Itävalta 8 Wien 5 Ankeruhr & Freud-museo

19.4.2025

Herääminen osui seitsemän maihin. Aamupalalle menimme kuitenkin tavallista myöhemmin, koska meillä olisi lähtö edessä vasta klo 11. Poimin lautaselleni taikinakimpaleen, joka näytti suklaa-croissantilta, mutta sen sisällä oli köntti jotain muuta kamalaa, mitä en kykene edes tunnistamaan. Onneksi sen sai kaivettua melko helposti pois, ettei mennyt koko leipomus hukkaan.

Aamiaisen jälkeen ehdimme vielä pakkailla rauhassa matkalaukkuja ja vähän maleksia laiskottelemassakin. Onneksi aikaa oli, koska seuramies ei ollut edes aloittanut pakkaamista vielä. Päivän retkeilyn ja tulevan lennon asettamat rajoitteet piti huomioida suunnittelussa, jotta vaiheesta toiseen voisi siirtyä sujuvasti minimaalisin tavarain- ja laukunvaihdoin. Otimme vielä viimeiset kuvat parvekkeella, kun sade oli lakannut ja puoliaurinkoinen päivä viritteli itseään käyntiin.

Vähän ennen klo 11 menimme tavaroinemme 5. kerrokseen tekemään check-outin. Saimme jätettyä laukut hotellin huomaan sekä itsellemme tägit laukkujen identifioimiseksi myöhemmin noutaessa. Ostimme asemalta vielä yhdet 24 h liput kulkuneuvoihin. Ajelimme metrolla St. Stephanille, missä tutkimme muutamien matkamuistomyymälöiden tarjontaa klo 12 odotellessa. Klo 11.50 kurvasimme parin mutkan taakse Ankeruhrin eteen, missä oli jo melkoinen määrä väkeä.

Matkalaukut sai jättää peräkammariin.

Ankeruhrin hahmot tirkistelivät ikkunoista ja kiersivät näytillä.

Ankeruhrhan on reilut sata vuotta (vuodelta 1914) vanha komea kello, jossa kellonajan lisäksi näkee runsaasti koristelua ja kiertävän kavalkadin erilaisia hahmoja. Koko joukko hiljeni, kun kello löi 12, ja aikarauta alkoi soittaa musiikkia ja hahmokavalkadi rullasi liikkeelle. En ole koskaan kuullut niin ison turistijoukon olevan niin vaiti. Useimmat taisivat kuvata ihan videoita.

Alku ja loppu koristivat kellon yläosaa.

Kellotaulu oli kauniisti koristeltu.

Kultainen matto oli tuulettumassa.

Kaikki 12 hahmoa näyttäytyivät klo 12, minkä vuoksi se on paras aika tulla kelloa ihailemaan. Show kesti reilut 10 min. Kävimme sen jälkeen vielä yhdessä matkamuistokaupassa, mistä sain ostettua itselleni hienon retrohenkisen Vienna-mainoskuvan sekä uuden viuhkan. Edelliset matkamuistoviuhkat ovat alkaneet hajota ahkeran käytön seurauksena käsiin, joten uuden hankinta oli paikallaan.

Joka tunnille oli oma hahmonsa.

Päätimme lähteä katsastamaan vielä yhden bonus-kohteen eli Sigmund Freud-museon. Freudhan on ollut suuri suosikkini aina siitä lähtien, kun olen kikatellut ensimmäiselle kuulemalleni freudilaiselle lipsahdukselle. Myös unien merkityksen pohdiskelu on kiinnostavaa, vaikka siinä Sigmund vetääkin vähän överiksi omat analyysinsä. Matkaa oli sen verran kohtuullisesti, että taitoimme sen kävellen. Aikaa kului noin 20 minuuttia.

Hauskasti viritelty talon nurkka.

Freud-museon julkisivu.

