Lontoo #2 - Bond In Motion

Lontoo #2 - Bond In Motion

15.7.2014

Herätys pärähti käyntiin klo 7.30, aamiaiselle respaan kipaisimme klo 8. Aamiainen tarjottiin siinä samassa muutaman neliön huoneessa missä noin metrin mittainen respan tiskikin oli. Valikoima oli suppea, mutta löytyi sentään paahtoleipiä ja voita. Tarjolla oli lisäksi jonkilaista paistettua munaa, jugurtteja ja muroa, maitoa, appelsiinimehua ja kahvia.

Päivän pääkohteena oli London Film Museumin Bond In Motion-näyttely, jossa oli esillä erilaisia kulkupelejä, joilla agentti James Bond on seikkaillut lukuisissa elokuvissa. Olimme ostaneet sinne liput etukäteen netistä ja lippuihin oli pitänyt valita saapumisaika (noin pyöreästi aamuvuoro tai iltapäivävuoro). Olimme menossa vasta jälkimmäiseen vuoroon, joka alkoi klo 13. Koska meillä oli aamupäivä aikaa, olimme päättäneet käydä ensin pikaisesti British Museumissa (perust. 1753) sekä National Galleryssä (ensimmäiset työt ostettu kokoelmiin 1824, mutta nykyinen rakennus rakennettu vasta 1833-1837). Museoituminen alkakoon.

British Museum.

Rosettan kivi.

Kivi kiinnosti.

Molemmat museot olimme tietysti katselleet tarkkaan läpi etukäteen netissä. Kipaisimmekin välittömästi suorinta reittiä British Museumin saliin 4, missä näytteillä patsastelee Rosettan kivi, avain ihmiskunnan kirjoitettuun historiaan. Käytimme tilaisuutta hyväksemme ja ihastelimme samalla myös muinaisia Egyptin tuliaisia, joita oli samassa hallissa esillä. Väkeä oli enemmän kuin pipoa. Jonottaa ei kuitenkaan tarvinnut, koska sisäänpääsymaksua ei ollut eikä edes turvatarkastausta, mikä sinällään herätti meissä hämmästyksen tunteita. Museokauppa oli tietysti täynnä rosetta-aiheisia matkamuistoja. Innostuin itsekin ostamaan mukin sekä magneetin. On huippuhienoa, että tällainen kivi tuodaan kaikkien nähtäväksi, mutta harmittaa, että tällainen tavallinen kansalainen ei koskaan saa tilaisuutta ihan itse tutkia kiveä yleissilmäystä tarkemmin.

British Museumin sisäpihan kattorakennelma.

British Museum.

National Galleryn kulmilla liikennevaloissa joku kaheli ryhtyi pitämään kovaäänistä poliittista puhetta kaikille, jotka kuuntelivat. Kiihdytimme tahtia Trafalgar Squaren poikki kohti gallerian ovia, mutta kaverihan pinkaisi puolijuoksua peräämme. Ehdimme kuitenkin turvaan sisätiloihin ennen kuin kaveri sai otteen raiveleista. Sattumoisin myös tämä nähtävyys oli ilmainen ja turvatarkastukseton.

National Gallery.

Toivuttuamme hengästyksestä ryhdyimme etsimään huonetta nro 56 (Sainsbury Wing). Sinne oli hiukan monimutkaisempi reitti, vaikka olimme senkin etukäteen tarkistaneet ja mukana oli printattu pohjakartta rakennuksesta. Tavoitteemme oli nähdä van Eyckin maalaus Arnolfinin pariskunnasta. Maalaus on seuralaiseni äidin suuri suosikki, siis tämä tässä: http://www.nationalgallery.org.uk/paintings/jan-van-eyck-the-arnolfini-portrait

Amiraali Nelson vahtii kaupunkia Trafalgar Squaren pylvään päällä.

Lisäksi kävimme vilkaisemassa pari Constablen ja Monet:n teosta, jotka ovat minun tai minun äitini suosikkeja. Näytteillä olisi ollut myös Gallen-Kallelan työ, mutta senhän me hoksimme vasta tutkiessamme museokaupan tarjontaa. Se jäi siis nolosti näkemättä. National Galleryssä oli kuvaaminen ankarasti kielletty ja joka huoneessa oli yksi tai useampia vartijoita varsin valppaana vahdissa. Emme siis ryhtyneet kokeilemaan onneamme. Taidekatsauksen jälkeen joimme kahvit gallerian kellarissa ja tutkimme museokaupan valikoimaa.

