Lontoo #1 - Lontoo päivässä

Lontoo #1 - Lontoo päivässä

14.7.2014

Jalkauduttuamme Heathrown kentälle etsimme ensimmäiseksi vessat, jotka olivat ihmeen siistit. Saippua-annostelijoiden vieressä oli myös käsivoideannostelijat, nämä tosin vain naisten puolella. Käsien voitelun jälkeen siirryimme jonottamaan passintarkastukseen. Täälläkin olisi voinut mennä automaattiin, mutta emme tajunneet sitä ajoissa, emmekä sitten kehdanneet enää livahtaa jonosta hihnojen alta automaattipuolelle. Kummallisesti meille oli nyt yhtäkkiä kehittynyt hinku hoitaa asioita mieluummin automaatilla...

Matkalaukut tulivat heti, kun pääsimme saliin hihnan äärelle. Ne olivat jo varmaan aikansa pyörineet siellä meitä odottamassa. Suuntasimme kulkumme metroa kohti. Matkalla ostimme automaatista kummallekin oman Oyster Cardin eli Lontoolaisen matkakortin, joille latasimme 25 £ / kortti. Itse kortti maksoi 5 £.

Työkaveri oli painokkaasti suositellut juuri Oyster Cardia, joten päätimme testata suositusta. Matkat veloitetaan kortilta yksittäin, mutta jos Day Cardin hintaraja tulee vastaan, ei ylimenevistä matkoista veloiteta enää mitään sinä päivänä. Olimme vähän myöhässä miettimässä matkustusasioita, joten turistiversiota lipusta ei ehtinyt enää tilata netistä kotiinkannettuna. Emmekä olleet lainkaan varmoja mihin kaikkiin nähtävyyksiin haluaisimme ja ehtisimme mennä, niin emme myöskään tunteneet suurta vetoa ostaa London Passia, johon olisi kuulunut sisäänpääsyjä tiettyihin nähtävyyksiin tai ainakin jotain alennuksia. Perus-Oysteri oli vielä niin huippuhelppo ostaa lentokentän automaatilta, että ei kaduta lainkaan. Eikä sen käyttökään ollut vaikeaa. Laitetaanpa tähän väliin vielä linkit Lontoon liikenteeseen:
https://www.tfl.gov.uk/
http://www.tfl.gov.uk/fares-and-payments/oyster?intcmp=1683
Metrokartta:
https://www.tfl.gov.uk/cdn/static/cms/documents/standard-tube-map.pdf


Metroa odoteltiin vain pieni hetki. Asemalle liukui "Piccadilly line":n juna "to Cockfosters". Härskiä. Matka hotellia lähimmälle pysäkille kesti noin puoli tuntia. Istumapaikkoja ei ollut vapaana, joten tyydyimme nojailemaan pyrstöillämme seinässä olevaan pehmusteeseen. Matalan katon takia piti kyyristellä koko matka, mikä oli hieman tukalaa jo pelkän kuumuuden vuoksi. Jäimme pois Hammersmithin asemalla ja kävelimme loppumatkan Comfotel Blu-hotellille.

Comfotel Blu.

Huoneemme ei ollut vielä valmis, sinne pääsisi klo 14 jälkeen, mutta saimme checkinin jo tehtyä ja avaimen käteen. Laukut jätimme respan huomaan ja lähdimme tutkimaan kaupunkia. Kävelimme takaisin metroasemalle ja suuntasimme Hyde Parkiin etsimään lounasta. Puisto on joskus muinoin kuulunut Westminster Abbeylle, kunnes kuningas hinkusi siitä itselleen metsästysmaita. Melko kauan sitten puisto kuitenkin avattiin jo yleisöllekin, 1600-luvulla taisi olla se.

Lounaspaikka, Serpentine ja tipusia.

