Korfu 8 Paluu

20.7.2024

Herätystoiminto pirahteli 6.30. Lähdin heti kiireellä aamu-uinnille. Jostain kauempaa kantautui vielä humalaisten mellastusta. Muuten olisi ollut täydellistä uida tyynessä vedessä katsomassa auringon nousemista vuorten ylle. Kiikutin uimapuvun ja kengät kuivumaan parvekkeelle aamiaisen ajaksi.

Ylhäällä ennen aurinkoa.

Tänään lopulta selvisi, että aamiainen olikin avattu joka päivä jo 7.00, vaikka luulimme sen aukeavan 7.30. Salissa oli hiljaista. Tiskistä löytyi lähdön kunniaksi sekä croissanteja että suklaanyyttejä. Limukoneista oli happo loppu, mutta ei auttanut kuin juoda sitä silti.

Aamiaissalissa oli kerrankin hiljaista.

Pakkasimme viimeiset tavarat ja tyhjensimme safetyboxin. Siivoojalle jätimme 15 € tipin. Kahdeksan maissa siirryimme tavaroinemme aulaan tekemään checkoutia. Kyytimme oli ilmoitettu tulevan noutamaan meidät klo 8.15 +- 15 minuuttia. Saimme takaisin 10 € pantin safety boxin avaimesta. Respan täti väitti kaipaavansa jonnekin viileään, esimerkiksi Suomeen, mitä kauhistelimme.

Vastaanotto.

Viimeinen vilkaisu aulaan.

Muutama muukin lähtijä seisoskeli kanssamme pääovien liepeillä odottamassa kyytiä. Yritimme asettua siten, että oven ollessa auki saisimme kokea hieman vilvoittavaa ilmavirtaa, ns. vetoa. Lopulta paikalle kurvasi pakettiauto, jonka kuljettaja kysyi ensin savukeperheeltä (monilapsinen perhe, jossa kaikki polttivat tupakkia, paitsi isä ja nuorin kolmesta pojasta) olivatko he hänen kyydittävänsä. Kieltävän vastauksen saatuaan hän tuli näyttämään meille paperilta nimeä, jonka tunnistimme seuramiehen omaksi. Pakettiautossa istui jo muutama pariskunta ennestään. Kukaan ei puhunut mitään. Haimme vielä yhden nuoren pariskunnan (adults only) Nafsika-hotellista. He odottelivatkin jo kiltisti pihalla, kun saavuimme.

Kuljettaja kaahasi raivokkaasti koko matkan lentokentälle - voittaisi varmasti pakettiautollaan korvalippisjätkänkin. Lentokentällä olimme tietysti etuajassa, kun vauhti oli koko ajan täysi. Checkin-tiskit 01-03 oli määrätty Finnairille, mutta ne ottivat vastaan vielä edellisten muiden yhtiöiden ihmisiä. Olimme tehneet checkin:in jo aiemmin internetissä, mutta pelkkää bag dropia lentokentätä ei löytynyt. Yskijöiden määrän kasvaessa ympärillämme maskitin itseni. Eräs nuoripari purjehti röyhkeästi nauhasokkelon läpi jonottamaan luukulle Finnairin vuoron alkamista.

Ralliautomme.

Tiskien avautumista odoteltiin nuhanenien takana.

Hetken kuluttua lentokenttävirkailijatar paimensi meidät muutkin sokkeloon pois kasvavien turvatarkastusjonojoen tieltä. Albanialaisten Apollo-opas ilmestyi pian seisoskelemaan salin nurkkaan, ja pian sen jälkeen luukulle alettiinkin ottaa finnairilaisia, tosin ei sittenkään tiskillä 01. Olimme ensimmäisten joukossa ja homma kävi nopeasti. Annoimme passimme, laitoimme laukut pyydettäessä hihnalle ja hetken kuluttua olimme jo boarding passit kädessä jonottamassa turvatarkastukseen.

Jono oli pitkä, mutta eteni vauhdilla, kun vaan pääsimme lippujen skannauksesta ohi. Nesteet, kannettavat tietokoneet ja tablettilaitteet olisi pitäny täällä ottaa erilleen laukusta. Minulla oli vain nesteitä, jotka olin minigrip-pussittanut. Joukossa oli myös seuramiehen käsidesi. Hänellä puolestaan oli vain tietokone eriteltävänä.

Katseltiin hiukan kauppojen tarjontaa. Sain ostettua äidille vielä uuden "oikeamman" neitsytoliiviöljyn. Se oli oikean firman, mutta mainintaa Kreetasta ei ollut, mikä vielä hänen aiemmin itse ostamassaan pullossa oli. Ostin sen silti. Löysimme 6B-lähtöporttimme luota hiukan piilosta salin, missä oli vielä tyhjiä penkkejä ja asetuimme istuskelemaan sinne. Kirjoittelin edellispäivän tapahtumat muistiin odotellessa. Seuralaiseni haki vesipullot á 0,60 € lähimmästä kahvilasta. Muissa myymälöissä olimme nähneet vain Eviania ja Vitteliä 3,3 desilitran pulloissa monen euron ryöstöhintaan, joten olimme aiemmin skipanneet ne.

Lentokentän tapahtumia on mielenkiintoista seurata.