Sisäänpääsymaksu oli á 15 €, joka maksettiin alakertaan. Saimme rintapieleen kiinnitettävät tarrat todisteeksi maksusta. Kiipesimme portaat toiseen kerrokseen, jossa varsinainen museo sijaitsi. Sieltä löytyi huoneisto, joka oli toiminut Freudin kotina ja vastaanottona 47 vuoden ajan ennen kuin hän joutui pakenemaan Natsien vainolta ulkomaille.

Tervetuloa Freudeille.

Huoneusto oli monipuolinen.

Alkuperäinen irtaimisto oli enimmäkseen poissa, mutta näytteillä oli infotekstejä, valokuvia, kirjoja ym. Sigmundin ja tyttärensä Annan elämän varrelta. Odotushuoneessa oli vielä huonekalujakin. Työhuoneen ikkunalla roikkui peili, joka oli palautettu Lontoosta alkuperäiselle paikalleen. Palasimme kierroksen jälkeen vielä katsomaan museokaupan valikoimia. Olisin voinut ostaa sieltä vaikka mitä, mutta valinnanvaikeuden äärellä päädyin olemaan ostamatta mitään. Magneetti taisi sentään tulla ostettua muistoksi. Joimme cappuccinot ostosten harkinnan lomassa. Tutkailimme hieman vieraskirjaa samalla, ja laitoimme toki omatkin puumerkit listan jatkeeksi. Museo oli mukava nähdä, ja olisin yksin ja toisenlaisena päivänä voinut kuluttaa enemmänkin aikaa sen tutkimiseen.

"My name is Freud, Sigmund Freud."

Odotushuone.

Odotushuoneen seiniä koristivat taulut.

Alkuperäisestä työhuoneesta oli jäljellä ikkunalla roikkuva peili.

Freud oli ilmeisesti pelimiehiä.

Freudin laukku oli komea.

Freudillakin oli Afrodite-patsas.

Moikku ... terkuin Freud.

Hauva tarkkaili maailmaa sisäpihalla.

Anna Freudin tiloja.

Museon kaupassa myytiin kirjoja, krääsää ja kahvia.

Söpö psykoterapiasetti.

Cappuccino virkisti jälleen turistin.

Olimme päätyneet sen verran kauas hotellista ja Westbahnhofista, että päätimme palata sinne takaisin raitiovaunulla. Sellaista jouduimme odottamaan melko kauan, mutta lopulta se kurvasi kolisten paikalle. Kävimme piipahtamassa vielä parissa aseman kaupassa, mutta pian hakeuduimme aseman nurkalla sijainneeseen Vapianoon syömään. Tilasimme pitsat itsepalvelupömpelistä. Saimme mukaamme hälyttimen, joka piippaili, kun lätyt olivat valmiit noudettavaksi. Juomaksi valikoitui 2 x 0,5 litran Pellegrino-vedet.

Vapiano löytyi Westbahnhofin kyljestä.

Vapianon alakertaa.

Hintaa aterialle kertyi 39,60 €, jonka pyöristimme automaatin ehdotuksesta ensin 40 €. Se kuulosti niin huonolta tipiltä, että laitoimme hiukan lisää ja maksoimme lopulta 42 €. Sinänsä aika jännä, että tippiä kehdataan edes ehdottaa ennen kuin on saanut edes haistaa ruokaa ja palvelunkin on saanut siihen saakka hoitaa täysin itse. Pitsat tulivat onneksi melko nopeasti, ja maistuivat perushyviltä. Kyllä tällä setillä selviää kotiin saakka ilman lisäaterioita.

Pitsa.

Toinen pitsa.

Seuraavaksi palasimme Sparin kautta hotellille hakemaan matkalaukkumme. Kävimme hotellin vessassa edellisen seurueen operoidessa laukkujensa ja check-inin kanssa, koska siinä vaikutti tuhlautuvan aikaa. Vastaanoton tyttö joutui muutamaan kertaan etsiskelemään sopivaa avainta ennen kuin löysi sellaisen, jolla sai haettua varastohuoneesta meille laukkumme. Kurvasimme laukkujen kanssa hissiaulan sivuun tekemään pakkauskorjaukset lentoa varten. Tämä tarkoitti lähinnä päällystakin pakkaamista matkalaukkuun ja olkalaukun vaihtamista reppuun.

