Tuplaristeily 1/2

26.-28.6.2013

 

Olin erottanut kesälomasta pari päivää kesäkuulle, jotta ehtisin käyttää risteilylahjakortin (etukortin), joka vanheni kesäkuun lopussa. Loput lomastani viettäisin heinäkuun loppupuolella. Etukortissa oli maininta, että auton saa halutessaan mukaan tarjoushintaan, joten arvelin polkupyöränkin kelpaavan mukaan. Useampaan otteeseen olen pyöritellyt mielessäni harmistusta siitä, ettei päiväristeilyllä tahdo aika riittää mihinkään muuhun kuin rutiineihin. Pyörähaave ja muutama kiinnostava kohdekin pyöri jo mielessä. Otuksen suostuttelin mukaani matkaan, vaikka häntä hiukan epäilytti miten sitä ulkomailla selviää pyörien kanssa.

 

Nettivarauksessa risteilyyn ei pystynyt liittämään pyörää, joten varaus oli tehtävä soittamalla. Koska soittaminen on niin ikävää puuhaa, viivästelin homman kanssa niin paljon, että jouduimme lopulta tyytymään C-luokan hyttiin 2. kerroksessa autokannen alla. Jos olisin soittanut heti huomattuani, ettei nettivaraus onnistu, olisi A-hyttikin vielä järjestynyt. Puhelu yhdistyi Viroon, mutta asiakaspalvelutyttönen puhui oikein hyvää suomea ja kaikki yksityiskohdat hoituivat kerralla kuntoon ja hetken päästä sähköpostiin putkahti vahvistusviesti. Hytti saatiin ilmaiseksi, kun oli yksi ruokailu per nenä varattu. Pyörät maksoivat siihen päälle 8 € / pyörä / suunta, ei mitenkään mahdottoman paljon.

 

Muinaisten Ahvenanmaan pyöräreissujen ansiosta varastosta löytyi valmiiksi pyörälaukut, joista toisen paketoin mukaan tällekin retkelle. Lähdin matkaan kotipihasta puolen päivän jälkeen, jotta ehtisin varmasti perille ajoissa. En nimittäin ollut liiemmin treenaillut pyöräilyä ennen tätä koitosta. Päivä oli helteinen ja kuorma painoi melkoisesti. Eksyin hiukan reitiltä puolimatkassa, ja ajauduin sen takia ehkä suurimpaan ylämäkeen minkä koskaan olen nähnyt. Matkaa kotoa Katajanokalle kertyi 20,18 km ja aikaa kului 1 h 30 min. Siihen päälle on tietysti lisättävä lepotauot ja muut pysähdykset, jolloin pyörän matkamittari pysäyttää ajanlaskunsa.

Pyörä on lastattu.

 

Katajanokalla odottelin Otukseni vapautumista töistä, lueskelin Elleä, opastin turisteja, ja sitten pyöräilimme yhdessä autojen check-iniin. Otukselle tämä oli erityisen jännittävää, itsehän olin jo monta kertaa aiemminkin ajellut pyörällä laivan uumeniin Ahvenanmaalle suunnatessa. Olisi ollut kiva ottaa kuva meistä ja pyöristä jonottamassa, mutta reippaat ahtaajat ohjasivatkin meidät muiden ohi heti kyytiin. Tuumailivat, ettei meidän ressukoiden tarvitse helteessä seisoskella turhaan.

Kustaanmiekka.

 

Kipitettiin nopeasti viemään kassit hyttiin ja siirryttiin nauttimaan kauniista ilmasta ja lähtöjuomista kannelle. Vasta lasillinen skumppaa käynnistää loman virallisesti! Katselimme maisemia lähtiessä, erityisesti Kustaanmiekan kapeikko kiinnosti nähdä laivasta käsin. Suomenlinnan takakulmasta kurvasi vesiskootterityyppejä hyppimään laivan synnyttämillä aalloilla ja nauttimaan nuoruudestaan. Melkoisia hurjapäivä olivatkin. He seurailivat laivaa niin kauan, että aloimme pelätä, etteivät enää löydä takaisin kotiin.

Skumppaa!

Hurjapäät.

 

Illallista nautimme Ellasissa, jossa oli jonkun nimihenkilön suunnittelma menu. Muuten en olisi ko. ravinteliin suostunutkaan. Pari edellistä käyntiä Ellasissa olleet todella surkeita (ehkä huonointa lihaa ikinä tarjolla). Tällä kertaa käynti oli kuitenkin menestys. Vähän pyörittiin ostoksilla, kannella ja trubaduuria kuuntelemassa pubissa.

Menu.



Nam.

 

Aamulla sonnustauduttiin taas pyöräilyyn. Keltainen turvaliivi päälle ja matkaan. Muut pyörät olivat kadonneet yön aikana Ahvenanmaalle, mutta yksi pieni perhe oli lähdössä meidän tavoin Tukholmaa katsastamaan. Yhden lapsen olivat istuttaneet erilliseen peräkärryyn, joka oli isukin pyörässä kiinni. Toinen lapsi istui äidin takana lastenistuimessa.

