Viimeiset viisitoista vuotta olen kuvitellut kärsiväni monirakkulaoireyhtymästä (PCOS), koska eräs gynekologi ohimennen mainitsi jotain munasarjojen rakkulaisesta ulkonäöstä ultrassa. Hän totesi yhtä ohimenevästi, ettei asiasta tarvitsisi keskustella, jos ei lasten hankinta ole juuri nyt ajankohtaista. Asiasta ei siis keskusteltu, mutta tutkin tietenkin aihetta kotona lisää netistä.
Valtaosa netin artikkeleista ei kerro pelkäastään munasarjojen rakkulaisesta ulkonäöstä, vaan kokonaiseta oireyhtymästä. Oireyhtymän yhtenä palasena on myös liiallinen testosteronin tuotanto. Sitä ei tietenkään ole minulta koskaan mitenkään tutkittu, mutta siitä muistui heti mieleen erään ihotautilääkärin sivulauseessa mainitsema arvaus, että paha akneni johtuisi todennäköisesti liiallisesta testosteronista. Päättelin nopeasti, että tämä oli tässä. Oireyhtymä vaikutti ilmeiseltä.
Mutta miksi lääkärit sanovat näin merkittäviä asioita vain sivulauseessa? Heidän kommenttiensa perusteella olen päätellyt olevani paljon kaikenlaisia asioita, mitä en haluaisi olla, mm. liian miehekäs ja siksi naisolentona vastenmielinen, hormonivikainen ja kaiken kaikkiaan geneettisesti niin virheellinen, ettei näillä ominaisuuksilla lasten hankinta tule koskaan ajankohtaiseksi. Enhän suinkaan voisi tehdä kenellekään ihmiselle niin kauheaa karhunpalvelusta, että antaisin hänelle omia geenejäni!
En kylläkään koskaan ole edes ollut lähellä sellaista suhdetta, että olisin voinut edes uskotella itselleni olevani rakastettu, puhumattakaan että olisin ollut sitä niin paljon, että jonkun kanssa olisi voinut perustaa perheen. Mutta kuinka paljon syytä tähän löytyy vastenmielisistä miehiä karkottavista geeneistä, ja kuinka paljon siitä, miten lääkäreiden huolimattomat lausunnot ovat saaneet minut käyttäytymään kaikenlaista läheisyyttä välttelevästi ja ihmiskunnasta erakoituvasti. Enhän halua ketään miestäkään rangaista suhteella itseeni. Miehet ansaitsevat jonkun paremman, terveemmän, naisellisen, viehättävän ja lisääntymiskykyisen kumppanikseen.
Toinenkin ihotautilääkäri jo ennen testosteroni-arvaajaa on edesauttanut sitä, että olen hukannut luottamukseni lääkäreihin. Se tapahtui joskus 13-vuotiaana, kun akneen yritettiin ensimmäistä kertaa löytää apua. Ihotautilääkäri pelotteli Roaccutanen sivuoireilla niin painokkaasti, että en uskaltanut sitä silloin aloittaa. Kolmen kuukauden antibioottikuurista ei ollut mitään hyötyä, ja niinpä ihoni jäikin kärsimään noin viideksi vuodeksi lisää ennen kuin kävi selväksi, ettei akne parane itsekseen iän myötä, ja oli pakko rohkaistua rajumman lääkityksen käyttöön.
Roaccutanea tarvittiinkin sitten lopulta kaksi erillistä 8 kk ennätyspitkää jaksoa, että saatiin iho edes vähän talttumaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin toivonut lääkäriltä sen verran ammattitaitoa, että pystyisi erottamaan milloin tilanne on niin paha, ettei antibiootteja kannata edes kokeilla, ja ettei koskaan pelotella välttämättömän lääkkeen sivuvaikutuksilla potilasta niin paljon, ettei tämä uskalla sitä käyttää. Kasvot on nyt tuhottu ikuisiksi ajoiksi.
Tulin talvilomalla lukeneeksi erinomaisen kirjan "naisterveydestä" (Lara Briden, Period repair manual, 2017 [tämä kirja saisi mielstäni kuulua yläkoulun opetusohjelmaan]). Vasta sieltä opin, että munasarjojen monirakkulainen ulkomuoto voi johtua esimerkiksi ehkäisystä ja olla täysin tilapäistä. Opin myös, että liiallisella testosteronilla tarkoitetaan vielä vähän suurempia määriä kuin mitä minussa todennäköisesti on (sitähän ei edelleenkään ole mitattu). Yksi testosteronin selvä ilmentymä olisi hirsutismi, eli liiallinen karvoitus. Kuukautisten pitäisi mahdollisen runsauden lisäksi olla myös epäsäännölliset, jotta oireyhtymän saisi kasaan.
