Islanti 6 Sky Lagoon

13.4.2023

Herätys oli jälleen klo 7. Aamiaiselle jalkauduttiin puolta tuntia myöhemmin. Kellon lähestyessä yhdeksää kannoimme matkatavarat autoon ennen kuin kävimme tekemässä check-outin. Päivän ensimmäinen nähtävyys oli Víkin kirkko, joka nökötti melkein hotellin takana mäen päällä. Näköyhteydestä huolimatta onnistuimme eksymään matkalla sinne.

Ensimmäisestä risteyksestä käännyimme oikeaan suuntaan, mutta kun heti perään olisi pitänyt kääntyä uudestaan, emme olleet valppaita vaan ajoimme suoraan (tekemään u-käännöksen tien päässä). Onneksi näin pienessä paikassa ei voi eksymällä eksyä, vaan minuuttia myöhemmin kurvasimme jo kirkon parkkipaikalle. Vaikka näytimme esimerkkiä pysäköimällä taidokkaasti ruutuun, suoritti perässämme ajanut auto epämääräisen miten-sattuu-pysäköinnin vähän kauemmas pysäköintialueella. Eihän siellä ketään tietenkään ollut, että tyylillä olisi ollut mitään väliä, mutta tuollaiset tempaukset vaan kielivät kuskin huolimattomasta luonteesta.

Víkin kirkko.

Vík yhdellä silmäyksellä.

Vík.

Kuvattuamme kirkon parilta eri suunnalta palasimme autoon ja otimme suunnaksi Reykjavikin. Seuralainen alkoi pian valitella pahaa tunnetta keuhkoputkessaan. Hän oli varma, että on päässyt sairastumaan vakavasti. Pysähdyimme jälleen Hveragerðissä, missä kävimme WC:ssä, ostimme kahvit mukaan paikallisesta kahvilasta ja söimme hiukan suklaata parkkipaikalla raikasta ilmaa fiilistellessä.

On the road again.

Sokkoräpsy sivuikkunasta.

Päivän varsinainen kohde oli Sky Lagoon Reyjkavikin liepeillä. Meitä ei erityisemmin kiinnostanut massiiviseksi turistirysäksi kuvattu Blue Lagoon, joten olimme netistä bonganneet tämän uuden ja selvästi pienemmän aikuiseen makuun olevan kuumavesikylpylän. Olimme ostaneet liput klo 14 alkavaan kylpemiseen, mutta olimme paikalla jo pari tuntia aiemmin. Päätimme lähteä vilkaisemaan vielä Perlania ennen kylpyaikaamme.

Perlan.

Perlanissa olisi ollut valtavissa tynnyrin muotoisissa rakennelmissa näyttelyitä Islannin luonnosta, feikkirevontulia, feikkijääluolia ja muuta vastaavaa. Meillä ei ollut aikaa eikä oikein kiinnostustakaan katsella mitään isompaa, mutta onneksi lippuja myytiin myös pelkälle näköalaterassivierailulle. Lipputiskin poika meinasi laskuttaa meiltä kuitenkin täyden paketin hinnan, vaikka halusimme vain 'accessin' panoraama-kerrokseen. Väitti kuulleensa accessin jotenkin all accessiksi, ja jättänyt kuuntelematta loput lauseesta. Panoraama-kerrokseen ajeltiin hissillä. Siellä pääsimme käymään WC:ssä ja kiertämään keskuskupolin ympäri täydet 360 astetta ja katsastamaan matkamuistomyymälän valikoimat. Maisemat olivat hienot, mutta mitään ostettavaa emme löytäneet.

Kivipylväistä oli tehty koriste-elementti aulaan.

Ainoa (muttei aitoa) lunniseinä, jonka matkalla näimme.

Lasikupoli antoi valoa.

Näköalaterassi kiersi kupolin ympäri.

Perlanin parkkipaikka.

Reykjavikia.

Reykjavik.

Keskimmäisen niemen kärjessä sijaitsee Sky Lagon.

Ei ottanut kupoliin, kun pääsi räpsimään mielikuvia nupoliin.

Dansleikur, Torbjorg Palsdottir, 1970.

