Maarianhamina 3 Paluu

31.3.2019

Paluupäivän aamuna heräilin taas hyvissä ajoin ennen muita. Olo ei ollut enää täysin priima, mutta sain vielä kuntoutettua itseni alkavasta flunssasta tulehduskipulääkkeellä päivän ajaksi. Sää oli muuttunut räntäsateiseksi, joten vietimme porukalla rauhallista kotiaamua. Aikaa riitti hyvin myös tavaroiden pakkaamiseen. Ilma kirkastui puoleenpäivään mennessä, joten lähdimme silloin taas liikenteeseen. Uimarit suunnittelivat juoksulenkkiä ja Mariebadissa poikkeamista ennen omaa paluulentoaan, joten lähdimme vain bestien ja minin kanssa kolmistaan matkaan.

Räntäsade.

Tallustelimme tuttua reittiä taas keskustaan. Siellä poikkesimme katsomaan kirjastoa vaihteeksi sisäpuolelta. Meillä ei ollut mitään varsinaista asiaa sinne, joten tyydyimme poikkeamaan parvikerrokseen ja ihastelemaan arkkitehtuuria sieltä käsin. Selailimme hetken sieltä löytynyttä hauskaa retro-esineitä esittelevää kirjaa.

Maarianhaminan kirjasto.

Maarianhaminan kirjasto sisältä.

Parvi.

Kirjasto yläilmoista nähtynä.

Paluumatkalla poikkesimme katsomaan vastaremontoitua, mutta ei ihan vielä yleisölle avattua, Pommernia. Sen ympärille oli rakennettu laituri, joten pääsimme tutkimaan sitä aivan vierestä. Keulan kohdilla oli vähän jännittävää liikuskella, kun muita ihmisiä piti ohittaa. Laiturissa oli kaide ainoastaan laivan puolella, eikä meren puolella lainkaan. Jostain syystä erityisesti keulan kohta tuntui huimaavimmalta, vailla laivaa kiertävä laituri vaikuttikin olevan saman levyinen joka kohdassa. Selvisimme kumpikin katselukierroksesta tasapainoisina ja ilman pulahduksia.

Esplanadi.

Pommern.

Keulakuva.

Nokka kohti aurinkoa.

Keula.

Turisti näyttää pieneltä laivan rinnalla.

Palasimme lopulta hakemaan tavarat kämpiltä ja heittämään hyvästit sekä talolle että matkakumppaneillemme. Sen jälkeen suuntasimme terminaalille. Teimme taas check-inin automaatilla. Pienen odottelun jälkeen pääsimme siirtymään portin läpi syvemmälle terminaalin uumeniin. Laiva ei ollut vielä tullut. Ehdimme jopa nähdä, kun Tukholmaan matkalla ollut Amorella kävi poikkeamassa satamassa vähän ennen Gracea.

Viking Linen check-in-automaatti.

Maarianhaminan terminaali.

Pian meidät päästettiin "putkeen" odottamaan Gracen saapumista. Paikallaan seisoskelu oli raskasta heikolle selälleni, mutta onhan se ymmärrettävää, että ihmisten on oltava ovensuussa valmiina, kun matkustajat on vaihdettava viidessä minuutissa. Grace tuli suunnilleen ajallaan, n. 14.25. Tällä kertaa meillä ei ollut varattuna hyttiä, joten kipitimme kiireesti 9-kannelle kauppaan. Halusin heti ostaa pois painavimmat tuliaiset eri parit pullot, jotta saisin ne lukittua matkatavaroiden kanssa säilytyskaappiin (samalla 9-kannella). Ostokset onnistuivat, kaikkea löytyi mitä pitikin, ja kaikki kaapitkaan eivät vielä olleet varattuna, vaikka ne vaikuttivatkin erittäin suosituilta.

Turkuun mennessä on vasemmanpuoleinen liikenne.

Odottava tunnelma.

Meillä oli varattuna pöytä buffetista, minne jatkoimmekin seuraavaksi vähän ajan kuluttua. Buffetin linjastot on Gracella aseteltu mahdollisimman epäkäytännölliseen muotoon, joten jonottamiseen kului kauheasti aikaa, jonot menivät monta kertaa ristikkäin ja ihmiset vaikuttivat hermostuneilta. Ruoka itsessään oli kuitenkin hyvää, erityisesti jälkiruokavalikoima miellytti. Läheisessä pöydässä istui jotain kummitytön sukulaisia, jotka poikkesivat juttelemaan hetkeksi.

