Islanti 3 Reykjavik

10.4.2023

 

Sängyn pehmeys kostautui heti toisena yönä. Heräsin päänsärkyyn jo ennen seitsemää. Puoli kahdeksan maissa kipaisimme aamiaiselle. Olimme valmiit päivän seikkailuihin yhdeksältä, jolloin jalkauduimme Reykjavikin kaduille. Uneliaan näköisiä kissoja hiippaili kaduilla ja makoili myymälöiden ovia vasten haikean näköisinä. Kaupungilla leijui ajoittain geysir-alueelta tuttu rikin katku.

Merkillistä arkkitehtuuria oli tarjolla paljon.

Lisää merkillistä arkkitehtuuria.

Kissan walk of shame?

"Pääsisinpä sisään haaveilemaan ulospääsystä.."

Aloitimme etsiytymällä Rainbow Streetille, jota pitkin kävelimme kohti Hallgrímskirkjaa. Se tosin oli tähän aikaan aamusta vielä suljettu, joten katsastimme sen vain pintapuolisesti. Matka jatkui läheiselle lammelle, missä näimme hanhia, joutsenia ja sorsia. Maisemat olivat hienot, kun sääkin oli tänään jopa aurinkoinen, vaikka ennuste uhkasi sateella. Lammen kulmalla olisi ollut myös webkamera, jonka bongasimme vasta jälkiviisaana, joten emme tällä kertaa käyneet vilkuttelemassa mahdollisille katselijoille. Mittasimme lammen veden, joka oli karvan alle 7-asteista.

Rainbow Street aamutuimaan.

Sateenkaaren päästä ei löytynyt kultaa eikä edes kirkkoa.

Keskellä kaupunkia oli vanha vankila.

Pitääkö olla huolissaan, kun vankilan ikkunassa oli tutun näköisiä kasvoja?

Hallgrímskirkja.

Esikolumbiaaninen Amerikan löytäjä (Leifur Eiríksson) patsasteli kirkon edessä.

Kirkko lainasi muotokieltä saaren luonnollisilta basalttipylväiltä.

Kirkon fasadi oli jylhä.

Ovi oli koristeltu.

Tjörnin-lampea.

Joutsenet uiskentelivat Tjörninissä.

Tipuja.

Krookukset ottivat aurinkoa.

Seinä kukassa.

Lammen merenpuoleisella laidalla sijaitsi Ráðhús (raatihuone/kaupungintalo), jonka ohi kuljimme satamaan. Seuralaisen jostain netistä keksimä, ilmeisesti kuuluisakin, Fish & Chips-myyntivaunu oli vielä talvitauolla, joten siitä ei järjestynyt seuramiehen toivomaa lounasta. Seurailimme rantaviivaa kohti Harpa/Hörpu-konserttitaloa, jonka julkisivu oli osin värillisistä 6-kulmiorakenteista koottu ja arkkitehtonisesti kiehtova. Sisätiloja pääsi katselemaan ihan ilmaiseksi, olihan aulassa mm. lipunmyynti. WC:stä olisi pitänyt maksaa erikseen, jos ei ollut minkään esityksen lippua vilautettavaksi porteilla. Eikä meillä tietenkään ollut, kun emme olleet konserttia varten tulleet.

Ráðhúsiin ei ollut asiaa, koska jotain oli ilmeisesti "paskana".

Satamaa.

Kävellen olisit jo perillä.

Harpa-konserttitalo.

Harpa.

Harpan valoja ja varjoja.

Harpassa oli geometriaa.

Kuvattuamme konserttitaloa riittävästi, lähdimme etsimään Fallos/Penis-museota, joka oli huolella piilotettu. Se oli hyvin omituisesti merkitty hotellilta saatuun paperikarttaan ja katuosoitteen perusteella google sijoitti sen jonnekin aivan toiselle puolelle kaupunkia. Harhailtuamme riittävän monta kertaa saman alueen ympäri, löysimme lopulta perille. Erään talon nurkalta löytyi pieni ovi, jonka takaa laskeuduttiin heti portaita kellariin. Sisäänpääsy maksoi á 2750 ISK (n. 17,20 €). Kierrokselle olisi saanut ostaa mukaan viiniä museon kahvilasta, mutta päätimme jättää eväshetken vasta näyttelyn kiertämisen päätteeksi.

Museon sisäänkäynti oli vaatimaton.