Vähän ennen boardingia kävimme vuorotellen vessassa. Naisille oli järjestetty jopa 12 koppia, joten käynti onnistui yllättävän nopeasti. Lennolle otettiin ensin sisään ryhmät 1-3, me kuuluimme jälleen kolmoseen. Meidät päästettiin ensin vain ulos odottelemaan bussin saapumista. Lopulta pääsimme koneelle saakka. Paikkamme olivat viimeisellä rivillä 24 A (seuramies) ja B (minä), mutta sain ottaa ikkunapaikan tällä kertaa. Ikkuna tosin oli melko heikko esitys, kun se oli enemmän edessä istuvalle kuin meidän riville. C-paikalle tuli nainen, joka nappaili jotain ulkomaista apteekin tarroittamaa ibuprofeenia ja pyöreästä purkista poretabletteja - selvästi pahasti sairas, vaikka ei tauotta yskinytkään, vain toisinaan niiskutti.

Takarivissä istumassa.

Olimme aiemmin saaneet tekstiviestit, joissa kerrottiin, että yritämme päästä ilmaan 10 minuuttia etuajassa. En tiedä onnistuiko se ihan, mutta vähintään aikataulussa pysyimme hyvin. Tarjoilun alkaessa ostimme skumpat á 12 €. Meillä oli etikkamaustettuja Pringlesejä omasta takaa. Tönäisin vahingossa mukini nurin, joten ainakin kaksi kulausta skumppaa meni hukkaan. Olisihan sitä voinut imeskellä osan talteen servietistä, mutta kun ei tiedä mitä kaikkea mukaan ehti liueta saastaisesta pöytätasosta.

Lomanlopetusskumpat.

Joku oli kehitellyt puhelinpidikkeen itselleen.

Pelasin lennolla yhden sudokun ja seurasin matkan edistymistä lentokartalta. Löysin myös pdf:nä ladattavan iltapäivälehden, jota hiukan silmäilin. Lento meni melko nopeasti. Sekä C-paikkalainen että matkakumppanini kävivät vessassa jo ennen koneen lähtöä (käsittämätöntä, että joku tekee tällaistakin) ja kerran sen aikanakin. Itse selvisin vessatta lennosta ja kävin vasta laskeuduttuamme matkatavarasalin vessassa, joka oli tavalliseen tapaan ruuhkaton.

Tervetuloa Suomeen.

Matkalaukkuni tuli hihnalle 7 jo ensimmäisten 10 laukun joukossa ja seuralaisen vain vähän myöhemmin. Päänsärky iski yhtäkkisenä ja rajuna vessakäynnin aikana. Ilmeisesti nestehukka ylitti jonkinlaisen raja-arvon tyhjennyksen hetkellä. Seuraavaksi etsimme autoni pinkistä 2-kerroksesta P5-talosta. Siellähän se odotteli meitä kiltisti. Heitin vielä seuramiehen kotiin. Tähän aikaan päivästä jaksaa vielä sen verran ylimääräistä ajella taksikulujen säästämiseksi. Olin kotona noin 16.05 ja olisin ehtinyt pikaisesti saunaankin, mutta nestehukan ja päänsäryn takia tyydyin suihkuun.

Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta kurkkuni kipeytyi maanantaina iltapäivällä. Tauti paheni selväksi flunssaksi. Keskiviikkona tein varuilta myös koronatestin, joka onneksi näytti negatiivista. Lappiin suunniteltu automatka jäi kuitenkin osaltani tekemättä sairastumisen vuoksi, ja seuramies joutui ottamaan hätäratkaisuna seurakseen äitinsä ja lainaamaan vanhempiensa auton. Se oli toisaalta heille mukava tilaisuus saada viettää vähän laatuaikaa ja kerryttää yhteisiä elämyksiä.

Korfu oli mukava paikka. Vanha kaupunki oli ränsistyneellä tavalla sievä ja romanttinen. Meri ja erityisesti siinä uiminen oli koko loman parasta antia. Kuumuus oli jo vähän liioiteltu, kun se ei hellittänyt edes auringon laskettua. Meiltä jäi useampia lähialueiden nähtävyyksiä (keisarinna Sissin Achilleionin palatsi, Mon Repos'n tila, se hankala uusi linnoitus Kerkyrassa, vanhan linnoituksen huippu ja tietysti Antipaxos, joskaan se ei ole ihan lähialuetta) katsastamatta, koska olimme alkuun niin kuumuuden uuvuttamia, ettemme saaneet potkittua itseämme bussimatkailemaan heti alkuviikosta.

Oli ihan mukavaa, että kohteessamme ei muita suomalaisia nähty, vaan olimme saksalaisten keskellä. Parempi saksalaisetkin kuin britit ja venäläiset, jotka jäivät Kyprokselta harmittamaan eniten. Ravintolavalikoima Dassiassa ei ollut kovin kummoinen. Olisimme halunneet enemmän ja varmemmin syödä kreikkalaisia ruokia, mutta moni oli sortunut liialliseesti yleismaailmallisiin ruokalajeihin (mm. hampurilaiset). Kyllä tänne tekisi mieli silti tulla vielä uudelleen, mutta ehkä vähän viileämpänä kuukautena, jotta saisimme silloin katsastettua loputkin nähtävyydet.

Korfu 7 Relaa

19.7.2024

Heräsimme 6.30 maissa ottamaan timelapse-videon auringonnoususta. Sen jälkeen jatkoimme unia. Lopullisesti heräsin päivän puuhiin 7.30 maissa ja lähdin varttia myöhemmin taas aamu-uinnille. Uin poijujen ympäri kuten eilen. Paluumatkalla poikkesin aulan uima-altaalle etsimään kadonneita kiviäni, mutta ei niitä edelleenkään löytynyt. Siivoojat operoivat parhaillaan allasalueella, joten myöhemmin niitä on enää turha etsiäkään.

