Yksinkertaiset läpimurtoajatukset 1-6

1. Vaikeinta on antaa anteeksi itselleen.
Olen hiljaa itsekseni antanut anteeksi koulukiusaajille, pettäneille miehille, syntymäpäivät unohtaneille läheisille ja monille muille. En muutenkaan kaipaa anteeksipyyntöjä - ainoastaan sitä, että kyseinen henkilö ei tee samaa vääryyttä enää uudelleen. Monien pohdiskelujen jälkeen havaitsin, että moni tuskallinen tunne johtuu siitä, etten ole antanut itselleni anteeksi sitä, että olen sallinut kohdella itseäni huonosti, että olen ollut typerä, lapsellinen, sinisilmäinen, pinnallinen... Olen oppinut kaikesta paljon, mutta se ei ole tarpeeksi. Vain loputon katkeruus on sopiva rangaistus.

2. Kukaan ei voi rikkoa, jos on jo aivan rikki valmiiksi.
Olen lapsesta saakka viihtynyt hyvin itsekseni, mutta toisinaan kaipaan läheisyyden tunnetta muiden ihmisten kanssa. Erinäisistä historian tapahtumista johtuen tunnen kuitenkin olevani jotenkin rikki - kyvytön tuntemaan mitään suurempia tunteita, olivat ne sitten negatiivisia tai positiivisia. Rikkinäisenä on turvallisen turtunutta olla, koska kukaan ei voi rikkoa rikkinäistä. Valitettavasti rikkinäisenä ei liiemmin tunne läheisyyttä, koska silloin olisi jo aavistuksen eheytynyt, ja vaarassa rikkoutua uudelleen.

3. Itsestään on helpompi pitää huolta, jos ajattelee kropan olevan itsellä vain lainassa.
Jotkut ajattelevat, että ihminen on kokonaisuus. Kroppa ja persoona ovat samaa pakettia. Toiset uskovat sielun erillisyyteen ja jopa ikuisuuteen. En usko erilliseen sieluun, mutta hengissä pysymiseen tarvitsen vartalon, jonka uskottelen olevan käytössäni vain tilapäisesti. Kuten muitakin lainaesineitä tai vaikkapa hoitokoiraa, pitää kroppaa pitää huolella, jotta sen kehtaa kunnialla palauttaa sitten, kun sen aika tulee. Kukapa kehtaisi palauttaa muodottomaksi lihoneen, kaljuuntuneen ja sairaan vinttikoiran ystävälleen parin viikon lomamatkan jälkeen?

4. On helpompi pelätä onnettomuuksia pitkän menestymisen päätteeksi kuin uskoa menestyksen johtuvan omista taidoista.
Jos tuntuu siltä, että mitään oikein kamalaa ei ole tapahtunut useampaan viikkoon, alkaa kauhulla odottamaan, että jotain tapahtuu. Tuntuu siltä, että ihan minä päivänä tahansa jonkun on pakko kuolla tai sairastua, itsen tai läheisten, tai että saa potkut töistä tai että asunto palaa - vaihtoehtoja on lukuisia. Sitä ei millään voi uskoa tehneensä työnsä tarpeeksi hyvin, hoitaneen terveyttään tarpeeksi hyvin, tai muistaa että useimmat sairaudet tulevat vasta vähän myöhemmin, tai että ei edes voi saada kaikkia mahdollisia tauteja kerralla, että on tarpeeksi hyvät rutiinit hellan levyjen ja kynttilöiden sammuttamisessa.

5. Vertailu ei kannata.
Aina välillä tulee kadehdittua ystäviä, jotka vaikuttavat täydellisiltä ja täydellisen onnellisilta, rikkailta, matkailevilta yms. Sitten jostain pilkistää aina joskus totuus, että jokaisella on ongelmansa. Mikseivät ihmiset osaa valittaa tarpeeksi!? Aina pitää vaan esittää, että kaikki on hyvin. Masentavaa. Eikä pitäisi unohtaa sitäkään, että monet hienoilta kuulostavat asiat tai menot ovat sellaisia, joita en edes haluaisi. Salaa vain toivon, että minullakin olisi jotain mikä edes kuulostaisi yhtä hienolta. Ei ole. Mutta sentään valitan paljon, ettei kenenkään tarvitse vahingossakaan kadehtia minua. Vertailu ei siis kannata, koska siitä tulee vain onnettomaksi. Valitettavasti vertailusta pystyy parhaiten pysymään erossa vain olemalla kuuntelematta ihmisiä.

6. Syön itseni toistuvasti lihavaksi, jotta miehet pysyisivät kaukana, ja yritän jatkuvasti laihduttaa saadakseni heidät lähemmäksi.
Kauhun tasapaino: "Iik, painan enemmän kuin koskaan ennen, kylläpä mä olen ruma ja lihava, kukaan ei voi tykätä musta tällaisena." vs. "Yyh, mikä noita varattuja äijänketaleita vaivaa, kun juoksevat perässä ehdottelemassa, vaikka olen laihtunut vasta 3 kiloa? Ahdistavaa, täytyypä syödä puoli kiloa brietä..."