Sisilia #5 Catania

Sisilia #5 Catania

18.7.2013

Meillä oli aikainen herätys klo 7.30, koska olimme suuntaamassa päiväksi Cataniaan. Olimme ensimmäiset aamiaisella. Tai ainakin sali oli tyhjä, kun astuimme sisään. Palvelu pelasi silti tavanomaisella ripeydellä. Klo 9.10 lähti bussi noin 700 m päästä "päätepysäkiltä". Huomasin olevani haka ostamaan bussilippuja italiaksi, vaikka en ole opiskellut kieltä tippaakaan. Ymmärsin jopa, kun myyjätär kysyi olisiko minulla 20 c vaihtorahan helpottamiseksi. Oli. Ensimmäiseksi pysäkille tuli Taorminan bussi. Olimme helpottuneita, kun vähän yli puolet jonottavasta laumasta kipusi siihen. Catanian bussissa meillä oli lisää tuuria, kun saimme viimeiset vapaat lähekkäiset istumapaikat.

Edessä oli saaren toisiksi suurin kaupunki (se Catania siis), missä on ollut asutusta jo 729 eea. Kaupunki on kärsinyt monia tuhoja vuosisatojen aikana. Siellä on riehuttu taisteluiden ja valloituksien tuoksinassa. Maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ovat ravistelleet ja sulattaneet kaupunkia hajalle useampaan kertaan. Maanjäristyksistä 1693 vuoden järistys erityisen tuhoisa, taisipa peräti suurin osa kaupungista tuhoutua. Senpä takia saikin arkkitehti Vaccarini (1702-1768) täyttää kaupungin barokki-rakennuksillaan.

Bussiaseman muuri ja hyvin hoidettu jalkakäytävä.

Bussi jätti meidät lähelle Piazza Papa Giovanni XXIII:a, mistä kurvasimme rantaa (joskin junakiskot pilasivat merimaisemaa) myöten via VI Aprilea kohti etelää ja käännyimme tuomiokirkkoa kohti Via Vittorio Emanuele II:a pitkin. Poikkesimme tällä kadulla myös vesikauppaan, joka oli varsin hämärän näköinen kivijalkaluola. Pelotti ihan mennä sisään. Myyjä oli pahansisuisen näköinen, mutta riski kannatti, koska pullot maksoivat vain 0,35 € / puoli litraa. Olivat siis reilusti halvemmat kuin turistikylissä. Ensimmäinen nähtävyys, joka tuli vastaan oli Piazza del'Duomo ja sitä reunustavat Sant’Agatan kirkko ja Duomo-katedraali (rakentelua 1092 + 1693). Aiemmin mainittu Giovanni Battista Vaccarini oli vastuussa lähes kaikkien piazzaa ympäröivien talojen suunnittelusta.

Piazza del'Duomo

La Badia di Sant’Agata

Ensimmäiseksi vierailimme Agatan muistolle pyhitetyssä pienessä kirkossa, La Badia di Sant’Agatassa. Julkisivustakin olisi ollut kiva ottaa jokin kuva, mutta se jäi, kun sekä Agatan kirkon että vastapäisen tuomiokirkon/katedraalin portit olivat kerjäläisten piirittämiä. Tuntui jotenkin kiusalliselta maleksia siinä joukossa hakemassa kuvakulmaa. Sisätila oli kuitenkin varsin valoisa, raikas ja rauhoittava. Erittäin kaunis rakennus upeilla kristallikruunuilla.

La Badia di Sant’Agatan sisätilaa.

Tällaisen kun saisi kotiin..

Seuraavaksi siirryimme kadun toiselle puolelle moninkertaisesti suurempaan tuomiokirkkoon, joka sekin oli omistettu Agatalle. Ei sinänsä ihme, kun Agata kerran on kaupungin suojeluspyhimiys. Tuomiokirkko oli synkempi, kuten tuomitsemiseen sopiikin. Koristelua ja taidetta oli enemmän kuin päivässä olisi ehtinyt tutkia. Kiinnostavin löytö oli ehkä Lumikin tapaan lasiarkkuun näytille asetettu ruumis, jonka luona kyltti käski olla hiljaa, etteivät Agatan kulttia toteuttavat rukoilijat häiriinny. Myöhemmin selvisi, että siinä lepää kardinaali Giuseppe Benedetto Dusmet (1818-1894). Itse Agatankin pitäisi levätä jossain kyseisessä kirkossa, mutta Agatan kappelissa oli juuri alkamassa jonkinlaiset palvontamenot, joten emme päässeet etsimään häntä todennäköisimmästä nurkasta.

Duomo di Catania, Cattedrale di Sant'Agata.

Katedraalin keskikäytävä.

Giuseppe Benedetto Dusmet

Mies työssä.

Alttari.

Kahden kirkon jälkeen tunsimme tarvitsevamme tauon ja lisää voimia. Asetuimme ihmettelemään vilinää Piazza Duomon nurkassa sijaitsevaan kahvilaan ja tilasimme taas kerran yhdet caffe freddot. Vaikka olimme kaupungin hot spotissa, niin ne maksoivat vain 2 € / kpl. Hassua miten jokainen caffe freddo on tähän saakka ollut erilainen, täällä kahvi oli todella vahvaa. Kahvilan nimi jäi meiltä pimentoon, vaikka yritimme sitä etsiä, joten se niiden suositusten hyödyllisyydestä.