13.30 maissa olimme jälleen Sky Lagoonin edessä pysäköineenä. Söimme lounaaksi hiukan sipsejä ja keksejä ennen kuin 13.45 lähdimme katsomaan, josko meidät jo päästettäisiin sisään. Aulassa ei ollut melkein ketään, paitsi tiskin takana oli vapaita asiakaspalvelijoita ruuhkaksi asti. Saimme ilmoittautuessamme ohjeet toimitiloissa operoimiseen sekä 7-askeleen rituaalin läpikäymiseen. Meille annettiin rannekkeet, joilla saisimme kaapit lukkoon, sekä ylimääräiset mustat kuminauhat, joka luovutettaisiin pois, kun lähtisimme suorittamaan rituaalisarjaa. Seuramiehen rannekkeeseen avattiin myös maksukorttia vastaan piikki, jolla sai ostaa turvallisuussyistä korkeintaan kolme alkoholijuomaa baarista.

Sky Lagoonin julkisivu näytti vaatimattomalta.

Sisätiloihin kadottiin kuin mustaan aukkoon.

Vastaanottokomitea odottamassa.

Ensimmäiseksi suuntasimme pukuhuoneisiin, missä siirsin vaatteet päältäni kaappiin nro 114, joka näytti olevan vapaana sopivan hiljaisella alueella. Lukkoon kaapin sai sulkemalla oven ja laittamalla rannekkeen hetkeksi lukon päälle. Suihkutilat oli suunniteltu ujoja ei-pohjoismaalaisia turisteja varten, eli jokaisen suihkun ympärillä oli ovellinen koppi, jotta ei joutuisi nakuilemaan muiden nähden peseytyessään. Firma tarjosi pesuaineet.

Suihkussa oli tietysti kiellettyä kuvata, mutta kun siellä ei ollut ketään, niin tein tuhmasti.

Talo tarjosi shampoon ja hoitoaineen.

Vaikka yritin olla nopea, oli kavaljeerini ehtinyt jo hetkeä aiemmin altaaseen odottelemaan. Olin luonnollisestikin ottanut mukaan vesilämpömittarin, jolla selvitin ensimmäiseksi veden olevan 39-asteista. Kuuma vesi johdetaan altaisiin jostain noin 40 kilometrin päästä kuumasta lähteestä ja jäähdytetään sopivaksi viileämmällä vedellä. Allas oli kauttaaltaan melko matala, mutta silti sen verran syvä, että siinä pystyi liikkumaan myös uiden ilman, että jalat tai polvet raapivat pohjaan. Löysimme sopivan tyhjän paikan infinity-reunalta, missä ihailimme merta ja tarkastelimme, minkälaiseen paikkaan olimme tulleet. Kävimme testaamassa altaan kauimmaisessa nurkassa vettä ryöpyttävän putouksen, joka osoittautui olevan enemmän maisemallinen elementti kuin vesihierontapiste hartioille.

Suihkutiloista pulahdettiin luolamaisen tunnelin kautta veteen.

Vesi oli lämmintä.

Sky Lagoonissa vesi yhdistyi taivaaseen.

Höyry loi tunnelmaa.

Laguuni oli rakennettu infinity pool-hengessä.

Alkufiilistelyjen jälkeen haimme baarista juotavaa. Valitsin 11 %:sta hanaskumppaa, seuralainen otti oluen. Juoma oli kaukana oikeasta skumpasta, mutta maultaan mieto ja raikas. Sen joi kyllä ihan ilokseen. Nautimme juomat jälleen infinity-reunalla hengaillen. Muutamia valokuviakin tuli räpsittyä. Olin paketoinut puhelimeni (jota en kylläkään käytä puhelimena) vesitiiviiseen aquapaciin, ettei tarvitsisi pelätä vahinkoja sen kanssa. Hirvittävän moni hiippaili ympäriinsä rohkeasti ihan alastoman puhelimen kanssa ottamassa kuvia. Itse en osaisi rentoutua, jos joutuisin koko ajan pelkäämään puhelimen olevan kohta entinen.

Baariin pääsi uimalla tai kahlaamalla.

Valikoimaa ja hinnastoa.

Cheers!

Äärettömyyden äärellä.

