Veuve Clicquot

Omanarvontunto on tullut taas mitattua ja todettua alhaiseksi. Olen jo viikko tolkulla odottanut, että Veuve Clicquot -shampanjamerkin pop-up-shop tulisi Helsinkiin pariksi viikoksi. Lopultakin se on täällä, vain kahden viikon ajan. Nyt enää kaksi päivää. Olen jo vähintään vuoden hinkunut omakseni DKNY:n ja VC:n yhteistyössä tekemiä oransseja kumisaappaita. Niitä ei ilmeisesti kyseisessä puodissa ole tarjolla, mutta niitä haudutellessa on kehkeytynyt halu saada kaikenlaista muutakin kivaa ja oranssia...

Lehtitiedotteiden mukaan kaupasta pitäisi löytyä ainakin lippahattuja, tennispalloja ja rantapyyhkeitä. Tahdon ne kaikki! Oikeastaan tahdon mitä vaan! Paitsi iPad-kotelon. Sille minulla ei ole käyttöä. Tennispalloilla en luultavasti raskisi pelata, mutta kyllähän ne hienot olisivat koristeenakin - kotona ja vaikka töissäkin.

Suunnittelin meneväni piipahtamaan shopissa eilen. Olin kuitenkin liian väsynyt ja nälkäinen töiden jälkeen, että olisin jaksanut mennä minnekään muualle kuin kotiin. Tänään päätin tehdä uuden yrityksen. Pidin itseni virkeänä nostamalla työpöytää ja seisoskelemalla ison osan päivää tavanomaisen istumisen sijaan. Kurvasin Kisahallille parkkiin. Jouduin tosin jättämään biilin Stadionin parkkialueen puolelle. Ei haitannut menoa, kun oranssit logotavarat kiilsivät silmissä.

Hypättyäni raitiovaunusta ulos, tepastin vaistomaisesti ihan oikeaan suuntaan. VC-shop löytyi helposti Forumin puoleisesta päädystä. Oven edessä heilui tuulessa suurehko oranssi ilmapallo, pienen jumppapallon kokoinen. Jo "kaukaa" näin, ettei liikkeessä ollut ainuttakaan asiakasta. Sisällä istui vain myyjä selailemassa jotakin lehteä. Se hetki pilasi kaiken. Huikean voimakas häpeän tunne valui jostain päälaelta koko kehoon. "Enhän MINÄ ole niin hieno ihminen, että voisin mennä noin hienoon kauppaan." "Myyjä varmaan kieltäytyy myymästä." "Eivät tuollaiset ihanat esineet ansaitse sellaista kohtaloa, että joutuvat minun omistamikseni."

Hetkeksi jarrutin kävelyä melkein pysähdykseen saakka katsoakseni näyteikkunaa. Näin lippahatun, söpön pienen käsilaukun ja toisella laidalla putkilot tennispalloja. Iso plakaatti keskellä näyteikkunaa esti näkemästä mitä liikkeen hyllyissä oli. Iso häpeä esti menemästä katsomaan liikkeen sisälle. Kurvasin karkuun nopeammin kuin teräsmies kurvaa hädässä olevien neitojen avuksi. Toivoin, ettei kovinkaan moni huomannut pientä hidastustani liikkeen kohdalla. Mitä nekin ajattelevat, jotka huomasivat! En kestäisi kuulla.

Paluumatkan raitiovaunu saapui heti laiturille. Kipusin kyytiin. Tuntui ikuisuudelta, kun odotettiin valojen vaihtumista ja lähdettiin matkaan. Vielä raitiovaunussa päällä oli pakokauhu siitä, että pitää päästä nopeasti kauas, ettei kukaan vaan kuvittele, että minä kuvittelen olevani joku! Kyllä harmittaa nyt koko touhu, kun yhä tekee mieli sellaista kivaa oranssia rantapyyhettä vähintäänkin.