Asemalla jouduimme vielä kerran poikkeamaan lippuautomaatille. Aiemmat lippumme kelpasivat sisäkaupungissa matkailuun, mutta lentokenttää varten oli oltava toinen lippu. Mitään suoraa yhteyttä ei ollut tarjolla, vaan jouduimme vaihtamaan junaa Meidlingin asemalla. Automaatti ehdotteli jostain syystä sellaisiakin vuoroja, jotka olivat lähteneet jo 15 minuuttia ennen kuin olimme ostamassa lippuja. Saimme 16.45 lähtevän ehdotuksen ostettua yht. 9 €. Taisimme ostaa turhaan siihen myös metro-osuuden, kun meillä kerran oli jo päiväliput, mutta jotenkin automaatin kuvaukset olivat vähän hankalasti ymmärrettäviä, niin nyt kävi näin. Emme kuitenkaan menettäneet montaa euroa.

Metrossa seisoskelimme vartijoiden kohdalla. Se tuntui turvalliselta. Vaihto toiseen junaan sujui helposti. Se lähti laiturilta 7. Meidän lipuillemme sallittu 2-luokan vaunu pysähtyi osiolle A. Junassa ei ollut kovin montaa matkustajaa enää lentokentälle saakka. Junassa joimme pois viimeiset pullollisemme vesiä. Jotkin aiemmin junassa olleet laiskiaiset olivat jättäneet puolityhjiä pulloja lojumaan pöydille.

Kohti lentokenttää.

Junassa oli hiljaista.

Lentokentällä oli melkein yhtä hiljaista kuin junassa. Pääsiäisviikonlopun lauantai ei ymmärrettävästi ole monenkaan suosikkipäivä matkailulle. Näimme infotaulusta, että meille oli määrätty terminaali 1:n portti C, mutta tarkkaa portin numeroa ei vielä ollut tarjolla. Check-in-tiskit 193-196 oli varattu Finnairin matkustajille. Niihin ei ollut jonoa. Hieman ynseä virkailija hoiti hommansa, ja saimme laukut matkaan sekä paperiset boarding passit, mikä ilahduttaa aina. Turvatarkastukseen suuntasimme portti C:n mukaisesti. Sielläkään ei ollut jonoja. Pääsimme nopeasti ja yllätyksittä läpi.

Teimme hiukan ostoksia myymälöissä. Hankimme viimeiset tuliaiset. Itselleni ostin pullollisen Mozart-valosuklaalikööriä, Olympea-tuoksun 15 ml pullossa. Saisipa hajuvesiä useammin pienissä pulloissa, niin raskisin pitää suurempaa valikoimaa kotona. Kello 18.05 ilmestyi näytölle luvatusti porttitieto - C33. Parin vessakäynnin jälkeen oli lopulta aika astua koneeseen. Henkilökunta operoi englanniksi, kaikki vaikuttivat ihan ystävällisiltä. Yksi miehistä oli melkein komeakin. Kelvatkoot tämän kerran, vaikka eivät olleetkaan finnairilaisia.

Pullo oli nerokkaasti muotoiltu, mutta foliokuoresta jää välittömästi
käsiin häiritsevän metallinen haju. Juoma täytyy kaataa hanskat kädessä.

Lentokone jäi puolityhjäksi. Sen takia Finnair ei varmaan halunnutkaan omalla väellään matkaa hoitaa. Vaikka meille oli määrätty paikat 22 B ja C, ei ikkunapaikalle tullut ketään. Maskitin itseni, kun pääsimme istumaan. Siirryin lisäksi nousun jälkeen A-paikalle ikkunan ääreen. Päätimme jättää keskipaikan tyhjäksi väliimme juomia varten ja koska seuralaiseni oli yhtäkkiä tasan klo 12 saanut kurkkunsa pahasti kipeäksi. Onkohan Ankeruhrilla jotain samaa taikaa kuin Stephansdomin Kristus-veistoksella?

