Laiskiaispulla: Itävalta 3 Salzburg 3 Untersberg & Hellbrunn

14.4.2025

Herääminen tapahtui seitsemissä. Sitä seurasi pienimuotoinen meikkaus, kun kerran ollaan kaupunkikohteessa. Aamupala sujui samalla protokollalla kuin aiemminkin, paitsi pöytä vaihtui päivittäin - tänään isuimme ulkonurkkapöydässä, mistä oli hyvä tarkkailla koko huonetta. Tällä kertaa salissa oli myös japanilaisia, joista yhden kanssa seuramies kävi juttusille. Nainen pahoitteli eteeni änkemistä buffet-pöydän äärellä japaniksi, mistä kieli kävi ilmi. Keskustelu tosin rajoittui siihen, että seuralainen kysyi naiselta japaniksi puhuiko tämä japania. Taisi silti japaniatarta hiukan hämmästyttää tämä kohtaaminen. Näimme lisäksi portaikossa kulkiessamme oranssihkon värisen kissen hotellin sisäpihalla.

Aamiaisen jälkeen palasimme hotellihuoneeseen hetkeksi orientoitumaan. Lähdimme pian kävellen Kongressitalon pysäkille. Lauma amerikkalaisia mekkaloi samalla seisakkeella, ja pelkäsimme joutuvamme samaan bussiin heidän kanssaan. Jenkkijengi nousi kuitenkin johtajansa opastamana #5 kyytiin, joka meni kyllä samalle Unterbergsbahnille kuin mekin, mutta eri reittiä. Päätimme odottaa alkuperäisen suunnitelmamme mukaista #25:sta. Missasimme saapuessamme juuri yhden sellainen, mutta 15 minuuin vuoroväli ei ollut liian pitkä aika odotella seuraavaa.

Bussipysäkin vieressä sijaitsi rahaleipomo (ei -pesula).

Mennään bussilla.

Bussit tuntuivat pysähtyvän täällä viitaamatta, mutta täyin 100 % en menisi siitä valalle. Kiipesimme kyytiin takaovista. Bussi oli melko täynnä, mutta mahduimme istumaan takaosiin sivuttaispenkeille, mikä on sentään pykälää parempi kuin takaperin istuminen. Erillistä lippua ei tarvinnut ostaa, koska Salzburg-kortti kattoi matkan. Sitä ei tarvinnut myöskään näyttää missään ellei tarkastaja tulisi kyytiin ja pyytäisi sitä. Bussi kierteli keskustasta päästyään hetken asuinalueita ja kurvasi sitten maaseudulle. Näimme matkalla toisen kohteemme, Hellbrunnin, pysäkin (kohde siis oli Hellbrunn eikä pelkkä pysäkki), joten osaamme nyt sitten palata samalla bussilla takaisin oikeaan kohtaan. Kaikkinensa matka Unterbergsbahnin ala-asemalle kesti noin puoli tuntia.

Onko bussissa tunnelmaa?

Untersbergbahnin ala-asema.

Aiemmin kohtaamamme amerikkalaislauma odotteli gondolihissin ala-asemalla, kun saavuimme. Salzburg-kortilla pääsimme jälleen kulkemaan suoraan porteille ja niistä läpi. Jouduimme samaan vaunuun meluisien amerikkalaisten kanssa. Gondoliin tuli mukaan myös kuljettaja. Matka ylös kesti noin 10 minuuttia. Kyyti oli jännittävä, tolppien kohdalla heilahdeltiin yllättävän paljon ja korvat menivät paikoin lukkoon. Välillä näytti siltä, että vaunu törmää suoraan vuoren seinään, mutta viime hetkellä nousimme aina seinämien yli. Ylhäällä oli vielä hiukan lunta, mutta ilma oli lämmin. Ihmiset liukastelivat märässä ja pehmeässä lumessa, mutta suomalaiselle se oli jopa helppo keli.

Matkalla näki enemmän takaraivoja kuin maisemia.

Vuorella oli lunta.

"There, I fixed it."