Aamiaiselle menimme 8.45. Croissantit olivat loppu kahta litteää yksilöä lukuun ottamatta, mutta onneksi suklaanyyttejä oli pitkästä aikaa tarjolla. Niiden oheen poimin juustonyytin ja pitsaneliön. Aamiaistarjoilija aivasti vieressämme käsiinsä ja jatkoi töitään muina naisina käsiään pesemättä tai desinfioimatta - ällöää.

Asetuimme aamiaisen jälkeen taas allasbaariin kirjoittelemaan ja juopottelemaan frappet. Jostain (rannalta?) leijui ajoittain huumeen (?) haju. Se muistutti ehkä aavistuksen sitä hajua, joka syntyy, kun koivuvihdasta irtoaa lehti, joka päätyy kiukaalle kärventymään. Pian rantapenkereen takaa nousikin miehen pää, joka oli peitetty hamppukuosisella kalastajamyssyllä. Taisimme löytää syyllisen. Lähtiessämme frappelta huoneeseen "Kaima" oli aloittelemassa Marilyn-henkisessä kevyessä drag-asussa vesijumppasessiota rannalla. Kymmenet ihmiset liittyivät innoissaan joukkoon. Kyllähän se näytti hauskalta, mutta en voisi kuvitellakaan osallistuvani mihinkään niin kiusalliseen.

Leppoisat kirjoitteluolosuhteet.

Vesijumppasessio innosti väkeä.

Peruukki jäi rannalle ruikuttamaan.

Palasimme rannalle ehdittyämme aurinkorasvaamaan itsemme huoneessa. Uimme kauan ja hartaasti. Sen jälkeen istahdimme parvekkeelle juomaan kumquat-likööriä sekä ouzoa. Sitten menimme uudestaan uimaan. Otimme suihkut ja lähdimme käymään rantareitin kautta kylillä. Olisimme halunneet kokeilla Woodpecker-nimisen kippolan tarjontaa, mutta se pysyi sitkeästi suljettuna. Jatkoimme matkaa Joy-markettiin. Teimme siellä vielä muutamia tuliaisostoksia. Paluumatkalla ostimme matkakumppanille toisesta kaupasta oluen. Hotellin aulan kaupasta ostin vielä kolme magneettia, koska muissa kaupoissa olin nähnyt vain rumia yksilöitä, mutta täällä oli siedettävä valikoima. Maksoivat á 2 €.

Kumquatit hehkuivat lämpöä ja tunnetta.

Lämpöä oli myös ilmassa.

Menimme vielä kertaalleen uimaan. Kauppareissun aikana oli tuuli yltynyt melkoiseksi, taivas pilvistynyt ja aallokkoakin oli. Tuntui hetken jopa kylmältä, kun nousimme merestä (vai oliko tämä flunssan ensioire?). Otimme suihkut. Sitten menimme taas parvekkeelle hengailemaan. Seuralainen joi oluensa, minä vettä. Napostelimme kumpikin suolapähkinöitä. Syömään lähdettiin kahdeksissa.

Tuuli oli hieman yltynyt.

Halusimme mennä toissapäiväiseen ravintolaan, mutta muutimme mielemme, kun himoitsemaani gyrosta ei ollut tarjolla enää klo 18 jälkeen. Menimme sittenkin uudelleen Dassia Beach-ravintolaan, jossa olimme olleet sunnuntaina. Otin siellä itseni yllätykseksi gyroksen sijaan pizza specialin, kun sellainen kerrankin oli listalla tällä saarella. Alkujuomaksi tilasimme 200 ml ouzo-pullon. Hintaan sisältyi myös jääpaloja ja lasien lainaus. Seuralainen otti pastitsadan, joka oli kuulemma hyvää täälläkin. Pitsani pohja oli vähän pullaisa, mutta erityisesti paprika ja sieni olivat harvinaisen maukkaat. Pitsan hinta oli 8,50 €. Ruokajuomaksi otin vettä. Koko ateria maksoi noin 34,50 €, mikä meille kerrottiin taas ilman erittelyjä tai kuitteja. Annoimme 40 €.

Dassia Beach sai meistä asiakkaat jo toistamiseen.

Pizza special.

Pastitsada.

Nuorehko miestarjoilija oli kova poika jutustelemaan. Hän kyseli mistä olemme kotoisin, olemmeko olleet aiemmin Kreikassa, missä kaikkialla Kreikassa olemme olleet, pidämmekö ouzosta ja saako sitä Suomesta, mikä on Suomen suosituin viina jne. Vastasimme hänelle vodkan ja oluen. Tuskinpa Koskenkorva tai Leijona-viina olisi miehelle kertonut mitään.

Hotellilla suoritin vielä pakkailuja valmiiksi aamua varten. Valikoin matkavaatteet valmiiksi erilleen muista. Nyt tarvitsee pakata enää yöpaita ja uimakamppeet aamulla laukkuun, ja siirtää safety boxin sisältö reppuun.

Korfu 6 Ostosilta

18.7.2024

"Preludi": Vaikka otsikko voi niinkin vihjailla, emme ostaneet tänään siltaa.

Heräilin seitsemissä. Aamu-uinnilla kävin tavanomaiseen aikaan. Uin lähimpien poijujen ympäri kertaalleen. Aamiainenkin suoritettiin tuttuun aikaan. Viereisessä pöydässä istui tupakkia vetävä yskivä pariskunta, josta tuumimme, että he ovat varmaan vain n. 32-vuotiaita, mutta elinikäisen tupakoinnin takia näyttävät tuplasti siltä ja vähän päällekin. Palasimme aamiaisen jälkeen huoneeseen vain hakemaan kirjoitusvälineet ja asetuimme sen jälkeen hotellin allasbaariin kirjoittelemaan edellispäivän tapahtumat muistiin, ja juomaan taas yhdet frappet.