Kahvila Piazza del'Duomolla.

Caffe freddot.

Aivan kahvilan vieressä oli Fontana dell’Amenano, suihkulähde, joka ottaa vetensä maanalaisesta joesta, joka virtaa sen alta. Keskemmällä piazzaa oli Fontana dell’Elefante (1736), jälleen Vaccarinin kädenjälkeä. Suihkulähteeseen oli yhdistetty kaupungin symbolieläin norsu (luonnollisestikin laavakivestä veistetty) ja sen kanssa esiintyivät mm. obeliski ja maapallo. Saaren muinaishistoriaan kuuluu sukupuuttoon kuollut kääpiönorsu, joka lienee symbolieläimen valikoitumisen taustalla. Näimme myös, kun hääpari tuli kuvauttamaan itsensä suihkulähteen kanssa. Kaipa sillä on siis paikallisille nykypäivänäkin jokin merkitys.

Larry ja Fontana dell’Elefante.

Seuraava kohteemme oli 1200-lukuista Castello Ursino (museo civico), johon vanhan opaskirjan mukaan olisi pitänyt päästä ilmaiseksi sisään katsomaan sinne kerättyä taidetta. Yritimme suunnistaa sinne suorinta tietä Amenanon suihkulähteen takaa kulkevan sivukujan kautta. Päädyimme välittömästi kalatorille, minne emme missään tapauksessa halunneet. Allergiani ja kalan haju eivät ole hyvä yhdistelmä. Muutenkin opaskirjassa uhkailtiin kauppiailla, jotka heittelevät jätevesiä villisti ympäriinsä. Kalatorilla (Mercato della Pescheria) huudettiin niin, että se kuulosti raivokkaalta mellakalta tai sodalta. Se ei ollut mitään hyväntahtoista markkinointihuutelua, vaan jotain ihan kahelia meuhkaamista. Näimme myös jäteveden viskaamisen, joten opaskirja oli varoituksissaan oikeassa.

Fontana dell’Amenano.

Kalabaliikki ei valitettavasti kuulu kuvasta.

 Lopulta löydettiin Castello Ursino, mutta se oli muuttuntu maksulliseksi opaskirjan julkaisemisen jälkeen. Jätimme sisätilojen tutkailun väliin ja tyydyimme ihmettelemään rakennuksen arkkitehtuuria. Etsimme kartalta sopivaa reittiä takaisin kohti pääkadun vilskettä. Kaupunki oli kuitenkin melkoinen sokkelo, osa kaduista vinoja ja välissä kulkeva pieni ratakisko sotki reittitulkintamme täysin, kun olimme vähän väliä mielestämme väärällä puolella rataa poukkoillessamme eessuntaassun pienien siltojen yli muka oikeaan suuntaan. Matkalta löytyi kuitenkin jotain ihan hiukan kiinnostavaa, Convento di San Francesco-luostarin edustalla lojui läjäpäin riisiä maassa, liekö juhlittu häitä hiljattain? Ehkä peräti heidän häitään, joiden näimme otattavan kuvia itsestään Fontana dell'Elefantella?

Castello Ursino.

Lopulta onnistuimme löytämään tiemme takaisin via Etnealle eli Catanian pääkadulle, joka on noin 3 km pitkä. Etnea oli hämmästyttävän leveä väylä, autoliikennöity ja kaikin puolin tylsä. Barokkitalot olivat enemmän synkkiä kuin kauniita, liekö rakentamiseen käytetyn laavakiven tummuus syynä? Jostain syystä talot näyttävät jälkeenpäin valokuvista katsottuna kauniimmilta kuin mitä olivatkaan. Kuvailimme Basilica della Collegiata -kirkkoa, kun naikkonen tuli tyrkyttämään flaieria läheisestä ravintolasta. Olimme ärtyneitä, kun sillä tavalla meitä häirittiin, mutta lopulta se oli kuitenkin onnenpotku, koska emme löytäneet ahkeran kiertelyn tuloksena ainuttakaan sopivaa lounaspaikkaa, joten sitten kaivoimme esiin sen flaierin kuitenkin.

Via Etnea.

Ennen lounasta ehdittiin kuitenkin vielä poiketa via Etnealta kalattomille markkinoille Piazza Carlo Albertolle, mutta siellä oli vain turhaa krääsää, lumppuja ja kasviksia sekä muutama liha, kala ja juusto. Kyllähän noita ruokia voisi ostaa, jos pidempään asuisi kaupungissa, nyt ei, mutta olivathan ne silti kiinnostavampia kuin vaikkapa puhelimien kuoret tai halpiskellot. Huutoa piisasi, milloin broccolia eurolla tai melonia eurolla ja ihmisiä oli hullun lailla, tunnelma ei kuitenkaan ollut kalatorin tapaan mellakanomainen. Hunajaa olisin voinut ostaa, mutta sitä ei valitettavasti löydetty.

Torilla.

Juustokauppias.

Seuraavaksi yritimme löytää kahvilaa tai edes vesikauppaa, mutta kumpaakaan ei meinannut löytyä millään. Löysimme itseme kiertelemästä Bellinille omistetussa puistossa (Giardino Bellini). Sieltä löysimme penkkejä mukavasta puurykelmän varjosta, ja pääsimme lepuuttamaan jalkojamme. Vieressä kävi paikallisia syömässä eväitä ja lepuuttamassa koko kroppaa silmiä myöten. Puistotauon jälkeen ryhdyimme etsimään lounasravintolaa. Löysimme vain kahvia tai jäätelöä tarjoava paikkoja.