Vasen laita oli sula ja kuiva, mutta ihmeen harva rohkeni valita sen.

Gondolin noususuuntaan ei päässyt mistään katsomaan maisemia. Muutenkin oli käveltävä jonkin matkaa tietä eteenpäin ennen kuin alkoi nähdä kunnolla jylhiä maisemia. Itse kävin hakku-muistomerkillä saakka, vaikka parhaita maisemia varten olisi varmaan pitänyt mennä kauimmaiselle ristille asti. Seuramies ei tullut kuin puolimatkaan, kun hänellä oli niin turkasen liukkaat kengät. Eivät kyllä omatkaan kenkäni ihan tällaiseen keliin olleet tarkoitetut. Aurinko oli sulattanut etelänpuoleiset mäet, muuten oli lunta ja liukasta.

Aurinkoiset rinteet olivat sulia.

Risti oli vähän turhan kaukana.

Vuoristomaisemaa.

Lähtöpisteen risti horisontissa.

Hakku- ja lakki-monumentti.

Maisemat olivat upeat kaikkiin suuntiin ja ilma riittävän aurinkoinen ja kirkas niiden ihasteluun. Muutamia korppeja lenteli vuoren yllä huutelemassa. Korkeutta paikalla oli noin 1800 metriä. Saksa lepäsi aivan muutaman metrin päässä. Sain puhelimiini jopa 'tervetuloa Saksaan'-tekstiviestit.

Vasemmalla Saksaa.

Takaisinpäin tullessani näin naishahmon/tytön kamppailevan vaikeasti mäkeä ylös, ja hän olikin pian aivan pulasssa. Kun ennätin seuralaiseni luokse, huomasimme naistyypin jumahtaneen mäkeen uikuttamaan (kirjaimellisesti). Hän ei kyennyt kiipeämään mäkeä enää ylös, mutta ei uskaltanut laskeutua enää alaskaan. Eräs lähellä ollut pariskunta auttoi hänet kahtapuolen kannatellen takaisin alas, ressukan. Hiukan silti nauratti, kun itse painelin hänen ohitseen hetkeä aiemmin alamäkeen aivan normaali marssitahtia melkein kuin olisin pilkannut hänen vaikeuksiaan, vaikka se ei toki ollut tarkoitukseni. Kantapäätaktiikalla lumessa askeltaminen vain sattui olemaan minulle tuttua puuhaa.

Risti.

Koska meillä kaikilla oli niin mukavaa, otimme vielä kahvilan ulkoterassilla cappuccinot á 4,90 €. Näimme siinä istuskellessamme muutamat lentokoneen lähdöt Salzburgin kentältä. Pieniä olivat sieltä katsottuna - kuin lokkeja maan yllä. Kävimme hissiasemalla wc:ssä, ja missasimme sen takia yhden vaunun alas ihan minuutilla-parilla. Taulussa luki vuorovälin olevan 30 min, joten harmittelimme ankarasti asiaa, kun ajattelimme havaitsemiemme ylätasanteen yskijöiden ehtivän juuri samaan kyytiin. Onneksi seuraava gondoli menikin jo 15 min kuluttua ja oli puolityhjä. Mahduimme liikuskelemaan ympäriinsä ja ottamaan valokuvia maisemista eri suuntiin.

Cappuccinot maistuivat aurinkoisella terassilla.

Maisematerassilla oli ainakin tunnelmaa.

Reitti alas.

Jylhää on.

Alhaalla odottelimme hetken #25 bussia. Kuski, joka näytti hiukan mafiosolta, vaikka olikin harmaa (mutta jäntevä), pahisaurinkolaisessaan, kävi vielä tupakkisella ja sitten mentiin. Aika pian, ehkä noin 10 minuutin kuluttua, olimme jo Hellbrunnin pysäkillä, mistä talsittiin lyhyt matka linnalle. Koska olimme saaneet jo paljon aurinkoa, halusimme ensin mennä sisätiloihin katsomaan linnaa. Lipunmyynti löytyi matkamuistomyymälästä. Trick fountains-osuus puutarhasta osoittautui opastetuksi kierrokseksi ja mahduimme vasta klo 13 lähtöön, niin saimme sopivasti aikaa tutustua linnaan kuten halusimmekin. Tämäkin nähtävyys sisältyi taas Salzburg-kortin hintaan.