Uimavalvojat kuljeskelivat altaan ympärillä toppatakkeihin pukeutuneina ja veivät ajoittain tyhjiä laseja (muoveja) pois. Vedessä vaatteet päällä kahlaavat tyyni-ilmeiset tarjoilijat olivat jotenkin absurdi näky. Coolein heistä oli aivan Jamie Foxxin näköinen. Liekö miehellä harrastuksena baarimikkoilu Islannissa..? Me palautimme kiltteinä ihmisinä astiamme ihan itse baaritiskille.

Kun lasit oli saatu tyhjäksi, päätimme käydä suorittamassa 7 askeleen rituaalin. Ensimmäinen vaihe oli jo hoidettukin, koska se oli lämpimässä laguunissa hengailu (lagoon). Toinen askel oli kylmään veteen kastautuminen (cold plunge). Mittarini kertoi kylmävesialtaan lämpötilaksi 11 astetta. Sinne pulahtaminen ei tuntunut mitenkään pahalta, vaan ihan virkistävältä. Kolmas vaihe oli sauna, jota varten piti tietysti mennä sisätiloihin. Ovella meiltä kerättiin rituaaleihin oikeuttavat rannekkeet pois "maksuksi". Henkilökunta vannotti meitä pitämään suumme supussa saunassa, koska se oli määritelty hiljaiseksi tilaksi.

Portaita pitkin pääsi kylmävesialtaalle ja rituaalirakennuksen ovelle.

Viileään veteen kastautumassa.

Hieno tila se olikin - yksi seinistä oli pelkkää ikkunaa, josta sai katsella merelle. Minkäänlainen mekkalointi ei olisi tunnelmaan sopinutkaan. Huomasin, että vastakkaisella seinällä oli lämpömittari, joten kävin tarkistamassa sen lukemat, vaikka jouduinkin ohittamaan vieressä olevia ihmisiä kiusallisen läheltä. Mittari näytti 80 astetta. Saunan jälkeen siirryimme neljänteen vaiheeseen, joka oli viileä tihkusadetila (cold mist). Siitä tuli ihan kotimaan vakiosää mieleen.

Saunassa oli upea maisema merelle.

Kiuas heitteli ajoittain itse päälleen vettä metallikaarista.

Tihkusade tuntui tutulta kasvoilla.

Tihkusadehuoneessa ei yleensä viihdytty pitkään.

Viides rituaali oli vartalonkuorinta-aineen hierominen iholle (body scrub). Saimme pienessä kupissa merisuolaa ja erilaisia öljyjä sisältävän mömmön. Suihkun vieressä oli lattialla puupöllejä, jolle pystyi asettamaan kipon ja nostelemaan jalkojaan ylettyäkseen hieromaan ainetta kaikkialle. Kuorinta-aineella kuorrutettuina siirryimme kuudenteen vaiheeseen nauttimaan höyrysaunasta (steam). Höyry oli tiheämpää kuin muistan missään aiemmin nähneeni, mutta onneksi lattialla tai penkkien reunalla oli valoraidat, joita seuraten pystyimme kömpimään peremmälle kompuroimatta keskikorokkeeseen, ja löysimme tyhjät paikat, mihin istahtaa hetkeksi.

Vartalonkuorinta-ainekippoja.

Höyrysaunassa piti suunnistaa valojen avulla.

Seitsemäs ja samalla viimeinen rituaali oli käydä suihkussa pesemässä kuorinta-aine pois iholta ennen laguuniin palaamista (shower & lagoon). Itse kävin vielä ennen laguuniin palaamista suorittamassa kahdeksannen pikkurituaalin wc-tiloissa. Pulahdin myös kylmävesialtaaseen uudemman kerran. Periaatteessa saunoihin ja tihkusateeseen olisi voinut myös mennä toiseenkin kertaan, kunhan pysyi rituaalirakennuksen sisällä. Kun sieltä kerran poistuu, takaisin ei ole asiaa, koska rituaaleihin oikeuttava rannekehan oli jo annettu pois.

Meri ja vesi.