Lentokoneessa taas.

Kone oli kaikin tavoin kulahtaneempi kuin menolennolla.

Ihan turha on liimailla Finnairin logoja niskan taakse,
kun ei kerran ole Finnairin konekaan.

Kun tarjoilu alkoi, ostimme perinteiset kuohuviinit, jotka olivat vähän turhan lämpimät. Jätin osan juomastani seuramiehelle, koska auto odotti kuljettajaansa lentokentällä. Seuralaiseni tilasi kurkkunsa desinfioimiseksi vielä erikseen yhden pikkuisen pullon kuohujuomaa kutsumalla lentoemon painikkeesta paikalle. Aika rohkeaa.

Skumppaa löytyi, joten päästiin jäähyväisskoolille.

Yöksi kotiin.

Laskeuduimme jokseenkin aikataulussa (22.40) Helsinkiin. Matkalaukut tulivat melko nopeasti, mutta vaikutti silti siltä, että meidän olisivat tulleet viimeisenä, koska ketään muita odottajia hihnalla ei enää ollut. Tiemme erkanivat lähtöaulassa, kun seuramies suuntasi takseille ja minä etsimään autoani P5:sta. Olisin halunnut kulkea parkkihallin ensimmäisen kerroksen läpi 'oikealle' hissille, josta olisin osannut suunnata 4. kerroksessa oikeaan paikkaan. Jostain syystä 1. kerroksen ovi ei auennut lainkaan. Onneksi auton löytäminen ei ollut lopulta kovinkaan vaikeaa, vaikka tulinkin ns. väärästä suunnasta.

Vartin päästä olinkin jo kotona ja hylkäsin kontaminoituneet vaatteet eteisen lattialle ja kiiruhdin suihkuun. Nukkumaan ehdin vasta lähempänä yhtä yöllä.

Itävalta oli hieno paikka. Vaikka odotukset olivat lähtiessä korkeita, niin kriittisiä pettymyksiä ei tarvinnut kokea. Sopivien ravintoloiden vähyys hieman yllätti. Ainakin kaikki mitä internetistä etsimällä löytyi, tuppasivat olemaan schnitzel-makkaralautanen-hapankaali-paikkoja. Ja niin kuin olen kuvitellut, että Itävalta olisi se fiinimpi versio vähän brutaalista Saksasta... Pitserioita toki löytyy kaikkialta. Missä ovat kaikki perus pihvi- ja ranskalaiset tai kana- ja riisi-paikat? Fiinejä ravintoloita löytyi myös, mutta ei matkalle jaksa raahata sellaisia vaatteita, että kehtaisi valkoisten liinojen kippoloihin mennä.

Vanhat kauniit talot upeine sisätiloineen olivat ihania, samoin erilaiset kahvilat. Seuramies taas ei niiden päälle oikein ymmärtänyt. Hänen matkaansa varjostivat jatkuvasti toimimattomien puhelimen ja pankkikortin kanssa kamppailu ja se, että yritin väen väkisin kiskoa häntä joka päivä katsomaan maailmaa youtuben sijaan, mikä taas kaikkinensa varjosti minun matkaani.

Suurin pettymys oli, etten saanut hankittua uutta Espanjalaisen ratsastuskoulun turisti-t-paitaa. Onneksi sain paikattua tätä pettymystä vielä tässä syksymmällä, kun kokeilin, saisinko askarreltua itse oikeanlaisen kuvan, josta saisin teetettyä valokuvafirmalla kuvatuotteena t-paidan. Lopputulos oli aika hyvä, joskin vaatteen kestävyys huolettaa. En usko sen pysyvän käyttökunnossa lähellekään yhtä montaa vuotta kuin lapsena käytin alkuperäistä paitaani. Nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Itävalta 7 Wien 4 Schönbrunn & aarrekammio

18.4.2025

Heräilin vasta seitsemän jälkeen. Edellisenä iltana meni valvomiseksi, ehkä jopa 00.20 saakka. Lisäksi nukahtamisessa kesti, kun oli liian kuuma. Lopulta kävin laittamassa ilmastoinnin päälle. Heti kun seuramieskin suostui havahtumaan hereille, teimme check-inin lennolle. Saimme paikat 22 B ja C.

