Lontoo #4 Madame Tussauds & Regent's Park

Lontoo #4 Madame Tussauds & Regent's Park

17.7.2014

Hotellihuone oli edelleen kuuma kuin höyrysauna (tai ruotsalainen sauna). Siitä huolimatta yö sujui täysin tajuttomissa merkeissä. Silmien ummistamisen jälkeen tuntui, että on kulunut vain minuutti, kun silmät taas aukenivat, mutta olikin jo aamu ja selvästi virkeämpi olo kuin illalla. Taisivatpa silmät aueta jopa hiukan ennen herätyskellon laukeamista. Aamiaiselle kiiruhdimme taas tasan kahdeksalta. Vähän yli kahdeksalta täyttyivät pöydät ja eteinen syöjistä ja syömään jonottajista. Liikenteeseen pääsimme jälleen yhdeksissä.

Päätimme olla villejä ja kokeilimme alueen toista metroasemaa (Goldhawk Road). Kumpikaan asemista ei ollut ihan hotellin vieressä, mutta jotakuinkin samanlaisen kävelymatkan päässä, kuitenkin vastakkaisissa suunnissa hotellilta lähtien. (Olipas selkeä lause..) Yritimme keräillä mahdollisimman paljon matkustuskokemuksia eri nimisillä metrolinjoilla, ja olisimmekin saaneet plakkariin uuden linjan, mikäli emme olisi töpänneet ja ottaneet väärää junaa. Tämän päivän asemalta olisi kulkenut toinenkin metrolinja, jota olisi kannattanut odottaa. Helle oli kyllä jo siihen aikaan aamusta niin sietämätön, että toisaalta oli pakko päästä pois paahteiselta asemalta mahdollisimman pian.

Pääsimme kuitenkin ajamaan suorinta tietä Baker Streetin asemalle ja jonottamaan Madame Tussaudsin vahakabinettiin. Kiertoajelubussin lipunmyyjä metroaseman liepeillä ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota, vaikka olisimme kuvitelleet, että kaikkien turistien kimppuun käydään. Kamalaa, jos näytimme hänen silmissään englantilaisilta eikä turisteilta! Madame Tussaudsiin oli tarjolla useampia sisäänkäyntejä. Ryhmille oli omansa, ennakkolipuille omansa, supervipvieraille omansa jne. Meillä ei kuitenkaan ollut ryhmää eikä ennakkoa emmekä olleet tärkeitäkään, joten menimme normaaliin lipunmyyntiin. Ovet olivat jo auki, vaikka olimme paikalla jo kymmenisen minuuttia ennen virallista avaamisaikaa. Laukut tarkistettiin ovella jo ennen kassajonoon päästämistä. Jonotus kesti n. 40 min, joten tänne olisi todellakin kannattanut se ennakkolippu ostaa. Tämä oli kuitenkin meille sellainen ö-tärkeysjärjestyksen kohde, johon jäi vain yllättäen aikaa, koska olimme riittävän ahkeria alukviikosta.

Lippujonossa tutkailimme aikamme kuluksi ketkä kanssa-asiakkaistamme voisivat olla suomalaisia. Yksi perhe pisti silmään erityisesti ja nimesimmekin isännän Unto Mäkeläiseksi. Tyypillä oli tukka takussa ja pystyssä päälaelta ja vähän lysyssä sieltä täältä. Päällä miehellä oli t-paita, capri-mittaiset reisitaskushortsit, valkoiset tennissukat ja lenkkarit. Perhe ei ollut paljon Untoa tyylikkäämpi. Miten voikin olla, että suomalaiset ovat aina niin suomalaisen näköisiä?

Tom Cruise - keskihammas ja kaikki.

Clooney oli vielä naimaton mies. Toivottavasti tyylikkäästä rouvastakin saadaan vahaversio.