Seuralainen kävi hakemassa baarista itselleen vielä toisen oluen, kun olimme päässeet takaisin laguunin lämpöön. Se oli rannekkeelle sallittu kolmas ja viimeinen juoma. Reilun kahden tunnin likoamisen jälkeen aloimme olla kypsät lähtemään pois. Pyyhkeitä oli jaossa suihkutilaan palatessa. Tämä vaikutti ihan järkevältä käytännöltä, koska jos jokainen olisi saanut oman pyyhkeen jo vastaanotosta, olisivat keskenään samanlaiset pyyhkeet pian sekaisin eikä kenelläkään olisi omaa pyyhettään. Nappasin yhden pyyhkeen mukaani ja ripustin sen suihkukopin ulkopuolella olevaan nuppiin peseytymisen ajaksi. Shampoo ja hoitoaine vaikuttivat laadukkailta ja hiukset jäivät ihanan tuntuisiksi niiden jäljiltä. Kuivasin pahimmat vedet pois kaapissa minimoidakseni herkkien turistien järkyttämisen.

Pukuhuoneen puolella kuivasin itseni loppuun. Pukeuduin, harjasin hiukseni ja niputin ne jälleen nutturalle, koska en jaksanut alkaa kuivata niitä. Minulla oli mukana muovinen pussukka uimapuvun märkäkuljetukseen. Huomasin kuitenkin, että jaossa oli myös pieniä muovipusseja kylpylaitoksen puolesta, joten otin märkiä kenkiä varten myös pussin. Käytetyt pyyhkeet jätettiin keräyskoppaan suihkutiloista kahvilan puolelle poistuessa.

Seuramies oli taas ollut nopeampi ja odottelikin jo kahviossa, kun olin valmis. Emme olleet janoisia tai nälkäisiä emmekä innostuneita ostamaan kosmetiikkaa tai muita matkamuistoja, joten lähdimme pois. Check-out-tiskillä kysyttiin olimmeko ostaneet jotain, ja piippauttivat sitten seuramiehen rannekkeen lukijaan maksun kuittaamiseksi. Ulos päästiin puomiporttien kautta syöttämällä ranneke automaattiin. Ihmisillä tuntui olevan vaikeuksia saada ranneketta maistumaan koneelle, mutta meiltä homma kävi onneksi helposti ja kerrasta oikein. Käyntiin varattu kellonaika osoittautui meille melko sopivaksi, koska saimme nauttia vierailusta melko rauhallisissa merkeissä. Väkimäärä alkoi kasvaa reilummin vasta, kun me jo teimme lähtöä. Sky Lagoon oli erittäin miellyttävä kokemus kaikkinensa.

Sky Lagoonin kahvio.

Koska lentokenttä sijaitsi matkan varrella seuraavan yön hotelliamme kohti ajassa, poikkesimme katsomaan mihin meidän pitäisi seuraavana aamuna osata suunnata palauttamaan vuokra-autoa. Sky Lagoonilta lähtiessä pääsimme ensimmäistä kertaa kokemaan pientä ruuhkaa liikenteessä. Täytyy kyllä olla kiitollinen, että emme joutuneet Reykjavikissa asuessamme suunnistamaan ruuhkassa, koska se olisi voinut olla varsin hankalaa. Aurora-hotellin takaa löytyi luvatusti koppi, jossa oli eri autovuokraamoiden kylttejä, joten päättelimme sen olevan oikea paikka.

Lighthouse Inn.

Lentokentältä matka jatkuin Garðurin kylään, jota navigaattori ei tuntenut. Kylä oli kuitenkin pieni, joten löysimme etsimämme Lighthouse Inn-hotellin helposti. Talo vaikutti ja tuoksui uudehkolta. Saimme huoneen 120. Huoneen ikkunasta näkyi majakalle. Asetuttuamme ja levättyämme hetken huoneessa, lähdimme kävellen katsomaan majakkaa ja etsimään sen vieressä olevaa Röstin-ravintolaa. Kuvasimme rantaa ja siellä kelluttelevia arkoja haahkoja. Ne jutustelivat keskenään hauskasti, ja lähtivät heti joukolla uimaan kauemmas, kun otin muutamia askeleita lähemmäs saadakseni parempia valokuvia. Muutama meriharakkakin havaittiin.

Hotellin aula.

Yhteisiä oleskelutiloja.

Hotellihuoneiden käytävä.

Huone 120.

Kylpyhuone noudatti islantilaisille tyypillistä rouheaa tyyliä.

Hotellilta ei ollut pitkä matka majakalle.