Se, että "joudun" 1-2 kk välein poistamaan värittömät pikku "viikseni" vahalla ja nyppimään ajoittan kulmakarvoja, ei ole vielä hirsutismia. Kuukautiseni ovat runsaudestaan huolimatta toimineet aina lähes kellontarkasti, silloinkin (ja erityisesti silloin) kun minulla ei ole ollut mitään ehkäisyä käytössä. Ehkäisyä käytettäessähän kuukautiset eivät ole aidot kuukautiset vaan "välivuoto".
Seurailin myös kirjan oppien mukaan ruumiinlämpöä säännöllisesti muutaman kuukauden ajan, ja yhtäkkiä huomaankin että kuukautisten lisäksi myös ovulaatio ja siihen liittyvät "oireet" toimivat edelleen lähes kellontarkasti. Valitettavasti sen mukana tulee myös vajaan parin viikon ajaksi täysin hukkaan menevä ja turhauttava himokkuus - siltä toivoisin ennemmin voivani välttyä. Mikään ei kuitenkaan yhtäkkiä viittaakaan PCOS:iin, paitsi se 15 vuotta sitten tehty ultraus. Kiitos vaan lääkäreille hukatuista vuosista - jopa hukatusta elämästä!
No, ei lääkäreitä voi yksin tästä syyttää. Toiset kiitokset menevät koulukiusaajille, jotka saivat peruskoulun viimeisten viiden vuoden aikana vakuutettua minulle pysyvästi, että kaikki ihmiset inhoavat minua ja näin tulee aina olemaan kaikkien kanssa. Tähän uskon edelleen, pois lukien ihmiset, joihin olen tutustunut ennen kuin koulukiusaaminen alkoi.
Eikä koulukiusaajiakaan sovi liikaa syyttää. Vaikka heitä ei olisi ollut olemassa, ja vaikka ihoni olisi säilynyt täydellisenä, ei geeneille vaan mitään mahda - olisin silti saatanallisen ruma. Eikä rumilla ihmisillä ole tässä maailmassa jakoa, ellei heillä ole jotain muuta ainutlaatuista kykyä tai taitoa, jolla tehdä positiivinen vaikutus kanssaihmisiin. Minulla ei ole.
Parhaimmat opit Laran kirjasta: Hormoniehkäisyssä käytettävät hormonit eivät samoista yleisnimistään huolimatta ole yhtään sama asia kuin kropan itse tuottamat hormonit. Niistä kannattaisi pysyä täysin erossa, jos vaan suinkin mahdollista, minkä olen huomannut itsekin ihan käytännössä. Ruokavaliolla voi todellakin hoitaa itseään, pahin vihollinen erityisesti PCOS:n suhteen on sokeri. Oma tilanne täytyy kuitenkin arvioida aina täysin yksilöllisesti ja seurailla mm. ruumiinlämpöä ja muita "oireita" riittävän kauan ennen kuin päättää mihin suuntaan ruokavaliotaan ja mahdollisia lisävarinteita säätää. Ei ole olemassa yhtä universaalia ratkaisua.
Mutta jotta kerrankin saisi päätettyä tarinan positiivisuuteen, niin täytyy antaa kiitosta myös viimeisimmälle työterveyslääkärille. Hän laittoi ihan oma-aloitteisesti labralähetteen ferritiinin tutkimiseksi ikäkausiterveystarkastuksen yhteydessä. Se osoittautui olevan ihan pohjamudissa. Heti, kun ferritiini saatiin inhiminilliselle minimitasolle moneen kuukauden rautakuurin jälkeen, olen kuin uusi ihminen.
Samalla muutama vuosi sitten tyhjästä alkanut, ja vuosi vuodelta pahentunut, koivuallergia parani yhtäkkiä täydellisesti. 2021 keväällä koivuallergia oli pahempi kuin koskaan ja 2022 keväällä ei ollut oireen oiretta, eikä tarvetta ottaa yhtäkään antihistamiinia, nenäsuihketta tai silmätippaa. Ilmeisesti tämä allergia oli saanut alkunsa juuri ferritiinin vähittäisesti vajoamisesta raja-arvojen alle ja pahentunut sitä mukaa, kun ferritiini on jatkanut laskuaan. Vaikka kyseessä on muka vain "varasto"rauta, niin aivan ilmiselvästi sillä on myös tehtävänsä jossain siellä kudoksissa, missä se ikinä onkaan varastoituneena. Eikä tässä vielä kaikki.. mutta jätetään nyt jotain kerrottavaksi joskus myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.