Giardino Bellini.

Giardino Bellini.

Catanian kattoja.

Vincenzo Bellinin (säveltäjä, 1801-1835) muistomerkki.

Menimme siis lopulta flaieripaikkaan syömään. La Collegiata oli trattoria-tyyppinen ravintola, jossa tilasin salaatin sisältäen tomaattia, mozzarellaa, prosciuttoa ja tietysti salaattia. En ole ehkä missään ikinä syönyt yhtä hyvää salaattia saati lounasta! Muut palvelut olivat välttäviä. WC-tiloihin joutui kulkemaan pilkkopimeän ravintolasalin läpi, pöntöstä puuttui istumarengas, paperia ei ollut eikä kuivauslaite toiminut. Onneksi oli omia papereita. Note to self: lisää matkatavara-exceliin taskulamppu.

La Collegiata.

Maailman paras salaatti.

Takaisin bussille kuljimme pitkin Via Antonio di Sangulianoa. Matkalla kohtasimme viikon ainoan stereotyyppisen mafioson näköisen tyypin tummassa puvussa ja punaisessa solmiossa. Kohtaaminen oli rauhanomainen, mutta tunteeton. Ostimme vielä yhdet pullot vettä minikahvilasta.

Kaupunkimaisemaa.

Pyykkipäivä.

Kun saavuimme bussiasemalle, kiersimme tietenkin sitä ympäröivää muuria aivan väärään suuntaan (vasemmalle). Jalankulkijat pääsivät sisään alueelle vain yhdeltä puolelta asemaa, joten kiersimme lähes koko aseman, kun emme tieneet sisäänpääsyaukon sijaintia. Laiturit 8 ja 9 vastaanottivat busseja suuntaan Naxos & Taormina, penkeilläkin oli tilaa istua odottamassa. Kauppias ja kerjäläinen kiertelivät täälläkin, mutta eivät onneksi olleet sitkaita tai aggressiivisia. Kotimatkalla bussi oli vähän tyhjempi ja istumapaikkojen suhteen oli jopa valinnanvaraa.

Linja-autoasema.

Laiturit.

Kotona vaihdoimme vaatteet ja kirmasimme uimaan. Testasimme taas uuden rantakaistaleen, joka sijaitsi suunnilleen kaupan kohdalla. Olkapääni kipuili, ehkä laukun raahaamisesta, mutta hellitti uinnin jälkeen. Uiminen on sitten hyvä harrastus. Sitten seurasi taas vakiotoimet - suihkut kylppärissä ja aperitiivit parvekkeella. Olin onnistunut kuluttamaan vartalovoiteeni ennätysajassa loppuun. Oli siis aika etsiä apteekki, kun suuntasimme taas "kaupungille". Apteekista löytyi Roc-merkin deodorantteja (harvinaisen toimiva alumiiniton stick, jota en ole pitkään aikaan löytänyt Suomesta), joten niitä piti hamstrata muutama paketti. Myyjältä jouduin kysymään body lotionia, koska en halunnut mitään ohutta tai geelimäistä after sun-voidetta vaan ihan kunnollista paksua perusvoidetta. Italialaiset lienevät hyväihoisia voiteitta, koska apteekista löytyi vain yhtä ainutta oikeanlaista voidetta, merkkinä Eucerin. Vähän epäilytti, kun sen mainostettiin sisältävän 10 % ureaa, mutta kuulemma se tekee hyvää ihmiselle, vaikka kuulostaakin inhalta.

Illan rauhaa.

Ranta.

Tänään marssimme rohkeasti syömään La Vale-ravintolaan, vaikka se ei edelleenkään ollut pullollaan syöjiä. Kyllähän sinne sitten taas kertyi ihmisiä, kun näytimme mallia. Päivän ruokalajini oli spagetti con pomodori e basilica. Tilasimme 0,75 l talon valkkaria, joka tarjoiltiin riittävän kylmänä ja todella hyvää! Pullossa oli ravintolan oma etiketti, joten vaikea olisi samaa viiniä lähteä etsimään kaupoista. Harmi sinänsä. Jälkkäriksi tarvittiin piristystä eli tilasimme espressot ja seuralaiseni otti vielä aveciksi grappaa. Naapuripöytään osui suomalaispariskunta, joka näyttikin hyvin suomalaiselta. Tuntuivat tarkkailevan vastineeksi meitä ja varmaan ajattelivat, että kylläpä nuo näyttävät suomalaisilta. Ihmiset ovat niin hassuja. Kotimatkalla näimme, että hypotenuusaksi ristimällämme viistokadulla oli vihdoin avattu uusi "baari", jonka rakennustöiden etenemistä seurailimme aina aiemmin. Sen sisällä ja edessä oli huikea tungos, joten jätimme avaistarjoukset väliin ja tyydyimme palaamaan majapaikkaan.

Valen herkkuvalkkari.

Spagettiannos.

