Laiskiaispulla: Lefkas #3 Vesiputous

30.6.2025

Heräilin seitsemissä, mutta en jaksanut vielä nousta, joten makoilin vielä puolisen tuntia. Kahdeksan maissa jalkauduimme aamiaissaliin. Croissanteja ei ollut tarjolla eikä niitä tuotu vielä puoleen tuntiin, vaikka edellisenä päivänä ne olivat jo loppu klo 8.30. Vaihtoehtoiset leivät eivät olleet kaloriensa arvoisia syödä. Testasin ottaa automaatista pari annosta espressoa, mutta se oli vähintään yhtä kamalaa kuin edellispäivän cappuccino, eikä silti tuntunut antavan yhtään virtaa.

Croissuista kaloreita päivään.

Lähdimme piipahtamaan kauppaan suoraan aamiaiselta. Ostimme parit vesipullot ja keksejä evääksi päivän retkelle. Palasimme sitten huoneeseen vaihtamaan ns. vaellusvaatteisiin. 9.30 maissa olimme jälleen hotellin edessä kadulla, mutta lähdimme talsimaan tällä kertaa oikealle pois päin kylästä ja kohti vuoria. Kohteenamme oli lähienen vesiputous, jonne olisi noin 3 kilometrin matka. Tie oli tasainen paitsi aivan viimeinen parin sadan metrin pätkä putouksen parkkipaikalta eteenpäin. Paikoin rotko muistutti hieman Kreetan Samariaa.

Matkalla kohti vuoria.

Vuohi vakoili ohikulkijoita romupihalla.

Putous oli kuiva, kuten arvasmimme jo rutikuivasta uomasta matkalla. Kallioseinällä valui vain pieni liru vettä - waterfall oli ennemmin waterwall. Korkeat kalliot putouksen ympärillä muodostivat luolamaisen tunnelman, johon oli varastoitunut viileämpää, kosteaa ja maakellarimaista ilmaa. Vaikka putous ei kuohuillutkaan, oli silti kiva nähdä luonnonkaunis ja jylhä paikka. Kalliot olivat huippuliukkaat ja parhaille kuvauspaikoille piti kömpiä varovasti, tai ainakin pois pääseminen piti tehdä varoen. Muita ihmisiä ei ollut kovin paljon, mutta väkeä tuli ja meni koko ajan jonkin verran.

Uoma oli kuivana.

Jylhien kallioiden välissä.

Vettä oli, mutta putoukseksi ei oikein voi nyt kutsua.

Hienon värinen lammikko.

Matalammassa lammikossa asusteli jotain nuijapäitä.

Paikoin tuli Samarian rotko mieleen.

Päätimme nauttia parkkipaikan viereisessä kahvilassa (Cafe-bar Platanos) voimaannuttavat frappet á 4 € ennen paluumatkaa. Tarkkailimme samalla hauskan paikallisen (kirppuisan?) koiran touhuja. Paluumatka sujui nopeampi kuin meno. Näin käy jostain syystä usein, vaikka periaatteessa paluumatkalla pitäisi olla väsyneempi. Pari vuohta oli putousvierailumme aikana karannut aitauksestaan tielle. Ne vaikuttivat kuitenkin säyseiltä eivätkä olleet meistä moksis. Kanoja oli monessa pihassa, kukkoja myös kiekumisesta päätellen. Vasen lonkka alkoi hiukan vaivata paluumatkalla. Yleensä oikea on viime aikoina ollut pahempi. Onneksi minun kipuni ovat yleensä sitä laatua, että hoituvat parhaiten menetelmällä "walk it off".

Myös Madeiran malliset levadat olivat edustettuina.

Kahvilan hauveli vahdissa.

Hauvat tuijottelivat toisiaan uteliaina.

Ei sininen vaan vihreä hetki.

Frappe antoi uutta potkua kävelyyn.

Hotellihuoneessa jäähdyttelyn ja lisäaurinkorasvauksen jälkeen lähdimme mereen uimaan puoleksi tunniksi. Pohjan pikkukivet sattuivat erityisen paljon jalkapohjiin tänään, ne olivat jotenkin herkkänä. Ehkä kävely oli kuluttanut osan niiden resilienssistä. Palatessamme rannalta jäimme hotellin allasbaariin aperol spritzeille á 11 €, jotka laitoimme huoneen laskuun. Asioiden tilaaminen huoneen laskuun tuntuu jotenkin niin aikuiselta touhulta. Tuntuu siltä, että mikään määrä ikää tai matkakokemusta ei tee ihmisen sisimmästä aikuista.

