Itävalta 1 Salzburg 1

12.4.2025

Sisältövaroitus: jotkin osat tekstitstä voivat aiheuttaa naiselämän kauheuksiin tottumattomille epämiellyttäviä tuntemuksia tai ahdistusta.

Herätys soi kuudelta. Tarkistustekstiviestit lähettelimme seuramiehen kanssa klo 6.28. Olin pakannut edellisenä päivänä jokseenkin kaiken valmiiksi, joten matkaan pääsin helposti klo 7. Parkkipaikan olin ostanut jälleen ennakkoon P5:stä (á 83 €), jonne saavuin klo 7.15. Moni parkkitalon kerroksista oli suljettuna, ja loput kerrokset lähes täynnä. Jouduin ajamaan 4B-osastolle saakka ennen kuin löytyi vapaa parkkiruutu. Kyseinen osio sijaitsi "väärällä" puolella parkkitaloa, joten lähin exit johti ulos räntäsateeseen sisäänajon viereen. Koska parkkitalon kuvauksessa on sanottu, että koko matka terminaaliin on katettu, en lähtenyt räntäsateeseen, vaan kuljin 1. kerroksen läpi paremmalle puolelle, mistä katettu reitti alkoi.

Matkakumppanini oli terminaalilla jo odottamassa, kun pääsin sinne saakka. Lentokentällä oli hyvin hiljaista, vaikka oli lauantai. Aloitimme yhteisen matkamme laukkutägien ja boarding passien tulostuksella automaatista. Pakkasin takkini matkalaukkuun vielä ennen kuin veimme laukut bag dropiin.

Turvatarkastukseen ei ollut lainkaan jonoa. Mitkään tavarat eivät aiheuttaneet hälytystä enkä päätynyt mihinkään satunnaistarkastukseenkaan. Kavaljeerini takin taskut tarkistettiin läpivalaisun jälkeen, luutavimmin taskuun unohtuneen käsidesipullon takia. Kiertelimme ajanvietteeksi ympäri lentoasemaa. Naistenvaivasovelluksen ennusteesta poiketen tämänkertainen verilöylyni ei vedellytkään lähtöpäivänä viimeisiään, vaan matkapäivä osui juuri pahimmalle mahdolliselle päivälle. Pahinkin päivä on yleensä joten kuten siedettävä, mutta tällä kertaa vaikutti siltä, että myös vuoden pahin päivä oli käsillä. Vessassa oli siis juoksenneltava pariinkin kertaan ennen lentoa.

Lentokentällä oli hiljaista.

Seuramies hörppi kahvin samassa Toastery-kippolassa kuin edellisvuonna Korfun lentoa odotellessamme. Ostimme parista eri puodista vesipullot ja seuralaiselle evääksi vielä Pringlesejä. Maksut hoidettiin ip-kassoilla, joskin vaivalloisesti, koska seuramiehen pankkikortin lähimaksu on surkea, eikä hän pelkkää itsepäisyyttään ollut viitsinyt reklamoida asiasta pankilleen. Juuri ennen koneeseen nousua oli käytävä vielä vessassa tuplavarustautumassa. Lento lähti portilta 34A. Koneessa istumapaikkamme olivat 15 B (minä) ja C (seuramies). Vaikutti siltä, että ikkunapaikkalaisia oli päästetty nousemaan kyytiin ryhmissä 1-3. Me pääsimme sisään vasta ryhmässä 4.

Suomalainen turvaväli pidetään myös lentokentällä.

Irtauduimme portista puolisen tuntia myöhässä ja suuntasimme jäänpoistoon. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun olen päässyt jäänpoistokäsittelyä seuraamaan. Nousu tuntui nopealta ja tarjoilu alkoi pian sen jälkeen. Nautimme perinteiset lomaskumpat á 12 €, vaikka se rikkoikin seuralaiseni selvän kauden 102 päivän kohdalla. Pahin yskijä oli jossain ihan koneen takaosissa, mutta eteemme oli asettunut myös yksi kröhistelijä, joka oli laiminlyönyt terveytensä lisäksi myös harakanpesätukkansa harjaamisen.

Jäät sulateltiin oranssiin vivahtavalla nesteellä.

Lomaskumppa kuuluu lentämiseen.

Maskitin itseni vasta lentokoneeseen päästyämme, koska sitä ennen vähäinen väkimäärä liikuskeli niin väljästi. Muitakin maskitettuja oli tällä kertaa. Lennon kesto oli reilut kaksi tuntia. Matkalla matkalaukkuja noutamaan oli poikettava taas vessaan. Hämmästyttävästi olin selvinnyt lennosta sotkematta vaatteitani tai istuintani, mutta wc löytyi viime hetkellä. Tuplasetin vaihdon jälkeen haimme matkatavarat laukkuhihnalta #9. Hihnan nytkähtämistä liikkeelle jouduimme odottamaan melko kauan, mutta sen jälkeen laukkumme saapuivat pian, seuralaisen ensimmäisenä.