Hyde Parkissa tulikin vastaan heti Serpentinen (Westbourne-joen patoamisesta syntynyt järvenpoikanen, missä hullut englantilaiset harrastavat joulu-uintia) rannalla sijaitseva kahvila, jonka tiskistä löytyi hyvältä kuulostava täytetty patonki. Totuus oli kuitenkin jotain muuta kuin kuvaus. En ole koskaan saanut mistään niin pahaa patonkia! Luulisi siinä vaiheessa nälänkin olleen jo niin kova, että melkein mikä vain olisi ollut hyvää, mutta ei. Kammottavinta olivat pienet mustat hiukkaset, jotka saattoivat parhaan arvaukseni mukaan olla poltettua sipulia? Saimmepa kuitenkin kokea erinomaisen esimerkin englantilaisten karmivasta mausta. Pystyin syömään patonkia vain sen verran kuin pullosta riitti vettä huuhtelemaan sitä alas. Loput oli heitettävä roskiin.

Lounastunnelmakuvasta kuuluu kiitos matkaseuralaiselle, joka älysi kaivaa kameran esiin ajoissa.

Hevoskaista, nurmikaista, jalkakäytävä ja perienglantilaiset kansituolit nurmella.

Lähdimme syötyämme kävelemään hieman ympäriinsä puistossa. Ihmettelimme hevosille rakennettua omaa hiekkakaistaa, jossa kavion lienee pehmyt tepsutella. Erilaisia lintuja oli myös paljon ja tuntuivat olevan läheisissä väleissä ihmisten ja ihmisten tarjoaman ruuan kanssa. Puiston ulkopuolelta löysimme myös hevosille suunnatun liikennevalon. Nerokkaita nuo englantilaiset hepat, kun sellaisten päälle ymmärtävät.

Käy.

Ei käy.

Buckinghamin palatsi.

Vartija.

Jatkoimme kävelyä Buckinghamin palatsille, koska se oli sopivasti "lähellä". Palatsi on kuninkaallisten virallinen koti ja juhlallisuuslukaali. Lippu liehui katolla, joten kuningatar taisi olla kotona. Vartijat tepastelivat talon seinustaa myöten ja heittelivät jalkojaan kuin hevoset, melkoinen koreografia. Istuskelimme aikamme puun varjossa nurmella, katselimme palatsin edustan kuhinaa ja nappailimme muutamat selfiet. Kuumuus oli melko järjetön. Lontoossa oli meneillään historiallisen pitkä ja kuuma hellejakso, joten metrot olivat tukahduttavia eikä ulkoilma tarjonnut juuri enempää raikastusta. Olin varautunut kulkemaan koko viikon kaatosateessa, mutta Lontoo esittelikin meille parhaita puoliaan ainakin säiden osalta. Näin ensimmäisenä päivänä pukeutuminen vaan ei ollut lainkaan säähän sopivaa. Pieni lepäily oli siis jatkuvasti tarpeen.

Portin koristeita.

Victoria Monument Buckinghamin palatsin edustalla.

Jatkoimme edelleen kävelyä Pall Mallia (herrainklubien katu) pitkin Piccacilly Circusille, joka on opaskirjan mukaan portti Lontoon viihdealueelle. Tässähän on jo päivässä nähty kohta kaikki mitä Lontoolla on näytettävänä. Pysähdyimme lepuuttamaan jalkoja The Glassblower pubiin ja nautimme oluen (Otus) sekä siiderin (minä).

Piccadilly Circus.

Eros-patsas syntyi armonenkeliksi, mutta vaihtoi ammattia rakkauden lähettilääksi.

Juomat.

Iltapäivä alkoi olla sen verran pitkällä, että palasimme hotelliin tutkimaan minkälaisen huoneen olimme saaneet. Huone oli numeroltaan 28, ikkuna näytti pihan puolelle, huone oli juuri ja juuri sängyn kokoinen. Yleisesti käytetty termi lienee kenkälaatikko. Sängyn kahdelle reunalle jäi noin puoli metriä tilaa. Eteinen oli suunnilleen matkalaukun kokoinen. Kylpyhuone ei ollut suuri sekään. Kuumakin huoneessa oli. Päädyimme ottamaan torkut, vaikka ei ollut tarkoitus lainkaan nukahdella.

