Islanti 2 Golden Circle

9.4.2023

Hotellin sänky oli hyvä, vähän turhan pehmeä, mutta ylimääräisestä (hali)tyynystä täytyy antaa plussaa. Huoneen ikkunoiden äänieristys oli heikko, mutta väsymyksen taso onneksi sen verran korkea, että uni maittoi melko hyvin huolimatta vastapäisen irkkupubin metelöinnistä. Havahduin yöllä muutaman kerran meluun, mutta nukahdin heti uudestaan. Karaokelaulannan lisäksi melko pitkäkestoista holtitonta naisäänen kirkunaakin kadulta kuului. En silti jaksanut nousta ylös katsomaan ketä kadulla murhattiin. Kun heräilin aamulla seitsemän maissa, katu oli rauhallinen eikä siellä näkynyt jälkiä väkivallasta (verilammikoita) tai mistään muustakaan poikkeuksellisesta.

Kahdeksan maissa olimme valmiit aamiaiselle, joka tarjoiltiin hotellin aulassa. Valikoima oli melko suppea, mutta joukosta löytyi pieniä auringonkukansiemensämpylöitä, jotka olivat hyviä. Sokeripaloja ei ollut, joten otin pieneen lääkemittaa muistuttavaan kuppiin irtosokeria teetä varten. Kaipa aamiaissuunnittelijan ajatus oli, että sokerin voisi lapioida kuppiin samaan aikaan teepussin kanssa, mutta minulla ainakin menee tarvittavan sokerin määrän arviointi aina pieleen, ellen laita sokeria vasta, kun teepussi on poistettu haudutuksen päätteeksi kupista.

Aamiaisaula.

Aamupalaa.

Otin sämpylöiden ja teen lisäksi myös paahtoleipää (blääh), juustoa ja omenamehun. Puuro oli omituista vesilitkua, joten se jäi väliin. Hedelmistä testasin appelsiinia ja ananasta. Skyriä lisukkeineen oli myös tarjolla, mutta sitä tuli maistettua vasta pari päivää myöhemmin. Naapuripöydässä istui erittäin ankarasti yskivä mies. Sellaisen läheisyyteen joutuminen aina harmittaa.

Leipävalikoimaa.

Leikke- ja sörsseleitä. [sic]

Rehuja ja leipomuksia.

Hedelmäpeli.

Päivän retkikohteena oli Golden Circle - eräänlainen ympäri ajettava kierros, jonka varrelle osuu useampia nähtävyyksiä. Pääsimme lähtemään matkaan yhdeksän maissa. Ensimmäinen nähtävyys, johon tutustuimme oli Thingvellir (Þingvellir), noin 50 kilometrin päässä Reykjavikista. Auton navigaattori yritti ohjata meidät jonnekin Ö-sijainnin parkkialueelle, joten ajoimme virallisesta (P1-pysäköinnin) risteyksestä ensin ohi. Huomasimme erheemme kuitenkin pian ja käännyimme takaisin. Parkkipaikka oli näkyvästi merkitty maksulliseksi, mutta emme millään löytäneet paikkaa, missä sen voisi maksaa. Melkeinpä arvasimme, että tämä saattaisi kostautua myöhemmin.

Kuvaamaan sai pysähtyä vain tauko/näköalapaikoille.

Thingvellir.

Thingvellirissä pääsi tepastelemaan Euroopan ja Amerikan mannerlaattojen väliin. Samalla paikalla on myös muinoin kokoonnuttu operoimaan Islannin hallintoa/parlamenttia, Alltingiä (Alþing). Sitä jotenki olettaa, että mannerlaattojen välissä pitäisi loiskua punaisena hehkuvaa lavaa, mutta siellä meni vain turisteja varten rakennettu polku. Nähtävyys on geologisesti ajatellen teoreettisesti kiehtova, mutta elämyksenä se vähän floppasi. Toki sääkin oli tihkusateinen ja lähes myrskytuulinen, mutta olin etukäteen kuvitellut olevani vaikuttuneempi näkymistä. Kiertelimme aikamme alueella katsomassa mannerlaattojen muodostamia kivivalleja, kirkkoa ja mittasimme kirkon viertä hissukseen virtaavan veden. Se oli karvan yli 3-asteista. Poikkesimme ennen lähtöä vielä kirkon puolella jokea olevan P5-pysäköintialueen WC:hen.