Schloss Hellbrunn oli arkkipiispa Markus Sittikuksen (1574-1619) temmellyskenttää.

Linnassa ei päässyt kiertämään kuin yhden kerroksen, eli toisen kerroksen. Maalaukset olivat hienoja ja vanhoja. Varsinainen näyttely oli hiukan tylsä. Linnan alkuperäistä elämää ja käyttötarkoituksia ei ollut lainkaan nähtävissä. Sisätilat oli nopeasti katsottu, kun emme välittäneet kuunnella nauhalta virallisia opastuksia. Kiertelimme sen jälkeen vielä puutarhassa, missä oli useampia vesialtaita, joissa uiskenteli hiljalleen monnin näköisiä isoja kaloja.

Yläkerran aula oli vähiten omituinen tila.

Linnassa oli kaikkea kummallista näytillä.

Suomi bongattu.

Pyöriviä sohvia ei ole maailmassa tarpeeksi.

Melisman visuaalinen representaatio?

Kissanpolkka soitannassa.

Hellbrunnin puutarhaa.

Linna puutarhan perukoilta nähtynä.

Tuli sentään vahingossa nähtyä vilaus Sound of Musicin paviljongista.

Kalat eivät taineet nähdä kovin kauas.

Klo 12.57 asetuimme jonoon Trick Fountainsin portille linnanpihan ulkopuolelle. Lipun viivakoodi piti näyttää kääntöpuomiportin lukijalle. Puomi pyörähti sen jälkeen suosiolla kahdesti ennen kuin lukittui seuraavia tulijoita varten. Audio guidet jaettiin heti portin jälkeen. Täällä otimme ne vastaan. Muistokuvan ottaminen jätimme väliin, kun emme olleet sellaista varten laittautuneet tai ostamassa. Pakkohan sellaista ei olisi ollut ostaa, mutta turha tuhlata kenenkään aikaa ja resursseja turhuuksiin. Naishenkilö johdatti seuruetta sopivan verkkaiseen tahtiin eri suihkulähteille ja esitteli sitten niitä, joita piti kammesta/vivusta ohjailla.

Vesipelejä pääsi katsomaan vain opastetusti.

Päänähtävyys oli roomalaishenkisen teatterin edessä ollut pöytäryhmä, jonka ääreen kutsumansa vieraat linnan isäntänä toiminut arkkipiispa kujeillen kasteli moninaisin vesisuihkuin - jopa istuinten keskeltä tuli vettä pyllereihin. Kaikki oli hämmästyttävästi noin 400 vuotta vanhaa tekniikkaa vesivoimalla. Monimutkainen "teatteri"kin toimi vedellä, hahmojen liikuttelun lisäksi härveli soitti myös musiikkia. Vedelle luotiin tarvittava paine 10 metrin korkeuseron avulla. Vesi kannettiin muinoin ämpäreillä lähtöpaikalle. Nykyään pumppu hoiti veden kuskaamisen ämpäreiden sijaan. Parissa muussakin paikassa kierroksen eri vaiheissa oli asennettuna yllätyssuihkuja. Itse kullakin kastui vähintään nilkat tuon kierroksen aikana, mutta hauskaa oli.

Yllätysjuhlat saivat täällä aivan uuden merkityksen.

Teatterista oli mukavat näkymät vesien ylle.

Altaita oli monenmoisia.

Joku yllätti juovan kauriin vitsillä?

Ritari taisteli lohikäärmettä vastaan veden voimalla.

Karmiva kielenheiluttelija.

Teatterin (1750) touhut toimivat vesivoimalla.