Meillä oli reilu tunti ennen kuin meidän pitäisi jatkaa matkaa junalla kohti Salzburgia. Tutkimme ensimmäisenä mistä junalaitureille päästäisiin. Seuramiehen työkaveri oli kertonut lentokentän junatilanteen olevan sekava, mutta meistä se vaikutti varsin helpolta. Jouduimme syömään vähemmän eksoottisesti Burger Kingissä, mutta helpotti tilaamista, kun sen sai syöttää automaatilla eikä vieraalla kielellä änkyttäen. Koska tunnen kehoni, en uskaltanut syödessä istua lainkaan. Se osoittautui oikeaksi päätökseksi. Seisomalla vältin sotkemasta päällysvaatteeni ja ravintolan penkin, vaikka alusvaatteeni jo puolessa tunnissa ehtivätkin "tuhoutua". Ennen junan saapumista oli käytävä vielä pari kertaa lisää vessoissa.

Lentokentän keskeltä laskeutui rampit juna-asemalle.

Tuplajuusto raneilla paranneltuna.

Yritimme käydä 3. kerroksen näköalaterassilla, mutta se osoittautui maksulliseksi, niin päätimme jättää sen väliin. Kyllä näköalasta voi jossain keskustan komeissa maisemissa maksaa, mutta lentokentän naapurustoa emme niin kovasti hinkuneet näkemään. Lopulta oli aika lähteä junalle.

Lentokoneita näytillä matkalla näköalapaikalle.

Suuntasimme laiturille 1. Juna saapui hyvissä ajoin ja ehdimme ruuhkankin keskellä etsiä omat paikkamme vaunusta 32. Paikkanumerot olivat 45 ja 47. Ne olivat vierekkäiset, vaikka sitä ei heti arvaisikaan. Paikkanumerointi oli toteutettu varsin omituisesti, en pitkälläkään tuijottelulla keksinyt mitään logiikkaa siihen. Alusvaatteet olivat ehtineet kävellessä sen verran kuivua, että uskalsin taas istua. Matkalaukkuhyllyt sijaitsivat välittömästi selkämme takana, joten laukkuja oli helppo pitää silmällä.

Matkalaukut junailemassa.

Juna lähti minuutilleen aikataulussa. Matkaseuralaiset vaihtuivat jonkin verran eri asemilla. Junamatka kesti kauemmin kuin lento, noin kolme tuntia. Ilma oli kaunis ja maisemia mukava katsella, vaikka harmittikin, että kaupunkien kohdalla raiteen kupeeseen oli rakennettu meluvallit, jotka peittivät kaupunkien silhuetit taakseen. Näimme kuitenkin matkan varrella mm. kissan ja valikoiman maatilan eläimiä, ainakin lehmiä ja lampaita.

Maalaismaisemaa.

Junassakin jouduin käymään vessassa uusimassa tuplavarmistukset. Pirullista hommaa muutenkin, puhumattakaan siitä, että joutuu tekemään sen liikkuvassa kulkupelissä ahtaassa ja hämärässä kopissa. Lisähankaluuksia seuraa aina siitäkin, että joutuu pesemään kädet myös ennen kuin käy töihin, eikä vain jälkeen, mutta siitä tietysti oli enemmän haittaa niissä vessoissa, joissa joutui palaamaan jonon hännille käsienpesun jälkeen odottamaan koppivuoroa.

Juna ajeli viimeiset ~10 kilometriä hitaasti. Asema vaikutti yllättävän suurelta. Sen liepeillä maleksi jonkin verran kyseenalaisen näköistä porukkaa. Hotelli Hohenstauffen oli helppo löytää, kun olimme hiukan tutkailleet reittiä ennakkoon kartalta. Se oli melko vanha ja kotoisan nuhjuinen, mutta samaan aikaan myös fiini ja prinsessahuoneilla varusteltu. Kirjauduttuamme ystävällisen, mutta yskiskelevän ja kielitaidoltaan vähän varovaisen naisen avulla sisään, saimme huoneen 204 hissinumeroiden mukaan ensimmäisestä kerroksesta. Käytännössä siis kerrosta ylempää kuin katutaso.

Hotelli Hohenstauffen.

