Lefkas #4 Meganisi

1.7.2025

Heräsin taas seitsemissä, mutta en välittänyt nousta heti. 7.45 maissa kampeuduin tolpilleni. 8.20 maissa olimme valmiita aamiaiselle. Tällä kertaa croissanteja oli heti tarjolla, jopa riittävästi. Omenamehua ei ollut, vaan tilalle oli tullut jokin uusi pahanmakuiseksi paljastunut mehu. Asetuimme ulos uima-altaan viereen aterioimaan.

Altaan ympärillä pörräsi satunnaisesti nälkäisiä ampiaisia. Uteliaisuuttamme leikkasimme nakista palasen tyhjään voikippoon, kun huomasimme sen olleen kiinnostunut juuri tästä elintarvikkeesta. Ampiainen saapui pienen tauon jälkeen paikalle ja oli hetken aikaa hämmentynyt, kun nakki ei löytynytkään samasta paikasta kuin hetki sitten. Lopulta se huomasi viimeisen palasen ja asettui uhkarohkeasti pitkäksi aikaa kaivertamaan irti oman päänsä kokoista palaa, jonka se sitten kiikutti lapsosilleen. Sama toistui pari kertaa, kunnes tarjoilija kävi hakemassa roskia pois.

Ampiainen kaiversi nakkia kaikin voimin.

Ampiainen vei ison palan nakista mennessään.

Varpunen kesäaamuna.

Palasimme huoneeseen suunnittelemaan päivän varustusta ja hoitamaan aurinkorasvauksen. Kymmenen maissa lähdimme ulos ja tepastelimme kohti satamaa. Meganisi II-lautta oli jo laiturissa klo 10.15 ja otti matkustajia kyytiin. Lippukopin ikkunaan oli liimattu lappu, jossa kerrottiin lippuja myytävän lautalla. Kiipesimme siis kyytiin ja henkilökunnan ohjaamana autokannelta ensimmäiselle matkustuskannelle. Sen nurkalla päivystäneeltä miekkoselta ostimme liput á 1,70 €. Meillä oli tasaraha valmiina, mikä näytti yllättävän miekkosen.

Lippukoppi opasti menemään suoraan lautalle.

Väkijoukot painelivat sisään vasemmalta.

Löysimme ylimmältä kannelta kaksi vapaata vierustoveritonta paikkaa piipun juurelta varjosta. Lautan piti aikataulun mukaan lähteä klo 10.30, mutta irtautuminen tapahtui hiukan myöhässä. Paatti otti nimensä mukaisesti suunnaksi Meganisin saaren. Matka kesti vajaan puolituntisen, mutta emme päässeet Vathyyn, joka olisi ollut saaren pää'kaupunki'. Kirjastosta lainaamieni opaskirjojen mukaan "kaikki lautat vievät Vathyyn", mutta internetin mukaan Vathyyn ei pääse millään. Meidät siis kiikutettiin saaren toiseen pienempään satamaan Porto Spiliaan, missä oli vain rantaravintola, pieni marketti ja uimaranta.

Nidri oli mukava rantakylä.

Satama jatkui koko rantakadun mitalta.

Aika monta venettä kellui Nidrin edustalla.

Siellä se Spartochori häämöttää kukkulan laella.

Perille päästyämme törmäsimme hetimmiten omituiseen näkyyn. Heinikkoon oli hylätty vanha sininen Renault Scenic, jossa oli suomalaiset rekisterikilvet. Eli jos joltakulta on hukassa STG-855, niin sen voi käydä noutamassa Meganisin saarelta.

Kreikassa pappien näkeminen tuottaa miehille epäonnea, jos ei huomaa
heti rapsuttaa hiukan kulkusiaan. (Aikamoinen tekosyy touhulle keksitty..)

Lautan paluuaikataulu.

Suomalainen auto yllätti.

Tie kiemursi korkealle kukkulan päälle heti, kun poistuimme satamasta. Kävelimme lähimpään yläkylään Spartochoriin, kun emme olleet tulleet uimaretkelle. Heti alkumatkasta joku suorastaan tunnistamatonta vierasta kieltä puhuva mies tuntui kannustavan meitä oikeaan suuntaan, kun tutkimme puhelimesta karttaa.