Istuimme vielä hetken puistossa ja päätimme katsastaa paikallisen kahvilan ennen paluuta hotellille. Kahvila toimi itsepalvelulla. Haimme sisältä pienen jonotuksen myötäparit prosecco-aperolit á 7,60 €. Asetuimme ulkona varjoon. Ei meillä kyllä ollut juuri valinnanvaraakaan pöytien suhteen, mutta tämä oli ihan hyvä. Juomien jälkeen poikkesimme vielä wc:hen ja sitten linnan puotiin ostamaan muutamat tuliaiset: sormustin (itselle) ja sarjan magneetteja sekä Sound of music -mukin ystävälle. Seuralainen löysi ilokseen työkaverinsa toivomaa Manner Neapolitaneria.

Prosecco-Aperol virkistää.

Bussipysäkillä odottelimme bussia saapuvaksi aikataulun mukaan 6 minuutin kuluttua. Sillä välin paikalle ehti kurvata hinausauto, joka poimi kyytiinsä pysäkin alkupäähän jämähtäneen rengasrikkoisen keltaisen KIA:n. Hommaan kului 5 minuuttia, aika nopeaa touhua. Ei tainnut mies olla ensimmäistä päivää töissä. Bussi pääsi saapumaan hinurista ja KIA:sta tyhjentyneelle pysäkille, mutta oli valmiiksi täynnä. Emme mahtuneet istumaan. Onneksi matka ei ollut mahdottoman pitkä. Jäimme pois kyydistä yhtä pysäkkiä aikaisemmin kuin olisimme voineet, koska oli mukava päästä pois tungoksesta.

Hinuri oli vikkelä.

Tepastelimme hotellille vaihtamaan ja lataamaan akkuja kirjaimellisesti. Puhelimet ja kamerat olivat olleet kovilla retken aikana. Lepotauon jälkeen kävimme vielä katsatamassa muutaman korttelin päästä löytyvän Bibelwelt-museon, jonka olin bongannut Salzburg-kortin esitteestä.

"Laittakaapas tämä kohde korvan taakse" oli otettu kirjaimellisesti.

Bibelwelt oli auki klo 18 saakka, joten meillä ei ollut liikaa aikaa käytettävissä. Pujahdimme sisään rakennukseen jättimäisen korvan takaa. Seuraavaksi pujottelimme kapean "kuolleenmerenkäärö"-seinämän läpi kassalle, jossa hieman omituiselta vaikuttava, mutta erinomaista englantia puhuva mies otti medät vastaan, luki Salzburg-korttimme ja ohjelmoi meille audioguidet puhumaan engantia. Jouduin myös allekirjoittamaan vastuuvapautus-lausekkeen yhteisesti meidän kummankin edestä, että meitä on varoitettu pelottavista ahtaista ja pimeistä paikoista sekä vilkkuvista valoista.

Korva - ihminen mittakaavan ymmärtämiseksi.

Aloitimme katsomalla yläkerrokset. Kaikki näyttelyn tekstit olivat saksaksi ja erilaiset tehtävät vaikuttivat olevan lapsille, joten emme ymmärtäneet paljoakaan. Yläkerroksista näimme rakennuksen sisätiloja vähän laajemmin, ja se vaikutti olleen joskus kirkko. Audioguiden avulla kuuntelimme muutamia kohtia, mutta selostus tuntui enimmäkseen olevan sadun muotoon kirjoitettua elämykselliseksi tarkoitettua sepustusta eikä niinkään näyttelyesineiden faktista esittelyä. Sen sekä erikoisen "lavasteen" myötä pääsimme kokemaan esimerkiksi myrskutuleen, joka kippasi Joonan mereen "suuren kalan" armoille.

Rakennus oli ahdettu täyteen melko kirjaimellisesti kaikkea.

Jumalatarjuttuja.

Veikeä jäljennös.

Kaikki raamatun tarinat yhdellä pöydällä - joulukuusta myöten.

Kerhotilaa.