Juomat olivat melko hyvät. Eivät välttämättä maailman parhaat kuten baarimikko yritti kehuskella, mutta kyllä niitä voi ihan kunnialla tarjota. Hotellihuoneessa tutkailin hieman lautta- ja bussiaikatauluja ja etsiskelin paikallista postikonttoria kartalta. Suihkujen jälkeen kipaisimme jälleen kauppaan ostamaan vettä. Lähdimme vaihteeksi kylän pääraittia eri suuntaan kuin yleensä ja löysimme toistaiseksi parhaan ruokamarketin. Sieltä nappasin heti ostoskoriin heidän viimeisen CAIR Brut-pullonsa á 14,90 €, vaikka se ei suoranaisesti ostoslistalla ollutkaan. Toisaalta CAIR on aina ostoslistalla!

Nidrin kirkko nökötti päätien varrella.

Veimme tavarat hotellille ja lähdimme rantakadulle drinksuille. Asetuimme ensimmäiseen paikkaan, jossa oli muutamia muitakin ihmisiä. Kippolan nimi taisi olla Sweet Elite. Seuramies tilasi Alfa-olutta hanasta. Itse päätin kokeilla Gin fizz-juomaa, koska se oli ollut niin hyvä Korfulla. Täällä juoma kuitenkin floppasi. Se oli kaikin tavoin laimea, vaikka oli melko hintavakin.

Gin fizz floppasi, vaikka koristereuna olikin sievä.

Drinksuja siemaillessamme näimme kuinka ravintolan edustalle pysäköi suksiboksilla höystetty jättiauto, jossa oli Moldovan kilvet pahaenteisellä RUS-pedon luku-numerolla. Autosta jalkautui hyllyvä sikaniskainen perhe, pl. yksi siro nuori nainen. Perhekunnan "isä" jututti jollain asialla naapuriravintolan tarjoilijaa. Sillä välin laiska poika harhaili istumaan meidän ravintolan tuoliin, mistä meidän tarjoilijamme kävi ajamassa hänet pois, kun poika ynseästi kieltäytyi tilaamasta mitään. Merkillistä porukkaa, ettei voi edes paria minuuttia seisoa omilla koivillaan, jos ei kerran ole tarkoitusta ryhtyä asiakkaaksi. Lopulta koko poppoo harhaili rantakatua toisaalle.

Tipu näytti vihaiselta ollakseen rauhan lähettiläs.

Kävimme juomien jälkeen katsomassa satamassa löytäisimmekö Meganissi II-laivan lipunmyynnin. Joku koppi siellä nökötti. Ensimmäisestä drinkistä masentuneena menimme vielä toiseen happy houria mainostavaan paikkaan mojitoille á 5 €. Tällä oli nimenään Plaza cafe & bar. Tarjoilijatar oli kiva ja juomassa ytyä. Seuralaiseni ei tosin jostain syystä tykännyt omastaan. Ehkä sellainen juoma ei sovi oluen perään ainakaan ilman paletinpuhdistajaa.

Mojito oli herkullinen.

Rantabaareissa oli leppoisaa.

Juomien jälkeen lähdimme käyskentelemään ympäriinsä. Katselimme kuljeskelun lomassa kauppojen postikorttivalikoimia, mutta ne olivat suppeat ja valjut. Hotellille päästyämme lueskeslin läpi pitsaravintoloiden arvosteluja. Illalliselle päädyttiin menemään Pomodoro-nimiseen paikkaan, joka oltiinkin jo nähty monesti, ja oli saanut melko hyviä arvosteluja. Klo 19.30 pääsimme vielä helpsti sisään.

Pomodoro populaa pullollaan.

Tarjoilija oli hieman ylienerginen "showmies", joka muistutti ulkoisesti melkoisesti tv-sarjan Alan Harperia, mutta sen verran helposti lähestyttävä, että minäkin uskalsin kysyä saiko viiniä laseittain, vaikka listalla oli vain 1 l talon viiniä ja täysikasvuisia pulloja. Tilasin lasin roséta, jonka hinnaksi taisi tulla 3,50 €. Ruuaksi valitsin pizza Grecan, johon tuli paprikaa, fetaa oliivia ja pepperonia á 14,90 €. Seuramies valitsi pizza Tacchino, jonka täytteitä olivat kalkkuna ja maissi á 12,90 €. Juomaksi hän pyysi Fix-oluen, mikä oli tarjoilijan mukaan epätavallinen tilaus. Tripadvisorissa kaikki kehuivat tiettyä tarjoilijaa rempseän tyylin vuoksi - melkein voisin arvailla, että kohtasimme samaisen miekkosen. Aika ähky tuli, kun saimme aterian maaliin. Vaihdettiin matkan varrella yhdet maistiaispalat keskenämme. Hyvät olivat kummankin pitsat, vaikka ne eivät maailmanluokan tittelistä vielä kilpailekaan.