Kävelijöiden "oikopolku" vei läpi tuoksuvan mäntymetsikön.

Satamalahti hehkui sinisenä.

Matka ei ollut pitkä, mutta silti erittäin kuuma ja hikinen. Poikkesimme heti ensimmäiseen kahvilaan, joka huipulla tuli vastaan. Summer sun-niminen kippola oli onneksi ihan mukava paikka upeilla maisemilla. Tilasimme frappet ja vettä. Hiestynyt olo ei meinannut helpottaa millään, vaikka viuhkakin oli apuna.

Huippu alkaa häämöttää.

"Kisalla on pika hända."

Meganisin maisemat olivat mahtavia.

Taustakuvapotentiaalia.

Kahvila on juuri sitä mitä hikinen ja hengästynyt matkailija tahtoo nähdä.

Kahvilaan pääsy edellytti vielä hieman lisää ponnistelua.

Virkistystauko maisemakahvilassa.

Kahvien jälkeen teimme pienen kierroksen kylällä. Se oli hyvin autenttisen oloinen, mutta pitkäksi aikaa siellä ei ollut katsottavaa. Kuvasin erään talon porttia kehystäviä granaattiomenoita puussa ja naisasukas (?) tuli ohi kulkiessaan näyttämään käsillään miten isoja niistä aikanaan tulee. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta kuukausien nimet ovat sen verran samanlaisia, että olimme ymmärtävinämme, että hedelmät ovat kypsiä syyskuussa.

Kaikki luukut olivat suljettuna.

En kyllä tiedä minkämoinen bussi mahtuu tässä kylässä pyörimään.

Asukas oli virittänyt mukavan istuskelupaikan itselleen.

Kylän kujilla oli hiljaista.

Hehkeitä granaattiomenia kypsymässä.

Lähdimme laskeutumaan hyvissä ajoin alas kohti klo 13 lauttaa. Männyt tuoksuivat ihanasti. Alakylästä ostin vielä minimarketista sormustimen ja pari pulloa vettä. Laiva tuli ajoissa. Lippujen kanssa toimittiin samoin kuin tullessakin. Katselimme lautan lastaamista ja hämmästelimme hiukan, kun kaikki autot laitettiin peruuttamaan kyytiin.

Uimarannalla oli upean kirkasta vettä.

Autot peruuttivat lauttaan tottuneen näköisesti.

Paluumatkalla kyydissä oli aika vähän porukkaa. Suurin osa laivailijoista tuntuu palaavan retkiltään happy hourin aikaan eli iltakuuden maissa. Satamasta tepastelimme hotellille pienten Tsipouro-raki-ostosten kautta, 200 ml á 4 €. Hotellilla otimme lukua ja nautimme ilmastoinnista. Lopulta kylmä ilma teki tehtävänsä ja arvelimme sietävämme jälleen hiukan lämpöä. Asetuimme parvekkeelle naukkailemaan rakia niin kauan kuin siellä riitti varjoa. Olimme vahingossa ostaneet jonkin kummallisen aniksella maustetun rakin, joten se oli merkillinen yhdistelmä ouzon aromeja ja rakin tulta ja tappuraa.

Paluumatkalla oli hiljaista.

Scorpios näytti vehreältä.

Nidri näkyvissä.

Panoraama parvekkeelta.

Rakitauko.

Rakia maistellessa suunnittelimme loppuviikon retkeilyjä. Olisin halunnut päästä keskiviikon majakkaretkelle, mutta se näytti olevan jo loppuunmyyty. En kuitenkaan halunnut luopua majakasta, joten aloimme pohtia auton vuokraamista. Naputtelimme vuokratoiveen matkatoimiston sovellukseen ja pian käynnissä olikin neuvottelu oppaan kanssa auton mallista.

Olisimme halunneet käyttöömme Suzuki Jimnyn, jollaista ajelimme aikanaan Kreetalla. Yhtään sellaista ei kuitenkaan ollut enää vapaana ylihuomiseksi, joten joudumme tyytymään johonkin B-luokkaan kuuluvaan pikkuromuun. Asetimme kuitenkin tiukan vaatimuksen, että Nissan Micra se ei saa olla. Saamamme ohjeet olivat epäselviä ja ristiriitaisia. Toisaalta yleisessä kuvauksessa sanottiin, että auto tuotaisiin hotellille, mutta saimme oppaalta ohjeet miten löytää vuokraamon toimisto autoa hakiessa. Saa nähdä mitä tästä tulee.