Lippukassalla oli vain yksi myyjä, ettei sisätiloihin vaan pääsisi liian nopeasti liian paljon väkeä. Lipun hinta oli 30 £ / nuppi, mikä todella riipi. Hinta sisälsi toki kauhukabinetin livenäyttelijöillä, 4D-elokuvan yms, mitä me valitettavasti emme välittäneet nähdä. Vahanuket olivat kyllä useimmat erittäin hienoja ja aidon oloisia, mutta oheisesitykset täysin turhia. Ehkä lapsiperheet jaksavat mellastaa läpi kaikki oheiselämykset, mutta emme me. Kauhukabinetti olisi periaatteessa ollut jonkinlainen klassikko, mutta sitäkin oli höystetty scream-live-esityksellä, johon olisi pitänyt jonottaa vähintään puoli tuntia ahtaassa jonossa kiljuvan ihmislauman keskellä. Maltoimme odotella jonossa jopa vartin, mutta kun jono ei siinä ajassa juurikaan edennyt, pyysimme Frankensteinin hirviötä päästämään meidät sivuovesta pois. Olihan meillä nyt muutakin tekemistä suunniteltuna päivälle!

Beckhamit.

Brandgelina.

Johnny Depp <3

Audrey Hepburn.

Linnanmäen nukkemaailman tapaiseen taksiajeluun ryhdyttiin vielä. Matkalla esitettiin vahatyypein Lontoon historiaa. Sen jälkeen emme jaksaneet jonottaa enää yhteenkään lisänumeroon vaan kysyimme henkilökunnalta suorimman reitin ulos.

Spitalfieldsiläinen pyöräntaluttaja.

M.

Diana.

Kuningatar Elizabeth II.

Ihana Einstein.

Britney.

Dalai Lama.

Tästä se alkoi: Madame Tussaud tekemässä kuolinnaamiota.

Askelsimme rivakasti nurkan taakse Baker Streettiä pitkin Regent's Parkia kohti. Ohitimme Sherlock Holmesin kotimuseon, jonne oli myös melkoinen jono. Kirjoissa Sherlock asui Baker Street 2166:ssa, mihin oli kalustettu kirjojen kuvausten perusteella Holmesin koti, jota ihmiset sitten hinkuivat katsomaan. Voiko joku tosiaan fanittaa Sherlockia niin intohimoisesti, että museo on jonottamisen arvoinen kokemus?

Regent's Parkissa menimme ensimmäiseksi Boat Houselle selvittämään soutumahdollisuuksiamme. Olimme paikalla noin klo 11.50, joten saimme onnekkaasti soutuaikamme vielä Early Bird Special-hintaan, joka oli 5,50 £ / hlö / 30 min (vs. 7 £ klo 12 jälkeen) + 5 £ pantti, joka palautettiin meille soudun jälkeen kuittia vastaan. Regent's Park rakennettiin puistoksi 1812 ja lampi oli osuvasti nimetty Boating Lake:ksi. Jostain syystä hinguin alusta saakka mieluummin tänne soutamaan kuin Hyde Parkiin. Regent's oli jotenkin kodikkaampi ja intiimimpi puisto kuin suuri ja avara Hyde. Pelastusliivipakkoa ei ollut, ei ainakaan aikuisille. Liivejä oli kyllä tarjolla laiturilla, mutta uskoimme selviävämme ilman ongelmia ja lähdimme ihan omissa vaatteissamme lammelle.

Boat House ja Boating Lake.

Valitsimme käyttöömme soutuveneen, mutta tarjolla oli myös polkuveneitä, jotka olivat erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Hauska yllätys oli, että veneessämme oli suomalaiset airot. Ikävämpi yllätys oli se, että ne olivat melko huonot. Airot olivat melko lyhyet ja u-malliseen hankaimeen kiinnittyvät, joten ne pysyivät vähän huonosti paikallaan ja oikeassa vetoasennossa. Kesti hetken opetella oikea tekniikka, mutta kaiken kaikkiaan soutelu oli viikon mukavimpia elämyksiä.

Airo from Kokkola - Finland.

Lahna-airo.

Lintujen lepoveneet.

Lintuja puistossa oli paljon. Kävelykäytävät olivat ihan kakassa. Erityisen kakassa olivat ne pari venettä, jotka oli ankkuroitu keskelle lampea odottamaan valoisampaa tulevaisuutta. Ostimme kahvilasta soudun jälkeen minulle limunaatin, seuralaiselle veden ja minipussin sipsejä. Puiston WC, jota sorruimme kokeilemaan, oli koko Lontoon siistein. Siivoojakin siellä pyöri samoihin aikoihin kuin me, mutta mitään tippikippoa ei näkynyt eikä siivoojaakaan enää poistuessamme, joten kaipa sen ihan ilmainen oli tarkoitus olla.