Aamukirjoittelun ja -kahvittelun jälkeen arvelimme siivoojien jälleen käyneet hoitamassa hommansa ja palasimme huoneeseen tekemään aurinkorasvauksen. Sitten menimme uimaan melkein tunniksi. Testasimme toista kohtaa rannasta, mutta samalta se tuntui. Rannalla ei onneksi ole ollut tungokseksi asti kaupustelijoita. Parit sellaiset on kuitenkin viikon mittaan osunut silmiin. Yksi kaupitteli donitseja ja toinen T-paitoja. Kävimme uimasta palatessamme testaamassa hotellin toisen uima-altaan, joka sijaitsi aulan kohdalla. Sen nurkassa oli jonkin sortin suihkulähde, joka tarjosi alkeellisen vesihieronnan, kun sen alle meni seisoskelemaan.

Hierontavoimainen vesisuihku.

Olin ottanut rannalta muutaman sievän kiven, jotka laitoin uimisen ajaksi talteen pyyherullan sisään. Kun palasimme uimasta, olivat kivet mystisesti kadonneet, vaikka yritin avata pyyhekäärön varovasti enkä kuullut minkään putoilevan maahan.

Uinnin jälkeen lähdimme rantareittiä kautta ostoksille Joy-markettiin. Ostin hiuksiin sipaistavaa öljyä lisähoitoaineeksi. Paikallinen vesi jättää hiukset niin karkeiksi, ettei pelkkä hoitoaine riitä niitä pehmentämään. Käytän kyllä kotonakin öljyä, mutta yleensä en jaksa raahata sitä matkoille mukaan. Marketista kävelimme Red Penguinille ottamaan lounas-toastit, mojitot ja vettä. Kuumuus oli aivan järjetön. Palasimme hotellille valmistautumaan iltakeikalle Kerkyraan. Pääsimme matkaan viiden bussilla. Ilmeisesti myöhästyimme 16.40 vuorosta parilla minuutilla. Uusi linnoitus oli jälleen kiinni. Tällä kertaa se oli kyllä ollut auki, mutta sulki porttinsa jo klo 15.30. Se nyt sitten vaan jää meiltä näkemättä.

Toast on suosikkilounaani Kreikassa.

Perille päästyämme etsimme ensimmäiseksi marketin, koska seuramies tarvitsi vettä janoonsa. Kaupan arkkitehtuuri oli outo. Se oli täynnä ahtaita ja mutkikkaita käytäviä, ja ulostulo antoi kuumalle mitättömän näköiselle takakujalle. Kiertelimme sattumanvaraisesti vanhan kaupungin kujia. Saimme vihdoin tehtyä ensimmäiset tuliaisostokset: jojo, helistin ja lasinen karttapallo (minikoko). Sellainen lasinen karttapallo minulta jo kotoa löytyykin, mutta vähän suuremmassa koossa. Tarvitseehan se kaverin. Viuhka olisi pitänyt saada, kun vanha hajoilee, mutta en huomannut etsiä sellaista aktiivisesti.

Bussi tuli taas vähitellen täyteen.

Vanhan kaupungin katuja oli kiva kuljeskella.

Pieniä kivoja kauppoja oli läjäpäin.

Goljat ilmensi sisäistä Tuhkimoaan.

Etsiydyimme drinkeille pienen aukion laidalla olleeseen viihtyisään kippolaan. Otin kokeeksi Gin Fizz-nimisen juoman, johon tuli giniä, limeä, soodaa, ruokosokeria. Hyvää oli. Kavaljeeri otti tylsästi lager-version Corfu beeristä. Juomat maksoivat 13 € (minun) ja 7 € (seuramies), joten maksettiin 22 €. Kirjoitin siinä istuskellessamme samalla postikortit, jotka olin ostanut jo aiemmin Joysta. Postimerkit piti noutaa erilliseltä tiskiltä. Ne maksoivat á 2,30 € ja maksuksi kelpasi vain käteinen. Seuralaiseni oli kirjoittanut kortit valmiiksi jo lounaalla.

Gin Fizz ja pussillinen tuliaisia.

Drinkkibaari sijaitsi Mitropolis-aukion laidalla.

Korteista oli vaikeaa saada hyvät. Töpeksin koko ajan jonkin aspektin kanssa. Yhden postimerkin liimasin poskelleen, kun ne olivat niin isoja, että oli vaikea arvioida niiden istuvuutta reunan ja tekstin väliin. Toisessa kortissa merkki peitti alleen osan ykkösrivin tekstistä (nimistä). Yhden allekirjoitin väärällä lempinimellä. Matkakumppanin allekirjoittaessa yhtä korttia, kastui sen yläreuna olutlasin kondensaatiovedestä, jota oli valunut pöydälle. Seuramies testasi baarin vessan, mutta itse jätin sen väliin kuultuani, että siellä on taas kreikkalaiseen tapaan pönttö vailla istuinrengasta.

Drinkkien jälkeen poikkesimme vanhaan satamaan katsomaan löytäisimmekö kuolleen tervapääskyn auton alta. Vanhan sataman aukiolla oli pari kotikutoista "räppäriä" kuvaamassa videota musiikin pauhatessa. Kameraa kannateltiin polven korkeudella ja laulajaa esittänyt mies huitoi käsiään sitä kohti muka-letkeästi. Löysimme paikan, jossa olimme viimeksi bonganneet pääskyn. Lintua ei näkynyt, mutta joku oli käynyt lisäämässä vielä yhden vesipullon korkin meidän korkkien viereen. Koska kaikki korkit olivat jo kuivia ja lintu tiessään, heitimme korkit roskiin. Katselimme parhaamme mukaan lähimpien autojen väliin ja alle. Toivottavasti tipu on vironnut ja saanut apua lentoonlähtöön eikä vain räpistellyt muualle kuolemaan.