Rakin ja aurinkorasvauksen jälkeen lähdimme mereen uimaan. Vesi oli tyynenä ja nautinnollinen. Uiskentelimme n. 25 minuuttia. Hotellilla otimme suihkut ja jäähdyttelimme jälleen kerran. Oli liian aikaista illalliselle, joten menimme jälleen drinksuille. Ensimmäisessä paikassa, Cafe bar Pyxida, testasimme piña coladat á 7 €. Maku oli kohtuullinen, mutta lasin koristeena oli jotain muuta kuin ananas, mikä oli vähän pettymys.

Pyxida oli raskaamman jälkeen koristeltu.

Piña coladaa.

Toisessa paikassa, Sol y Mar, valitsin tervehenkisesti (köh) timjami-margaritan. Seuramies kokeili Spicy mama-nimistä juomaa. Meille yritettiin tuoda joku kahvikin, vaikka emme olleet sellaista tilanneet. Drinkkien piti olla vain á 11 €, mutta silti tarjoilijatar ilmoitti hinnaksi 24,50 €. Liekö se kahvi edelleen kummitellut siellä? Olimme varautuneet maksamaan 25 tippeineen, joten oma mokansa, jos eivät tällä kertaa saaneet kuin onnettomat 50 c ekstraa.

Timjami-drinkki kavereineen.

Drinkkien jälkeen menimme syömään Gyros-annokset Tasty-nimiseen ravintolaan ostos-/pääkadun varrelle. Paikka oli tripadvisorissa merkitty top 3-gyros-mestaksi, mutta parempiakin annoksia olemme saaneet. Lihaa oli paljon ja laatu siedettävä, mutta ranskalaisia perunoita ja tzatzikia oli ihan turhan vähän. Ampiaisia pörräsi täälläkin etsimässä lihoja jälkikasvulleen. Mustavalkoinen riutuneen näköinen kisse parkkeerasi pöytämme viereen, joten tiputtelimme sille muutamat pienet lihanpalat, jotka näyttivät maistuvan. Annokset maksoivat á 13,90 €. Juomaksi meille tuli Sprite (minä) ja Mamos-olut (seuramies). Hintaa aterialle kertyi yhteensä 35,30 €, jonka pyöristimme 38 €.

Gyros-kippola Tasty.

Gyros-annos.

Nälkäinen eläin.

Teimme vielä pienen iltakävelyn ja taivalsimme jonkin verran kotiristeyksen ohi toiseen suuntaan. Emme kuitenkaan löytäneet mitään mielenkiintoista ja palailimme vähitellen rantahiekkoja pitkin takaisin oman uimapaikan kohdalle ja sieltä hotellille. Päivän päätteeksi hoidettiin tavanomaiset suihkut ja kirjoittelut.

Illan tyyneyttä.

Rantavahti oli lähtenyt.

Hotellille johtavan kujan varrella oli viehkosti koristeltu muuri.

Lefkas #3 Vesiputous

30.6.2025

Heräilin seitsemissä, mutta en jaksanut vielä nousta, joten makoilin vielä puolisen tuntia. Kahdeksan maissa jalkauduimme aamiaissaliin. Croissanteja ei ollut tarjolla eikä niitä tuotu vielä puoleen tuntiin, vaikka edellisenä päivänä ne olivat jo loppu klo 8.30. Vaihtoehtoiset leivät eivät olleet kaloriensa arvoisia syödä. Testasin ottaa automaatista pari annosta espressoa, mutta se oli vähintään yhtä kamalaa kuin edellispäivän cappuccino, eikä silti tuntunut antavan yhtään virtaa.

Croissuista kaloreita päivään.

Lähdimme piipahtamaan kauppaan suoraan aamiaiselta. Ostimme parit vesipullot ja keksejä evääksi päivän retkelle. Palasimme sitten huoneeseen vaihtamaan ns. vaellusvaatteisiin. 9.30 maissa olimme jälleen hotellin edessä kadulla, mutta lähdimme talsimaan tällä kertaa oikealle pois päin kylästä ja kohti vuoria. Kohteenamme oli lähienen vesiputous, jonne olisi noin 3 kilometrin matka. Tie oli tasainen paitsi aivan viimeinen parin sadan metrin pätkä putouksen parkkipaikalta eteenpäin. Paikoin rotko muistutti hieman Kreetan Samariaa.

