Islanti 5 Luontoa ja laavaa

12.4.2023

Herätyskello pirautteli päivän käyntiin klo 7.00. Sänky oli ollut erinomainen, sopivan tukeva, ja tarjonnut parantavat unet. Edellispäivänä vaivannut koko-selustapuolen-kipu oli tiessään. Aamiaiselle lähdettiin 7.36. Se tarjoiltiin hotellin ravintolasalissa aiemmin testaamamme baarin vieressä. Tarjolla olevien ruokien valikoima oli parempi kuin edellisessä hotellissa. Leipä oli tuoretta ja pekonit kerrankin kunnolla rapeaksi paistettuja - parhaat hotellipekonit ikinä! Yskijöitä oli kuitenkin paljon, mikä harmitti, joten täytyi tyytyä yhteen noutokierrokseen, ettei tarvinnut yhtään pakollista kauempaa jonottaa flunssapotilaiden väliin litistyneenä. Sali oli onneksi sen verran tilava, että löysimme vielä tyhjän pöydän sopivan kaukaa muista ruokailijoista.

Aamiaissalissa oli hieno maisemaikkunasto.

Aamiaista.

Tuore leipä maistuu parhaalta.

Aamiaisvalikoimaa.

Aamiaiasen jälkkäritarjontaa.

Yhdeksältä olimme valmiit lähtemään päivän nähtävyyksille. Tänään oli ennusteesta poiketen aurinkoinen päivä, joten pysähdyimme heti Víkin laitamilla kuvaamaan lähintä jäätikköä, joka erottui kivasti taivasta vasten. Päätimme ajaa ensimmäiseksi kauimmaiseen kohteeseen, mistä sitten ajelisimme sopivasti pysähdellen takaisin kohti Víkiä. Päivän ensimmäinen pysähdyspaikka oli siis noin 60 km päässä Víkistä sijaitseva Seljalandsfoss-vesiputous. Parkkipaikka oli maksullinen. Maksuautomaatti pysäköintialueen laidalla annosteli meille suoraan kahden tunnin pysäköinnin. Puolen kilometrin kävelyn päässä oli toinenkin vesiputous, Gljúfrabúi, mihin olisi voinut pyrkiä kallioiden sisään kastumaan, mutta askelmulahduksen riski oli liian suuri, joten sisäosat jäivät kokematta.

Mýrdalsjökull taivaanrannassa.

Vuorta päin.

Seljalandsfossin korkeudeksi väitettiin 60 metriä.

Aurinko paistoi harmillisesti putouksen takaa.

Keltatakkinen virkahenkilö yritti ahkerasti pilata kaikki valokuvat.

Parempana vuodenaikana putouksen taakse olisi päässyt kulkemaan.

Kyltti opasti kohti Gljúfrabúita.

Matkalla Gljúfrabúille.

Gljúfrabúi ryöpytti vettä kallion sisällä.

Ammattioppaan vaatettamat turistit pyrkimässä putoukselle.

Yksinäisen näköinen talo.

Takaisin kohti parkkipaikkaa.

Ennen lähtöä ostimme mukaan kupposet kahvia parkkipaikan laidalla olevasta kojusta. Pienen ajelemisen jälkeen pysähdyimme taukopaikalle, missä päästin seuramiehen rattiin, jotta hänkin pääsisi kehuskelemaan Islannissa ajamisella. Hän ajeli meidät sitten seuraavat 23 kilometriä seuraavaan kohteeseen, Skógafoss-vesiputoukselle. Navigaattorin mielestä paikan nimi oli SkogaRfoss.

Kahvia mukaan.

Taukopaikkaa koristi maitolaituri.

Kuskina en saanut koko matkalla toista tilaisuutta kuvata islanninhevosia.

Skógafoss.

Seljalandsfossilla aurinko paistoi aamusta melkeinpä putouksen takaa, mutta Skógafossilla paisteen kulma oli sopiva tuottamaan sateenkaaria Skógafossin pärskeisiin. Skógafossia pääsi katselemaan myös ylhäältä sinne rakennetulta tasanteelta. Ylös johtivat 527-askelmaiset portaat jyrkähköä rinnettä pitkin. Turisteja oli sen verran paljon, että kiipeäminen eteni puolivälistä eteenpäin melko hitaasti. Kunto riitti eikä tarvinnut pyörtymisen uhalla näytellä, että ei hengästytä yhtään. Maisemat näköalatasanteelta olivat komeat, mutta putous ei näyttänyt kovinkaan kummoiselta. Alhaalta katsottuna sinne valuvat vesimassat olivat hienommat.