Jatkoimme ostostelua. Postilaatikkoa jouduttiin jonkin verran etsiskelemään, mutta lopulta sellainen löytyi Listonin kupeesta. Ostosten lomassa päätimme syödä illallisen ennen paluuta hotellille. Listonin ravintoloiden henkilökunta suorastaan käänsi meille systemaattisesti selkänsä, joten tulkitsimme, ettemme olleet tervetulleita. Näimme pulupariskunnan yrittävän pariutumista erään ravintolan pöydällä. Pöydässä istunut mies kuitenkin hätisteli tiput jatkamaan lisääntymispuuhiaan muualle.

Jonkinlaisen etsiskelyn jälkeen löysimme pikkukujalta tunnelmallisen Tarverna-tavernan (on muuten aika huono nimi internet-hakuja ajatellen), jossa oli sopivan leppoisa sisäänheittäjä ja kleftikoa ruokalistalla. Otimme tällä kertaa Kleftikoa molemmat, hinta á 16 €. Juomaksi tilasin rosé-lasillinen á 5 €, mutta eteeni kannettiin piccolopullo. Sekin sopi minulle hyvin. Seuralainen otti hanaoluen myös á 5 €. Vettä pyysimme litran á 2 €. Kleftikossa oli valitettavasti luu mukana, mutta sen ympärillä oli sen verran reilusti lihaa, jonka sai helposti irti suurina kimpaleina, ettei se lopulta haitannut. Lisukkeena oli paistettua perunaa, paprikaa ja supersuolaista fetaa sekä jonkinlainen kastikeliemi. Maku oli aivan erinomainen, mutta fetaa jäi hiukan syömättä suolaisuuden takia. Sinnikäs ampiainen kävi yhtenään pyrkimässä lautasillemme aterioimaan. Yhteensä laskua kertyi 44 €, jonka pyöristimme 50 €:oon.

Taverna-taverna.

Rosé maistuu aina.

Kleftiko Tavernan malliin.

Ennen lähtöä kävimme vessassa, joka sijaitsi viereisen talon puolella. Se oli hämäävästi piilotettu valeseinän taakse, mutta löytyi kuitenkin. Koppia ei tyypilliseen tapaan saanut lukkoon, mutta sain olla rauhassa. Ilmankosteus oli niin raju, etten meinannut saada puettua edes alushousujani takaisin päälle, puhumattakaan varsinaisista housuista, mutta onnistuin lopulta. Hiki virtasi urakan jälkeen kuin olisin ollut suihkussa.

Bussin lähtöön oli vielä 45 minuuttia aikaa, joten jatkoimme kauppojen silmäilyä ostosmielessä. Sain hankittua vielä tarjoilulaudan, jonka hintalapussa luki 44 €. Myyjä kuitenkin ilmoitti haluavansa myydä sen 40 € ja perusteli alennusta sillä, että internet ei toimi, joten ei voi maksaa kortilla eikä saada kuittia. Köh köh. Toisesta kaupasta sain viime hetkellä ostettua sormustimen, sitten se meni kiinni yöksi. Myyjä vaikutti kauhistuneelta, kun kurvasimme sisään sulkuaikaan, mutta sitten perään helpottuneelta, kun osoittauduin nopeaksi täsmäostajaksi. Vielä viime metreillä ennen linja-autoasemaa poikkesimme vilvoittelemaan ilmastoituun miestenvaateliikkeeseen, josta löysimme kuin kohtalon johdattamana seuramiehelle mahtavan papukaija-aiheinen kauluspaidan. Sen hinta oli naurettavat 29,90 €.

Sitten olimmekin jo bussipysäkillä, mihin kertyi populaa kovaa vauhtia. Ostimme liput automaatista, minkä jälkeen odotettavaa jäi vielä 13 minuuttia. Bussi tuli ajallaan ja porukka alkoi änkeä sisään hulluna. Pääsimme tilanteen kaoottisuuteen nähden yllättävän helposti kyytiin ja saimme viimeiset vierekkäiset penkit, joskin jouduimme istumaan selät menosuuntaan. Kuljettaja repi taas lipun, vaikka olisimme jo nyt osanneet leimatakin sen. Olimmehan nähneet tapahtuman jo pari kertaa ja saaneet itsekin kokeilla sitä yhdellä aiemmalla etapilla. Bussi tuli niin täyteen, että osa jätettiin rannalle ruikuttamaan.

Puolen tunnin vuoroväli ei vaikuttanut riittävän tiheältä väkimäärään nähden.

Matka oli tavallista hitaampi ja tympi hiukan katsella edessämme istuvia vodkamehustaan muka-humaltuvia teinityttöjä jammailemassa korvanapeista jaetun musiikkinsa kanssa. Eräs vaaleanpunaiseen silkki- tai satiinimekkoon pukeutunut nuori nainen oli polttanut rintakehänsä ja jalkapöytänsä puvun värisiksi. Oli kuitenkin kiva nähdä miten iloinen ja tyytyväinen hän oli matkaillessaan äitinsä (?) kanssa eikä juopon teinilauman osana. Puolimatkassa pääsimme vaihtamaan eteenpäin osoittaviin penkkeihin. Seuramiehellä alkoi hermo kiristyä bussin tunnelmasta ja taisi nestehukkapäänsärkykin häntä vaivata.