Pariskunta umpikujassa.

Romanttishenkinen silta puistossa.

Boating Lake.

Jatkoimme matkaa puiston halki pohjoiseen, ja kiipesimme viereiselle Primrose Hillille katsomaan näköalapaikalta Lontoon siluettia. Mäen 66 metrinen korkeus pisti hieman hengästyttämään. Näköaloittelun jälkeen kävelimme jonkinlaisen asuinalueen läpi metrolle. Aseman liepeillä oli myös muutama ravintola, mutta ne olivat kaikki täynnä, koska oli lounasaika. Ihmiset huusivat kuin syötävät. Ei Suomessa synny sellaista melua ravintolaan edes happy hourina ja nämä tyypit kävivät vain ihan tavallisia lounaskeskusteluja. Jouduimme viivästyttämään syömistämme ja lounastimme vasta Knightsbridgessä.

Nousu Primrose Hillille.

Lontoo.

Primrose Hill.

Löysimme täysin vahingossa pienen italialaisen kellariravintolan La Dolce Vitan, jonne oli maailman kapoisin oviaukko huomaamattomasti kadun varrella. Tarjoilija ryhtyi heti houkuttelemaan meitä peremmälle viittomalla kellaritasosta kuin heikkopäinen, kun näki meidän tutkivan listaa, joten arvelimme olevamme riittävän siivosti pukeutuneita paikan tasoon nähden. Söimme spaghetti bologneset parmesanilla ja pippurilla, jotka tarjoilija kävi ripottelemassa annokseen. Tämä taisi olla koko matkan paras ruoka.

Lounaan jälkeen menimme seuraavaan kortteliin Harrodsille (1849 Henry Charles Harrodin perustama elintarvikeliike, joka on sittemmin laajentunut 300-osastoiseksi tavarataloksi). Epäilimme pääsemmekö sisään, kun olimme niin nuhjuisia ja lenkkareissa kulkevia. Muutama reppuihminen käännytettiinkin ovelta, mutta me läpäisimme seulan.

Harrods.

Harrods oli valtava. Kaikki alakerran osastot oli nimetty Luxury-etuliitteellä - Luxury Bags, Luxury Watches, Luxury Luxury... Tarjolla oli myös valtava valikoima tavaratalon logo-tuotteita ruuasta laukkuihin. Tulin ostaneeksi tuliaisiksi karamellejä, keksejä ja kahvia Harrods-purkeissa. Ylemmistä kerroksista tarttui mukaan parit Wimbledon-pyyhkeet sekä 3 Harrods-kynää (kolme kahden hinnalla-tarjous). Harrodsia vastapäätä ostin krääsäkaupasta vielä Lontoo-sormustimen. Se oli tämän viikon shoppailutunti. Yleensä kohteessa ehtii sentään viettää yhden kokonaisen shoppailupäivän.

Harrodsin jälkeen oli aika palata hotellille lepäämään, Tescon kautta luonnollisestikin. Levon jälkeen matkustimme suoraan Oxford Circusiin ja syömään Bella Italiaan, joka oli alkuviikosta jäänyt meiltä kokematta. Viereisessä pöydässä istuivat suomalaiset äiti ja tytär, jotka onneksi olivat jo lopettelemassa ateriaansa. Heidän kuullen olisi ollut harmillista jutella omia hölmöjä mietteitämme. Ulkomailla sitä jotenkin terästäytyy kuuntelemaan muiden juttuja, jos löytää samaa kieltä puhuvia. Kotimaassa ei kiinnosta tippaakaan mitä naapuripöydässä puhutaan. Pelkäsimme näidenkin naisten ajattelevan samoin.

Bella Italia.

Tilasimme pitsat, jotka olivat kohtalaiset (enemmän perinteisen pitsamaiset kuin viikon aiemmat pitsat), joskin pitsakastike oli melko väkevän makuista. Kotimatkalla havaitsimme, että meillä oli ylimääräistä aikaa ja jopa hiukan voimia, joten poikkesimme kuvaamaan ensimmäisenä päivänä nähdyt hevosliikennevalot. Ne olivat siis ensimmäisenä päivänä jääneet kuvaamatta matkaväsymyksen ja pöljyyden nimissä. Oli jo hiukan hämärää, joten valot erottuivat melko hyvin kuvassa.