Väylä vei mannerlaattojen väliin.

Kahden mantereen loukussa.

Kiviseinämät olivat jylhiä.

Þingvallakirkja (1859).

Þingvallabærinn (Guðjón Samúelsson, 1930) on pääministerin kesäresidenssi.

Tuuli riepotteli Islannin lippua.

Pajunkissat kehräsivät ujosti.

Seuraavan pysähdyksen teimme P3:lla, missä olimme aiemmin käyneet jo kääntymässä. Sieltä oli noin kilometrin mittainen kävely Öxarárfossille, joka oli pieni mutta hieno vesiputous. Matkalla piti ylittää pieni lumivalli. Vallin huipulla istuskeli itkeskelevä tyttö, jonka vieressä seisoi hämmentyneen näköinen poika. Tai kaipa he jo nuoria aikuisia olivat, mutta sellaisille ei ole niin hyviä sanoja. Lumi oli liukasta ja vähän jännitti selviäisimmekö liukastelematta jyrkähköstä laskeutumisesta vallin toiselle puolelle, mutta hyvin se meni. Ei kai sentään tyttöä lumessa liukastuminen niin paljon pelottanut, että piti itkemään ryhtyä? Vesiputouksen komeuden myötä tunnelma alkoi hieman nousta asianmukaiseksi retkeilyinnoksi.

Öxarárfossille kuljettiin kuolemaantuomittujen polkua pitkin.

Turisteja katsomassa vettä.

Öxarárfoss.

Seuraavaksi ajelimme Geysir-alueelle, jonne oli Thingvelliristä noin 60 kilometrin matka. Täällä pysäköinti oli ilmainen, ja muutamia paikkojakin oli vielä vapaana. Alueella oli useampia kuumia lähteitä ja höyryävä vesi virtasikin siellä täällä pitkin tannerta. Kuumimmat kohdat oli aidattu ja varoituskyltitetty, ettei tyhmä turisti liian helposti polttaisi itseään. Aito ja alkuperäinen Geysir oli unelias eikä ollut purkautunut reiluun 20 vuoteen, mutta pienempi Strokkur tyrskäytteli vesipatsaan ilmoille 8-15 min välein ja tarjosi välillä pieniä välipurskahduksia. Lähteiden höyry oli lämmintä ja haisi pahalta.

Maisemapaikka.

Kuka olis uskonut, että sammal voi näyttää jännittävältä.

"Ah, se on aivan liian kuumaa, kieltäni polttaa, päätäni huumaa."

Mini-geysir.

Se aito ja alkuperäinen Geysir torkkumassa.

Geysirin purkausta oli vaikea kuvata, koska purkaukset tulivat sen verran harvakseltaan, epäsäännöllisesti ja nopeasti. Vaikka lammen pinnasta pitäisi pystyä lukemaan ennusmerkit, niin aina se kuitenkin yllätti. Koska turisteja oli paljon, ja ruikkivia geysirjeä vain yksi, oli osa porukasta pakkautunut tuulen alle ja kastuivat melko reilusti. Sadevaatteethan jokseenkin kaikilla toki oli, mutta ei minulla ainakaan ollut erityistä intoa joutua tuon haisuveden kastamaksi.

Strokkurin purkautumista odottelemassa.

Keskikokoinen purkaus.

Isompi ryöpsähdys aluillaan.

Täysimittainen purkaus ei mahtunut kokonaan kuvaan.