Sisilia #4 Museo e Parco Archeologico

Sisilia #4 Museo e Parco Archeologico

17.7.2013

Jostain syystä tällä saarella nukkuu kuin tukki, vaikka sänky on kova ja peittona on vain lakana. Uniakin tulvii mieleen kauheasti. Yleensä näen paljon unia vain stressaantuneena, mutta miten ihmeessä nyt lomallakin? Painajaisiahan ne eivät toki ole, joten enemmän nukkumisesta ja unista on iloa kuin haittaa.

Aamiaisella pyydystimme jälleen oppaan käsiimme. Kyselimme Cataniaan matkustamisesta, millä sanoin saarella on tarkoitus skoolata, ja olisiko näin henkilökohtaisesta aamiaispalvelusta syytä jättää tippiä myös aamiaistiimille lähtöpäivänä. Cataniasta saimme samat perustiedot kuin aiemmin olimme bussin kyydissä saaneet, vaikka olisimme oikeasti kaivanneet vähän rautalankaisempaa infoa. Juomasanoiksi opas mainitsi salute:n ja chin chin:in. Taisimme chin chiniin tykästyä eniten, kun oltiin sitä jo muutenkin käytelty, joskin välistä suomalaisittain lausuen "khin khin". Aamiaistippiä opas piti ihan mukavana ideana, joskaan ei aivan pakollisena. Testasimme myös henkilökuntaa pyytämällä vaihteeksi cappucinot, mutta ne olivat melko laihat, joten ne jäivät kertakokeiluksi.

Tämän päivän olimme päättäneet viettää omaan kylään tutustuen. Pienen kylän suurin nähtävyys oli arkeologinen alue Museo e Parco Archeologico, jonne pääsimme vierailemaan hintaan 2 € / hlö. Melko edulliselta tuntui hinta. Opaskirjan kohteen esittelyssä luvattiin, että meille tarjotaan näkymiä 1960-luvun kaivauksista, löytöjä 500- ja 400-luvulta ekr, jäänteitä kaupungin muurista ja Afroditen temppelistä. Museon päärakennuksen alakerrassa oli säilössä neoliittisen kauden löydöt, yläkerrassa taas kreikkalais-bysanttisen aikakauden löytöjä.

Muinaisia dippikippoja.

Parco

Alakerrassa pyöriessämme kuvailin muutamia esineitä. Emme huomanneet missään kieltokylttiä, mutta heti kun lähestyimme ylös vieviä portaita, riehaantui lauma henkilökuntaa huomauttamaan kamerakiellosta varsin kiukkuisesti. Miksi asioiden kieltäminen pitää aina tehdä vihaisesti eikä esim. kohteliaasti tai peräti pahoitellen? Laitoimme kuitenkin nimemme vieraskirjaan ja paketoimme vasta sitten kameramme piiloon.

Raunion rauniot.

Parco

Vedenalaisten löydösten talo oli lukittuna. Kurkistelimme hieman ikkunoista, mutta ei se onneksi näyttänyt liian mielenkiintoiselta, että olisimme kokeneet itsemme huijatuiksi tai vedätetyiksi. Kävelimme ulkona paahteessa matkan, joka tuntui kilometritolkulta, hieman tolkuttomaltakin. Vettä olisi tietysti järkevien ihmisten pitänyt ottaa mukaan, mutta meiltä se oli unohtunut. Kaikkialla alueella oli raunioita taloista ja muureista. Tuoreitakin kaivauksia oli. Näimme, kun pari ukkoa kaivoi esiin jotain maan uumenista ja tutkailivat löydöksiään. Henkilökuntaa pyöri alueella lujasti, mutta muita vierailijoita emme juurikaan nähneet.

Raunioita.

Raunioita.

Harhaillimme aikamme kierreltyämme jonnekin viljelysalueen näköiselle osuudelle. Tällöin peräämme lyöttäytyi todella hieno musta mersu. Tyypit ajelivat hissukseen perässämme ja ryhtyivät pian huhuilemaan meille. Lopulta uskoimme, että kyllä ne meille taitavat huutaa ja huitoa, joten palasimme viittilöintejä seuraten takaisin tulosuuntaan. Olimmeko juuri löytämässä mafian huumeviljelmät, vai olimmeko vain eksymässä? Emme koskaan saa tietää...

Sitruuna.

Etelän hetelmä.

Helteen uuvuttamina raahauduimme ensimmäiseen vastaantulevaan rantakahvilaan (Capo Schisó Bar) vedelle ja cafe freddoille. Olimme ottaneet jääkaapista vesipullon ja menneet tiskille. Kaveri löi meitä vilkaisemattakaan tiskiin kuitin vedestä, vaikka meillä oli vielä tarkoitus tilata ne kahveetkin. Ei erityisen tasokasta asiakaspalvelua. Otukseni yritti sitten huudella kaverille vielä, että haluaisimme parit freddot. Kaverihan ei sitä ymmärtänyt, mutta tällä kertaa ymmärrän hiukan kaveriakin, jos kerta kun freddo tarkoittaa vain jotain kylmää. Täydensin väliin, että cafe freddot, ja päästiin asiassa eteenpäin.

Cafe freddo.