London Film Museum.

Olimme etuajassa London Film Museumin edustalla. Rohkenimme kuitenkin käydä kysymässä, josko voisimme tulla heti eikä puolen tunnin kuluttua. Eivät vastustelleet lainkaan. Eikä siellä mitään tungostakaan ollut, päinvastoin oli melko hiljaista. Vastaanoton poika myi minulle näyttelyesineistä kertovan kirjan, mikä oli kyllä järkevä ostos, koska sieltä ehti jälkikäteen tutkia paljon paremmin pikkufaktat näyttelyn kohteista. Meitä kehotettiin aloittamaan kierros parvelta, joka oli pieni ja sisälsi vain kuvakäsikirjoituksia ja pari klaffia. Olimme huolestuneita, että tässäkö tämä nyt oli.

Kuvakäsikirjoitus.

Suosikkifilmini (yhden niistä) klaffi.

Kellarikerroksessa oli kuitenkin isot tilat ja sieltä löytyi lukuisia autoja, veneitä ja lentohärveleitä mitä Bond-filmeissä on käytetty, kun Bondin on pitänyt päästä paikasta A paikkaan B. Lisäksi näyttelyyn oli tuotu lisukkeeksi pikkurekvisiittaa: aseita, passeja, kelloja jne. Autot olivat uskomattoman upeita ja ehdottomasti näkemisen arvoiset. Vaikka olen toki muutenkin Bond-fani, niin muusta esineistöstä koottu näyttely ei välttämättä kiinnostaisi niin paljon kuin juuri autot. Olenhan myös auto-fani. Parasta olivat juuri loistoautot, sukeltava auto Lotus Esprit ja Q:n "kalastusvene". Museokaupasta tarttui mukaan mm. pelikortit, avaimenperä ja Bond-bussilippukotelo. Jos emme olisi jo käyneet National Galleryssä, olisi pitänyt ostaa vielä kynäkamerakin. Sillä olisi hienosti voinut salakuvata Arnolfinin. Ehkä. En voi uskoa, että tosiaan pääsin käymään täällä! Fantastista, taivaallista, ihanaa!

Goldfingerin Rolls-Royce Phantom III V12

Acrostar BD-5J Jet - Octopussy

Mercury Cougar XR7 - On her Majesty's secret service

Q boat V8 - The world is not enough

Wetbike - The spy who loved me

Glastron GT-150 - Live and let die

Crocodile submarine - Octopussy

Lotus Esprit SI - The spy who loved me

Surfboard - Die another day

Aston Martin DB5 - Golden eye

Kovia kokenut auto.

Bell-Textron Jetpack - Die another day

Passeja.

Aston Martin V12 Vanquish - Die another day

Ohjain.

Little Nellie on käynyt paikoissa - You only live twice

Little Nellie elokuvassa.

Mopoja.

Citroën 2CV ja tarra-luodinreiät. Rekisterikilpikin näkyy olevan eri fontilla kuin elokuvassa... - For your eyes only

Renault II TXE

Näyttelyn jälkeen kävelimme kulman taakse Covent Gardeniin ja söimme lounaspaninint Le Petit Blanc-terassikahvilassa. Lounas oli melko maukas, kun ottaa huomioon, että olimme sentään Englannissa. Jatkoimme edelleen kävellen Downing Streetille, jossa tosin ollut 1989 vuodesta lähtien portit ja vartijat pitämässä turistit loitolla. Downing Street 10:ssä sijaitsee Pääministerin virka-asunto, joka on tarjonnut itsensä siihen käyttöön jo vuodesta 1732 lähtien. Jos jotain hyvää pitää briteistä löytää, niin se on perinteiden säilyttäminen, joskin siitä saa kärsiä siinä, että muoti on jämähtänyt 80-lukuisaksi ripauksella punk-henkeä. Yyh! Minua aina niin surettaa, kun Suomessa asioita muutetaan niin vauhdikkaasti, että ihmiselle ei jää kuin muistot, jotka minulla ainakin ovat erityisen hatarat, jos en ole tajunnut valokuvata kaikkia elämässä kohtaamiani kulmia.

Covent Garden.

Covent Gardenin kauppahalli.

Lounas.