Buffet-ruokaa, nam!

Jälkiruokaa. Myös nam!

Vaahtokarkkeja ja suklaakastiketta (tai ehkä ennemmin -lientä).

Jouduin taas pari kertaa pelottavaan vastuutehtävään eli istumaan kahden kummityttelin kanssa pöydässä sillä välin, kun tämän äiti kävi hakemassa ruokia. En ole mikään lapsiystävällinen ihminen, mutta kyllä tunnelma pöydässä säilyi juuri ja juuri rauhallisena riittävän kauan, kun selostin minihenkilölle suhteellisuusteoriaa ja muistuttelin, että äiti palaa ihan pian. Suhteellisuusteoria ei ihan miellyttänyt neitosta, joka kosti huonon viihteen heittämälle syliini lasillisen vettä.

Merimaisema.

Onneksi se oli vain vettä, joten se kuivui ennen pitkää jättämättä sen kummempia jälkiä. Minin äiti yritti lohdutella, että onneksi se ei sentään ollut punaviiniä. En tosin ymmärrä miksi meillä olisi ollut pöydässä punaviiniä, koska en sitä itse koskaan buffetissa juo (joskus satunnaisesti muissa tilanteissa kyllä), enkä varsinkaan ymmärrä miksi hän kuvitteli, että olisin antanut lapsen edes yrittää juoda lasista, jos siinä olisi ollut viiniä. Ihan niin pihalla en sentään minäkään pikkulasten säännöistä ole...

Loppumatkasta kävimme kuluttamassa aikaa kaupassa. Tutkimme tarkemmin niitä vähän pienempiä ja etukäteen suunnittelemattomia ostosvaihtoehtoja, mm. tuoksut, vaatteet, korut ja karkit. Kummityttö tykkäsi tupsu-mallisista avaimenperistä ja oikeastaan kaikesta mikä olisi ollut sopivasti pienten kätösten ulottuvilla. Näimme samoja tuttuja (tosin minulle ihan vieraita) ihmisiä uudestaan taxfreessä. He ihan puolivahingossa opettivat pikkuneidin heittämään lentosuukkoja, eikä siitä touhusta meinannut sen jälkeen tulla loppua. Suukkoja vuihui puolin ja toisin niin, että ilma oli muiskuista sakeana. Ihan vieraat ohikulkijatkin pääsivät osalliseksi tästä riehakkaasta viihde-esityksestä.

Lopulta Turku alkoi häämöttää. Huomasin vähitellen flunssan oireiden kehittyvän voimakkaammiksi. Aivastelusta ja niiskuttamisesta ei meinannut tulla loppua, joten jouduin ottamaan uudestaan lääkettä ja imeskelemään vielä pari kurkkupastilliakin illan mittaan. Turkuun saavuimme ehkä aavistuksen myöhässä, ja meitä vähän jännittä riittääkö aika laivasta poistumiseen ja junaan siirtymiseen. Kyllä se riitti, jäi reilut 10 minuuttia aikaa jopa vain istua junassa odottamassa sen lähtöä.

Junalippua.

Väsymys alkoi painaa, mutta onneksi minun panostani ei enää juurikaan kaivattu tunnelman ylläpitämisessä. Mini kipitteli ympäriinsä tekemässä tuttavuutta muiden matkustajien kanssa. Erityisen hyvin juttu tuntui luistavan espanjalaisen miehen kanssa. Huomiota sai myös erään nuorehkon naisen polvi, joka pilkisti esiin revittyjen farkkujen reiästä, ja sai säännöllisin väliajoin läpsäisyn pienestä kädestä. Koko junavaunu (tai lähinnä matkustajat) ulvoi naurusta erityisesti tuon polvi-jutun takia.

Kirkkonummella oli aika hyvästellä matkaseuralaiset, jotka jäivät kyydistä. Loppumatka kului aivastelun ja yskimisen välttelyyn, missä onnistuinkin kohtalaisesti. On aina niin ikävä, jos muut matkustajat huomaavat, että joku on sairas. Jatkoin paluuta samaa reittiä kuin menomatkalla. Ajelin Leppävaaraan, missä vaihdoin toiseen junaan. Sen kyydistä jäin Valimossa ja taivalsin vielä muutaman minuutin matkan autolleni. Kotiin pääsin noin 23 maissa. Seuraava päivä oli taas työpäivä, joten nukkumaan oli jo melkein kiire.