Laiskiaispulla: Kreeta - vuokra-autolla: päivä 2

Auto vuokrattiin ensisijaisesti sen takia, että pääsisimme sillä käymään Elafonisos-rannalla. Matkatoimistolla on sinne kyllä retkikin, mutta kyllä sen tietää, miten vähän aikaa saa käyttöönsä, kun seurueen kanssa mennään. Matkatkin kestävät tuhottoman kauan, kun poimitaan kanssamatkustajia ja pujotellaan isolla bussilla ahtaissa paikoissa. Lähdimme matkaan kymmenen maissa, joskin jokin opaskirja/-sivusto kehotti lähtemään jo auringonnousun aikaan. Suuntasimme Elafonisosiin päin sisämaan vuoristotietä pitkin, ja paluumatkan teimme rantatietä ajaen. Tämä oli jonkun keskustelupalstalaisen mielestä hyvä idea, jos pelottaa ajaa rotkon puolella rantatiellä. Nyt kun on nämä tiet nähnyt, niin ei ainakaan kuljettajan paikalta katsottuna pelota ajaa millään puolella tietä.

Aloitimme tankkaamalla, varmuuden vuoksi. Kurvasimme tien sivussa olevalle Shellille, mistä ukko hypähti heti pumpulle, ja kävin pyytämässä 30 eurolla bensaa. Oli paljon helpompaa kuin kuvittelin. Matka kesti noin 1,5 tuntia. Parkkitilaa oli rannalla vaikka kuinka paljon, vaikka tulimmekin vasta niin myöhään. Jostain syystä ylärinteen ravintolat tarjosivat asiakkailleen varattuja parkkipaikkoja, mistä meille tuli pieni hätä, josko jäisimme kokonaan ilman, kun nekin paikat oli erikseen pitänyt varata. Ei huolta, parkkipaikkana toimi rannan kyljessä oleva "kenttä". Siellä kukin pysäköi sitten minne huvitti, mutta ihan kivasti riitti tilaa, eikä minkäänlaisia blokkauspysäköintejä näkynyt, vaan kaikki oli asiallista.

Jokin opastaho oli kuvannut matkan kestävän 2 tuntia ja kertonut, että rannalle suuntaa vuokra-autojen letka. Olihan sinne tietysti jonkinlainen jatkuva virta autoja, ja mekin tulimme muutaman auton ryppäässä koko vuoristotien, mutta ei se kyllä ollut mitään verrattuna ihan normaalin kesäviikonlopun mökiltäpaluuliikenteeseen Suomessa. Liikenne oli hiljaista ja rauhallista.

Ranta sen sijaan oli vilkas ja ihana! Useampia pukukoppeja, suihkuja ja vessojakin olisi löytynyt eri puolilta parkkialueen reunoja, mutta niitä emme heti tarvinneet, koska meillä oli uima-asut valmiiksi päällä. Suuntasimme ihmettelemään laguunimaista matalikkoa rannan ja Elafonisos-saaren välissä. Saareen pystyi helposti kahlaamaan, mutta sinne johti myös jonkinlainen maakaistale meidän käyntimme aikana. Vesi ei noussut syvimmässäkään kohdassa edes polven yli. Lämmintäkin se oli, ja pohja pehmeää hiekkaa. Kahlausvesi oli saapuessamme n. 26-asteista ja lähtiessä lämpimin kohta jo 31-asteinen.

Jäimme ottamaan aurinkoa saaren toisen puolen hiekkarannalle. Täällä vesi oli jo uimasyvyistä, mutta vain 22-asteista, eli kerrankin virkistävää vettä näin etelässä! Saari on jonkinlaista suojelualuetta, Natura 2000-kooditettua, joten siellä ei lepolasseja näkynyt, ja suurin osa alueista oli narutettu, eikä toiselle puolelle köyttä ollut asiaa kuljeskelemaan. Koirat olivat kokonaan kiellettyjä. Nopeasti meni siinäkin pari tuntia aurinkoa ottaessa, rannan touhuja katsellessa, Aquapacilla ja kameralla leikkiessä ym. Norjalaisturisti uskaltautui kysymään veden lämpötilaa, kun näki meillä mittarin. Kerroimme sen hänelle kiltisti. Saaren esittelykyltti kehotti kiertämään saaren, mutta sen verran suuri se oli, ja maasto omituinen, että totesimme kiertämisen mahdottomaksi. Kuljeskelu kuitenkin kannatti, koska ihan joka kohdassa rannan mainostettua vaaleanpunaista hiekkaa ei näkynyt. Hiekka oli osin hyvin pienijakoista, ja tuuli huolehti siitä, että sit oli kaikkialla koko ajan.

Vessajono hidasteli, koska jokin itsekäs naikkonen oli päättänyt vaihtaa vaatteensa vessakopissa mieluummin kuin pukukopissa (joihin oli jopa lyhyempi jono). Saimme suihkuteltua ja vaihdettua vaatteet. Lounasta ostimme rantakahvilasta (nimetty omaperäisesti Elafonisi Cafe:ksi): souvlaki-tikut ja ranskalaiset perunat. Matka jatkui läheiselle luostarille, joka sijaitsi 6 km päässä rannasta ja oli joka tapauksessa matkan varrella (jo mennessäkin).

Moni Chrysoskalitissas-luostarin sisäänpääsymaksu oli 2 euroa, aika edullista siis. Luostari sijaitsi näköalapaikalla, sieltä löytyi jonkinlainen kappeli ja pari pientä museota, jotka esittelivät vanhoja ikoneita, kotikulttuuria ja luostarikulttuuria. Saamastamme esitteestä jäi vähän sellainen käsitys, että luostari olisi vielä osittain toiminnassa muutenkin kuin nähtävyytenä. Vaatimattomaan, mutta silmiinpistävään kaapuun pukeutunut henkilökin nähtiin vaeltamassa kappelissa ja terassilla. Tarjolla oli myös vesiautomaatti janoisille. Maistoimme siitä tilkat vettä varmuuden vuoksi, jos se vaikka olisi se kauan kaivattu nuoruuden lähde, ja nyt voimme elää ikuisesti.

Paluumatka ei ollut montaa kilometriä pidempi rantatien kautta, mutta kurvikkuutensa vuoksi sen ajaminen tuntui loputtomalta. Onneksi oli niitä maisemia taas virkistämässä mieltä. Tankkasimme auton uudestaan Plataniaksessa keskusaukion laidalla olevalla Eko-asemalla. Siellä tuotti vähän enemmän vaikeuksia saada ihmisiä ymmärtämään paljonko on 15 euroa. Meni se sitten perille, kun sanoi "one and five". Takaisin Plataniaksessa olimme n. 18.45.

Autohan luonnollisestikin toimitettiin tankki vähän yli puolillaan, ja se piti palauttaakin siinä tilassa. Tankkasimme siis yhteensä 45 eurolla, ja mittari jäi aika tarkkaan juuri siihen mistä se oli alunperin lähtenytkin. Ajokilometrejä kertyi mittarin mukaan 338. Auton avaimen palautimme läheiseen markettiin, koska respa on auki niin hassuina aikoina, ja marketti kuulemma kuuluu samaan firmaan kuitenkin. Viimeisen vilauksen Jimnystämme näimme lähtöpäivänä, kun joku toinen jo kurvaili sillä halki kylän.