Lefkas #8 Paluu

5.7.2025

Heräilyt sujuivat samoihin aikoihin ja vastaavalla velttoudella kuin aiemmin. Seuramiehen vielä loikoessa, aloitin vähitellen pakkaamisen. Aamiaiselle ehdimme mennä vähän myöhässä, mutta croissuja onneksi oli yhä jäljellä. Aamiaisreissulla meille selvisi myös, että emme voi pitää huonetta yli "normaalin" klo 11 check-out-ajan. Joku oli sen lopulta päättänyt varata. Kumma kuinka check-out on salakavalasti siirtynyt kaikkialla klo 12:sta 11:sta.

Aamiaisen jälkeen kipaisimme vielä mereen viimeiselle Välimeren pulahdukselle. Koska seuramies ei ollut edes aloittanut pakkaamista, jäi uinti tavallista lyhyemmäksi. Hotellilla otimme suihkut ja pakkasimme loppuun. Klo 11 olimme kuin olimmekin valmiit check-outiin. Vastaanoton mies totesi veron 5 €/pv sekä baarin juomat maksetuksi. Matkalaukut ohjeistettiin jättämään aulan WC:n käytävälle. WC:n perällä olevaa suihkua saisi kuulemma käyttää vapaasti, kun kerran lähtö oli vasta illemmalla. Tuollainen suihkutila on vaan yleensä niin kostea, ettei siellä pysty pukemaan mitään päälleen, jos erehtyy suihkuun menemään.

Lähdimme kuluttamaan päivää Ikaros-rantakahvilaan frappejen merkeissä. Ikaros teki saaren parhaat frappet. Niiden hörppimisen jälkeen jatkoimme käyskentelyä toiseen rantakahvilaan, Oscar pool bar, missä nautimme jääteet. Pääkadun kauimmaisesta päädystä löysimme pari "uutta" markettia, joiden valikoimia piipahdimme tutkailemaan samalla, kun nautimme niiden ilmastoinnista.

Viimeistä frappea viedään.

Lipton saisi tehdä parempia tukkutarjouksia Lefkaksen
ravintoloille, etteivät kaikki päätyisi aina Fuzeen.

Oscarissakin oli kauniit maisemat.

Rantaraittia.

Hotellille palattuamme vaihdoimme uima-asut päälle aulan WC:ssä. Asetuimme uima-altaan äärelle päivänvarjon alle hengailemaan. Kävin pariin kertaan uimassakin. Seuralaiseni haki allasbaarista meille vielä yhdet aperol spritzit päivän piristykseksi. Kaikki 4 pulloa aurinkorasvaa, mitä meillä oli mukana, olivat kuluneet loppuun, joten saimme viimeisillä plöräyksillä suojattua vain nassut ja kaulat.

Altaan äärellä tuli maleksittua muutama tunti.

Aperol spritzit virkistivät.

Joskus kolmen jälkeen vaihdoimme jälleen tavallisia vaatteita päälle. Seuramies pääsi miesten WC:hen suorittamaan operaation. Minä jouduin vaihtamaan vaatteet pihalla pyyhkeen suojissa, koska naisten WC:ssä oli joku suihkussa. Se sekä kesti tolkuttoman kauan että olisi jättänyt tilan sademetsäisen kosteaksi, joten todellisia vaihtoehtoja ei ollut.

Olimme päättäneet syödä pitsat, jotta selviäisimme varmasti loppupäivän nälkiintymättä uudelleen. Sopiva paikka, Da Domenico, oli etsitty aiemmin. Se löytyi läheltä kotiristeystä, mutta poispäin oman kylän keskustasta. Ravintolassa ei ollut ketään, joten pelkäsimme paikan olevan vielä suljettu. Seuramies kurkisti sisään ja kysyi sieltä löytyneeltä tarjoilijalta onko asiakkailla asiaa syömään. Tilasin suosikkini pizza specialin ja seuralainen meat pizzan, josta selvisi kysymällä, että "meat" tarkoitti jauhelihaa. Juomaksi otin jääteen ja seuralainen oluen. Laskuksi kertyi 41 €, johon lisäsimme 4 € tipiksi. Muutama muu asiakas piipahti ruokailumme aikana hakemaan pitsoja mukaansa.