Hotellihuone.

Hotellin sisäpiha oli luonnollisestikin karmivinta englantilaista tiiliarkkitehtuuria.

Ei ihan Versaillesin puutarha, mutta eihän tässä Ranskassa ollakaan.

Herättyämme lähdimme etsimään ruokaa. Hammersmithistä ei löytynyt oikein mitään kiinnostavaa, paitsi kohtalaisen kokoinen Tesco. Päätimme matkustaa metrolla merta edemmäs kalaan. Otus sekoili metron porteilla hotelliavaimen ja oyster cardin kanssa. Kyllä sitä sitten naurettiinkin pitkään ja hysteerisesti, kun henkilökunnan piti tulla huomauttamaan, ettei hotelliavaimella sentään metroon pääse. Otusta ei naurattanut ihan yhtä paljon. Tai oikeastaan yhtään. Loppuviikosta tilanne saattoi hymyilyttää häntäkin jo aavistuksenomaisesti.

Parlamenttitalon krumeluureja.

Elizabeth Tower, paremmin tunnettu sisällä kumisevan kellon, Big Benin, mukaan.

Kävimme katselemassa Parlamenttitaloa, Big Beniä ja London Eyen ympäristöä, mutta ei sielläkään ollut oikein ravintoloita - varsinkaan meidän sen hetkiseen henkiseen tasoon ja pukeutumiseen sopivaa. Matkustimme seuraavaksi Oxford Circusiin, missä metroaseman portaita vastapäätä oli heti Angus Stakehouse, johon päädyimme pienen korttelikierroksen jälkeen. Bella Italiassa oli liikaan jonoa, jotta olisimme malttaneet odottaa nälkäisinä vuoroamme sinne.

Larry on todistettavasti käynyt Lontoossa.

Angus tarjosi vapaan pöydän heti. Söin keskinkertaisen kanan paistinperunoilla, Otukselle osui poltettu ja ylikypsä pihvi, jota oli vaikea saada syödyksi. Nälkä lähti, mutta nautinnosta ei voi puhua. Amerikkalaiset vierustoverit päättivät ateriointiemme päätteeksi jututtaa meitä, koska meillä oli niin hassu kieli, erityisesti R-kirjaimen lausuntamme oli heidän mielestään merkillistä. Totesimme, että viro on hyvin samankaltainen kieli kuin suomi, vaihdoimme muutaman sanan Nokian tilanteesta (amerikkalaiset arvelivat meidän [suomalaisten] olleen masentuneita Microsoft-kaupasta) ja kehuskelimme suomalaisen koulutuksen korkealla tasolla, josta amerikaanot olivat kuulleet huhuja.

Murkinalla.

Hotellille ehdimme takaisin vasta kymmenissä. Suihku oli huono, ahdas ja kaakelien saumoissa oli hometta, mutta eivät odotuksetkaan muuta olleet, kun halpa hotelli oli ihan tositarkoituksella valikoitu. Pyyhe sen sijaan oli varsin hyvää froteeta ja nautinnollinen kuivausväline. Vartalon kosteusvoitelun jälkeen iski lähes loputon kutina, joka jatkui yhtäjaksoisena reilun tunnin. Liekö syntynyt siitä kuumuudesta (huoneessa oli varmasti vähintään 40 astetta lämmintä), suihkun homeesta vai kaiken yhdistelmästä? Ei ollut erityisen suihkunraikas olo. Hiustenkuivaaja (ja muutkin kotimaiset sähkötarvikkeet) tarvitsivat tietysti adapterin, joka Otukselta löytyi vanhastaan, kun hän on sellainen innokas englanti-fani ja maailmanmatkaaja. Nolo juttu, mutta itse en ollut tullut edes ajatelleeksi sähköasioita etukäteen.