytellä niitä inhottavia pillereitä siinä ja tarjoilla ne itselleni aamulla Ikean minikokoisesta tarjoilukiposta. On liian kamala ajatus, että pidemmän päälle vain lääkkeet pitävät minut hengissä. Ansaitsisin oikeasti kuolla jo nyt, etten turhaan kuormita maapalloa. Minun on pakko yrittää olla ajattelematta asiaa, joten kaikki asiasta muistuttavat tunnusmerkit on yritettävä häivyttää. Vetkuttelen labrassa käymisen kanssa, vaikka tunnen olevani taas paljon väsyneempi, koska pelkään annostuksen vaativan nostamista. Yksi takaisku lisää. Syyskuun aikana pitäisi se käynti silti saada hoidettua.

- En pysty hyväksymään sitäkään, että minusta tuli ruma ja lihava. En osannut odottaa sitä lapsena. Näiden kahden asian osalta tunnen kieltämisen lisäksi vihaa ja masennusta. Tunteet vuorottelevat, mutta edistystä kohti hyväksyntää ei tapahdu.

2) Viha (anger)
- Olen rumuuteni takia vihainen itseni lisäksi nuoruudenaikaiselle ihotautilääkärille ja ahneille kosmetologeille.
- Olen vihanen siitä, että kaikkien muiden vaivojen lisäksi sain vielä vammaisen kilpirauhasen.
- Olen vihainen itselleni kaikista epäonnistumisista ja pienistäkin virheistä, jotka olen elämäni aikana tehnyt. Syytän itseäni yhä mm. siitä, että näytän eräässä lapsuuden perhekuvassa keskisormea (vaikka onnistunutkin versio on olemassa), että lapsena tönäisin kaverini alas liukumäestä (vaikka kenellekään ei käynyt säikähdystä pahemmin), että vastasin kolmannen luokan kertotaulu-pistokokeessa väärin kysymykseen 8 x 8 = ?

3) Kaupanihieronta (bargaining)
- Tätä harrastin joskus nuorempana, mutta olen luopunut siitä, koska en tiedä kenen tai minkä kanssa kauppoja hieroisin. Lapsena lupailin ryhtyä uskomaan jumalaan, jos... En kuitenkaan ryhtynyt, vaikka asiat yleensä kääntyivätkin parhain päin. Nykyään nostan itsekseni maljan ja ajattelen "oikeudenmukaisuus toteutukoon" ja jään odottamaan miten käy.

4) Masennus (depression)
- Masennusta koen, kun muistan, etten ole saavuttanut elämässäni mitään, mitä itse arvostaisin. Enkä pidä itseäni kilpirauhasen vajaatoiminnan takia enää ihmisenä, jolla on oikeus elää tai oikeus tehdä mitään muutakaan. Turha tässä iässä on muutenkaan ajatella vaikkapa perheen hankkimista, mutta kilpirauhasvian kanssa se on entistä turhempaa. Kun kerran kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa lapsettomuutta, on se luonnon tapa sanoa, että tämän yksilön ei kuulu lisääntyä. Lääkittynä siihen saattaisi hyvinkin pystyä, mutta se vain on mielestäni luonnonvastaista. Olen silti niin raukka, että napsin kiltisti lääkkeeni, enkä anna itseni kuolla pois. Ja mitä sitä turhaan vanhemmille tai ystäville suruja aiheuttamaan. Onneksi tästä on aina hyvä kääntyä kieltäytymis-vaiheeseen ja olla vähän aikaa taas onnellisempi.

5) Hyväksyminen (acceptance)
- Ainoa puute, jonka olen oppinut itsessäni hyväksymään on se, että en ole tippaakaan musikaalinen. Olen katastrofaalisen huono laulaja (pitäisi paremminkin käyttää sanaa raakkuja), mutta se ei sureta minua yhtään. Olen melkeinpä ylpeä siitä, että musiikilla ei ole elämässäni juuri minkäänlaista sijaa - varsinkaan merkittävää.
- Hyväksyntä-käsitettä ajatellessani tulee mieleen vain, että elämäni on sarja epäonnistumisia. Epäonnistumiset ovat minulle onnistumisen menetyksiä. Siksi siis hahmotan menetyksen ja surun kaavion kautta tuntemuksiani. Jos joku kehittäisi iloitsemisen prosessin, niin sille minulla ei olisi käyttöä. Ellei se sitten olisi seuraavanlainen: 1) riemuitseminen 2) lannistuminen, koska maailma kostaa iloitsijalle riemun aina.