Museossa oli näytillä kattava kokoelma eri eläinlajien urosilmentymien lisääntymiselimiä, muutamia ihmisvehkeiden toisintoja (kipsivaloksia tms.) sekä kokoelma erilaisia fallos-teemaisia, mahdollisesti muinaisiin uskontoihin liittyviä, artefakteja/toteemi/votiivi-esineitä täydennettynä modernimmilla penisaiheisilla matkamuistoilla eri puolilta maailmaa. Pienimmät vehkeet löytyivät vähemmän yllättävästi jyrsijöiltä, suurin puolestaan taisi olla kaskelotin elin. Ja jos jotain oli poikkeuksellisen paljon täällä, niin suomalaisia turisteja. Niitä ei ollut juuri muualla tullut vastaan, mutta ehkä se johtui siitä, että he olivat kaikki kokoontuneet katselemaan peniksiä.

Vähän kiusalliselta tuntui katsella keski-ikäisen tai jopa vanhan pariskunnan pärtsäröintiä, ympäriinsä sinkoilua ja kikattelua päiväkoti-ikäisten tasoisille vitseilleen. Ei sillä, ettenkö arvostaisi museon teemaan liittyvää huumoria, mutta ei jaksa naurattaa enää sellaiset vitsit, joita on kuullut säännöllisesti päiväkodista saakka. Vitsissä pitää olla yllätyksellisyyttä! Piti siis muiden suomalaisten takia ihan harkita mitä juttelee ja millä volyymilla, ettei tulisi liian helposti salakuunnelluksi, kommentoiduksi ja sitä kautta erheellisesti yhdistetyksi samaksi seurueeksi kuin nämä (humalaiset?) aikuislapset.

Peniksistä valmistettuja piiskoja.

Hiirellä oli pienet värkit.

Hirvieläinten elimiä vertailtavana.

Kaskelotin vehje oli jo pelottavan suuri.

E. T. Phone Home?

Museon näyttelyesineitä.

Kierroksen jälkeen testasimme kahvilan antimet. Minä tilasin cappuccinon á 830 ISK (n. 5,20 €) ja seuralainen otti museon nimikko-oluen, Fallic Lagerin. Kahvi oli hyvän makuinen, mutta jostain syystä sen kanssa ei toimitettu lainkaan sokeria. Kyytipoikana oli kuitenkin pieni pala suklaata. Olut ei kuulemma tehnyt toivottua vaikutusta. Sitruunaisuus maussa ei miellyttänyt. Museon myymälästä emme löytäneet mitään ostettavaa. Kaikkinensa museo oli pieni pettymys, vaikka olihan tämä sellainen kohde, jota ei silti voinut jättää väliin. Jotenkin odotin jotain näyttävämpää, mutta eikös se toisaalta useimmiten mene niin näissä asioissa..?

Fallosmuseon kippola.

Oluthanoja.

Phallic Lager.

Cappuccino.

Poikkesimme käymään hotellilla vessassa ja miettimään seuraavia siirtoja. Katsastamatta oli melko lähellä rannassa ylvästelevä monumentti Sun Voyager, joten suuntasimme sinne seuraavaksi. Samaa kohdetta oli tullut tutkailemaan myös hyvin sairaalla tavalla yskivä pariskunta, joka ei malttanut ihastella veneen särmikkäitä muotoja yhdessä, vaan sinkoilivat kumpikin sen ympärillä ristiin rastiin pyrkien tartuttamaan keuhkotautinsa mahdollisimman monelle. Heitä joutui melkein juoksemaan pakoon, kun olivat niin vikkeliä 'tuberkuloosistaan' huolimatta. Saimme kuitenkin napsittua tarvittavat valokuvat sekä teoksesta että Larrysta poseeraamassa sen edustalla.

Sun voyager.

Larry ja sun voyager.

Palasimme tämän jälkeen takaisin Hallgrímskirkjalle, koska havahduin huomaamaan, että Larry oli unohtunut kuvata senkin edustalla, ja toisaalta halusimme päästä käymään kirkon tornissa nyt, kun sen pitäisi olla jo auki. Matkakumppani sai tyytyä syömään nakkisämpylän lounaaksi, mutta sellainen järjestyi helposti kirkon aukion laidalla nököttäneestä kärrystä. Taskuvarkaan näköinen hiippari pyöri nakkikojua vastapäätä aukion laidalla. Hän alkoi katsella pilviä ja potkiskella maata, kun yllättäen käännyin katsomaan mitä takanamme tapahtuu, ja huomasin hänen pyrkivän lähestymään meitä. Täydellisestä viattomuuden näyttelemisen suorituksesta ei puuttunut kuin iloinen itsekseen viheltely.