Kahvi tarjottiin korkeassa snapsilasin näköisessä. Päällä ei ollut vaahtoja eikä kahvi ollut muutenkaan yhtä hyvää kuin Taorminassa nautitut. Hieman virkistyneinä jatkoimme matkaa ostamaan postikortteja ja merkkejä. Korttikaupan tyttö ja vanhempi nainen sekoilivat korttien ja merkkien yhteenlaskuissa oikein urakalla, ja näyttivät pari kertaa vahingossa nollattua laskinta. Sen jälkeen laskeminen jatkui. Kumpikin taisi laskea hinnan viisi kertaa eli kaikkinensa hinta oli tarkistettu kymmenen kertaa, kun sen lopulta maksoimme. Naiset päätyivät summaan 15,05 €, joka oli kyllä ihan oikein, kun itse laskimme myöhemmin hotellilla sen. Emme tosin tehneet yhdeksää tarkistuslaskentaa, mutta meillä olikin enemmän luottamusta omiin laskennallisiin kykyihimme. Poikkesimme kylän kirkossa, jonka ilmoitustaululla oleva juliste selvensi hiukan edellisen päivän ilotulitteita. Jokin tapahtuma siis oli ollut kyseessä, eikä esim. omituisenpuoleiset iltahäät.

Kirkon tapahtumakalenteri.

Huomasimme huoneeseen palattuamme siivoojan hoksineen viedä roskiskassimme, joka oli insinöörillisellä tekniikalla kiedottu kaapin ovenkahvaan. Ainoa roskishan meillä oli toiletin puolella, ja sinne laukkaaminen tuntui epäkäytännölliseltä, joten perustimme oman roskiksen. Lounaaksi söimme sipsejä ja jääteetä parvekkeella. Kirjoittelimme kortteja. Vietimme siestaa. Kävimme uimassa, ottamassa vähän aurinkoa rannalla. Muutama kuvakin tuli rannalla otettua, kun kerrankin oli kamera mukana. Meduusoja ei näkynyt vieläkään. Teimme myös nerokkaan keksinnön jalkojen puhdistamisen saralla. Poimimme rannan runsaiden roskien joukosta pullon, johon otimme merestä vettä, millä oli helppo huuhdella hiekat jaloista, kun olimme siirtymässä hiekalta jalkakäytävälle. Hyvin näppärää. Ongelmana oli tietysti aina se, että emme muistaneet ottaa omaa pulloa, mutta näin roskaiselta rannalta sellainen löytyi jatkossakin aina helposti.

Maitovalas.

Rantavesi.

Uinnin jälkeen otimme suihkut. Jatkoimme sipsien syömistä ja naukkailimme aperitiivit. Yritimme päästä drinksuille vakioreittimme varrella olevaan sinisten porttien baariin, joka olikin taas täynnä. Terassilla tosin oli vain kaksi pöytää, joten melko helpostihan ne täyttyvät, jo terassin oman hotellin asukkaista. Pieniä baareja tuntuu kuitenkin olevan tarjolla hyvin, joten janoisiksi emme joutuneet jäämään. Sen sijaan kunnon marketteja oli vain kaksi ja turistikrääsäkauppojakin ihmeen vähän.

Koin myös sosiaalisesti huolestuttavan tilanteen, kun kävellessämme kadulla pari nuorehkoa naisihmistä kääntyi katsomaan perääni. Näin ainakin väitti Otukseni. Sellaiset tilanteet ovat aina häiritseviä, koska en voi tietää katselivatko kauhuissaan, koska olin niin lihava ja lihavuudesta huolimatta olin äkenyt itseni kuumiin farkkuihin, koska kuljin rumissa lenkkareissa enkä söpöissä sandaaleissa vai viattomammin, koska olin jonkin sortin pohjoismaalainen tai turisti? Siitä se ei kuitenkaan johdu koskaan, että olisin näyttänyt tyylikkäältä, joten jotain pahaahan sen on täytynyt olla, kun päät kääntyvät, myös silloin kun mitään supinaa, hihittelyä tai sormella osoittelua ei seuraa. Ehkä he vain varautuivatkin katsomaan Otukseni perää kääntämällä päänsä hieman etuajassa.

Saimme kortit postiin. Postilaatikko näytti erittäin epäilyttävältä, vaikka se oli postikonttorin seinässä. Laatikko oli täysin kulahtanut ja kärsinyt ilkivallasta, eikä siinä ollut mitään tyhjennystietoja tai vastaavia, mitä laatikoiden kyljissä normaalisti on. Sinne jäivätä kortit, ja kumma kyllä ne myös saapuivat perille ihan nätisti. Jouduin myös ostamaan Kummisetä-kynän, koska kotoa tuomastani yksilöstä loppui muste. Jos myyjä kuvitteli minun olevan fani, niin erehtyi, koska en ollut reissun aikaan nähnyt ainuttakaan Kummisetää. Mutta pitihän sitä jollain välineellä kirjoittaa matkapäiväkirjaa ja Kummisetä oli manuaalitulostin edullisimmasta päästä.

Päätimme testata Lido de Naxosin terassin, kun siniset portit olivat tuottaneet pettymyksen. Paikka oli melkoinen kaaos. Kaikkialla oli roskaa, pöydät olivat täynnä edellisten ihmisten asioita ja jätteitä. Tarjoilijat juoksivat ympäriinsä tuomassa uutta tavaraa ihmisille, mutta likaisten astioiden siivoaminen tai oikeastaan kaikki siivoaminen, näytti olevan mahdotonta. Pari lasta ehti kiertää luonamme kerjäämässä sillä välin, kun odottelimme tarjoilijatarta. Saimme lopulta tilattua mojitot. Tarjoilija näppäili tilauksen jonkin sortin kaukosäätimeen ja jatkoi pörräämistä. Mojitojen saaminen ei kestänyt kuitenkaan mitenkään harmillisen kauan. Juomat olivat melko happamat, mintun kanssa oli pihistelty, mutta eivät ne huonoimmastakaan päästä olleet.

