Puutarhanhoitoa

Kävin tänään ostamassa mummon toiveesta orkidean kukkakaupasta. Tarkoitus on antaa se isukille tupaantuliaislahjaksi sunnuntaina. Mummo olisi halunnut orkidean, joka on valmiiksi istutettu ruukkuun, mutta kukkakauppias oli sitä mieltä, että ei pidä koskaan istuttaa muuhun kuin alkuperäiseen muoviruukkuun vaikka vaihtaisi siihen karikkeetkin. Olihan se meikäläiselle yllätys, kun olen parikin orkideaa istuttanut suoraan ruukkuun ja kumpikin on täynnä elinvoimaa. Ne tietysti ovat helppohoitoista lajia, koska olen onnistunut ne pitämään hengissä ja jopa kukkimaan uudelleen, vaikka hoito on aika säännötöntä ellei peräti suorastaan holtitonta. Onneksi sentään vanhin orkidea osaa jo ihan itse pyytää vettä, kun on sen tarpeessa. Lehdet nimittäin painavat sen verran paljon, että kasvi kippaa niiden varaan vinoon, mikäli kastelusta on kulunut reilummin aikaa.



"Äiti, anna vettä!"

En taida olla muutenkaan ihan niin hyvä puutarhuri kuin olen halunnut kuvitella. Melkein tapoin viirivehkani parissa kuukaudessa liian innokkaalla kastelulla. Onneksi alkuinnostus laantui ja aloin unohtaa kastella mokomaa kippoa jatkuvasti. Vielä jäi pari lehteä henkiin ja nyt kasvi on hyvää vauhtia toipumassa. Aion jatkaa sen unohtamista.



Kauankohan kestää, että koko purkki on taas täynnä vehkaa?

Hoidossani on myös Otuksen chili, ollut taimen ostohetkestä saakka, koska Otus uskoo myös vakaasti kasvinhoitotaitooni. Kyllähän se kuin ihmeen kaupalla pysyi hengissä talven ja teki ihan mukavan hedelmäsadon, mutta kun on niin pöljä, ettei tajua poimia kypsiä kavereita käyttöön vaan unohtaa ne nahistumaan kasviin...



Kaipa nämäkin ilman välitöntä kuolemanvaaraa voisi syödä, mutta eivät ne nyt enää niin nättejä ole.

Toivottavasti selvitään taas kaikki, kasvit ja minä myös, hengissä piiitkästä synkästä talvesta!