Da Domenico varmisti, ettei nälkä tullut enää loppupäivänä.

Da Domenicossa oli hiljaista.

Pizza special pitää ottaa aina, jos sitä löytyy listalta.

Meat pizza sai seuramiehen ähkyyn.

Aterian jälkeen palasimme hotellille. Olin aivan hajalla kuumuudesta, enkä kyennyt tekemään enää muuta kuin istumaan aulassa 'nauttimassa' sen heiveröisestä ilmastoinnista ja väsymyksestä. Olisimme kaivanneet vielä irish coffeet piristykseksi, mutta baarista oli kerma loppu. Niiden tilalle seuramies reippaana poikana kipaisi hakemaan marketista vesipullot.

Aulassa oli juuri ja juuri siedettävää odotella.

Eräs ekstrovertti suomalaisnainen pysähtyi hetkeksi jututtamaan meitä matkakokemuksistamme ja kertoili hän omistaankin. Se saattoi olla sama nainen, joka oli jonain aiempana päivänä salakuunnellut keskusteluamme Kolista ja Juukasta ja ilmaissut olevansa kanssani samaa mieltä, että Koli ja Juuka ovat ihan eri paikat. Seuramiehen mielestä ne sijaitsevat niin lähekkäin, että ovat samaa paikkaa. Varma en voi olla, kun kasvomuistini on niin huono.

En tosiaan voinut enää mennä ulos, kun ei kerran ollut huonetta, suihkua tai kuivaa paikkaa vaihtaa vaatteita jälleenhikoilun jälkeen, mutta sen verran olin lopulta jäähtynyt, että sain WC:n kosteudesta huolimatta vaihdettua lentokonevaatteet päälle. Lopulta tuli aika lähteä bussille. Noutoaika oli 18.35 +- 15 minuuttia. Me olimme pysäkillä tietysti 15 minuuttia etuajassa, kun taas Bussi tuli paikalle vähän myöhässä. Saimme kuitenkin ensimmäisenä laukut bussin vatsaan, ja mahduimme vielä vierekkäisille paikoille istumaan.

Seuralaiseen iski huono olo bussimatkalla, joten hän oli aika vaisu koko matkan lentokentälle. Perillä paikallisopas osoitti jälleen hyödyttömyytensä sillä, ettei osannut neuvoa ihmisiä suojatietä pidemmälle terminaaliin. Onneksi osasimme sen verran lukea, että löysimme lähtevät lennot (departures) ja Finnairin bag drop-tiskit, joihin ehdimme joukon ensimmäisinä. Matkalaukku- ja lippubyrokratia kävi nopeasti. Emme tosin saaneet paperisia boarding passeja, koska olimme tehneet check-in:in jo aiemmin internetitse. Turvatarkastusjonossa näimme, että jotkut muut bussitoverimme olivat sellaisia saaneet. Sen verran olen vanhanaikainen, että haluaisin boarding passin edes matkamuistoksi, jos ei muuta.

Turvatarkastus sujui nopeahkosti ja ongelmitta. Seuralaisen reppu skannattiin kahdesti eri suunnilta, mutta ei tutkittu sen tarkemmin. Maski oli pakko virittää naamalle, kun terminaali oli täynnä yskijöitä ja aivastelijoita. Istumapaikkoja ei lähtösalista löytynyt ennen kuin yksi lento lähti. Olimme ovelia ja tarkistimme lähtötaulusta minkä portin luokse kannatti mennä kyttäilemään vapautuvia paikkoja, joten olimme kärppänä istumassa, kun takapuolia alkoi nousta penkeistä. Seuramies kävi vielä ostamassa yhdet vedet meille, 0,8 l á 2,5 €.

Lentokentällä oli tungosta.