Poikkesimme turistikeskuksen puolella vessassa. Harmillisesti täälläkin (kuten melkein kaikissa muissakin islannin turistivessoissa) oli käsien kuivaamiseksi vain puhaltimet, ei paperia tai pyyheautomaattia, joten huusista joutui poistumaan kädet märkänä räpiköiden. Kaupat olivat niin pullollaan ihmisiä, että ei tehnyt yhtään mieli jäädä ryysikseen harkitsemaan tuliaisostoksia. Kahvilan valikoimia poikkesimme katsomaan, koska aiemmin ostetut snacksit olivat kommunikaatiovirheen vuoksi jääneet hotellille. Olisimme halunneet ostaa pienen pussin sipsejä tai vaikka purkin Pringlesejä, mutta sellaisia ei tuntunut löytyvän mistään matkan varrelle osuneista kahviloista. Eivätkö islantilaiset tykkää sipseistäkään?

Seuraava pysähdys oli Gullfoss-vesiputous, joka oli melko lähellä Geysir-aluetta, vain noin 10 kilometrin päässä. Täälläkin oli iso parkkialue ilmaiseksi käytettävissä. Vierailukeskuksen sivustalta löytyi portaat, joita pitkin pääsi laskeutumaan putouksen kuohujen kupeeseen. Tuuli pääsi täällä puhaltamaan täydellä voimalla ja olikin aivan järjetön. Putouksen melu oli korvia huumaava ja tuuli kantoi sateen veroisesti vettä kaikkialle. Kamerat ja vaatteet kastuivat hetkessä. Ylätasanteelta näki laajemmin koko putouksen alueen, kunhan oli ensin kuivannut silmälasit. Kädet jäätyivät lähes tunnottomiksi valokuvia napsiessa. Kaikesta fyysisestä kurjuudesta huolimatta putouksen näkeminen oli vaivan arvoinen, vaikka olikin pilvinen päivä, ja sinitaivaat sateenkaarineen jäivät puuttumaan.

Gullfoss.

Jää peitti kielekettä Gulfossin laidalla.

Kuohuja.

Näköalatasanne putouksen tasolla.

Maisema ylimmältä katselutasanteelta.

Vaikka snacksit olivat unohtuneet, oli mukaan tullut kuitenkin Daimeja evääksi. Napsimme niitä muutaman kourallisen autossa ennen kuin jatkoimme matkaa. Sade oli tähän saakka ollut melko armollinen ja vain tihuttanut satunnaisesti. Gullfossilta lähtiessä alkoi kuitenkin sataa ihan kunnolla.

Kerid (Kerið)-kraaterilla [sic, koska en pysty hyväksymään kraatteri-kirjoitusasua], joka oli seuraava kohteemme, satoi jo niin paljon, että etsimme kasseista sadevaatteet normaalien vaatteidemme päälle. Keridille oli matkaa Gullfossilta noin 55 kilometriä. Pysäköintialue oli pieni, mutta ilmainen. Sen sijaan Kraaterin sisäänpääsystä piti maksaa á 450 ISK (n. 2,80 €). Kraaterin pohjalla lainehti turkoosi vesi. Kiersimme ensin koko kraaterin ympäri, ja koska meillä vielä oli vähän energiaa jäljellä, laskeuduimme vielä portaat alas kraateriin lammen luokse. Vieressä oli pari pienempää kraaterin näköistä sammaloitunutta kuoppaa, mutta niitä ei mainittu missään esittelytekteissä, joten ehkä ne olivat kuitenkin jotain muuta. Islannissa ei paljon puita näkynyt, mutta kraaterin takana näytti kasvavan jonkinlainen viljelty havumetsä.

Lampi Keridin pohjalla oli turkoosi.

Omituisten värien sinfoniaa.

Keridin naapurikuoppia.

Kraaterin 55 metrin syvyys ei erotu laajakulmakuvasta lainkaan.

Uiminen lammessa oli kiellettyä.