Mojitot.

Drinksujen jälkeen istuskelimme hetken marketin edessä katselemassa liikennettä. Fiat-merkkisiä autoja oli rutkasti ja muutenkin useimmat autot näyttivät ikivanhoilta. Jo siinä lyhyellä kadunpätkällä tapahtui kaikkea jännittävää, kuten tuplapysäköintejä ja täydellisiä kaistan tukkimisia. Bussikuski soitteli raivokkaasti torvea, kun yhden pysäköineen torven takia oli koko katu jumissa. Rannalta lensi pallokin liikenteen sekaan. Vähältä piti, ettei eräs auto saanut siltä turpiinsa.

Rantakatu.

Olisipa meilläkin söpöt mini-parkkikiekot.

Vela-niminen ravinteli oli houkutellut meitä jo aiemmilla kävelyillämme ulkonäkönsä ja tunnelmansa puolesta, mutta emme uskaltaneetkaan mennä siihen vielä nyt, koska ravintola oli täysin tyhjä. Sisäänheittäjät täällä olivat myös hyvin maltillisia, yleensä vain tervehtivät ohimennen. Valitsimme naapuriravintolan, Villa Pamarin, jossa oli sopivasti hyörinää. Palvelu oli hidasta, pitsojen valmistaminen kesti pienen ikuisuuden, alkudrinkit ja naposteltavat olivat olleet kauan tiessään, kun ruoka saapui pöytään.

Pizza Etna.

Valintani oli Pizza Etna, jossa oli tomaattia, mozzarellaa, prosciuttoa, parmesania ja rucolaa. Pitsa oli todellaki kaiken odotuksen arvoinen eli ehdottoman taivaallinen. Pohjassa valitettavasti taisi olla kananmunaa, kun huulet turposivat ja kurkkua kutitti. Allergiset oireet olivat kuitenkin pieni riesa siihen nähden miten hyvää pitsa oli! Söisin saman milloin tahansa uudelleen. Kun oireet eivät ole hengenvaaralliset, niin hätää ei ollut, vaikka olo tietysti oli kiusallinen, kunnes tilanne meni vähitellen ohi.

Päivän note to self: lisää matkatavara-exceliin vesilämpömittari ja aquapacit

Sisilia #3 Etna

Sisilia #3 Etna

16.7.2013

Munakas jäi taas aamiaisesta syömättä. Poika huolehti tarjoilusta yksin. Edellisenä päivänä keittiössä pyöri myös jotain naisihmisiä. Olimme tällä kertaa lähdössä matkatoimiston retkelle Etna-tulivuorelle. Meillä oli nouto klo 8.50, joten jälleen jouduimme heräämään aikaisin.

Aamiaissali.

Oppaanamme oli Teija-niminen naishenkilö. Emme taineet koko matkan aikana sitä kohteen toista opasta nähdäkään. Tietenkin taas yksi porukka toisessa hotellissa "nukkui pommiin". Opas taisi käydä kaivamassa pariskunnan suoraan sängystä, koska akalla (sanoisin muuten rouva, mutta kun pariskunta oli todella kauhistuttava) tukka kampaamatta ja sojotti joka suuntaan. Äijä taisi olla kuuro, kun puhui koko ajan huutaen. Jotain epäselvyyksiä heillä oli maksunkin kanssa. Oli heidän odottelustaan se ilo, että näimme kuinka kuskimme todella taidokkaasti peruutti bussin eräälle pikkukadulle, jotta toinen bussi pääsi ajamaan hotellin kääntöpaikalle. Niin tarkkaa työtä en muista kovin usein nähneeni. Mestariskuski oli se Salvatore, joka meitä Etnalle kuskasi.

Etna

Matka Etnalle kesti n. 1,5 h. Emme tietenkään menneet sinne aktiivisen tulivuoren huipulle saakka, vaan ainoastaan n. 2000 m korkeuteen vuoden 2001 purkauksessa syntyneelle kraaterille. Huipun korkeus olisi jotain 3323 metrin paikkeilla. Korkeus muuttuu jokaisen purkauksen yhteydessä hiukan. Vieläkin korkeampia turistipaikkoja Etnan rinteiltä löytyy. Ihan vähän matkan päästä meidän kraatereilta sijaitsi Rifugio Sapienzan retkipiste (1900 m), josta olisi päässyt jatkamaan matkaa vaijerigondolihissi-jutskalla (2500 m). Senkin jälkeen olisi innokkaaampi turisti päässyt vielä hieman ylemmäs jeepeillä (2700 m). Kaikkein innokkain turisti olisi voinut jatkaa matkaa siitä vielä kävellen ja päästä peräti 3000 metriin.