Lento saapui saarelle myöhässä, joten kotiinpäinkin päästiin lähtemään myöhässä. Lähtöporttimme oli nro 5. Lentokoneelle kuljettiin taas kävellen. Meille oli allokoitu paikat 4D (seuramies) ja E (minä). IAU:n lakon takia lennolla ei ollut tarjoiluja. Lentoemännät jakoivat vain vettä, mustikkamehua ja Suffeli-patukat. Skumpat jäivät nyt väliin. Edessämme istui vauva, joka otti lennon muuten tosi rennosti, mutta laskeutuminen ei häntä miellyttänyt. Joku kuitenkin piereskeli koko matkan törkeästi edessämme, joten hyvä vain, ettei ollut tarjoilua, kun ei ollut ruoka/juomahalujakaan. Suffeli tuli sentään syötyä.

Siellä meidän kone odottelee.

Etupäässä oleminen ei lohduttanut, kun tarjoilua ei ollut.

Klo 1.50 löysimme itsemme vihdoin Helsingistä odottamasta matkalaukkujen ilmestymistä hihnalle. Sitä ennen olimme kävelleet jo pitkän matkan portilta 14 ja poikenneet vessaan. Lennosta selvisimme vessatta. Lentemot pitivät muutenkin verhoa edessä koko lennon, joten vaikutti siltä, etteivät he edes halunneet päästää ketään vessaan. Laukkuja jouduimme odottamaan kauan. Minun tuli jo ensimmäisessä kuormassa, mutta seuralaisen vasta puoli tuntia myöhemmin toisessa erässä. Odottelin tietysti kilttinä tyttönä hänen seuranaan, vaikka meillä ei ollutkaan enää sama matka.

Myöhäiseksi tai jopa aikaiseksi meni lentomatka.

Metro-matkalaukkuni voitti saapumiskisan.

Seuramies lähti taksilla kotiinsa. Minä raahustin P5-parkkitaloon, mistä autoni löytyi onneksi helposti paikaltaan. Satoi ja oli kylmä. Kotona oli pakko ottaa vielä suihku ihan hiustenpesua myöten, ja kuivatella ennen nukkumaanmenoa. Aurinko alkoi jo nousta ennen kuin ehdin vuoteeseen. Unta ei silti riittänyt kuin noin 7.15 saakka, ja olinkin koko seuraavan päivän aivan vetämätön. Onneksi ei tarvinnut tehdä mitään erityistä.

Lefkas on nyt nähty. Saari oli pieni. Nidri oli vilkas ja melko turistoitunut, mutta silti rennompi ja väljempi kuin vaikkapa Kreetan Platanias. Onhan Nidri tietysti vain kolmanneksen tai jopa neljänneksen kooltaankin (näin matemaatikkoluonteisena en voi hyväksyä sanontaa 'kolme kertaa pienempi' [joku äidinkielenluonteinen ei varmaan voi hyväksyä hipsujeni käyttöä lainausmerkkien sijaan]). Rantabaareissa vietetyn ajan ja happy hour-drinkkien määrästä päätellen saarella ei ollut nähtävää eikä tehtävää, mutta se on harhaluulo. Saari vain oli sen verran pieni, että kaikki oli lähellä, ja aikaa jäi joka päivä myös rentoilulle. Lefkaksen majakkaniemen maisemat puolestaan ovat sen luokan nähtävää, etten muista missään kokeneeni mitään niin kaunista. Iltalentoja lukuun ottamatta tämä oli oikein kiva kohde, ja menisin mieluusti toistekin.

Lefkas #7 Laiskottelua

4.7.2025

Heräilin 6.45, minkä jälkeen jatkoin makoilua noin tunnin. 8.20 maissa menimme aamiaiselle. Croissuja oli. Palasimme huoneeseen valmistautumaan päivään jälkeen aurinkorasvauksella.

Ostimme 8 postikorttia herttaiselta mummelilta, joka piti puotia pääkadun varrella. Postimerkit saimme ostettua pienen jonottamisen jälkeen pääkadun postikonttorista, maksoivat yhteensä 16 €. Jatkoimme matkaa rantakadulle ja asetuimme sunnuntaiseen frappe-paikkaan jälleen frappeille, ja kirjoittelimme samalla terveisemme postikortteihin. Kahvitaukomme jälkeen jatkoimme kiertelemään kauppoja ja etsimään tuliaisia. Saimme myös toimitettua kortit postilaatikkoon.

Posti löytyi pääkadun varrelta.

Postissa piti hiukan jonottaa.