Larry ja Hallgrímskirkja.

Nakkisämpylä oli museon teemaan sopiva lounas.

Hallgrímskirkja halkoi pilviä.

Ennen tornia teimme pienen kierroksen kirkkosalissa. Sen jälkeen ostimme sivuhuoneesta liput torniin, á 1200 ISK (n. 7,5 €). Torniin ei ollut jonoa, joten pääsimme jo toiseen ylös suuntaavaan hissiin. Kukaan ei ollut hissin luona tarkistamassa lippuja, joten ilmankin olisi saattanut pystyä sinne livahtamaan. Hissillä ajeltiin 8. kerrokseen. Sieltä piti vielä kiivetä portaita kerroksen verran ylöspäin varisnaiselle näköalatasanteelle. Hississä oli lappu, joka varoitti kirkon kellon soitosta, joka tapahtui 15 minuutin välein. Viivyimme tornissa sen verran kauan, että pääsimme kuulemaan kellon noin parin metrin päästä. Ääni oli ennakoidusti melko hurja, joten korvat oli pakko tukkia käsin, että kellojen alla pystyi olemaan. Maisemat olivat hienot joka suuntaan. Taisi olla päivän paras nähtävyys tämä.

Hallgrímskirkjaa.

Hallgrímskirkja sisältä.

Kynttilöitä.

Kastemalja.

Tästä torniin.

Hissi toi turistin seinäkellokerrokseen.

Hissiltä piti vielä kiivetä portaita näköalatasanteelle.

Reykjavikiä.

Näkymä kirkon tornista.

Kellosto.

Kävelimme sateenkaarikadun kautta takaisin hotellille päin, mutta poikkesimme matkalla ostamaan postikortit, á 119 ISK (n. 0,75 €), ja merkit, á 370 ISK (n. 2,30 €), kun kohdalle osui sopivasti hyvin varusteltu kirjakauppa. Hotellilla keittelimme huoneen välineistöllä kupit teetä, ja nautimme ohessa vähän sipsejä ja keksejä. Kirjoittelimme myös postikortteihin terveiset kotiväelle. Yritimme varata Sky Lagoon-käynnin loppupäivälle, mutta haluamiamme Pure-paketteja ei ollut enää tarjolla samalle päivälle, emmekä halunneet tyytyä Pure Liteen. Kallein Sky-paketti ei kiinnostanut meitä myöskään, koska sillä olisi saanut lisää lähinnä yksityisen pukukopin. Suomalaisina olemme tottuneet nakuilemaan julkisesti, joten pukukoppi ei olisi ollut rahan arvoinen sijoitus. Päätimme ostaa Sky Lagoonin torstaille, jolloin olisimme palaamassa takaisin Reykjavikin seudulle perjantaista paluulentoa varten.

Sateenkaarikatu iltapäivän auringonpaisteessa.

Terveisiä kotiväelle.

Koska meillä ei ollut mitään vaihtoehtoista ohjelmaa mietittynä illalle, keksin että voisimme mennä keilaamaan, mikäli lähitienoilta vain löytyisi keilahalli. 12 kilometrin automatkan päästä Egilshöllistä sellainen näytti löytyvän, Keilahöllin, joten hyppäsimme Niroon ja ajelimme katsomaan miltä paikka näyttäisi. Hotellilta lähtiessä saimme myös postikortit tuikattua sopivaan laatikkoon. Keilahalli oli melko suuri ja vaikutti suositulta. Meillä kävi kuitenkin sen verran tuuri, että 20 minuutin odottelun jälkeen yhdellä radalla olisi vapaa puolen tunnin vuoro (17.30-18.00). Otimme sen, á 4250 ISK (n. 26,50 €), kengät kuuluivat hintaan. Vaihtoehto olisi ollut odotella kahdeksaan saakka, jolloin olisimme saaneet tunnin vuoron.  Puoli tuntia oli minulle ainakin ihan riittävästi, koska en ollut koskenut keilapalloon moneen vuoteen ja käsien kipeyden takia keilaaminen ei aina onnistu kovin hyvin.

Ostari.

