Cattolica 5 Piadina

18.7.2018

Herääminen tapahtui joskus 8.30-45 välimaastossa. Olin kaivanut ylimääräisestä sängystä itselleni tyynyn, joten nukuin vihdoin yhden yön vähän paremmin, kun sain halityynyllä estettyä hartioiden kivuliaan lysähtämisen kasaan. Varmaan pitkä retkipäivä raittiissa ulkoilmassa ja helteessä edesauttoi väsymyksessä. Aamiaiselle mentiin yhdeksän maissa. Testasin kaakaota, joka olikin yllättäen hyvää. Huonojen mehujen jäljiltä odotukset eivät olleet korkealla.

Aamupalan jälkeen palasimme huoneeseen kirjoittelemaan Venetsian retken muistiinpanot, ja laitoimme oveen "do not disturb"-valon päälle. Sehän perinteisesti houkuttelee siivoojan minuuteissa paikalle koputtelemaan - näin tapahtui nytkin. Hän tosin pahoitteli välittömästi, että oli häirinnyt meitä, kun huomasi vasta sitten valomerkin lukossa. Kannattaa muuten ottaa sellainen do-not-disturb-kyltti mukaan, jos lähtee yksin metsään. Jos sattuu eksymään, ripustaa sen johonkin puun oksaan ja käy puun taakse torkuille, niin eiköhän siivooja tule hätiin hetkessä.

Do not disturb-valomerkki.

Kirjoittelujen jälkeen suoritimme aurinkorasvaamisen. Sitten kävelimme rannalle, missä otimme pari kierrosta aurinkoa ja uiskentelua. Lopuksi seisoskelimme vielä aikamme kuivattelemassa. Palailimme hotellille suihkuun. Rannallakin oli suihku, mutta sen vesi oli niin jäistä, ettei siinä voinut jalkateriä herkempiä osia huuhdella.

Uimassa.

Opas oli jossain vaiheessa mainostanut paikallista herkkua nimeltä piadina. Päätimme testata sellaiset lounaan merkeissä. Kyseessä on siis hyvin ohuttaikinainen leipä, johon tulee erilaisia täytteitä, minkä jälkeen se taitellaan puoliksi. Kuljeskeleimme Via Dantea ja rohkaistuimme asettumaan Europa-nimiseen kippolaan, jonka menusta löytysimme piadinoja.

Bar Europa.

Piadina-menu tuntui alkuun vähän vaikeatulkintaiselta, mutta selvisimme hetken ihmettelyn jälkeen tilaamisesta kunnialla. Piadina yhdellä täytteellä maksoi 5 € ja lisätäyte á 50 c. Minä otin valmis-listalta"piadina con prosciutto crudo, mozzarella e rucola", jonka hinta oli 5,50 €, ja kyytipojaksi jääteen. Se olikin sitten paras syömäni leipä tässä elämässä! Jäätee oli jotain vierasta merkkiä ja vähemmän hyvä. Ravintolassa oli hyvin toimiva wifi, jonka salasana löytyi menusta. Siitäkin plussaa Europalle. Poikkesimme muutaman kerran myöhemminkin maleksimaan ravintolan liepeille lainaamaan "salaa" heidän wifiään, hotellin wifi kun oli kova pätkimään ja oli välillä pidempiäkin aikoja poikki.

Piadina con prosciutto crudo, mozzarella e rucola.

Piadina.

Nam!

Jäätee.

Olut.

Palasimme marketin kautta taas hotellille. Seuramies veteli siestat, minkä jälkeen lähdimme käyskentelemään taas Dantelle. Teimme pieniä ostoksia, mm. magneetteja, postikortit tabacceriasta, jonka myyjä onneksi heti kysyi haluanko myös postimerkit korteille. Postimerkkien ostaminen on nykyään käynyt kovin kiusalliseksi ulkomailla, kun niitä tuntuu löytyvän yhä harvemmalta turismikauppiaalta. Yhdessä minimarketissa silmiin osui yksi omituisimmista tuotteista, mitä olen missään marketissa nähnyt: kokoelmat miniatyyripulloja Hitlerin ja Mussolinin kasvokuvilla. Täysin käsittämätöntä, että joku haluaa myydä niitä ja melkein yhtä omituista, että joku ostaa sellaisia.