Kahdeksan jälkeen painelimme tutusti aamiaiselle. Jouduimme jälleen istumaan suomiparin liepeille. Mies jatkoi edelleen ärhäkkää yskintäänsä, onneksi kuitenkin ikkunaa eikä ihmisiä päin. Tarjoilut olivat edelleen hyvät. Tällä kertaa otimme kumpikin cappuccinot.

Aamiaisen jälkeen ajelimme kahdella metrolla Schönbrunnin linnaan, missä keisarinna 'Sissi' aikanaan on pyöriskellyt. Vaihdoimme siis metroa matkalla emmekä ajaneet keskenämme eri junissa. Metrolta oli jonkinmoinen kävelymatka linnalle. Satoi sen verran reippaasti, että saimme käyttöä sateenvarjoillemme.

Linnan sisäpihan portti oli jylhä.

Sissi-hypetys oli Wienissä ankaraa. Itseltäni on mennyt vähän maku siihen, kun naikkosesta on myöhemmin paljastunut melko kyseenalaisiakin asioita. Varmasti ikäviin asioihin löytyy lieventäviä asianhaaroja, mutta silti on jäänyt vähän sellainen tunne, että hyvää Sississä oli vain ulkonäkö. Yle Areenan Sissi-dokumenttia ei pääse enää katsomaan, mutta jokseenkin vastaavia asioita käsitellään myös youtubesta löytyvällä videolla. Sissi-elokuvat katselin matkan jälkeen läpi romanttisena viihteenä, mutta ~tosiasiat (?) takaraivossa myllertäen.

Linnassa oli tarjolla vaikka miten monenlaisia lippuyhdistelmiä, joissa useimmissa oli tiedossa monen tunnin odotus, kun meillä ei ollut ennakkoon ostettuna lippua. Otimme halvimman kierroksen, State rooms á 25 € / hlö, koska sen kanssa selvisimme puolen tunnin odottelulla.

Neljän tunnin jonotus ei houkutellut.

Lipunmyyntisalista siirryttiin linnan sisäpihalle, jonka laitaa kuljimme varsinaisen kierroksen sisäänkäynnille. Meidät pakotettiin ottamaan audioguidet, vaikka yritimme sanoa, ettemme halua sellaisia. Ilman guidea ei vartija päästänyt sisään, vaikka kuinka esittelimme lippuja. Laite oli vielä sellainen vanhanaikainen kuulokemallinen, joka vaikuttaa erityisen epähygieeniseltä, ja sitten se pitäisi muka pukea päähänsä.

Schönbrunnin linna oli sinappisen sävyinen.

Linnan sisäpihalla oli koju poikineen ja tyttöineen.

Alkumatkasta kierrosta oli näytillä videoinstallaatioita, joita emme oikein jaksaneet katsoa, vaikka ne olivatkin selvästi taidokkaasti ja huolella tehty. State rooms-kierros sisälsi ne tärkeimmät ja hienoimmat huoneet tai salit, mm. [Versaillesin] peilisalin tapaisen tilan. Näissä oli meille ihan riittävästi nähtävää. Kierros päättyi museokauppaan, joka oli niin suuri, että se vaikutti olevan kierroksen päänähtävyys. Lähes jokaiseen tavaraan oli painettu Sissin kuva. Löysin kuitenkin mm. taivaallisen tuoksuista saippuaa tuliaisostoksiksi.

Video elävöitti seinän.

Leidi leijuvan timantin vankina.

Kappeliin ei päässyt kuljeskelemaan ovensuuta pidemmälle.

'Mies, joka antaa kissalle pillerin' on kansainvälisesti suosittu taiteen aihe.

Ensimmäinen pieni [Joseph] Rosa-huone.