Missähän me ollaan?

 

Ajelimme rantaa pitkin kohti Djurgårdenia ja kurvasimme ensimmäiseksi Vaasamuseoon, hinta 130 kr / nenä. Tänne kannattikin tulla hetimmiten, koska jonot olivat vielä kohtuulliset. Lähtiessämme jono ulottui kauas ulos rakennuksesta. Ihmettelimme aikamme laivan suuruutta ja koristeellisuutta. Mielenkiintoisia olivat aikakauden luurangot. Vaikea kuvitella, että ne ovat joskus olleet eläviä ihmisiä.

Vaasa.

Ihmisiä.

 

Yritimme kierrellä katsomassa hiukan Skansenia. Emme löytäneet oikein mitään. Olihan siellä pässejä pari kappaletta, puiden siimeksessä loikoi jokin suden näköinen (ehkä kuitenkin koira?). Rosendalin puutarha oli paras kohde. Erittäin kaunis alue. Houkuttelevan näköinen kahvilakin Rosendalilla oli, mutta meillä ei oikein ollut aikaa tarpeeksi jäädä kahvittelemaan. Paikallinen kissa kävi puhdistamassa pyörän pinnat ennen kuin matka jatkui.

Pässit.

Rosendal.

Kisse työssä.

 

Poljimme syvemmälle Djurgårdeniin ja Djurgårdsbrunnskanalenin pienen sillan yli kohti Kaknästornetia, jonkinlaista paikallista Pasilan TV-tornia. Kanaalin tienoilla kohtasimme oikein suuriväkisen pyöräilijälauman, jotka tosin ajelivat kanaalin rantaa meidän tulosuuntaan päin. Kaknästornet sijaitsi tietenkin mäen päällä, joten jouduimme hiukan läkähdyttämään itseämme. Painelimme rohkeasti ovista sisään ja matkamuistomyymälän tiskiltä ostimme poletit hissejä varten á 50 kr. Poletti kelpasi siis sellaiseen puomihäkkyrään, josta pääsi hissiaulaan. Hissillä matkustimme melko vauhdikkaasti näköalakerrokseen katselemaan Tukholmaa korkeuksista käsin. Täälläkin olisi ollut kivan näköinen kahvila, mutta kiireinen turisti vain syö pihalla hiukan omia eväitä (sipsejä) ja polkaisee itsensä taas vauhtiin.

Kaknästornet.

Ylhäällä.

 

Alkuperäisenä ajatuksena oli pyrähtää lyhyesti ostoksille keskustaan, esim. Åhlénsille ja/tai Hemköpiin, mutta kummasti siihen nähtävyyksien katseluun vaan kului aikaa, joten jätettiin ostokset väliin. Olinhan sentään tulossa taas parin päivän kuluttua tienoille uudestaan. 

Keskustassa pyöräily ei ollut kovinkaan helppoa, vaikka pyöräteitä oli rakennettu ahkerasti. Liikkumista vaikeuttivat lukuisat tietyöt. Lisäksi monet pyörätiet oli tehty yksisuuntaiseksi eikä toiseen suuntaan meneville ollut riittävästi tai tarpeeksi näkyviä opasteita. Välillä paineltiin siis ei-pyörätiellä ärsyttämässä paikallisia ja yksi pätkä ajettiin väärään suuntaan, kunnes löysimme kohdan, josta pääsi ylittämään autotien ja siirtymään meidän suuntaan matkustaville tarkoitetulle pyöräkaistalle. Onneksi tässä vaiheessa ei tullut ketään vastaan, niin rikoksemme jäi huomaamatta ja rankaisematta. Jalankulkijat sentään pysyivät poissa pyöräkaistoilta toisin kuin Helsingissä missä turistit sen enempää kuin paikallisetkaan eivät tuntuneet huomaavan, että moisia kaistoja edes on olemassa. Keskustan jälkeen päästiin taas mukavalle ja hyvin rakennetulle pyörätielle.

Päivän reitti.

 

Ylitimme Västebron suuren sillan. Sillan korkeimmalle huipulle oli kauhea työ pyöräillä, mutta sieltä sitten jo näkikin sen uimarannan laiturin, jonne olimme menossa seuraavaksi vilvoittelemaan. Google Street View oli merkittävänä apuna pyöräilyreittiä suunnitellessa. Sillalle ja Långholmenin uimarannallehan ei ihan tuosta noin vain ajettu suoraan, kuten kartta näyttää, joten tarkat käännökset oli mukava katsella netistä ennakkoon. Långholmenilla on kaksikin uimarantaa. Ajelimme niistä läntisemmälle, koska se vaikutti helpommalta löytää. Kummallakaan rannalla ei ole pukukoppeja, joten olin varustautunut pukemalla vaatteiden alle uimapuvun jo laivalla. Pyöräilyasuna toimi mekko, jonka suojissa on helppo vaihtaa uinnin jälkeen alusvaatteita märän uikkarin tilalle. Otus ei uskaltanut uida, vaikka vesi oli 20. Tai olisi ehkä uskaltanut, mutta ei ollut varautunut, kun arveli veden olevan liian kylmää. 20 yllätti ainakin minut ja hyvin siellä tarkeni polskia. Päivä oli pilvinen, joten mitään suurta ryntäystä rannalla ei ollut, mutta muutamia lapsiperheitä kylläkin. Oli ihanaa jatkaa pyöräilyä uinnin virkistämänä.