Vuorella ilma oli vain 18-asteista. Päivän edetessä ilma lämpeni jopa 19 asteeseen. Pysähdyspaikalla oli pari kahviota ja pari kraateria. Tarjolla oli siis kaksi kraateria, joista valita. Helpompi Silvestra ja "seikkailuhenkisten/haluisten" vaativampi kraateri. Rohkeita kun olemme, valitsimme tietysti sen suuremman kraaterin. Meille annettiin aikaa 80 min, joka riitti toisen kraaterin kiertämiseen ja kuvaamiseen sekä pieneen kahvilahetkeen. Kahvilan vessassa ei ollut istuinrengasta ja pieniä epäselvyyksiä oli vessaan jonottavan nuorehkon tytön kanssa, koska tämä ei vuorollaan suostunut menemään koppiin. Ilmeisesti hän halusi odottaa päästäkseen samaan koppiin, jossa äitinsä kävi. Ei luulisi niin ison tytön enää välittävän moisista asioista.

Jyrkkä rinne ylös.

Kraaterin reunalle oli melkoinen kiipeäminen, koska reitti muodostui valtavasta määrästä irtosoraa, joka luisti jalkojen alta karkuun. Eikä rinteen jyrkkyys yhtään helpottanut nousemista, mutta emmehän me tietenkään voineet nössöjen reittiä mennä vaan taistelimme urheasti huipulle. Joku lapsi kaatuikin ihan rähmälleen noustessaan rinnettä ylös, ja valui saman tien ainakin puoli metriä vatsallaan alaspäin. Ei ryhtynyt poika itkemään, joten taisi selvitä pienin vammoin.

Otukseen iski ensimmäistä kertaa elämässään ihan tyhjästä korkean paikan- ja reuna-alueiden kammo, kun kraaterille ei tietenkään ollut rakennettu kaiteita. Olihan se sentään luonnonsuojelualuetta eikä mikään rakennustyömaa. Otata siinä sitten kuvia itsestäsi jyrkänteen reunalla, kun toinen pelkää pakokauhuisena, että minä putoan, vaikka minua ei pelottanut tippaakaan.

Reunalla.

Silvestra.

Maisemat olivat luonnollisestikin karut, mutta komeat. Etnan huippu beti puoleensa pilviä, joten pystyimme vain jotakuinkin hahmottamaan missä suunnassa se oli. Kraaterin pohja oli italialaiseen (tai turistimaiseen) tapaan täynnä roskia. Mikä ihmisiä vaivaa, kun kaikki pitää sotkea?

2001-kraaterit

Rikoin hieman lakia, kun nappasin mukaan pari kiveä ja muutaman kourallisen soraa minigrip-pussiin, kun näin parin ukon näyttävän mallia. Kiellettyähän se siis oli, koska olimme A-luokan luonnonsuojelualueella, mutta oppaan mukaan viranomaisten suhtautuminen laavakivirikoksiin on leppoisaa - puskeehan se Etna uutta kiveä taas pian. Etna on  paikallisille "hän", persoona, oikukas naispuolinen, joskin viime aikoina hyvin ennustettava tulivuori. Etnaa kuulemma kunnioitetaan, mutta ei pelätä.

Larry.

Etnalla asuu paljon jäniksiä, kettuja ja varpushaukkoja. Varpushaukka nähtiinkin paluumatkalla bussista, mutta kesyydestään kuuluisaa kettua emme nähneet. Kraaterilla nähtiin myös kuinka pyylevän tädin jalka ei noussut kivikossa riittävästi, ja tämä sukelsikin naamalleen maihin. Kivikossa oli juuri ja juuri tädin mentävä tasainen pläntti, mutta polvet häneltä kyllä raapiutuivat kiviin. Kysyin englanniksi onko täti ok vai tarvitseeko apua ja pääseekö ylös. Hän vakuutti olevansa kunnossa ja kömpi pystyyn meidän tarkkaillessa vielä tilannetta. Ressukka söhri vielä valkoisen laukkunsa reunaan verta polvellaan.

Oppaan päivystyskahvila (isompi kahdesta) oli tupaten täynnä. Siellä vallitsi suorastaan kaaos. Juomat tilatiin tiskiltä ja maksettiin. Osat juomista tarjoltiin tiskin takaa ja osa piti hakea toiselta puolelta salia jääkaapista. Kuka tahansa olisi voinut käydä maksamassa mitä tahansa ja ottaa sen jälkeen jääkaapista mitä sattuu. Emme tietenkään tienneet tätä etukäteen vaan olimme valikoineet mitä haluamme ja maksoimme sen mukaan. Otuksen olusessa oli sitten yllätykseksemme vielä kruunukorkki, joten hän joutui tunkeutumaan uudelleen tiskin luo avauttamaan pullonsa. Eivät sentään laskuttaneet sitä uudelleen.

Palasimme bussille. Matkakumppanimme olivat luonnollisestikin täysin unohtaneet minkälaisella bussilla olimme liikkeellä ja pitivät harvinaisen nokkelana, että olimme painaneet mieleen auton rekisterinumeron. Mukavampihan se on tietää valmiiksi mihin autoon pitää kiivetä kuin kierrellä eksyneenä kymmenien bussien joukossa. Oma lämpömittarikin herätti kiinnostusta. Ehkä he sittenkin pitivät meitä enemmän outoina kuin fiksuina...