Oli helpottavaa päästä kotikonnuille ja nousta bussista ulkoilmaan, joka tosin oli läkähdyttävä sekin. Kotikadun alkupäässä näimme vielä pari uteliasta, mutta varovaista kissepentua, joiden touhuja emokisse vahti vierestä. Mau'uimme niille hiukan. Hotellilla jaksoimme enää ottaa täysin välttämättömät suihkut ja sitten heittäydyimmekin nukkumaan.

Korfu 5 Parga-Paxos

17.7.2024

Herätys oli ajastettu soimaan klo 6.40. Ryhdyimme välittömästi aurinkorasvaamaan itsejämme ja pakkaamaan tarvikkeita päivän varalle. Söin parit keksit aamupalaksi. Seuramiehen aamupala-bagel oli hänen mukaansa syömäkelvoton. Hänkin söi sitten muutamia keksejä. Sitten kirmasimmekin vessakäynnin jälkeen kohti bussipysäkkiä klo 7.31. Bussi tuli pari minuuttia myöhässä eli noin 7.48. Pysäkillä oli paljon muitakin ihmisiä odottamassa kyytejään. Suurin osa nousi kuitenkin erilaisten shuttle-pakettiautojen kyytiin. Lopulta meidäkin Sarris-kyltillä merkitty bussimme saapui paikalle. Kuljettaja kysyi lippua. Näytimme hänelle saamaamme retken tilausvahvistuspostia. Tuskinpa mies siitä paljon ymmärsi, kun se oli suomeksi, mutta päästi meidät kuitenkin kyytiin. Löysimme vierekkäiset istumapaikat. Pysähdyimme vielä kerran Daphnila Bayssä.

Sen jälkeen ajelimme yhtä soittoa Kerkyran uuteen satamaan, missä olimmekin pysähtyneet jo tulopäivänä. Laivamme luona päivysti kiukkuinen täti, joka olisi halunnut meiltä viivakoodillisen retkilipun, mutta sellaista meillä ei ollut. Hän jaksoi inttää, että se varmasti olisi jossain roskapostikansiossa, mutta kun ei ollut, niin ei ollut. Liekö Apollon tilaussysteemi lähettänyt varsinaisen lipun jonnekin matkatoimiston sähköpostiin, kun ei ollut meillekään tullut? Lopulta hän suostui katsomaan listalta hotellin perusteella nimemme ja huoli meidät kyytiin. Saimme laivaan noustessamme laminoidun laivalipun.

Istuimme hetken ulkona, mutta siirryimme ilmastoituun "salonkiin", kun kävi selväksi, että odottamista olisi tiedossa aika pitkään ennen lähtöä. Vasta yli 40 minuutin kuluttua oli kaikki eri suunnista tulevat retkeilijät kyydissä, ja pääsimme liikkeelle. Olisimme ehtineet syödä ruhtinaallisen hotelliaamiaisen, mikäli meitä ei olisi turhaan raahattu näin paljon etuajassa istumaan tympeässä laivassa.

Seuralainen haki meille frappet laivan kioskista. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Etelä-Korfun Lefkimmiassa, mistä tuli vielä muutamia retkeläisiä lisää. Seuraavaksi otimme suunnan vihdoinkin kohti Pargaa. Ihmiset melusivat eri kielillä kuin kalatorin mellakassa (viittaan muinaiseen käyntiimme Cataniassa). Kuulutuksista sai hädin tuskin selvää, vaikka olisi ollut kiva kuulla mitä esimeriksi Kerkyran vanhasta kaupungista kerrottiin, kun puksuttelimme sen ohi. Matka kesti tuntikausia. 3 tuntia taisi kestää lähdöstä Pargaan rantautumiseen, mutta melkein tunnin paikallaan odottelun kanssa se tuntui loputtomalta.

Frappet aamukahviksi sekä seuramiehelle välipala.

Ennen Pargaan rantautumista kävin laivan wc:ssä. Naisille oli kaksi koppia, joita ei voinut kuitenkaan lukita. Edellinen oli jättänyt pissat vetämättä ja roiskeita istuimelle. Ei tehnyt toista kertaa mieli joutua sinne muutenkin nahkeaan koppiin. Samassa penkkiloossissa istui pari naista, joilla oli mukana poika, joka käyttäytyi lapseksi hämmästyttävän hyvin. Toinen naisista oli erittäin kaunis. Hän toi mieleeni Janet Jacksonin Together again-kappaleen musiikkivideolla, vaikka hän olikin enemmän oliivi-ihoinen. Laivan miehistöön kuului puolestaan erittäin tyylikkäästi pukeutunut mies. Hänellä oli valkoinen kangaspaita, tummansiniset shortsit, nahkavyö, sinivalkoiset kengät ja sliipattu olemus muutenkin. Kauniita, komeita ja hyvin pukeutuvia ihmisiä on ilo katsella.

Entinen hotellimme sekä kotiranta (ja pesua kaipaava laivan ikkuna).

Pargan linna vartioi kylää.

Parga on rakennettu sievästi rinteeseen.

Pargan taloja.

Pargaan saavuimme noin 11.45, mutta laivan kuljettajalla kesti aina aivan uskomattoman kauan ankkuroitua laituriin. Pääsimme ulos laivasta vasta 11.57. Astelessamme laskusiltaa pitkin meille näytettiin kylttiä, jossa luki kissen kokoisin kirjaimin lähtöaika, mihin mennessä pitäisi olla takaisin laivassa. Päätimme etsiä ensimmäiseksi sopivan lounaspaikan. Toastit loistivat poissaolollaan kaikkien rantabaarien menuissa. Kaikilla oli vain typerä avocado-toast. Päädyimme sataman viereiseen Prestige-kippolaan, jossa otin kreikkalaisen salaatin ja jääteen. Seuralainen tilasi kana club sandwichin ja myös jääteen. Otimme myös litran pullon vettä. Maksoin ruuat pois seuramiehen käydessä wc:ssä: Hinnat eivät jostain syystä jääneet mieleen.