Skógafoss houkutteli luokseen värikkään joukon turisteja.

Sateenkaaria oli enemmän tai vähemmän katselukohdasta riippuen.

En tunnistanut aarteiksi mitään sateenkaaren päistä löytyvää.

Huipulle pääseminen vaati jalkatöitä.

Näköalatasanne.

Skógafoss ylhäältä nähtynä.

Ihmiset näyttivät pieniltä 60 metriä alempana.

Nähtävyys näyttää kuvassa ruuhkattomammalta kuin mitä se oli.

Komeaa oli.

Leveämpi sateenkaari virittyi putoukselle viimeisen vilkaisun kunniaksi.

Ennen matkan jatkumista kävimme myös pysäköintialueen laidalta löytyvissä vessoissa. Seinässä oli laatikko, johon olisi pitänyt pulittaa käynnistä 200 ISK, mutta jäi maksamatta, kun meillä ei ollut minkään sortin käteistä rahaa. Toisaalta tarjolla ei ollut saippuaa, mikä olisi ollut aika tärkeää, joten eivät olisi koko rahaa ansainneetkaan. Kädet sai kyllä huuhdeltua vedellä, mutta aika reilusti tuli lotrattua sen jälkeen vielä omalla käsidesillä. Siitä huolimatta tuntui melko kurjalta istahtaa sen jälkeen autoon popsimaan eväitä, sipsejä ja suklaata, paljain käsin.

Seuraavaksi suuntasimme kohti Dyrhólaeyta, missä pääsimme korkeahkon kielekkeen päälle katsomaan viereisiä rantoja ja merta. Pysäköintialueita oli kaksi, joista toiseen johti serpentiinitie, ja vaati opastekartan mukaan nelivedon. Ajelimme siis ensin helpomman tien päässä olevalle parkkipaikalle katsomaan maisemat. Tuntui pöljältä, ettei kauniilla kesäkelillä muka pääsisi yhtä asvalttitietä ajamaan, joten päätimme käydä katsastamassa vielä sen toisenkin pysäköintialueen maisemat. Pysäköintialueiden välillä kulki myös 1,5 km mittainen kävelyreitti, mutta meillä ei ollut aikaa taivaltaa matkaa jalkaisin. Helposti sinnekin mentiin ihan ilman nelivetoa, joka ehkä on enemmän tarpeen talven liukkailla. Jälkimmäisen pysäköintipaikan luota löytyi majakka.

Reynisfjaraa Dyrhólaeyn suunnalta katsottuna.

Karua rantaviivaa.

Basalttimuodostuma.

Rannan hiekka oli mustaa.

Rantaviivaa majakan viereltä nähtynä.

Dyrhólaeyn majakka.

Ikkuna kivessä.

Suolainen meri-ilma oli syönyt pylvästä.

Heti Dyrhólaeyn vieressä sijaitsi Reynisfjara - musta ranta, jonka laidalla on "luola" ja iso seinämällinen kuusikulmaiseksi kiteytyneitä basalttipylväitä. Ranta oli leimattu erityisen vaaralliseksi yllättävien sneaker wavesien takia, jotka voivat yllättää hiipimällä salakavalasti korkealle rannalle ja kiskaista turistin nilkoistaan mukanaan jääkylmälle merelle. Rannalla tiettävästi kuolee jokunen turisti vuosikymmenen aikana, kun eivät ole pysyneet tarpeeksi kaukana vesirajasta ja tarkkailleet valppaasti aaltoilua. Parkkipaikan laidalla oli liikennevalo-tyyppinen varoitusjärjestelmä. Punaisella ei rannalle olisi mitään asiaa, mutta tänään valo näytti keltaista/oranssia, joten omalla vastuulla rannalle sai mennä.

Rannan vaarallisuusasteesta indikoi liikennevalosysteemi.

Reynisfjarn ranta.

Rannan nähtävyyksiä olivat luola ja basalttipylväikkö.