Postikorit kirjoiteltiin rantabaarissa.

Tästä maisemasta ei saada enää kauan nauttia.

Päivän lämpötilan noustua huippuunsa, suuntasimme hotellille ja sieltä uimaan mereen puoleksi tunniksi. Uimaan lähtiessä yritimme selvittää myöhäisemmän check-outin mahdollisuutta, mutta se selviää kuulemma vasta huomenna. Hotellin mies odotteli vahvistusta eräälle potentiaaliselle huonevaraukselle.

Uiminen oli muuten yhtä mukavaa kuin aina, mutta loppuminuuteilla eräs kala ei voinut vastustaa kiusausta purra minua säärestä hyttysenpiston näköisestä kohdasta. Puraisu jäi pitkäksi aikaa tuntumaan jalassa. Aiemmin nämä meripedot olivat vain uineet kantapäideni ohi ja hiponeet niitä karkeasti kyljillään. Seuramiehen kintut olivat kyllä saaneet satunnaisia näykkäisyjä jo aiemminkin. Paras ehkäisymenetelmä puremille oli pitää jalat liikkeessä eikä jäädä täysin paikalleen seisoksimaan, mutta välillä se tuppasi unohtumaan.

Siivooja oli käynyt huoneessamme uinnin aikana, ja jättänyt muistutusviestin turistiveron ja baarilaskun maksamisesta. Otimme suihkut ja kävimme Zeus-marketissa ostamassa lisää tuliaisia ja hiukan rakia. Paluumatkalla hotellille hoidimme veron ja baarilaskun maksamisen allasbaarissa. Vero oli huimat 35 € ja drinkit 22 €. Vero vaadittiin jostain syystä käteisenä.

Olimme ostaneet "vahingossa" aniksella maustettua rakia, jota siirryimme nauttimaan parvekkeelle. Se maistui jonkinlaiselta rakin ja ouzon hybridiltä. Kumpikin erikseen on kyllä parempi. Tätä ei tarvitse ostaa uudelleen. Kyllä sen vedellä jatkettuna sai kuitenkin menemään. Auringon käännyttyä liikaa kohti parvekkeita, siirryimme sisätiloihin.

Parvekkeella oli mukava istua niin kauan kuin varjoa riitti.

Lopulta lähdimme jälleen happy hourille drinkkibaariin. Kokeilimme keltaisen baarin viereistä paikkaa, La Minute, joka myös mainosti 5 € sexy drinkkejä. Tilasimme kokeeksi Woo woo-nimiset juomat. Kävimme vielä nauttimassa toiset juomat pää/ostoskadun puolella Event-baarissa. Siellä tilasin blue lagoonin ja seuramies caipirinhan, molemmat á 6,50 €. Ihan kelvolliset juomat saimme.

Woo woot hehkuivat punaisena kuin laivan kyljet.

Event-baarilla oli mukavat istuimet.

Drinkkikeppi oli värikoodattu juoman mukaan.

Seuramiehen juomaa koristi sitruuna.

Ihmettelimme vaihteeksi katuvilinää.

Illalliselle menimme Yefsiin, jossa olimme jo aiemminkin olleet. Sisäänheittäjä tuntui muistavan meidät. Tällä kertaa tilasin giouvetsin á 16,90 € juomaksi rosé-lasillisen á 3 €. Seuramies otti pastitsion ja Alfa-oluen. Hinnaksi aterialle kertyi 40,80 €, joka pyöristimme 45 €. Seuramies yritti antaa vieressämme vaativan näköisenä nököttäneelle kissalle lihanpalaa. Kisse ei sitä huolinut, mutta jatkoi silti ruuan vaatimista vieressämme. Melkoinen pöljäke. Talo tarjosi lopuksi lasilliset ouzoa. Kutsuin vahingossa tarjoilijan paikalle, kun osoittelin seuralaiselleni katolle kiivenneitä kissoja, mutta onneksi olikin jo laskun tilaamisen aika.

Giouvetsiäkin piti päästä maistamaan.

Seuramiehen pastitsio oli viimeistelty juustolla.

Yefsistä kelpasi seurailla rantaraitin tapahtumia.