Alakerrassa oli mausteita, leivästä kertovia osuuksia, karttoja raamatun aikaisista asioista, juutalaisia perinneasuja, erilaisia paikkoja minne ujuttautua, ryömiä, kiivetä ja kurkistella, mm. kohtu. Mikäpä museo sellainen olisikaan, jos ei olisi kohtua mihin ryömiä rähjäisen kenkäparin vierestä. Paikka oli ängetty todella täyteen kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Muita kävijöitä ei ollut kuin pari. Seuramies jo vitsaili, että olemme kuin jossain kauhuleffassa, jossa meitä ei ikinä päästetä museosta pois, vaan ukkeli vapautuu ja meidän pitää hoitaa paikkaa, kunnes saamme itse huijattua jotkut muut vierailulle sinne. Kierroksen päätteeksi jouduimme jättämään terveiset vieraskirjaan. Oli kyllä niin kummallinen paikka, että oli vaikea mietitä miten sanansa asettaa, koska ei se nyt varsinaisesti haukkujakaan ansainnut. Ovet oli tässä vaiheessa jo lukittu, ettei tulisi enää uusia vierailijoita, jotka eivät ehtisi tutustua paikkaan riittävällä intensiteetillä.

Rappukäytävän maalaukset vaihtelivat psykedeelisestä enenmän psykedeeliseen.

Pallomeri kuvasti aavikkoa.. Olisihan se voinut olla Punainenmerikin, mutta ilmeisesti punaisia palloja ei ollut saatavilla.

Mausteita, leiväntekoa, karttoja ja laivamatkoja samalla käytävällä.

Juutalainen temppeli.

Olisivatkohan nämä olevinaan ruumiita?

Joku pelottavahko olento nousee maasta.

Mikään raamattumuseo ei olisi täydellinen ilman katosta roikkuvaa tankkia.

Tottahan 'emättimen' huulilla pitää olla rähjäiset kengät, ei niillä sinne sisäänkään sovi astella.

'Tunnelin' päässä pilkottaa kohtu.

Mies johdatti meidät ulos sivuovesta. Harmitti, että sisääntulon käärkökäytävä jäi kuvaamatta, kun emme sinne enää päässeetkään palaamaan. Mies kertoili vielä loppukaneetiksi, että museo on niin suosittu paikka, että sitä täytyy pitää nykyään auki jo kuutena päivänä viikossa, kun aiemmin riitti viisi päivää. Paikka oli vaikea hahmottaa, siellä oli paljon kaikkea, eri laatuista, osa ehkä vain erikoisuudentavoittelun vuoksi? Saksaa osaavalle ja lapsille siellä olisi varmsti enemmän tutkittavaa kuin meille. Monenlaista interaktiivista ja audiovisuaalista härpäkettä oli toteutettu, mutta joistain jäi hyvin kotikutoinen fiilis verrattuna vaikkapa Heurekaan. Lopputuloksena olimme lähinnä hämmentyneitä - omituisuudessaan tämä oli kuitenkin kannattava nähdä.

Kävimme paluumatkalla juna-aseman Sparissa hakemassa vesiä, inkiväärishotit ja evästä seuraavan päivän junamatkaa varten. Hotellilla tilasimme heti sisään astuessamme aulasta samat juomat kuin eilen, pl. viinin makua kysyttiin tänään, joten sain tilattua kuivaa, ja kurvasimme hengaamaan barokkihuoneeseen. Googlettelimme tarinoinnin ohessa ravintolaa ja päädyimme pihvien toivossa Sternbräy-nimiseen Altstadin kippolaan. Piipahdimme vielä lyhyesti huoneeseen ennen kuin lähdimme kävelemään jälleen kohti vanhaa kaupunkia.

Happy hour, osa 2.

Mukava seurustelunurkkauksemme barokkisalissa.

Menimme jälleen Mirabellin puiston kautta, ja vaihtelun vuoksi eri (kävely)sillan poikki joen yli. Ravintola löytyi helposti. Otimme pöydän sisältä, kun sisäpiha vaikutti aivan täyteen ammutulta. Palvelu oli nopeaa. Seuralaiseni tilasi wienerschnizelin, minulle tuli sirloin steak. Juomiksi olut (hän) ja rosé-lasillinen (minä), jonka mukana tuotiin pieni lasillinen vettä. Olisin halunnut pullollisen tai kannullisen vettä, mutta vettä pyytäessäni tarjoilija ylimielisesti totesi viinin mukana tulevan veden. Ilmeisesti heillä ei koskaan käy aidosti janoisia ihmisiä syömässä.