Matkalla kohti vuoria.

Vuohi vakoili ohikulkijoita romupihalla.

Putous oli kuiva, kuten arvasmimme jo rutikuivasta uomasta matkalla. Kallioseinällä valui vain pieni liru vettä - waterfall oli ennemmin waterwall. Korkeat kalliot putouksen ympärillä muodostivat luolamaisen tunnelman, johon oli varastoitunut viileämpää, kosteaa ja maakellarimaista ilmaa. Vaikka putous ei kuohuillutkaan, oli silti kiva nähdä luonnonkaunis ja jylhä paikka. Kalliot olivat huippuliukkaat ja parhaille kuvauspaikoille piti kömpiä varovasti, tai ainakin pois pääseminen piti tehdä varoen. Muita ihmisiä ei ollut kovin paljon, mutta väkeä tuli ja meni koko ajan jonkin verran.

Uoma oli kuivana.

Jylhien kallioiden välissä.

Vettä oli, mutta putoukseksi ei oikein voi nyt kutsua.

Hienon värinen lammikko.

Matalammassa lammikossa asusteli jotain nuijapäitä.

Paikoin tuli Samarian rotko mieleen.

Päätimme nauttia parkkipaikan viereisessä kahvilassa (Cafe-bar Platanos) voimaannuttavat frappet á 4 € ennen paluumatkaa. Tarkkailimme samalla hauskan paikallisen (kirppuisan?) koiran touhuja. Paluumatka sujui nopeampi kuin meno. Näin käy jostain syystä usein, vaikka periaatteessa paluumatkalla pitäisi olla väsyneempi. Pari vuohta oli putousvierailumme aikana karannut aitauksestaan tielle. Ne vaikuttivat kuitenkin säyseiltä eivätkä olleet meistä moksis. Kanoja oli monessa pihassa, kukkoja myös kiekumisesta päätellen. Vasen lonkka alkoi hiukan vaivata paluumatkalla. Yleensä oikea on viime aikoina ollut pahempi. Onneksi minun kipuni ovat yleensä sitä laatua, että hoituvat parhaiten menetelmällä "walk it off".

Myös Madeiran malliset levadat olivat edustettuina.

Kahvilan hauveli vahdissa.

Hauvat tuijottelivat toisiaan uteliaina.

Ei sininen vaan vihreä hetki.

Frappe antoi uutta potkua kävelyyn.

Hotellihuoneessa jäähdyttelyn ja lisäaurinkorasvauksen jälkeen lähdimme mereen uimaan puoleksi tunniksi. Pohjan pikkukivet sattuivat erityisen paljon jalkapohjiin tänään, ne olivat jotenkin herkkänä. Ehkä kävely oli kuluttanut osan niiden resilienssistä. Palatessamme rannalta jäimme hotellin allasbaariin aperol spritzeille á 11 €, jotka laitoimme huoneen laskuun. Asioiden tilaaminen huoneen laskuun tuntuu jotenkin niin aikuiselta touhulta. Tuntuu siltä, että mikään määrä ikää tai matkakokemusta ei tee ihmisen sisimmästä aikuista.

Juomat olivat melko hyvät. Eivät välttämättä maailman parhaat kuten baarimikko yritti kehuskella, mutta kyllä niitä voi ihan kunnialla tarjota. Hotellihuoneessa tutkailin hieman lautta- ja bussiaikatauluja ja etsiskelin paikallista postikonttoria kartalta. Suihkujen jälkeen kipaisimme jälleen kauppaan ostamaan vettä. Lähdimme vaihteeksi kylän pääraittia eri suuntaan kuin yleensä ja löysimme toistaiseksi parhaan ruokamarketin. Sieltä nappasin heti ostoskoriin heidän viimeisen CAIR Brut-pullonsa á 14,90 €, vaikka se ei suoranaisesti ostoslistalla ollutkaan. Toisaalta CAIR on aina ostoslistalla!

Nidrin kirkko nökötti päätien varrella.