Prestige-ravintola.

Lounaskippolassa kelpasi fiilistellä maisemia.

Samaan ravintolaan ehti vanavedessämme myös ruma suomalainen pärtsäripariskunta, joiden takia olisin halunnut mennä muualle, mutta seuralainen puolestaan halusi juuri heidän takiaan pysytellä samassa paikassa. Seuramiehellä on niin uskomattoman huono maku, mitä ihmisiin tulee! Tarjoilija oli ystävällinen ja välitön, mutta ruokien tulossa kesti melkoisesti. Meille ei jäänyt paljonkaan aikaa muuhun Pargassa. Salaatti oli erinomainen. Siinä oli sopivassa suhteessa kaikkea, joskin kreikkalaista vihreää paprikaa vähän liian vähän. Vaikka muuten en paprikasta välitäkään, niin kreikan vihreää lajiketta voisin syödä loputtomasti.

Kreikkalainen salaatti oli erinomainen.

Chicken club sandwich.

Seuraavaksi suuntasimme rantakatua pitkin Utopia-baarille bongaamaan webkamera. Löysimme sen helposti ja vahvistimme näkyvyytemme internetistä puhelimella. Vilkuttelimme pari kertaa mahdollisille katsojille. Otimme myös kuvakaappauksen muistoksi.

Kohti Utopiaa.

Kuvakaappauksessa on kaksi tuttua hahmoa tutkimassa puhelinta.

Tuttu kuvakulma Pargaan.

Kävimme vielä hiukan pyörimässä sisäkujilla virkistämässä muistojamme. Parga oli ihana paikka kaikista kiipeilyistä huolimatta. Harmitti, että Pargalle uhrattiin niin vähän aikaa. Nimellisesti saimme viettää siellä 1 h 50 min, mutta meidän piti olla etuajassa laivalla pienen marginaalin verran, ja muutenkin sen verran ajoissa, että mahduimme takaisin salonkiin. Edellisellä retkellä oli kuulemma hukattu kolme ihmistä Pargaan, koska eivät olleet saapuneet ajoissa takaisin. Laivalippu kerättiin Pargasta lähtiessä pois. Tilalle annettiin uudet liput Paxosta varten.

Pargan sataman poukama.

Muinaisen aamiaispaikan kulma.

Ihana Parga.

Parga-Paxos-välillä meidän loossiin asettui kaksi yönmustaa ranskalaista kaunotarta, jotka välillä hihittelivät jotain, mutta enimmäkseen uinailivat napit korvissa. Heillä oli yllättäen myös perinteinen digikamera mukana sekä marketista ostettu uintipussi puhelimelle. En tiennyt, että nuoretkin vielä saattavat käyttää ihan oikeaa kameraa. Myöhemmin samaa loossiin tuli myös bruggeläinen (pojan lippalakista päätellen) perhe, vaikka emme heidän puhumaansa kieltä tunnistaneetkaan. Matka Paxokseen oli vähän lyhyempi kuin retken ensimmäinen etappi. Sen verran pitkiä tunteja jouduttiin laivassa kuitenkin viettämään, että saisivat edes pestä laivan ikkunat niin, että ulos näkisi edes kunnolla. Huolimattomat ihmiset myös jättivät salongin oven jatkuvasti auki kuljettuaan siitä, jolloin kuumaa ilmaa pääsi ajelehtimaan sisään. Ovea sai jatkuvasti hypätä sulkemaan.

Laivan salonki.

Paxokseen saavuttuamme uimareiksi ilmoittautuneet retkeläiset johdateltiin jonnekin 20 minuutin päässä olevalle rannalle. Kylttimies seisoi jälleen ojennuksessa ilmaisemassa lähtöaikamme. Me valitsimme jäädä kadehtimaan rikkaiden huviveneitä ja tutkailemaan Gaios-nimistä kylää. Rantaraitin alkupäässä vesi tulvi parissa paikassa kaduille. Kirkko oli suljettu, joten sitä ei päässyt katsomaan kuin päältä päin.

Epä-ökyt purtilot oli pysäköity kauemmas Gaiosista.

Vesi oli korkealla.

Agia Triada-kirkko ja aukio.

Päädyimme istuskelemaan Faros-rantabaariin ja nauttimaan siellä Aperol Spritzit á 10 €, maksuksi jätimme 22 €. Viihdettä riitti katsottavaksi rikkaiden puuhasteluista ökyveneissään sekä ohikulkijoiden analysoinnista. Eräästäkin pariskunnista saattoi arvata, että herralla saattoi olla todella paljon mahtavaa luonnetta, kun oli sellaisen missineidon itselleen kotkannut. Kävin myös yläkerran vessassa ennen kuin jatkoimme kylän ympäri tepastelua. Huomasin vasta vessasta poistuessani, että käsienpesutilan oven olisi saanut lukkoon, vaikka varsinaisen vessan ovea ei. Onneksi kukaan ei yllättänyt käynnin aikana.

Gaioksen väkeä oli mukava tarkkailla baarin varjoista.

Apero spritz raikastaa kesäkuumalla.

Faroksen terassi oli kiva.