Teimme iltakävelyn merkeissä pienen kierroksen kylän raitilla. Näimme rantakadun päädyssä jälleen saman 5-pentuisen kissaperheen kuin eilen ja katselimme hetken niiden telmintää. Hankimme myös muutamia tuliaisia lisää. Eräässä kaupassa yritin pyörittää jäykkää sormustintelinettä, joka osui samalla (tyhjään) koristeöljypulloon. Pullo tipahti hyllyltä, mutta onneksi refleksini toimivat ja ehdin napata pullon käsiini puolimatkassa lattialle, ja asettelin sen paremmin hyllylle turvaan. Aika ovela pakkomyyntitekniikka, mutta minua ette saaneet tällä kertaa jallitettua.

Lopulta palasimme taas hotellille, otimme suihkut ja kirjoittelimme matkapäiväkirjat kuntoon.

Lefkas #6 Majakkaniemi

3.7.2025

Heräilin jo ennen seitsemää. Jatkoin makoilua noin 7.40 saakka. Aamiaiselle pyrähdimme 8.10-8.15 maissa. Croissuja oli jo ja vielä. Aamiaisen jälkeen menimme huoneeseen pakkaamaan viimeiset retkitarvikkeet. Klo 9.15 marssimme Broomis-autovuokraamoon. Sen edustalla näin miehen pysäköimässä valkoista Toyota Yarista. Arvasin sen olevan meitä varten.

Sisällä toimistossa otti nainen meidät vastaan, valmisteli sopimuksen, tarkisti ajokorttimme ja suoritti muuta pakollista byrokratiaa. Jos hän hämmästeli sitä, että minä olin ensisijainen kuljettaja, hän ei millään lailla paljastanut sitä. Toisaalta miksipä toinen nainen epäilisi naisihmisen ajotaitoja. Paitsi itsekin kyllä syyllistyn usein kyseisen alan sovinismiin.. Välttämättä en ole merkittävästi seuramiestä parempi kuski noin yleisesti, mutta ahtaissa paikoissa ja peruutteluissa pääsen pätemään, ja sen myötä yleensä päädyn kuskiksi.

Laitoimme nimet paperiin. Kävimme sitten katsomassa yhdessä auton perus-hallintalaitteet ja sovimme avaimen piilotuspaikan autoa palautettaessa. Päivän vuokra maksoi meille 75 €. Sitten lähdettiin matkaan. Pysähdyimme heti ensimmäiseksi hotellin pihaan, koska halusimme viedä tarpeettomaksi osoittautuneet passit turvaan huoneen safety boxiin. Joku autovuokraamomme mies ajeli heti perässämme ja vaikutti kieltävän meitä pysäköimästä hotellin pihassa, vaikka olimme vain pysähtyneet kuorman purkamisen ajaksi. Hän halusikin vain näyttää meille mihin auton saisi palauttaa päivän päätteeksi, kun paikka sattui olemaan kiveksenheiton [sic] päässä hotellistamme. Olimme kyllä ymmärtäneet konttorilla saamamme ohjeet, mutta olihan se ihan ystävällistä varmistaa.

Drinkkien lisäksi automme oli Zexxy.

Auto olisi kaivannut pientä sisäsiivousta edellisten vuokraajien jäljiltä.

Lähdimme ajelemaan kohti etelää ja suunnistimme alkuun Vasilikin kilpien mukaan. Kun saavuimme Vasilikin liepeille, ryhdyimme etsimään seuraavaksi Porto Katsikiin ohjaavia kylttejä. Loppumatkan ajelimme puoliksi arvaamalla Cape Lefkadaan ja siellä sijaitsevalle majakalle. Tie oli jatkuvasti ylös tai alas mutkittelevaa ahdasta ja kuoppaista vuoristotietä. Vain alkumatkasta ajeltiin vähän suorempaa ja tasaisempaa valtatien tapaista väylää.

Vaihteet olivat kovilla ja vaihteiden vaihtaja myös, ehkä jarrutkin. Ihan kunnossa vaihteet eivät tuntuneet olevan, kun ykkönen ei välillä tuntunut purevan, vaikka vaihdekeppi luiskahti aivan nätisti oikeaan lokoseen. Auton takaosasta kuului myös satunnaisesti kolahdus, jonka selitimme itsellemme parhain päin johtuvan jostain irtonaisesta tavarasta takakontin uumenissa.