Paluumatkalla pyshähdyimme Zafferana Etnean kylään hunajatilalle. Kyseinen kylä oli vaarassa tuhoutua 1992, kun Etna purkautui vähän suuremmin. Amerikkalaisten ilmavoimien pudottamat betonimöhkäleet pysäyttivät laavavirran kylään. Vieläkin nähtiin bussin ikkunasta pari laavakenttää tien vierellä. Hunajan lisäksi tarjolla oli myös oliiviöljyjä, valkosipulia, oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, siitepölyä, hunajatahnoja (jossa 5 % mausteainetta esim. mansikkaa [en maistanut]) ja useampia viinejä (joskin vain neljänneslääkemitan verran oli meille tarjotussa maistiaismukissa), todella stydyä ja pahaa "terveystippaa", joka oli tehty mehiläisvahajämistä. Ostin appelsiinihunajaa, siiteöplyä ja hunajasaippuapalan, jotka maksoivat yhteensä 11,60 €. Kastanjahunaja oli ainoa juokseva hunaja, mutta se oli vähän turhan väkevän makuista. Muuten olisin kyllä valinnut mieluummin juoksevaa hunajaa tuomiseksi itselleni.

Esittelyssä kenno.

Pihalla oli mehiläispesä näytillä. Mehiläiset puuhailivat omiaan, eivätkä lainkaan pahastuneet, vaikka menimme ihan viereen kuvaamaan heitä. Erästä tyttölasta mehiläisten läsnäolo pelotti tullessa hiukan, mutta hänkin oli lopuksi innoissaan tutkimassa pesää ihan huoletta. Eikä kukaan joukostamme joutunut pistetyksi. Vähät hunajasta, mutta tämän jälkeen fanitan mehiläisiä ihan täysillä.

Mehiläisiä.

Hunajapaikasta kesti vielä n. 45 min takaisin pensionaattiin. Kello oli n. 14. Pensione S. Antonio oli kotoisa, asukkaita oli mukavan vähän, hyönteiset eivät häirinneet, liskojakaan ei ole näkynyt kuin pihalla ja ilmastointi pelasi aina hyvin. Mitä nyt jouduimme itse tyhjentelemään tiivistevesikanisteria. Siivooja sen sijaan unohti jättää meille uutta wc-paperia, joten pihistimme itse pari rullaa varastosta, joka oli huoneemme vieressä.

Pienen levon jälkeen suuntasimme taas uimaan. Vesi edelleen 27, ilma (kassissa) 32. Palasimme hyväksi todettuun veneiden valtaamalle rantakaistaleelle. Palasimme kaupan kautta kotiin ja suihkun jälkeen naukkailimme perinteiset aperitiivit parvekkeella. Lähdimme taas tutkimaan joko nyt pääsisimme siihen parempaan markettiin, joka oli bussiaseman lähellä. Tällä kertaa se oli vihdoin auki ja osoittautui aarreaitaksi. Sieltä löytyi myös paljon kaikkea paikallista ostettavaksi tuliaisiksi kotiväelle. Kävimme myös GT:llä Oasissa, mutta tällä kertaa saimme vähän vähemmän tujut drinksut. Näimme myös (jo toistamiseen) sedän, jonka koira osasi matkustaa skootterin jalkatilassa seisten. Harmittaa, että siitä ei ehditty ottaa kuvaa.

Kun poikkesime vielä käymään "kotona" käymään, näimme kotikadun puutarhassa portin luona sen saman reppanaisen kissen, joka osoittautui emoksi, jolla 3 reppanaista kissepentua syömässä maahan kaadettua kuivamuonaa. Myöhemmn niille oli tuotu myös vettä. Puutarha näytti olevan täysin hylätty, mutta joku niistä kuitenkin yritti huolehtia. Yksi kisseistä oli kovasti Foster Dad Johnin Mythbuster kittens-kasvattipentueen Addien näköinen. Yksi pennuista taas oli niin reppanaisen näköinen, etten ole lainkaan varma, että se selviää hengissä aikuiseksi saakka.

Kisse-emo ja poikanen.

Addien kaksoisolento.

Menimme syömään La Capannina-ravintolaan. Otin spaghetti alla bolognesen, vaikka siinä oli riski kananmunasta. Joskushan sitä ängetään myös spagettiin. Juomaksi tuli punkkukannu 4,5 €. Spagetti oli perushyvä ruoka eikä siitä tullut allergiaoireitakaan. Olimme melko uneliaita, joten tilasimme jälkkäriksi vielä espressot. Aterian aikana kylän kirkon takaa ammuttiin pari erää ilotulitteitä. Erien välissä soitettiin kirkonkelloja. Kellojen soittelu jatkui vielä senkin jälkeen, kun tuliteet olivat loppu.

Spaghetti alla bolognese.

Espresso.

Rantakatu oli toistamiseen suljettu liikenteeltä. Aloimme nähdä tässä kaavan: poliisi kävi sulkemassa tien liikenteeltä aina johonkin aikaan illasta ja se jälkeen kadun valtasivat nälkäiset ja kylläiset kävelijät. Käveltiin aterian jälkeen rantaa eteenpäin meille vieraille alueille. Näimme ainakin kirkon vähän lähempää. Kengät hiersivät laastareista huolimatta. Hiertäviä kohtia oli niin monta, ettei kaikkea pystynyt enää laastaroimaan. Hiukan yritti tähtitaivas näyttäytyä meille lohdutukseksi.

Giardini-Naxos