Käyskentelimme sivukujia pitkin takaisinpäin. Ostimme magneetit muistoksi käynnistä. Seuramies vei sellaisen myös vanhemmilleen tuliaisiksi. Laivalle takaisin kävelyyn tarvittavaa aikaa oli vaikea arvioida, joten olimme taas etuajassa odottamassa laivaan pääsyä. Näimme paluumatkalla suomalaisparin, jotka ostivat muutamia simpukankuoria ukkelilta, joka kaupitteli niitä laivansa perässä. He menivät kuitenkin lopulta eri laivaan kuin me. Meidän laivassakin oli pari suomalaista naista. Kuulin odotellessamme heidän juttelevan jotain muurahaisista. Lippu kerättiin meiltä jälleen pois, kun nousimme laivaan.

Oikeanlainen ränsistyminen on romanttista.

Käyhän se näinkin, että Santorini-magneettiin kirjoitetaan tussilla Paxos. Emme ostaneet.

Paluumatka oli retken raskain etappi ja kesti jälleen lähes kolme tuntia. Loossiimme päätyi nyt romanialainen noin 60-vuotias akkalauma. Tantat kälättivät ja yskivät äänekkäästi koko matkan. Ulos oli kuitenkin liian kuumaa mennä, eikä siellä olisi mahtunut istua varjoon. Pysähdyimme taas Lefkimmiassa. Lopulta olimme omassa satamassamme, mutta sielläkin sahattiin jälleen iäisyys laiturin vieressä ennen kuin pääsimme ulos. Kello oli tällöin noin 19.30. Kaikkiaan oli ihanaa päästä taas Pargaan ja Paxoskin oli kiva, mutta ajankäytöllisesti oli sulaa hulluutta istua tuntikausia laivassa ja saada viipyä kohteissa vain vajaat pari tuntia. Satamassa odotti rivillinen busseja, joiden ikkunoissa oli listat hotelleista, joten löysimme oman kulkupelimme helposti.

Kerkyran vanha linnoitus iltaruskossa.

Vanhan kaupungin laitaa.

Oppaan paikalle bussissa istui joku hampuusi (lettitukka miehellä tarkoittaa tietysti hampuusia), jonka jouduimme hyppyyttämään pois tieltä, kun halusimme omalla pysäkillämme poistua kyydistä etuovesta. Tilanne jännitti kovasti etukäteen, mutta selvisimme siitä hyvin. Meidän pysäkillä jäi toinenkin pari, tosin ihmeteltiin mistä he olivat ilmestyneet, koska aamulla pysäkiltä ei tullut meidän lisäksi kyytiin muita. Huomasin ensimmäistä kertaa, että aloin vähitellen tottua kuumuuteen. Se ei tuntunut kummoiseltakaan enää hotellille kävellessä. Vaihtoehtoisesti nälkä ja/tai nestehukka sotkivat kykyni aistia lämpöä. Matkaseurani mielestä kuumuus oli silloinkin yhä kaamea. Menimme vielä kiireesti uimaan, kun valoisaa riitti vielä hetkeksi. Se oli taivaallista!

Uinnin jälkeen otettiin taas suihkut. Pesin myös hiukset, että sain yskijöiden räät pois hiuksistani. Illalliselle hakeuduimme Ta Diktia-rantaravintolaan, jossa emme olleet vielä aiemmin olleet. Tilasimme kumpikin sofrito-nimisen annoksen. Se on alun perin italialainen ruoka, jonka korfulaiset ovat omineet perinneruuakseen. Liha oli supermureaa ja maukasta. Lisukkeena oli riisiä ja valkosipulikastiketta. Annos maksoi á 13 €. Juomaksi tilasimme vettä, jaettuna 0,5 litran kannullisen talon rosé-viiniä 7 € ja seuramiehelle vielä oluen. Hinnaksi aterialle tuli 46,50 €, maksoimme 50 €. Tarjoilija oli mukava ja sympaattinen ukkeli.

Ta Diktia vaikutti suositulta.

Sofrito näytti tylsältä, mutta maistui hyvältä.

Juomalasi hävisi hikoilussa ihmisille.

Koirat pyörivät jälleen rantaraitilla. Joukkoon oli liittynyt yksi uusi hauva, jota emme olleet nähneet aiemmin. Ravintolassa kierteli kissa, joka kävi vuorollaan jokaisen pöydän vieressä istumassa ja katsomassa ruokailijoita anovasti, jopa vaativasti. Eräs mies tiputti sille pienen kalan. Toisessa pöydässä nainen antoi jotain. Minäkin intouduin tarjoamaan sille loput meidän Lurpakista (voi) nuoltavaksi. Kissa nuuhkaisi sitä ensin epäluuloisesti muutaman kerran, mutta hyvin näytti rasva maistuvan ensimmäisen maistiaisnuolaisun jälkeen. Kisse lipoi huuliaan vielä pitkään sen jälkeen.

Pieni, karvainen kerjäläinen.

Päätimme jättää muistiinpanojen kirjoittelun seuraavaan aamupäivään, koska oli jo niin myöhä, kun pääsimme takaisin hotellille ja olimme muutenkin väsyneitä. Noin 22.30 yritimme vielä hakea lähikaupasta vettä, mutta se oli jo kiinni. Saimme onneksi vedet hotellin aulan kaupasta. 1,5 litran pullo sekä kaksi puolen litran pulloa maksoivat yhteensä 2 €. Tulishow meni meiltä sivu suun, koska olimme päässeet takaisin niin myöhään. Se jäi vähän meitä harmittamaan.

Sängystä löytyi lakanan alta yllätys. Onneksi olen tavallinen prinsessa enkä herne-.