Luola ei tehnyt erityistä vaikutusta minuun.

Basalttipylväsvuori huimasi.

Ranta itsessäänkin oli komea, mutta hienointa oli silti päästä näkemään basalttipylväät. Ne olivat minulle se koko Islannin matkan tärkein juttu. On vaan niin älytöntä, että sellaisia pystyy ihan itsekseen muotoutumaan. Rannalla kului melko kauan, kun ihmisiä oli niin paljon, että hyvien (tai edes hätäisesti tyydyttävien) valokuvien ottaminen vaati kärsivällisyyttä.

Rannalla kasvoi basalttipylväitä.

Basalttipylväiden alaosia.

Koko vuori näytti koostuvan eri kokoisista basalttikiteymistä.

Basalttipylväät muistuttivat hieman Sibelius-monumenttia.

Reynisfjaran jälkeen oli aika lähteä hotellille lataamaan akkuja - myös ihan kirjaimellisesti, koska puhelimet ja kamerat kaipailivat jo lisää virtaa. Poikkesimme vielä ennen siestaa hakemaan hotellin viereisestä kaupasta vähän eväitä Kronan-marketista. Huone oli ehtinyt lämmetä 30-asteiseksi päivän mittaan, joten siellä odottaneet sangriat olivat tarpeettoman kuumia. Yritimme jäähdyttää niitä laittamalla ne suihkumyssyllä ja hammaslasilla (tutumpi termi olisi hammasmuki, mutta kun hotellissa yleensä on kylpyhuoneissa lasit eikä mukit...) tiivistettyyn lavuaariin. Tölkkien päälle asettelin painoksi uimakengät, jotta ne pysyivät mahdollisimman suurelta osin pinnan alla.

Pian olikin jo aika lähteä kohti Lava Showta, johon olimme ostaneet liput etukäteen á 40,50 €. Matkaa hotellilta oli noin 1 km. Ohjeessa kehotettiin saapumaan paikalle 20 minuuttia ennen esitystä. Olimme hyvissä ajoin perillä. Ilmoittauduimme nimellä ja pääsimme ensimmäisenä valitsemaan istumapaikat. Asetuimme taempaan riviin, jotta kukaan ei ainakaan pääsisi yskimään suoraan meidän päälle. Minun eteeni asettui onnekkaasti matala lapsi ja seuralaisen edessä oli kulkuaukko, joten näkymät olivat hyvät. Muutamia yskijöitä esitykseen luonnollisesti tuli, mutta pahin heistä asettui onneksi aivan vastakkaiselle puolelle salia. Ovella jaettiin suojalaseja, mutta tavallisetkin silmälasit olivat järjestäjän mukaan riittävä suoja, joten minun ei tarvinnut erillisiä suojalaseja ottaa.

Lava shown toimitilat.

Ensimmäisenä saliin.

Lava shown esitystila.

Sympaattisen oloinen juontaja/opas nimeltä Tom tarinoi esityksen alkuun kiinnostavia noin 20 minuutin ajan. Valmiin esityksen luominen ideasta toteutukseen oli kestänyt kaikkine kokeiluvaiheineen yhteensä 8 vuotta. Saimme myös perehdytyksen paikalliseen evakuointisuunnitelmaan, joka kaikille opetetaan jo lapsena koulussa. Kylän lähimmän tulivuoren Katlan purkautuessa kaikki kokoontuvat mäen päälle rakennetun kirkon luokse. Kodin ikkunoihin ripustetaan oranssit kyltit, jotka kertovat asukkaan evakuoituneen, jotta tyhjiä taloja ei jäädä tarkistamaan turhaan. Kirkolla sitten odotetaan kärsivällisesti, kunnes saadaan tieto siitä mihin suuntaan purkauksen laavamassat (flash flood) lähtevät valumaan. Evakuoituminen voidaan tämän jälkeen suorittaa turvallisesti vastakkaiseen suuntaan poistuen.