Vastaanoton nainen muistutti kovasti erästä näyttelijätärtä, jonka näin sieluni silmin, mutta en kuollaksenikaan saanut nimeä tai kyseistä sarjaa/elokuvaa mieleeni. Nyt yhtäkkiä marraskuisen lauantaisaunan aikana muistin vähitellen, että hän oli Poirotissa tai Marplessa, ja vähitellen yhä enemmän yksityiskohtia, jotta pystyin lopulta internetsin avulla jäljittämään hänet. Kyseessähä on myös Downton Abbeysta tuttu Raquel Cassidy, ja mielessä pyörinyt Poirot-elokuva nimeltään "Rouva McGinty on kuollut". Poirot'n roolissa Raquelin on hahmo on lähempänä vastaanoton naista kuin Downton Abbeyn hahmo. Sattuvasti hän näytteli Poirot'ssa jonkin sortin majatalon pitäjää.

Kävimme huoneessa viemässä tavarat ja koekäyttämässä vessan. Hissi oli sen verran ahdas ja hidas, että käytimme portaita liikkuessamme ilman matkalaukkuja. Palasimme takaisin asemalle ostamaan Sparista hiukan vesiä, limuja ja keksejä, seuramiehelle myös sipsejä. Itävallan hanaveden pitäisi olla ihan juomakelpoista, mutta pelasimme varman päälle, ja retkiä varten on aina hyvä olla vesipullot mukana.

Prinsessalle prinsessahuone prinsessasängyllä.

Sievä seurustelunurkkaus.

Kylpyhuone oli melko retro.

Pienen juomailun jälkeen lähdimme kulkemaan uuteen suuntaan kohti vanhaa kaupunkia etsimään ravintolaa, koska seuralaisella on pakkomielle illallisen syömisestä, vaikka ei olisi edes nälkä. Missään löytämässämme ravintolassa ei syöty, ja moni oli liian hieno meille reissussa rähjääntyneille. Kiersimme vanhaa kaupunkia ummet ja lammet ympäri. Lopulta päädyimme ostamaan seuralaiselle kärrystä nakkisämpylän ja minulle kipollisen ranskalaisia perunoita. Juomaksi otimme oluen (seuralainen) ja Spriten (minä). Hintaa aterialle tuli yhteensä 18 €.

Kevät oli jo koittanut Mozartille.

Larry Salzach-joella. Horisontissa Sound of Music-elokuvassa esiintynyt kävelysilta.

Residenzplatz.

1137-vuoden 'kanava' löytyi uudelleen 1989 remontissa ja sai muodokseen pisaran.

Istuimme ajattelemattomasti toisen ravintolan terassille syömään, kun se oli aivan myyntikärryn vieressä, mutta meidän annettiin olla siinä ihan rauhassa. Valitsin itselleni varmuuden vuoksi tuolin, jossa ei ollut pehmustetta. Ilma oli lämmin, lähemmäs 20 astetta. Illan edetessä lämpötilakin laski parilla asteella.

Nakkisämpylä näytti kuivakalta.

Ranskalaiset polttivat suuta.

Terassi ei kuulunutkaan taustalla näkyvälle kiskalle.

Hotellilla otimme suihkut ja pesimme matkan pölyt ja muut sotkut pois. Hiuksetkin pesin. Suihku oli muuten ok, mutta ammeeseen kiinnitetyn lasiseinän kanssa vähän kapeassa tilassa ja letku oli niin lyhyt, ettei suihkua voinut nostaa riittävän korkealle telineessä, vaan sen alla joutui kyykistelemään hiuksia huuhtoessa. Jos suihkun nosti sopivalle korkeudelle, taittui letku "linkkuun" eikä sieltä mahtunut tulemaan vettä enää lainkaan. Hiustenkuivaaja oli perinteistä hotellin seinämallia 1000 W olemattomalla teholla - täysin turha kapistus.

Katos oli suunniteltu 'ruususen unille'.

Muina iltapuhteina purimme hiukan tavaroita matkalaukuista ja järjestelimme niitä ja itseämme seuraavaa päivää varten. Hotellin netti toimi vähän vaihtelevasti ja oli välillä hetken pois käytöstä kokonaan. Roskakori löytyi vain kylpyhuoneesta, jos sekään oikeasti on edes roskis eikä pyyhekori. Safety box oli vaatekaapissa, mutta siihen olisi pitänyt hankkia erikseen avain, joten jätimme asian tältä päivältä sikseen. Uskoimme arvotavaroiden selviävän yhden yön yli lukituissa matkalaukuissa, ja niin ne selvisivätkin. (Olipa kova houkutus jättää selviämisen mainitseminen seuraavan postuksen ensimmäiseksi lauseeksi...)