Hippopotamidae

Naislauma kokoontui aikaisin lauantaiaamuna Länsisatamaan lähteäkseen viettämään yhden yksilön 30-vuotisjuhlia. Vaikka olen parempi iloitsemaan muiden vastoinkäymisistä kuin menestyksestä, hiukan hirvitti, kun katselin minkälaista väkeä meistä on tullut. Ala-asteella olimme pieniä ja tavallisia tyttöjä. Nyt lähes jokainen on jonkin sortin pullukka. Viehättävin nainen seurueestamme taisi olla eräs vauvavahdiksi lähtenyt anoppi, vaikka olikin reilusti meitä muita vanhempi, eikä ollut viehättävin vain painonsa puolesta.

Mikä ihme on saanut iloisen joukkomme eksymään jatkuvasti jääkaapille ja herkkutiskien luo? Aistin myös jonkin verran sellaista, ettei kovinkaan monella ollut minkäänlaista suunnitelmaa yrittääkään laihtua. Kaikki vain tyytyvät vaikka siihen, että etsivät parhaiten omalle vartalonmuodolleen sopivia vaatteita. Laihtuminen olisi jo vähitellen myös terveyttä edistävä tempaus, mutta ei... Aika moni joukosta on aktiivista ja liikkuivaista porukkaa, joka harrastaa jonkinlaista liikuntaa suhteellisen säännöllisesti, mutta silti vain kilot vievät voiton. Kuinka paljon me oikein syömme ja miksi?

Ei kai tämä voi olla oikein sukupolvi-ongelmakaan? Kyllä laivalla tuli vastaan vaikka kuinka paljon hoikkiakin kolmekymppisiä. Tai ehkä ne olivat sitten parikymppisiä kuitenkin? Suurin osa kaikista matkustajista taisi kyllä olla aika pulskia. En yhtään ihmettele, että tilanne huolettaa terveysalan ihmisiä. Huolestuttaa minuakin. Viron puolella vilisi laihoja ja kauniita naisia. Mieluummin olisin sellainen, joskin silti suomalainen.

30-vuotisjuhlijat aamiaisbuffetissa