Ei kiitos

"Ei kiitos." sanoo Anna-Leena Härkösen kirjan päähenkilön mies vaimon vongatessa seksiä. Kirjasta kohistiin paljon silloin muutama vuosi sitten, kun se ilmestyi. Sen piti edustaa uutta näkökulmaa ja käsitellä tabu-aihetta. Päädyin nyt lopulta sen lukemaan ja petyin. Nymfomaani-päähenkilö skitsahtelee ja kiroilee, pilkkaa mielessään miestään jatkuvasti. Mies pelaa tietokonepelejä ja tekee töitä. Kirjasta jäi puuttumaan se mullistava näkökulma. Ei käynyt mitenkään järkevästi ilmi mitään siihen haluttomuuteen liittyen. Mies selitteli olevansa väsynyt. Lopussa annettiin ymmärtää, että kyseessä oli jotain masennukseen viittaavaa.

Oliko se mies nyt sitten edes haluton? En ainakaan ole eläissäni lukenut yhtä pornoa kirjaa. Seksiä oli enemmän kuin koko mun pienessä elämässä. Myönnettäköön, että nainen kyllä lopuksi ehti käydä pari kertaa vieraissakin, kun oli niin turhautunt. Miehen tahti olisi ollut kerran kuussa ja nainen onnistui kellistämään ukkonsa ainakin parin viikon välein. Hyvinhän niillä siis meni! Sitäpaitsi ilmankin tottuu olemaan yllättävän helposti. Yhdessä asiassa tunnen samaistumista kirjan sisältöön: ilman jääminen vaikuttaa itsetuntoon, naiseuden tuntoon ja muihin vastaaviin tuntohin, koska naisparka kokee olevansa kelvoton ja kelpaamaton (=vanha haaska/luuska).

Onneksi kirja oli helppolukuinen, lähes mielenkiintoinen ja oli hauskaa lukea pariskunnan Santorinin matkasta, joka muistutti maisemiltaan ja kulkukissoiltaan omaa Kreetan reissua. Haluamaani valaistumista en kokenut. Toiveeksi jääkin, että joku kirjoittaa kirjalle jatko-osan, jonka päähenkilönä toimisi se "haluton" mies. Hänen näkökulmansa kiinnostaa minua enemmän kuin raivokkaan naisen hulluuskohtaukset.