Veimme tavarat hotellille ja lähdimme rantakadulle drinksuille. Asetuimme ensimmäiseen paikkaan, jossa oli muutamia muitakin ihmisiä. Kippolan nimi taisi olla Sweet Elite. Seuramies tilasi Alfa-olutta hanasta. Itse päätin kokeilla Gin fizz-juomaa, koska se oli ollut niin hyvä Korfulla. Täällä juoma kuitenkin floppasi. Se oli kaikin tavoin laimea, vaikka oli melko hintavakin.

Gin fizz floppasi, vaikka koristereuna olikin sievä.

Drinksuja siemaillessamme näimme kuinka ravintolan edustalle pysäköi suksiboksilla höystetty jättiauto, jossa oli Moldovan kilvet pahaenteisellä RUS-pedon luku-numerolla. Autosta jalkautui hyllyvä sikaniskainen perhe, pl. yksi siro nuori nainen. Perhekunnan "isä" jututti jollain asialla naapuriravintolan tarjoilijaa. Sillä välin laiska poika harhaili istumaan meidän ravintolan tuoliin, mistä meidän tarjoilijamme kävi ajamassa hänet pois, kun poika ynseästi kieltäytyi tilaamasta mitään. Merkillistä porukkaa, ettei voi edes paria minuuttia seisoa omilla koivillaan, jos ei kerran ole tarkoitusta ryhtyä asiakkaaksi. Lopulta koko poppoo harhaili rantakatua toisaalle.

Tipu näytti vihaiselta ollakseen rauhan lähettiläs.

Kävimme juomien jälkeen katsomassa satamassa löytäisimmekö Meganissi II-laivan lipunmyynnin. Joku koppi siellä nökötti. Ensimmäisestä drinkistä masentuneena menimme vielä toiseen happy houria mainostavaan paikkaan mojitoille á 5 €. Tällä oli nimenään Plaza cafe & bar. Tarjoilijatar oli kiva ja juomassa ytyä. Seuralaiseni ei tosin jostain syystä tykännyt omastaan. Ehkä sellainen juoma ei sovi oluen perään ainakaan ilman paletinpuhdistajaa.

Mojito oli herkullinen.

Rantabaareissa oli leppoisaa.

Juomien jälkeen lähdimme käyskentelemään ympäriinsä. Katselimme kuljeskelun lomassa kauppojen postikorttivalikoimia, mutta ne olivat suppeat ja valjut. Hotellille päästyämme lueskeslin läpi pitsaravintoloiden arvosteluja. Illalliselle päädyttiin menemään Pomodoro-nimiseen paikkaan, joka oltiinkin jo nähty monesti, ja oli saanut melko hyviä arvosteluja. Klo 19.30 pääsimme vielä helpsti sisään.

Pomodoro populaa pullollaan.

Tarjoilija oli hieman ylienerginen "showmies", joka muistutti ulkoisesti melkoisesti tv-sarjan Alan Harperia, mutta sen verran helposti lähestyttävä, että minäkin uskalsin kysyä saiko viiniä laseittain, vaikka listalla oli vain 1 l talon viiniä ja täysikasvuisia pulloja. Tilasin lasin roséta, jonka hinnaksi taisi tulla 3,50 €. Ruuaksi valitsin pizza Grecan, johon tuli paprikaa, fetaa oliivia ja pepperonia á 14,90 €. Seuramies valitsi pizza Tacchino, jonka täytteitä olivat kalkkuna ja maissi á 12,90 €. Juomaksi hän pyysi Fix-oluen, mikä oli tarjoilijan mukaan epätavallinen tilaus. Tripadvisorissa kaikki kehuivat tiettyä tarjoilijaa rempseän tyylin vuoksi - melkein voisin arvailla, että kohtasimme samaisen miekkosen. Aika ähky tuli, kun saimme aterian maaliin. Vaihdettiin matkan varrella yhdet maistiaispalat keskenämme. Hyvät olivat kummankin pitsat, vaikka ne eivät maailmanluokan tittelistä vielä kilpailekaan.

Pomodoron juomasettimme.

Pizza Greca oli kivan värikäs.

Pizza Tacchino.

Hotellilla kävimme vielä kerran suihkussa. Hiuksetkin jouduin tällä kertaa pesemään. Ohjelmassa seurasi jälleen kirjoittelua.