Lukkosillan yli pääsi vanhan kaupungin puolelle.

Rosé ja kulaus vettä.

Viereisessä pöydässä kävi "influensserin" näköinen pimu istumassa hetken. Hänellä oli mukanaan roiston näköinen mies, joka kävi jossain, vessassako? Pimu jutteli sillä välin jotain tarjoilijalle ja pariskunta häipyi sitten nokat pystyssä miehen palattua. Kai sen noin voi hoitaa, jos haluaa käydä vessassa ns. asiakkaana eikä maksaa erikseen, mutta aika oudota touhulta se näytti sivullisen silmin.

Ruuat tulivat melko sopivassa ajassa. Seuramies kehui annostaan parhaaksi schnizeliksi ikinä. Minulla pihvi oli oikeaoppisesti medium, mutta melko vajaasti maustettu ja sitkeähkö. Maku oli hyvä juuri niin kauan kuin maustevoita riitti. Oheiskasvikset ja paistetut perunat olivat hyviä. Annokseen kuului myös vihersalaatti, joka olisi ollut hyvä, mutta kastikkeessa oli selvästi munaa, koska se allergisoi suuparkaani. En jaksanut syödä kaikkea, jopa lihaa oli pakko jättää. Lasku lueteltiin päätteeltä sen sijaan, että olisimme saaneet tilauksemme paperille eriteltynä tarkasteltavaksi. Näin toimittuna meille ei myöskään jäänyt aikaa laskea rahoja tai tippejä rauhassa.

Pihviannos.

Wiener schnitzel.

Hintaa kertyi 66 €, jonka pyöristimme 70 €:n, koska se oli tarpeeksi nopea laskutoimitus. Tarjoilija vaikutti tyytymättömältä, joten jätin vielä 5 € setelin pötään ennen lähtöä, ettemme vaikuttaisi sniiduilta, vaan vain hitailta. Mielenosoituksellisesti jätin setelin kuitenkin nippuun enkä viitsinyt silotella sitä esiin. Oikeasti tarjoilija ei olisi ansainnut muuta tippiä kuin vihjeen olla kohtelias, vaikka kaikki eivät olisikaan hänen suosikkityyppisiä asiakkaita. Paha maku jäi suuhun (pun intended) tästä ravintolakäynnistä. Ymmärrän kyllä, että on kivempi palvella kauniita ja nuoria asiakkaita, mutta.. typerä ylimielinen tarjoilija, ärrinmurrin...

Kävimme vielä yläkerran vessassa ennen lähtöä. Ravintola vaikutti olevan melko suuri kompleksi. Kiertelimme vielä muutamat korttelit vanhassa kaupugnissa, jotta saimme kuvattua musiikkitapahtuman bannerin. Katselimme myös ujosti Vuittonin ja Omegan näyteikkunoita. Benettonkin näkyi täällä olevan vielä voimissaan.

Suomi bongattu.

Melkein 'things with faces'-kategoriaan.

Paluumatkalla kuljimme jälleen Mirabellin puiston kautta. Saimme otettua muutamia tunnelmallisia by night-kuvia, kun ilta oli jo saanut ja pimeys langennut. Hotellilla oli ohjelmanumerona suihkut. Olimme aivan liian väsyneitä kirjoittelemaan edes muistiinpanoja. Inkiväärishotin hörpin pois kuljeksimasta. Olin epähuomissa ottanut pullon, jossa oli 5 annosta, kun kuvitelin sen olevan jotain miedompaa ja smoothiemaista. Pakkailin myös hiukan tavaroita seuraavan päivän siirtymää varten. Otsa taisi tulla poltettua, muutenkin naamarissa oli havaittavissa hiukan punotusta. Silmiä kutitti jostain syystä illalla kovasti, joten otin vielä päivän päätteeksi antihistamiinin.