Great Galleryssa oli jotain peilisalihenkistä, vaikka
tässä linnassa ihan toinen huone oli nimetty siten.

Voi olla vähän ikävä homma pyyhkiä pölyjä tästä kaunottaresta.

Pyöreän kiinalaisen kabinetin lattia oli hienoimmasta päästä.

Katto oli krumeluureja pullollaan.

Seremoniasaliin päättyi meidän linnakierroksemme.

Yritä tässä nyt sitten ihailla taidetta.

Linnan puistoon eivät lippumme oikeuttaneet, joten menimme seuraavaksi kahville linnan viereiseen kahvila-ravintola Gerstneriin. Ravintolassa oli pöytiinohjaus, ja parin seurueen veran jonoa. Meidät yritti kiilata eräs perhe, mutta jostain syystä tarjoilija silti sivuutti heidät täysin, ja vinkkasi meidät jonosta pöytään. Tilasimme Barbara- ja Anton-kahvit. Barbarssa oli lisukkeena Mozart-suklaalikööri ja Antonissa viski. Kumpikin oli koristeltu lisäksi kermavaahdolla. Söin vertailun vuoksi jälleen Sacher torten. Seuramies otti mieluummin suolaista ja tilasi toastin.

Munat toivottivat kahvittelijat tervetulleeksi.

Gerstnerissä oli menneen maailman viehätysvoimaa.

Tämän paikan kakkupala oli jopa parempi kuin alkuperäinen Sacherin. Tässä oli välissä selvä raita aprikoosihilloa, joten maku oli raikkaampi ja pirteämpi. Annoin maistiaislohkareen seuralaisellenikin, etten turhaan uhmaisi allergiaa liikaa. Hän taisi pitää Sacherin omasta versiosta enemmän. Kakkupala maksoi á 6,90 €, toast á 7,90 € sekä juomat kumpainenkin á 9,90 €. Maksoimme yhteensä 40 €, koska tällainen tasasumma helpotti rahan käsittelyä, ja tarjoilija todellakin ansaitsi tippinsä dissaamalla ohittelijat.

Kakkukahvit nautittiin Gerstnerissä.

Se maukkaampi Sacher-pala.

Matkustimme seuraavaksi metrolla Karlsplatzille, missä vaihdoimme raitiovaunuun ja ajelimme kotisaksi tulleelle Volkstheaterin pysäkille. Sieltä kävelimme loppumatkan aarrekammioon eli Vienna Treasuryyn katsomaan kruununjalokiviä. Tämä ei ollut meille pakollinen nähtävyys, mutta kun aikaa kerran oli, niin potentiaalinen paikka kumminkin. City-kortillamme sai taas varsin maltillisen á 1 €:n alennuksen sisäänpääsylippuihin. Tilat olivat hämäriä, jopa pimeitä. Kuumuutta ja kosteutta oli kuin keilahallissa. Ensimmäisissä huoneissa oli väkeä kuin pipoa, mutta väki hajaantui vähitellen, kun matka eteni loppua kohden. Paljon erilaisia kaapuja ja viittoja oli aseteltu näytteille, mutta myös niitä varsinaisia regaaleja: valtikkoja, valtakunnanomenia, kruunuja, miekkoja ja muita valtavan koristeltuja esineitä.

Aarrekammio oli bonus-nähtävyys.

Onko jokin näistä avain sydämeeni?

Valtikka oli komein kivin koristeltu.

Kruunussa riitti yksityiskohtia tutkailtavaksi.

Pöyheä sulka veikeytti hatun.

En välttämättä lähtisi kynän kanssa huitomaan tätä vastaan.

Kirjailut oli tehty viimeisen päälle tarkasti.

Harmi, että tämäkin akvamariini (~1800) oli näyttelyn puolella eikä museokaupassa.

Soisin eläintä nostettavan rintakehän kohdalta ja pyllerin alta tukien eikä näin.