Helpotus häämöttää.

Uimaranta.

 

Sitten alkoikin retken raskain osuus, kun mitään kivaa ei ollut matkan varrella enää odotettavissa. Pyöräilimme Södermalmin pohjoisrantaa pitkin kohti laivaa. Check-inin kohdalla totesimme, että laivan lähtöön on vielä sen verran reilusti aikaa, että olisi tylsää käydä jonoon odottelemaan jo silloin. Onneksi olin suunnitellut vielä yhden bonus-kohteen terminaalin lähelle. Kurvasimme siis vielä vierailemaan Fåfängan-kahvilaan terminaalin läheiselle korkealle mäelle. Jalat olivat aivan hapoilla ja finaalissa, kun päästiin kahvilan mäkeen. Otus pyöräili ympyröitä ja kahdeksikkoja oman tuhatvaihteisen pyöränsä kanssa, mutta minun 7-vaihteisella jopa ykkösvaihde oli mahdoton. Työntelin tuskissani pyörän silti huipulle. Kahvila oli kallis, mutta puutarha tunnelmallinen ja maisemana kivasti laiva ja meri. Naukkailimme siiderin ja olusen ja huristelimme alamäkeen takaisin autojen check-iniin.

Fåfängan.

Terminaali Fåfänganilta käsin nähtynä.

 

Olimme juuri ohjeistettuun aikaan taas takaisin ilmoittautumassa paluumatkalle. Täällä päässä saimmekin sitten odottaa jonossa oikein kunnolla. Pääsimme aivan vihoviimeisinä vasta laivaan. Ehdimme ainakin tunnin verran katsella pyöräilijäperheen kanssa, kun autoja, rekkoja ja kontteja lastattiin kyytiin. Onneksi olimme kaikki hyvällä tuulella, niin jonotuttaminen enemmän huvitti kuin suututti. Päivän matkasaldoksi kertyi 27,70 km. Ajoaikaa mittari oli laskenut kertyneen 2 h 3 min.

Herkkua!

 

Illaksi olimme varanneet ruokailun Buffetissa. Söin itseni ymmyrkäiseksi pienistä keitetyistä perunoista, sipulista, smetanasta, paahtopaistista, juustopalleroista jne. Jälkiruuaksi otin tuoreita mansikoita, jotka olivat ehkä parhaat mansikat mitä olen koskaan syönyt ja niiden seuraksi kinuskikastiketta. Viereisessä pöydässä istui perhe, joka oli laittanut lapselleen luurit korvaan ja jonkinlaisen matkaDVD-soittimen nenän eteen. Barbieta taisi pyöriä ruudulla. Harmittaa sellainen, kun itse kannatan sitä, että perhe ruokailee yhdessä ja keskustelee päivän kokemuksista. Ravintolakäyttäytymistä voisi ja pitäisi opettaa lapsillekin eikä vain harhauttaa lapsia viettämään yksin aikaa viihteen parissa. Siinähän olisi ollut hyvää aikaa kysellä mikä jäi lapselle parhaiten mieleen Tukholmasta ja yhdessä opetella kaikkia hassuja ruokia mitä on tarjolla. Ilta oli niin kaunis, että vietimme paljon aikaa kannella ja siemailimme vielä yhdet irish coffeet auringonlaskua ihaillessa. Paluumatkalla laiva pysähtyy Maarianhaminassa vielä ihmisten aikoihin, joten kävimme myös vilkuttelemassa terveisemme kyseiselle kaupungille kannella.

Maailman parhaat mansikat.

 

Aamulla Otus polkaisi itsensä muutaman korttelin päähän terminaalista töihin. Minä aloitin pidemmän urakan kotiin saakka. Paluumatka vasta rankalta tuntui, kun takana oli jo kaksi pitkää ajopäivää ja matkatavarat olivat kasvaneet parilla ginipullolla, jotka olin luvannut tuoda isukille. Löysin kuitenkin hiukan suoremman reitin, joten kilometrit jäivät alle kahdenkymmene, kaikkiaan 19,34 km. Aikaa kului 1 h 20 min. Taas jouduin pysähtymään ja lepäämään melko usein ja pari pientä, mutta jyrkkää mäkeä meni taluttamiseksi. Kotona pyrähdin suihkuun, kaivoin likapyykit pois laukusta, pakkasin uuden risteilylaukun ja otin pienet torkut. Sitten oli jo aika lähteä uudestaan kohti terminaalia. Seuraavaksi edessä oli tyttöjen kesäristeily.