Parga - 6 - Lichnos

21.7.2016

Retkeily vaati veronsa ja heräsimme ilman herätyskelloja vasta kymmenissä. Olimme nukkuneet ankarasti pommiin suunnitelmaamme nähden. Keräsimme pikaisesti rantakamat kasaan ja hotkimme pienen aamupalan. Meillä oli tavoitteena tehdä kävellen retki Lichnos-rannalle. Koska kello oli kuitenkin jo niin kauheasti, päätimme säästää aikaa ja voimia, ja ajelimme ensimmäisen etapin Pargan kylän puolelle venetaksilla.

Päivä starttasi venetaksimatkalla.

Pargasta jatkoimme matkaa jalkaisin. Suunta oli selvä, mutta reitistä meillä ei ollut hajuakaan. Opas oli maininnut, että Lichnos sijaitsisi noin 4 kilometrin ja 45 minuutin kävelymatkan päässä Pargasta. Rannan päädystä pitäisi lähteä polku oliivilehtojen lomitse kohti Lihcnosia. Poikkesimme viimeiselle pienelle Pargan puoleiselle rannalle, mutta emme nähneet mitään polkuun viittaavaakaan. Oikeaa reittiä etsiessämme löysimme onneksi Carrefourin, mistä saimme ostettua vettä. Jos olisimme tienneet mitä tuleman pitää, olisimme ostaneet sitä kolminkertaisen määrän.

Tajusimme sen verran, että meidän pitäisi suunnilleen seurata rantaviivaa sekä nousta taas yhden vuorennyppylän yli. Tavalliset tiet alkoivat viedä meitä poispäin rannasta, joten lähdimme kiipeämään satunnaista hiekkatietä ylöspäin, koska se johti teoreettisesti kohti merta. Mäki oli niin korkea, että sinne vievä tie oli lähes pystysuora. Jaksoimme kiivetä sitä noin 15 metriä kerrallaan, minkä jälkeen oli pakko pysähtyä lepäämään. Portaat, kaide tai edes köysi, minkä avulla kiskoa itseään eteenpäin olisi ollut kätevä.

Tuolta tultiin.

Ja mäki jatkui aina vain.

Välillä tarkistelimme puhelimesta, ettemme olisi ainakaan aivan liian kaukana oikealta reitiltä. Kun löysimme St. Helenen kirkon mäen päältä, tiesimme olevamme oikealla tiellä, vaikka olimme saapuneet paikalle todennäköisesti väärää reittiä. Kirkko oli mainittu jossain blogipostauksessa, jonka olimme lukaisseet aiemmin.

St. Helene.

Sisätiloja.

Komea tähtikatto.

Tuolit olivat sekalaista seurakuntaa (pun intended)

Maasto kumpuili melkoisesti, vaikka periaatteessa olimme jo vuoren päällä. Kulku oli kuitenkin jatkuvaa laskeutumista ja raskasta nousemista takaisin korkeuksiin. Olimme aivan läkähdyksissä ja lopulta jaksoimme kulkea tasaisiakin pätkiä vain 50 metriä kerrallaan. Muutama muukin ihminen oli samalla reitillä ja hiki helmeili myös heidän otsillaan. Arvelimme erään pariskunnan saksalaiseksi ja toisen meitä nuoremman pariskunnan suomalaiseksi. Erään yksinäisen valokuvaajan kansallisuutta emme keksineet, vaikka tämä meille yhdellä englanninkielisellä sanalla kommentoikin kuumuutta.

Polku vei luvatusti muutaman oliivilehdon läpi, mutta enimmäkseen tuntui siltä, että olimme koko ajan hullun lailla paahtavan auringon alla vailla suojaa. Seuralaisen paita kastui selästä täysin läpimäräksi. Niin märkää paitaa en ole nähnyt edes silloin, kun ottaa pyykkikoneesta vaatteita ulos ennen linkousta. Helmoista tipahteli pisaroita, mutta ne ehtivät kuumuuden takia haihtua ennen kuin osuivat maahan. Pariin otteeseen polku vei meren puolelle kukkulaa, mistä maisema kohti horisonttia olikin ihan häkellyttävän komea.

Oliivilehtojen varjoissa.

Oliivipuita.

Polkua riitti loputtomiin.

Ihana meri.

Lichnos-ranta näkyy, mutta toivottoman kaukana.

Ranta ei tule millään yhtään lähemmäs.

Se siitä 45 minuutin matkasta. Meillä kului 4 kilometrin kävelyyn ihan loputtomasti aikaa ja perille päästiin vasta n. 13.30. Jalkapohjat olivat taas täysin riekaleina kävelyn jäljiltä. Asetuimme ensimmäiseksi Coral-rantabaariin, missä tilasimme jääteet ja frappet, ja imimme itseemme varjoa täydellä teholla tai niiltä osin kuin meillä vielä oli tehoja jäljellä. Kaula-aukon iho punotti uhkaavasti, koska aamun kiireessä se oli jäänyt aurinkorasvaamatta, vaikka kaikista muista ruumiinosista olin huolehtinut. Rantabaarilla oli myös melko siisti wc piilossa toisen rakennuksen kulman takana.

Merimaisema Coral-rantabaarista.

Aah, jääteetä!

Ei uskoisi, että nämä ovat vasta viikon vanhat kengät.