Garðurin vanha majakka.

Haahkoja.

Vähän pikselöityneempiä haahkoja.

Ravintola löytyi majakan viereisen rakennuksen toisesta kerroksesta. Sisustus oli erikoinen, mutta ihan kiva. Hämmästykseksemme ravintolassa ei ollut ketään. Yksi ainoa seurue oli juuri lähtenyt, kun me saavuimme. Keittiöstä tuli kuitenkin mies vastaanottamaan meitä ja kehotti istumaan mihin tahansa pöytään, ja kommentoi heti perään "paitsi siihen", mihin olimme juuri istahtamassa. Pöytä oli edellisten asiakkaiden jäljiltä vielä siivoamatta, mutta ei se meitä olisi haitannut. Siirryimme kuitenkin suosiolla istumaan perimmäiseen nurkkaan, jossa saimme katsella maisemia kahteen suuntaan näyttävistä ikkunoista.

Garðurin uudempi majakka ja oheisrakennelmia.

Valas uiskenteli autotallin ovessa.

Röstin-ravintolan sisustusta.

Ikkunoista näki - no - ulos.

Ruuan kanssa meinasi käydä köpelösti. Olin etukäteen valinnut netin menusta, että haluaisin lammaspihvejä. Niitä ei kuiteknaan ollut ja lähes kaikkiin annoksiin kuulunut bearnaise-kastike ei minulle muna-allergikkona sovi. Jouduin tyytymään lamb chopsiin ja neuvottelemaan pitkällisesti tarjoilijan kanssa, että sain jonkin korvikkeen kastikkeelle. Annokseen vaihdettiin vegaaninen salaatinkastike, joka oli vegaanisuudestaan huolimatta ihan hyvän makuinen. Varuiksi mukaan laitettiin myös kipollinen ketsuppia, mutta siinä oli aivan liian voimakas savuaromi minun makuuni.

Lamb chops ei ihan vienyt nälkää.

Ateriointimme loppupuolella ravintolaan pelmahti vielä isohko seurue. Olimme kuulleet jonkun tiedustelevan aukioloaikoja puhelimitse, ja arvelimme tämän seurueen olevan niitä soittajia. Syötyämme kävimme maksamassa aterian tiskille. Tai sille miehelle se tietysti maksettiin, mutta tiskin ääressä eikä laskuna pöydässä. Ennen lähtöä kävimme katselemassa hiukan ympäriinsä alakerrassa, jossa oli jonkinlainen sekatavara-maatalousmuseo ja taidenäyttely. Palasimme taas kävellen hotellille, missä söin keksejä jälkiruuaksi ja nälkääni, koska eihän lamb chopseissa ole juuri mitään syötävää.

Ravintolan alakerrassa oli värikkään näköinen museo.

Esillä oli myös taidetta: Bright (Lee, Kuei-Chih)

Aurinko laski mereen.

Ilta kului lajitellessa ja pakkaillessa tavaroita seuraavan päivän lentoa varten. Aamulla ehtisimme juuri ja juuri hotkaista aamiaisen klo 7.30, kun tarjoilu alkaa. Ylimääräistä aikaa pakkailuun ei silloin enää olisi. Eri laitteiden akut piti ladata valmiiksi ja kirjoitella hiukan muistiinpanojakin. Pimeyden laskeuduttua laitettiin majakka päälle. Siis joku laittoi, emme me. Sen valon vilkkuminen erottui huoneen verhojen välistä, vaikka verhojen materiaali olikin paksua ja hyvin pimentävää. Yöllä heräsin vielä hetkeksi katselemaan ja fiilistelemään majakan välkettä. Kaikenlaisia paikkoja sitä onkin.

Hotelleille tyypillinen kulmakarvakuivain, koska hiuksiahan tällaisella on ihan turha yrittää kuivata.

Vähän jäi harmittamaan, ettemme hoksanneet käydä katsastamassa Bridge between continentsia, jonne ei olisi ollut hotellilta pitkä matka, vaan olisi ollut vain hyödyksi ylimääräisien (kun kerran olimme sopineet palauttavamme tankin tyhjänä) bensojen poltteluun. Toivottavasti kukaan muu ei tee samaa mokaa ainakaan ilman tietoista päätöstä.