Muutama huone oli varattu uskonnollisen esineistön esittelyyn. Mielenkiintoisia olivat mm. viimeisellä ehtoollisella käytetyn pöytäliinan pala, Jeesuksen lannevaatteen pala ja Johannes Kastajan hammas. Seuramiehellä oli pää hajota kuumuudesta ja ruuhkasta. Hän joutui asettumaan vaihtopenkille ja istuskeli puolet ajasta sivussa tapahtumien ytimestä. Kierrettyäni itse koko näyttelyn, näytin lopuksi hänelle omat suosikkini, jotta käynti ei menisi häneltä täysin hukkaan. Museokaupasta ei tullut tehtyä ostoksia, vaikka pieni noin sormustimen kokoinen kruunu olisi kiinnostanut. 35 € tuntui kuitenkin hieman kalliilta hinnalta sellaisesta tilpehööristä, jonka tietämätön kyläilijä uskoisi tulleen suklaamunan sisältä.

Neitsyt Marian pylvään jäljennös (~1675-1678) taitaa kyllä olla alkuperäistä upeampi.

Paavi Leo I (Suuri) ja Attila eivät meinanneet pysyä kehyksissään.

Pala viimeisen ehtoollisen pöytäliinaa.

Jeesuksen lannevaatteen kappale.

Olikohan Johannes Kastaja käynyt irvailemassa Stephansdomin
Kristus-veistokselle, kun hammas oli jäänyt tänne..?

Hotellille palasimme jälleen metrolla. Haimme matkalla kaupasta vesiä ja matkakumppanilleni myös sipsejä. Veimme tavarat pikaisesti huoneeseen, ja menimme testaamaan hotellin baarin. Valitsin listalta itselleni Lillet white peach-nimisen juoman á 9 €. Seuralainen otti tutun ja turvallisen Aperol Spritzin. Olutta hän olisi oikeasti hinkunut, mutta valikoimassa oli vain pieniä pulloja. Juomat maistuivat mitä parhaimmin.

Viidennen kerroksen baari toimi myös aamiaissalina.

Lillet white peach-juomassa oli Lillet Roséta, omenamehua, sitruunaa, persikkalimunaatia ja 'soodaa'.

Aulabaari oli mukavan valoisa sadepäivänäkin.

Oli myös mukavaa istuskella hetki rauhassa vaihtamassa tuntemuksia päivän elämyksistä. Kävimme myös kiertämässä kattoterassin ympäri ja aistimassa tunnelmaa. Täällä kyllä kelpaisi viettää myös vähän lämpimämpää (ja sateetonta) kesäpäivää. Lopuksi pyysimme vielä lisää tissue-papereita, kun ne olivat päässeet huoneesta loppumaan, eikä siivooja ollut laittanut uutta laatikkoa tyhjän tilalle. Varmistimme myös samalla, että voisimme jättää matkalaukut hotellille talteen vielä check-outin jälkeen seuraavana päivänä.

Piha-alueessa oli jotain BB-mäistä.

Seuralaiseni kaipasi päivän urakoinnin jälkeen torkkuja. Jätin hänet uinumaan ja lähdin piipahtamaan läheisessä Jack Wolfskin-kaupassa. Se käynti oli valitettavasti vähän pettymys. Myyjiä pyöri kaupassa vaikka kuinka monta, mutta asiakkaita ei. En tuntenut voivani katsella mitään rauhassa, kun myyjät ahdistelivat kukin vuorollaan. Hiukan olin kiinnostunut yksistä lenkkitossuista á 109 €, mutta ei niille kuitenkaan olisi tarpeeksi käyttöä, ja ostamattomuuspäätöksen ratkaisi lopulta se, ettei sopivaa kokoa osunut helposti silmiin. Myyjiä en mielellään hyödynnä, jos en melko varmasti ole lähtenyt liikenteeseen ostohousuissa. Tuntuu ikävältä kiusata heitä turhaan.