Lopulta tie päättyi eräänlaiseen pysäköintialueeseen. Paikalta löytyi jo pari muutakin autoa. Jätimme omamme samaan riviin. Majakalle oli lyhyt kiipeäminen parkkipaikalta. Maisemat olivat ihan hienot. Olihan majalla niemen korkeimmalla kohdalla. Tiesimme ennakko-opiskelujen perusteella, että aivan niemen kärkeen pitäisi päästä kävellen, mutta sinne ei ollut mitään opastetta.

Jo majakkaniemen parkkipaikalta oli kauniit näkymät.

Lefkaksen rosoinen länsireuna.

Majakat ovat aina puhutelleet minua.

Kreikassa ollaan selvästi.

Pienen etsiskelyiden jälkeen löysimme reitin pusikoiden (ja niissä selvästi sijainneen puskapissipaikan) läpi. Muita ei siellä näkynyt eikä ketään tullut meidän perässäkään, saimme nauttia rauhassa jylhistä maisemista - paljon paremmista kuin majakalta! Seuramies vinkkasi niemenkärjestä myös perässämme saapuneille itävaltalaisille motoristeille, kun osuivat kohdalle, mutta he pöljyyksissään päättivät skipata sen. Sinänsä ihan ymmärrettävää, koska en itsekään ollut osannut kuvitella, että näin upeaa paikkaa voisi edes olla olemassa.

Upeampaa vettä saa hakea.

Taisimme pilata aika monen veneturistin valokuvat.

Jylhää ja kaunista.

Toinen puoli niemestä laskeutui loivemmin veteen.

Ajelimme seuraavaksi etsimään uimarantaa. Lähin (Porto Katsiki) olisi ollut komealla paikalla, mutta se vaikutti umpiruuhkaiselta ja pysäköinnistä olisi pitänyt maksaa jopa 10 €, joten käännyimme pois. Ei meidän budjetti tietysti 10 €:sta ollut kiinni, mutta tuntui kohtuuttomalta pienestä pulahduksesta. Toista olisi, jos olisimme tulleet koko päiväksi viettämään rantaelämää.

Pysäköinninvalvojan luota piti lähteä paluumatkalle mäkilähdön kautta, mutta vaihteisto teki taas tenän, eikä ykkönen suostunut toimimaan. Tuntui kuin olisi kolmosvaihteella yrittänyt liikkeelle. Lopulta sain pakotettua auton liikkeelle, minkä jälkeen vaihteet toimivat taas normaalisti. Sittenkin tämä oli vielä mukavampaa ajamista kuin se koeajo, jonka kerran erehdyin uudehkolla Micralla tekemään. Anteeksi vaan Micran omistajat - toivottavasti olette joutuneet hankkimaan autonne pakon edessä eikä sen takia, että teillä on niin huono automaku... Oli melko ahdistavaa ajaa kapeaa, kuoppaista ja mutkittelevaa tietä ylös rannalta, kun vastaan tuli koko ajan massoittain autoja. Vastaantulijoiden lisäksi teki kovasti mieli yrittää väistää myös isompia kuoppia, joita oli paljon. Siitäkin kyllä selvittiin kunnialla.

Pysähdyimme hetken mielijohteesta tienvarsikahvilaan juomaan frappet. Yllätyimme toden teolla kuinka huikeat maisemat tässä kohtaa olivatkaan. Astuimme kuin jonkinlaiseen utuisen seesteiseen paratiisikuplaan. Joskus ikävän asian tapahtuminen yllättäen tuntuu siltä, kun joku löisi täydellä voimalla palleaan. Tämä tuntui vastaavan voimakkaalta, mutta positiiviselta yllätykseltä. Sinisenä hohtavaa tyynehköä merta riitti silmänkantamattomiin. Vaikka ympärillä pyöri muita ihmisiä ja varmaan kahvila soitteli myös jotain musiikkia, ei haltioitumisen tunnetta pystynyt rikkomaan. Kaksi frappea ja kaksi puolen litran vesipulloa maksoivat Cafe Panoramassa yhteensä 7 €, annoimme 8 €.