Keridin jälkeen ajelimme takaisin Reykjavikiin. Huomasimme etsiä hotellia navigaattorista sen nimellä, joten tällä kertaa löysimme sinne suorempaa reittiä kuin edellisenä päivänä. Matkaa hotellille oli oli noin 70 kilometriä. Pieniä vesiputouksia näkyi matkan varrella vuorenseinämissä vähän siellä sun täällä. Samoin höyryäviä maapaikkoja oli useampia. Islanninhevosia laidunsi 'kaikkialla'. Ihmeteltävää riitti myös liikenteessä, kun näimme jonkun ajaneen autolla suoralta tieltä ojan tapaiseen syvennykseen. Matkustajat istuivat kuitenkin tyytyväisen oloisena autossa ihmettelemässä tilannettaan, joten arvelimme heidän olevan kunnossa. En ymmärrä miten sinne on edes voinut päätyä, mikäli ei ole kuvitellut ajavansa tasaiselle pientareelle huomaamatta korkeuseroa. Vesisade jatkui tauottomana koko loppumatkan. Kaikkinensa vettä tuli taivaalta vähemmän kuin mitä oli ennustettu. Tuuli sen sijaan oli kova, mutta emme hukanneet autosta yhtäkään ovea sen takia.

Parkkipaikkakin löytyi taas samalta hotellin viereiseltä kadulta, mutta korttelin verran ylempää mäestä. Hotellille päästiin joskus puoli kuuden maissa tai vähän jälkeen. Kuivattelun, snacksien maistelun, sitruunalimun hörppimisen, lämmittelyn ja kuvasaaliin selaamisen jälkeen puimme taas sadevarusteet päälle ja lähdimme etsimään seuramiehelle uimahousukauppaa. Vaikka jo kauan ennen matkaa oli selvä, että kylpylään tarvittaisiin uimahousut, oli hän unohtanut pakata sellaiset mukaan. Netin mukaan urheilutarvikekauppa Icewear Magasin olisi auki joka päivä, vaikka oli pääsiäinen.

Matkalla Iceweariin näimme taas kissan, joka piilotteli rakennustelineen alla sateensuojassa. Se oli kolmivärinen, ehkä jopa sama kissa, jonka olin edellisenä päivänä nähnyt sivusilmällä. Ainakin paikka oli jokseenkin sama. Icewear osoittautui melko suureksi kaksikerroksiseksi liikkeeksi, jossa olisi ollut paljon hienoja urheiluvaatteita, juuri minun makuni mukaisia, vaelluskenkiä ym. Harmitti, etten voinut ostaa vähän kaikkea. Ei ollut tarvetta eikä tilaa matkalaukussa ja tietenkin kaikki oli Islannin malliin melko kallista. Uimahousut ja sukkia kuitenkin saatiin seuralaiselle, tämä kun oli unohtanut puolet tarpeellisista matkatavaroistaan kotiin.

Paluumatkalla jäimme ex-tempore syömään Scandinavian-ravintolaan. Ruokalista näytti siedettävältä ja tilaakin oli. Seuramies tilasi jo kauan himoitsemansa fish & chipsin Gull-oluen kera. Minä otin beef steak toastin, jonka päälle oli viipaloidun pihvin lisäksi kumottu sieniä, sipulia ja kastiketta, á 4950 ISK (n. 31 €). Juomaksi valitsin vissyn, á 590 ISK (n. 3,70 €). Ruoka oli kohtalainen. Pihvin kypsyys oli täydellinen, mutta pihvi oli täysin suolaton ja pippuriton ja siten täysin mauton. Ainoa maku ruokaan tuli aniksesta, jonka ystävä en ole, vaikka siedänkin sitä Kreikassa osana ouzoa, jota en kotimaassa joisi kirveelläkään. Kumma maa, kun täällä ei osata käyttää suolaa. Fish & chips tuntui seuralaiselle maistuvan, ja Gullia hän kehui paremmaksi kuin edellispäivän Viking-olutta.

Scandinavian-ravintolan logo toi nopeasti mieleeni kaktuksen.

Beef steak toast.

Fish & chips.

Ravintolan sistus oli mukava.

Ravintolan jälkeen poikkesimme vielä Corner Markettiin, joka oli auki pääsiäisestä huolimatta. Koska marketti ei ollut kantaislantilaisten pyörittämä, saimme sieltä vihdoin sipsejä ja keksejä sekä vadelmalimua ja miesväelle (miedon) oluen. Illalla oli taas kirjoitteluiden ohella käytävä suihkussa. Päivä oli sateen myötä ollut hiostava, mutta koska seuraavana päivänä oli agendalla Sky Lagoon, piti sitäkin varten hiukan valmistautua trimmaamalla talviturkkia.