Tarinoiden päätteeksi meille esitettiin tulivuoria esittelevä video, joka sisälsi tarinan sadan vuoden takaa Lava Shown perustajan esi-isän täpärästä pelastumisesta Katlan purkaukselta. Lopuksi huoneen keskellä olevaan kouruun kaadettiin Kasperin takahuoneessa sulattama laava. Huone oli pimennetty, mutta siitäkin pienestä laavanorosta, joka ränniin kaadettiin, tuli melkoisesti valoa ja lämpöä. Opas demonstroi laavan venymistä ja lasittumista, jään vaikutusta laavaan, värin muuttumista sen jäähtyessä ym. Matkamuistoksi saimme pienet palat laavasta syntynyttä obsidiaanilasia parin päivän takaisesta esityksestä. Laavan jäähtyminen kestäisi kolme päivää, mikäli sitä ei sulatettaisi pian uudelleen jo seuraavaa esitystä varten.

Laava alkaa virrata.

Sula laava oli melko venyvää.

Laavasta operooitiin esiin reaktioita isolla jääkiekolla.

Lasipalloja.

Laava alkoi jäykistyä nopeasti jäähtyessään.

Vaikka esitys tuntui kalliilta, niin kyllä se vastineeksi oli myös erittäin mielenkiintoinenkin ja mainiosti juonnettu. Tom puhui erinomaista englantia, jaksoi vaikuttaa innostuneelta aiheesta ja vitsailukin sujui luontevasti. Basalttipylväiden synnystä opimme, että moista massiivista kiteytymistä tapahtuu laavan jäädessä pitkäksi aikaa syvällä maan uumenissa valtavan paineen vaikutuksen alle. Miksipä kiteytyminen olisikaan vain sokerinmurujen tai lumihiutaleen kokoisten tavaroiden yksinoikeus. Universumin mittakaavassa yksi basalttipylväskin on melko pikkuruinen.

Lava Shown kanssa samassa talossa toimi The Soup-ravintola, johon olimme päättäneet mennä tänään illalliselle. Paikka oli kuitenkin heti esityksen jälkeen niin täynnä, että poikkesimme ensin läheiseen Strondin-pubiin juomille. Matkalla kohtasimme harmaanvalkoisen kissan, joka ryhtyi välittömästi puskemaan nilkkojamme ja antautui hetkeksi paijattavaksemme. Strondinissa kavaljeerini hörppi Gull-oluen, minä siemailin Somersby-siiderin, joka maistuikin pitkästä aikaa erinomaiselta.

Somersby-siideri virkisti.

Kun palasimme takaisin, oli The Soup lähes tyhjä. Tilasimme tiskiltä keitot: minulle Icelandic lamb soupin ja seuralaiselle Red hot lava soupin, joka tarjoiltiin tuhkanharmaan leipäpallon sisällä. Keitot olivat erittäin maukkaat. Santsikipollinen kuului hintaan ja kannustin seuramiestä pyytämään toisenkin annoksen, kun hän oli muuten jäämässä nälkäiseksi. Leipäpallon sisään ei mahtunut kovin suurta satsia soppaa. Keiton mukana tarjotun leivän pariksi annetun voin päälle oli ripoteltu ns. laavasuolaa (tuhkalla värjättyä merisuolaa), mikä teki mukavan säväyksen.

Islantilainen lammaskeitto lisukkeineen.

Red hot lava soup tarjoiltiin leivässä.

Voin päälle oli ripoteltu mustaa suolaa.

Illallisen jälkeen kävimme vielä Kronan-marketin yhteydessä olevan ostarin kaupoissa tekemässä pieniä tuliaishankintoja, mm. lunni-pehmolelun, magneetteja, laavasuolaa ja islantilaista suklaata. Olisin halunnut ostaa myös islantilaisen villapaidan, mutta se jäi saamatta, koska kivoin malli olisi ollut Kiinassa valmistettu, vaikka designia islantilaiseksi väitettiinkin. Jotenkin ikävää, että markkinatalous tuottaa tällaisia ratkaisuja. Täysin paikallisesti valmistetut villapaidat olisivat olleet moninkertaisesti kalliimpia, eikä hinta sinänsä olisi ollut este, mutta kun design ei miellytä, niin sitä vähemmän intoa minulla on maksaa tavarasta paljon.

Iltarusko väritti vuoria.

Hotellilla tuli illalla juotua parhaimmillaan taskulämpimäksi jäähtyneet sangriat, selailtua päivän kuvasaalis läpi, otettua suihkut, sheivailtua taas tulevan lagoon-keikan varalta sekä kirjoiteltua päivän kokemukset muistiin.