Piazzale I Maggion laidalla poikkesimme Giardinocafè-nimiseen kuppilaan. Tilasimme Mai Tai:n (minä) ja Japan tea:n, molemmat á 7 €. Drinkkien mukana tuotiin myös sipsikippo, pähkinöitä ja brikallinen snackbaarin antimia. Olimme aavistuksen huolestuneita näin ylettömästä määrästä lisukkeita, mutta samanlaiset antimet kannettiin myös muille baarin asiakkaille, jotka ryhtyivät tyytyväisinä niitä popsimaan. Mekin seurasimme sitten esimerkkiä ja jäimme jännittämään miltä lisukkeet näyttäisivät laskulla. Hämmästyttävää kyllä niistä ei veloitettu mitään, vaikka tyyli vaikutti täysin perinteiseltä turistihuijaukselta, jolla laskutetaan muutama ylimääräinen seteli jonkinlaisena kattausmaksuna. Jätimme sentään kohtuullisen tipin, kun kaikki oli varsin maukasta. No, ehkä se seuramiehen Japan tea oli vähän esanssinen, mutta muuten.

Giardinocafè.

Mai Tai.

Japan tea.

Överiksi vedetty maisteluvati.

Mai Tai:ssa oli koristeena mansikka, mustikka, sitruuna/lime-viipale ja persikan (?) lohko. Viimeisestä tuli heti kertapuraisulla allergiaoireita, joten nappasin antihistamiinin ja kiiruhdettiin hotellille, että sain huuhdottua kitani vedellä. Onneksi tuli syötyä koristeet vasta lopuksi. Monesti olen kyllä persikkaa ja sen sukulaisia syönyt ilman oireita, mutta välillä vaan käy näin. Olo helpotti pian.

Syömään lähdimme vaihteeksi hotellilta oikealle, kun yleensä olemme kurvanneet vasemmalle. Emme löytäneet kuitenkaan Danten Riminin-puoleisesta päädystä ravintolaa tai mitään muutakaan kiinnostavaa. Palailimme takaisin päin Via Carduccia ja löysimme nyt sattumalta Pappagallon, jota pari päivää aiemmin olimme etsineet. Jäimme siihen.

Ristorante Pappagallo.

Parin tontin päässä soinut raivoäänekäs musisointi vähän häiritsi, mutta viereisen risteyksen vilskettä oli kiva katsoa. Eräs mummeli tosin kaatui jalkakäytävälle, mitä ei ollut kiva katsoa. Katukiveys oli monessa paikassa häpeällisen huonossa kunnossa. Auttajia oli onneksi heti paljon eikä hänelle käynyt kovin pahasti. Ravintola tarjosi epäonniselle mummolle vettä ja tuolin hetkeksi. Pian mummeli jatkoikin matkaa seurueensa edustajan käsikynkässä.
Piadina oli niin ruokaisa, että minulla ei ollut tippaakaan nälkä. Seuramiehellä on kuitenkin pakkomielle illallisen syömisestä, joten ei auttanut kuin tilata jotain, mikä kuulosti kevyeltä. Valitsin kananrintaa sieni-kerma-kastikkeella ja lisukkeeksi patata fritte eli ranskalaisia. Juomaksi tilasin litran vettä. Seuramies otti lihavartaan, johon tuli paria eri lihalaatua. Kanan maku oli ok, ei gurmeeta, mutta.. ok.. Vähän siitä tuli vatsanpurujakin, mutta opin tästä jotain. Kuten tavallista, lasku tuli nopeasti, mutta maksua ei tultu hakemaan millään. Pakko oli taas kaivaa taskun pohjalta sellainen rahasumma, jonka raskimme jättää pöytään ja lähteä odottamatta mitään vaihtorahoja.

Kanaa sienikastikkeella.

Ranskalaiset.

Sapuskoinnin jälkeen lainasimme vielä kerran Europan nettiä. Poikkesimme myös siihen yhteen isompaan ruokamarkettiin ostamaan mm. mummolle tuliaisiksi pullollinen sanmarinolaista amarettoa, joka on kuulemma maan erikoisuus ja ylpeys. Saimme samalla rikottua 50 €:n setelin näppärämmin kuin ravintolassa, vaikka kyllä kaupan kassaneitikin harmistuneena hiukan protestoi.

Hotellilla ilta jatkui postikorttien ja muistiinpanojen kirjoittelulla. Hotellin netti oli edelleen poikki, joten puhelimesta ei ollut enää viihdyttäjäksi.

Postikorttivälineistöä.