Cafe Panorama.

Ransua lainatakseni: "Haisee ruarilta."

A drink with view.

Upeita värejä tulvillaan.

Panoraama Cafe Panoramasta.

Tätä näkyä olisin voinut tuijotella haltioituneena koko loppupäivän tai loppuelämäni.

50 shades of blue.

Jotta emme ajaisi ihan samaa reittiä takaisin, päätimme ajella kohti Vasilikia Draganon vuoristokylän kautta. Heti Draganoon kääntymisen jälkeen ilmestyi perspuskuriin kiihkeäluontoinen bemarikuski autoineen. Itse en halunnut ajella tuhatta ja sataa, kun ei kerran ollut lainkaan paikallistuntemusta, joten pysähdyin tien sivuun päästämään hänet ohi. Lopulta Vasiliki ja meri alkoi siintää horisontissa. Löysimme yllättävän helposti parkkipaikan pääkadun varrelta lähellä rantaa.

Olin uimista helpottaakseni pukenut bikinit päälle jo aamulla. Seuramies vaihtoi vielä auton takana uimahousut jalkaan. Onneksi erityisesti kävelyliikenne oli olematonta. Meillä kävi ekstratuuria, että osuimme sopivasti uimareiden rantaosuudelle. Iso osa rannasta oli varattu purjelautailukouluille. Mittarimme näytti veden lämpötilaksi 28,9-asteista, eikä se kylmältä tuntunutkaan. Ranta oli matala ja hiekkapohjainen, joten uimaan oli helppo laskeutua. Puolisen tuntia lilluteltiin meressä.

Vasilikin rannalta näki aamuisen ajotiemme rinteessä.

Vasiliki oli purjelautailijoiden suosiossa.

Ilahduin, ettei purjelautailu ole kuollut sukupuuttoon.
Se näyttää paljon kivemmalta kuin surffaaminen.

Jostain tuolta vuoriston kupeesta ajelimme rannalle.

Seuraavaksi asetuimme vielä rantabaariin toastille (minä) ja nakkisämpylälle (seuramies), joiden kyytipojaksi joimme jääteet. Rahaa kului 18 € tippeineen. Seuramies poikkesi vielä autolle palatessa ravintolan ukkelin neuvomaan vessaan, jonka ovea ei tietenkään saanut kiinni, eikä pönttöjä ollut varustettu edes istuinrenkailla. Itse jätin tämän elämyksen näistä syistä väliin, ja tyydyin vaihtamaan vaatteet wc-rakennuksen varjoisalla terassilla pyyhkeen sisällä. Auton luona vaihdoin vielä rantakengät takaisin vaelluskengiksi. Seuralaiseni vaihtoi jälleen uimahousut tavallisiin shortseihin auton takana.

Rantabaarissa on leppoisaa.

Kyllä tämän joi, mutta Lipton olisi parempaa.

Toast on kiva pieni lounas.

Ihan kuin siinä lukisi soossi kaunokirjaimin.

Lähdimme ajelemaan kotiin päin. Loppumatkan tie oli mutkista huolimatta helpompi, koska se oli selvästi leveämpää. Auto piti tankata ennen palautusta takaisin puolilleen, missä viisari se oli, kun lähdimme aamulla matkaan. Ajoimme Nirdrin ulkolaidalla yhden aseman pihaan, mutta henkilökuntaa ei tuntunut kiinnostavan asiakkaan saapuminen. Vaihdoimme paikkaa läheiseen Eko-asemaan, jonka rakennuksesta ilmestyi välittömästi pieni mummeli kysymään olemmeko bensaa vailla. Pyysimme löpöä 20 €: edestä, jolla tankki täyttyi helposti yli tarvittavan puolivälin merkin. Tunsin itseni melko pöljäksi, kun jouduin avaamaan oveni saadakseni autoon riittävästi valoa tankin avausvivun löytämiseksi. Maksoimme käteisellä ja rouva toi meille vielä kuitinkin.