Vuoroa odotellessa ehdimme käydä WC:ssä, hakemassa seuralaiselle Boli-oluen (kuulemma paras tähän mennessä maistetuista) sekä etsimässä sopivat kengät ja minulle sopivan pallon. Viereisen radan mies ehti kuitenkin pihistää kyseisen pallon ennen meidän vuoron alkamista, kun en ollut ymmärtänyt pitää sitä sylissäni vaan pidin sitä ainoastaan silmällä lähimmässä pallotelineessä. Avasin ensimmäisen kierroksen kaadolla, loppu meni huonommin. Hämmästyttävästi voitin silti seuramiehen kierrospistein 109-92 sekä 107-71, vaikka hän sentään käy säännöllisesti keilaamassa. Hän käy kuitenkin aina samassa hallissa ja osin omia välineitä käyttäen, joten lienee laitostunut liikaa rutiineihinsa. Käsi onneksi kesti heittelyn hyvin, vaikka jaksoin heitellä jopa 10-painoista palloa (yleensä olen joutunut tyytymään 8:aan), mutta etureisissä harjoitus tuntui kovemmin. Niidenkin puolesta puoli tuntia oli ihan riittävä suoritus.

Keilaratoja.

Hotellilla tuuri parkkipaikkojen kanssa jatkui. Tällä kertaa tyhjä ruutu löytyi aivan oven vierestä. Vedin Niron komeasti sukkana taskuun, vaikka takana jonotti uhkaavan näköinen Volvo XC90 luomassa paineita. Menimme vaatteidenvaihdon jälkeen aulaan nauttimaan proseccot. Ne myi meille entisen pomoni näköinen respan mies. Kaksi piccolo-pulloa maksoi noin 24 €. Minun pulloni kuohui melko reilusti avatessa, mutta maku oli proseccoksi aika hyvä. Yleensä en italialaisten kuohujuomista juuri välitä. Niissä tuppaa olemaan liian usein omituinen makea sivumaku, vaikka yrittävät väittää juomaa kuivaksi. Juomia siemaillessa valikoin muutamat kuvat FB:hen ja kotiväelle SMS:llä lähetettäväksi. Sen jälkeen kertailimme ja pisteytimme päivän kokemuksia.

Auto oli parkissa ikkunan takana.

Proseccoa hotellin aulassa.

Juomien jälkeen kipaisimme korttelin verran hotellikatua ylöspäin Corner Marketiin hakemaan seuralaiselle purkki skyriä. Hän kun ei jostain syystä rohjennut ottaa sitä hotellin aamiaispöydästä, vaikka halusikin kovasti päästä sitä maistamaan. Samalla mukaan tarttui pussi sipsejä. Palasimme hotellille hakemaan takit ja lähdimme etsimään illallispaikkaa. Päädyimme pieneen, tunnelmalliseen Italia-ravintolaan pitsoile. Tilasin Ciociaria-nimisen lätyn, á 3900 ISK (n. 25 €), joka muistutti täytteiltään kreikkalaista Special-pitsaa, mutta kinkun sijaan lihana oli pepperoni. Seuralainen otti Diavola-nimisen. Henkilökunta vaikutti italialaiselta. Ainakin heidän keskinäiset keskustelut kuulostivat siltä, vaikka emme kovin hyvin heitä kuulleetkaan. Pitsa oli moninkertaisesti parempi kuin edellinen. Tässä oli jo makua, eikä vain suolan, vaan myös täytteiden. Juomaksi otin 7up:in, á 500 ISK (n. 3,10 €), ja pöytäseura Gull-oluen.

Italialainen ravintola.

Ravintolan tunnelmallista sisustusta.

Ciociaria oli maukas.

Teimme vielä iltakävelyn rantaan katsomaan Harpan iltavalaistusta. Se oli edellisenä iltana hehkunut komeiden värivalojen peitossa, kun sen jostain talojen välistä satuimme näkemään. Nyt valaistus oli kuitenkin melko vaatimaton eikä varsinkaan toistunut valokuvissa juuri lainkaan. Vaihtuvat värit aaltoilivat pitkin seinää, mutta ei yhtään niin vahvasti tai koko seinän täydeltä kuin edellispäivänä.

Harpa iltavalaistuksessa.

Hotellilla tuli taas kirjoiteltua, suihkuteltua ja juotua aiemmin ostettu vadelmalimu. Aurinko oli yllättäen paistanut koko päivän ja iho tuntui kevyen käristyneeltä, vaikka ei näyttänytkään yhtään punakalta. After sun-voidetta ei ollut mukana, mutta eiköhän tuo tavallisellakin kasvovoiteella tokene.