Paluumatkalla huoneeseen yritin hakea teetä kolmannesta kerroksesta, mutta juuri musta tee oli loppu, ja muu valikoima sekalaisia feikkiaromein maustettuja kummajaisia. Olin valtavan pettynyt, kun tee olisi tehnyt juuri nyt gutaa. Vähän viiden jälkeen seuramiehen puhelin piippasi tekstiviestin merkiksi. Finnair ilmoitti meille, että paluulentomme operoikin jokin mystinen latvialaisfirma. Heti tuli mieleen, että varmaankin kuolemme sillä lennolla, kun ei voi olla varma ollaanko muissa maissa ja yhtiöissä lainkaan tarkkana, että kapteenit ovat selvinpäin ja levänneenä ohjaimissa. Varmaan se on matkaehdoissa sanottu, että tällaisia muutoksia voidaan tehdä, mutta kyllä harmittaa yrittää lentää kotimaisella yhtiöllä, kun matto (ei lentävä) vedetään sitten näin jalkojen alta. Loppuilta ja -matka ovatkin täten pilalla Finnairin juonikkaan toiminnan takia, kun en osaa olla panikoimatta epämiellyttävien yllätysten äärellä.

Olimme hiukan etsiskelleet illallispaikkaa internetistä etukäteen. Sopivalta vaikuttavan paikan piti löytyä Domino'sin rinnakkaiskadulta. Matkustimme alkumatkan raitiovaunulla #5. Sitten jatkoimme loppumatkan kävellen. Löysimme ravintolan, mutta osoittautui, että se on täynnä. Meidän peesissä harhaili sisään toinenkin pariskunta, jotka säästyivät kysymisen vaivalta, kun kuulivat meidän saaman kielteisen vastauksen. Poistuimme kaikki 4 samalla ovenavauksella. Tutkimme kadulla internettiä hiukan lisää. Riittävän läheltä löytyi Pultsari.. ei kun.. Plutzer bräu-niminen kippola. Sinne meidät kelpuutettiin sisään, kun tarjoilija ehti hetken arvioida varaustilannettaan.

Hotellin edessä oli näppärästi raitiovaunupysäkki.

Terassi ei kelvannut kenellekään tänä iltana.

Paikassa oli melko kansanomainen, ehkä jopa pubimainen, tunnelma. Ehkäpä bräu-sana on samaa sukua englannin breweryn (panimo) kanssa, jolloin pubimaisuus on ihan passelia. Pöydät ja tuolit oli aseteltu niin ahtaasti, että niiden välistä mahtui hädin tuskin ahtautumaan vastakkaisen puolen penkeille. Viereen saapuvien ihmisten takapuolet lähes viistivät juomalasimme lattialle, kun he asettuivat aloilleen. Seuramies tilasi jälleen original wiener schnitzelin, luonnollisesti vasikasta. Minä päädyin paahdettuun naudan ulkofileeseen sipulikastikkeella ja paistetuilla perunoilla. Siitä tuli heti sukkana viikon paras ruoka! Perinteisehkö sipulipihviannos oli viimeistelty rapeilla paahdetuilla sipulirenkailla, jotka olivat aivan jumalainen keksintö. Täytyy kokeilla sitä joskus kotona. Pihvi oli riittävän murea ja/tai nuijittu, ettei pöytämme keikkuminen haitannut liikaa. Schnitzelkin sai hyväksyvän arvion. Juomiksi seuralaiselle tuli olut ja minulle Bulmers-siideri. Maksoimme ateriasta 70 € sisältäen tipin. Tarkat hinnat unohdin nälissäni painaa mieleen.

Plutzerin sisätiloja.

Ravintolassa oli rento tunnelma.

Siideri sai vekkulin lasin.

Herkullinen sipulipihviannos.

Vasikka-schnitzeliä.

Ajelimme paluumatkan alkuosan jälleen raitiovaunulla. Loppumatkan taitoimme jalkaisin. Hotellilla iltapuhteina tuli otettua suihkut ja harjoiteltua hieman matkatavaroiden pakkaamista. Tästäkin päivästä riitti kiitettävästi kirjoitettavaa matkapäiväkirjaan.