Palasimme pääkadun kautta hotellille tai tarkemmin sen vieressä olevalle vuokraamon parkkialueelle. Aamulla auton meille luovuttanut nainen kulki juuri alueen poikki ja vilkutteli meille iloisesti. Vastasimme ainakin lähes yhtä iloisesti eleeseen. Emme uskaltaneet jättää vielä avainta sovittuun piiloon, ettei mahdollisille rosmoille tai vandaaleille jäisi niin paljon aikaa touhuta.

Auto palautettiin hotellin lähellä olevalle pihalle.

Kävelimme vajaat 100 metriä hotellille. Ripustimme uimatavarat tavarat kuivumaan parvekkeelle. Vaihdoin varauima-asuni päälle ja menimme altaalle uimaan joksikin aikaa, kun uimatutti, mutta rannalle saakka lähtemiseen ei oikein riittänyt enää voimia. Lopulta palasimme huoneeseen, otimme suihkut ja piipahdimme kuivattelujen jälkeen vielä autolle ottamaan aiemmin unohtuneet poseerauskuvat. Seuramies sai nyt kunnian ajaa autoa sen verran, että saatiin se keskelle pihaa ja valokuvaukselliseen asentoon auringonvaloon nähden. Kuvien jälkeen hän ajoi auton takaisin parkkiin. Emme vieläkään jättäneet avaimia.

Palasimme huoneeseen nauttimaan CAIR:ia, jonka ainakin päivän kuljettaja koki ansainneensa palkkioksi jännittävästä uurastuksestaan. Parveke kylpi jo auringossa, joten avasimme makuuhuoneen tuplaovet ja istuimme huoneen puolella, mutta kuitenkin melkein ulkona. Kylläpä maistui taas kuohuviini herkulliselta raskaan päivän jälkeen. Vuoristotiet olivat hermoja raastavat, mutta maisemat ehdottomasti kaiken vaivan arvoiset.

Kuski on CAIRinsa ansainnut, mutta seuramieskin sai
osuutensa, kun yhdessä on mukavampi skumppailla.

Melkein ulkona oli mukava istuskella.

Vihtori harjoittelee sommelieriksi.

Syömään lähtiessä kävimme lopulta auton avaimen jemmaan sovittuun paikkaan. Pari intialaisen näköistä miestä penkoi sinistä pikkuautoa tontin katoksessa - toivottavasti työkseen. Illallispaikaksi harkitsimme rantakadun ensimmäistä ravintolaa (Barrel), mutta lopulta näytillä ollut menu ei vakuuttanut.

Parvekkeidemme välissä kasvoi ihmeköynnöstä.

Toisessa paikassa sisäänheittäjä esitteli burgundinpataa kreikkalaisena ruokana, joten emme todellakaan voineet mennä sinne. Päädyimme lopulta Linda-tavernaan, joilla ei ollut menussa listattuna oikein mitään kreikkalaisia ruokia, mutta ravintolaa ympäröiviin liitutauluihin oli kirjoitettu ikisuosikkimme kleftiko ja pastitsio, joita juuri tänään himoitsimme. Ruokien saamisessa kesti kauan, mutta ruoka oli niin hyvää, että annoimme hidastelun anteeksi.

Linda-tarverna.

Raikasta roséta illallisen kyytipojaksi.

Luu ei haittaa, kun kleftiko on tarpeeksi mureaa.

Pastitsio tarjoiltiin sympaattisessa annosvuoassa.

Veden jouduimme tilaamaan kahdesti, koska sitä ei ensimmäisellä kerralla muistettu tuoda. Talo tarjosi herkullista leipää, joka vaikutti olevan pitsataikinasta tehtyä. Seuramieskin oli tyytyväinen ruokaansa. Aterian loppusumma kerrottiin meille vain suullisesti, 41 €. Emme saaneet mitään erittelyä tai kuittia. Maksoimme 45 €.

Olisipa hotellin aamiaisella ollut tarjolla edes puoliksi niin hyvää leipää kuin Lindassa.

Teimme päivän päätteeksi vielä pienen iltakävelyn (lopun veden kera) kylän raitilla ennen hotellille palaamista. Hotellilla otimme jälleen suihkut ja kirjoittelimme päivän muistelot talteen.

Eloisa kisseperhe asusteli rantakadulla.