Otettuamme aikamme varjoa ja nesteytystä siirryimme uimapuuhiin. Päivän vaatteena oli taas trikoomekko, joka mahdollista vaatteiden vaihdon rannalla ilman pukukoppeja. Vesi oli täällä 24 astetta. Kotirannassa lämpötila oli välillä laskenut parilla asteella, mutta 24 asteessa ui taas oikein ilokseen. Pohjamittaus antoi tulokseksi 23 astetta. Rannalla piti olla pari luolaa, mihin sisään uimalla saisi taas kuolemattomuuden, mutta luvattuja luolia emme nähneet. Olisi ehkä pitänyt perehtyä paremmin tarkkaan sijaintiin etukäteen. Luolat saattoivat sijaita niinkin, että rannalta päin niitä ei nähnytkään. Toisaalta kuolemattomuus oli jo hankittu Styksissä, joten olisiko uusi kuolemattomuus peräti voinut kumota ensimmäisen vai olisiko se vain vahvistanut sitä entisestään?

Lichnos-ranta.

Tuon mäen yli tultiin, kuvassa myös venetaksi, jolla lähdettiin.

Lichnos.

Oleskelimme aikamme rannalla ja nautimme viereisen porukan nuorehkon koiran reaktioista myyntimieheen. Hauva sai täyden hepulin aina kun joku rihkamaan sonnustautunut kauppias lähestyi. Itsekin koen samanlaista vastenmielisyyttä kyseisiä kauppiaita kohtaan, mutta en kehtaa reagoida yhtä näyttävästi, vaikka mieli tekisi.

Coral-rantabaaria.

Siluetteja.

Alkuperäiseen suunnitelmaan oli kuulunut kävely takaisin hotellille, mutta sitä vaihtoehtoa emme harkinneet enää sekuntiakaan. Kävimme kysäisemässä venetaksin aikataulua. Ukkeli kertoi lähtevänsä klo 16.00, joten menimme vielä naukkaamaan jääteen ja oluen sitä odotellessa. Vähän ennen neljää lähdimme kohti venetaksin laituria ja näimme kauhuksemme, että vene oli jo irtautunut laiturista, vaikka kello oli vasta 15.56. Ihmeeksemme kaveri kuitenkin palasi puuttuvat metrit hakemaan meidät kyytiin. Norjalaiset ovat yllättävän kohteliaita. Ukko oli vaaleahiuksinen ja laivaan ripustettu Norjan lippu saivat meidät tekemään tällaisen päätelmän.

Taas venetaksissa.

Matka takaisin Pargaan kesti noin 25 minuuttia ja maksoi kahdelta yhteensä 9 €. Venematkat Pargan maisemissa ovat ihania. Merenkäynti oli aina sopivan lievää ja maisemat mahtavia. Kalliomuodostelmat olivat ihmeellisen muotoisia, väliin mahtui pieniä villirantoja ja yhden kallion päälle oli rakennettu pieni kirkko. Maksaminen hoitui jälleen uudella tavalla: perille päästyämme nousimme maihin ja vasta siellä maksoimme matkan lipunmyyntikoppiin.

Pargan kylän aukiolla.

Pesä.

Asukas.

Paluumatkalla teimme kierroksen kylällä ja hankimme matkamuistoja ja tuliaisia. Poikkesimme Del Mar-rantabaariin juomaan Mohitot [sic], jotka olivat sattumoisin aivan maailman parhaat! Drinksut oli koristeltu palalla vesimelonia, viipaleella appelsiinia ja drinkkivarjolla. Maisemaa varjosti hetken aikaa drinkkivarjon lisäksi rantakatua pitkin peruuttava roska-auto, mutta keskityimme positiiviseen ja ihailimme kavereiden tarkkuusajoa, koska kovin montaa ylimääräistä senttiä ei autolle kapealla kadulla jäänyt. Tarjoilijat kävivät keräämässä mainoskyltit pois ja rullasivat markiisit viimeistä senttiä myöten sisään roskakuskeja varten.

Happy hour.

Maailman paras mohito!

Del Mar-rantabaarin maisema.

Hotellin luona poikkesimme vielä minimarkettiin ostamaan evästä. Hotellilla kävimme suihkussa. Seuramies kävi jopa testaamassa hotellin uima-altaan. Vesi siellä oli kuulemma 31-asteista. Eihän sellainen enää edes virkistä! Suihkujen jälkeen asetuttiin parvekkeelle nauttimaan juotavaa ja kirjoittelemaan postikortteja.

Hotellin uima-allas.

Yamas!

Illan lähestyessä ajelimme jälleen venetaksilla Pargaan ja menimme rohkeasti Zorbas-ravintolaan syömään. Sisäänheittäjäukkeli ei kehuskelustaan huolimatta muistanut meitä lainkaan ennen kuin seuralainen lähtiessä kysäisi oliko kahvilan radio yhä kunnossa. Zorbasissa tilasin Lemonata chickenin, jonka kuvauksessa luki veal stew, mutta taisi se silti olla kanaa. Seuralainen tilasi jälleen yhden souvlakin, tällä kertaa lampaasta. Ruuat olivat perushyvät, joskin itse tekisin sitruunakastikkeen aivan toisella tavalla. 

Zorbas opetti isäntäänsä tanssimaan käsipyyhepakkauksen kyljessä.

Kanaa tai vasikkaa...

Varras.

Kotimatkalla ostettiin taas lisää tuliaisia, mm. Ouzoja ja ruusuvesikarkkeja. Mäkikiipeily Pargan ja oman kotirannan välissä olevan vuorennyppylän yli alkoi jo sujua eikä ottanut enää juurikaan hengen päälle, vaikka kuuma siinä taas tuli. Olisimme teräskunnossa, jos saisimme viettää Pargassa edes pari viikkoa tämän yhden sijaan.

Tunnelmavalaistus.

Hotellilla piti vielä valmistautua seuraavan päivän retkeen ennen kuin päästiin nukkumaan.