Niin ylienglantilaisen näköinen katu, että pyörryttää!

Postikortit tuli ostettua jossain vaiheessa Covent Gardenin ja Downing Streetin välimaastosta. Pienen turistipuodin myyjä oli kiinnostuneempi juttelemaan meille tuntemattomalla kielellä ystävänsä kanssa, vaikka näki selvästi, että asiakkaita kertyi jo jonoksi saakka kassalle, jonka takana hän kaiken lisäksi seisoi. Postimerkitkin piti pyytää kahdesti, koska ensimmäisellä pyynnöllä ne päätyivät pelkästään laskuun ja vasta toisella mukaan pussiin. Ei meillä töissä vaan voisi tuolla tavalla vetelehtiä ja töpeksiä.

Downing Street on huolella suljettu.

Horse Guards Parade.

Samalla Downing Streetin ohi kulkevalla kadulla sijaitsi Horse Guards Parade. Meille jäi epäselväksi mitä siellä olisi ollut, mutta edustalla oli pari hevosta vartijoineen, jotka keräsivät jatkuvasti pienen lauman turisteja kuvauttamaan itseään hevosten vierellä. Kävely jatkui Westminster Abbeytä katsomaan. Sen rakentaminen on aloitettu jo 1050, ja kyseinen kirkko toiminut kruunajaisten paikkana vuodesta 1066 lähtien. Melko tiukkaan on perinnettä osattu vaalia taas.

Westminster Abbey.

Jalkapohjat olivat jo melkoisen hellännä kaiken kävelyn ja seisoskelun jäljiltä Raahauduimme siis välillä hotellille lepäämään, mutta pinnistelimme kotimatkan vielä Tescon kautta, että saimme ostettua mukaan hieman virvokkeita. Levon jälkeen lähdettiin katsomaan Oxford Streettiä eli ostoskatua, jossa on kilometritolkulla eri ketjujen myymälöitä, tavarataloja, pikkukauppoja ja matkamuistokauppoja. Bond Streetin asema oli suljettu, joten reitti Oxfordille muuttui kesken metromatkan. Mutta kumma kyllä tässä kaupungissa ei vain pysty eksymään. Kerta toisensa jälkeen kävelimme puoliarvaamalla suorinta tietä kohteeseen. Aivan käsittämätöntä, kun kuitenkin ovat suurkaupungiksi Lontoota väittämässä.

Poikkesimme pienelle kierrokselle Marks & Spencerille, mutta ei sieltä mitään löytynyt. Per Una-merkki herätti hilpeyttä. Mutta nythän M&S löytyy jo Suomestakin, joten ei tuota voi kovin eksoottisena ostoskierroksena pitää. Sain ostettua matkamuistopuodista tuliaiskeksit töihin, vaikka myyjät olivatkin vähän turhan innokkaita. Useampi myyjä tuli puoliväkisin esittelemään tuotteita ("tuo on keksiä ja tässä olisi toffeeta"), vaikka halusin vain rauhassa lukea sisällysluettelon ja varmistaa, että kekseissä ei ole munia tai pähkinöitä. En kai minäkään sentään niin pöljä ole, että tutkin sisältötarraa pari minuuttia keksimättä mitä paketti sisältää.

Oxford Street.

Oxfordin kadun nähtyämme ja kuvattuamme poikkesimme sivukadulta Sohon puolelle, lähinnä etsimään ravintolaa. Löysimme pelkästään läjän pubeja, joiden edustalla maleksi joukko meluisia ihmisiä. Carnaby Streetin (nuorisomuotikatu?) liikkeet olivat kaikki suljettuna siihen aikaan illasta, joten sen anti jäi vähäiseksi. Päädyimme pitsalle Spaghettihouse-ravintolaan, jossa otimme alkupalaksi tuplaginit tonicilla (kuulemma annoskoot ovat tässä maassa niin pieniä, että se on otettava tupla, että pääsee suunnilleen samoihin makuihin kotimaisen annostelun kanssa). Hotellille pääsimme jälleen vasta 22 maissa. Päivän lämmöt olivat taas lähellä 30 astetta (sääpalvelun mukaan 26, mutta auringossa se tuntui paljon kuumemmalta), joten suihkut tekivät terää ennen nukkumaanmenoa.

Spaghettitalon pitsa ei ollut maailmanluokkaa, mutta kelvollisen makuinen kuitenkin.