Ruokakatastrofeja

Töissä oli kamala päivä. Hankaluuksia toisensa perään ilmeni heti aamusta. Kymmeneen mennessä olin jo siinä tilassa, että kyselin itseltäni eikö tämä päivä koskaan lopu. Loppuihan se, ja yllättävän paljon on riittänyt energiaa illan säntäilyihin. Kameraa ei löytynyt Tikkurilan Prismastakaan eikä edelleenkään ollut tullut Jumboon sitä. Jumbosta sentään löytyi viikunoita, joita Stockmannilta en ollut sunnuntaina löytänyt. Hyvä, paha Prisma.

Ostin myös ensimmäistä kertaa elämässäni pari passionia. Inhoan lähes kaikkia hedelmiä hedelmän muodossa. Mehuina rakastan niitä. Passion on ollut erityisen herkullista smoothieissa. Toista kertaa en kuitenkaan hedelmänä sitä osta. Vaikka toki olen nähnyt kuvia kyseisestä hedelmästä, en osannut arvata miten iljettävä se todellisuudessa on. Yrittää nyt riipiä sammakonkutua irti suolinukasta (ainakin peruskoulun biologian kirjojen mukaan suolinukka näyttää juuri tältä) ja sitten syödä se kutu. Sopii samaan kategoriaan pässin raakojen aivojen syömisen kanssa. Pelkokerroinruokaa!

Ruokien puolesta tämä on ollut hyvin epäonnistunut päivä. Töissä ostin kahviosta täytetyn jyväsämpylän, ja liian myöhään paljastui, että taikinaan oli joku sadisti sotkenyt mukaan myös rusinoita. Kammottavaa! Jos rusina on ihan pakko syödä, niin sitten se syödään sellaisenaan. Rusinoilla ei saa raiskata leipiä, kakkuja, leivonnaisia eikä suklaata! Maksalaatikossa niitä saa minun puolestani viljellä niin paljon kuin huvittaa, koska maksalaatikossa jo pelkkä maksa on niin kuvottavaa, ettei sen kanssa voi olla edes samassa huoneessa. Silloin ei joudu niitä rusinoitakaan paljon näkemään.

Autossa on tällä viikolla soinut Britneyn Femme fatale. Oikein hauska levy vaihteeksi. Juuri sellaista, josta kaikki tulevat kyytiläiseni tulevat huudahtamaan kuolemaa tekevän lampaan äänellä "Voi ei, mitä kamalaa tää taas on?!". Britney saa jo etukäteen fiilistelemään toukokuun lopulla tiedossa olevia bileitä. Päämies järjestää meille heidän kanssaan yhteistyössä toimiville työläisille bonusillan, kun on jonkin kuukauden tavoite saavutettu. Kummasti tällainen paatunut ja intohimoinen pessimistikin heittäytyy aina välillä yltiöoptimistiksi, kun on jotain kivaa odotettavissa. Olen taas vakaassa uskossa, että ehdin laihtua vähintään 8 kiloa 7 viikossa. Täysi mahdottomuus, mutta saahan sitä haaveilla? Sitten sitä kehtaisi mennä tarvittaessa tanssimaankin häpeilemättä hytkyviä vatsamakkaroita.

Tänään olen ehtinyt miettiä myös seuraavaa: Ihmiset yrittävät kohdatessaan väistää toisiaan joskus samalle puolelle. Sitten väistetään vastaavasti yhdessä toiselle puolelle. Kuvio saattaa toistua tanssin tavoin muutaman kerran, kunnes toinen (tyhmempi vai viisaampi?) ymmärtää jäädä paikalleen ja toinen saa valita ohituspuolen. Käykö kaloille koskaan niin, etteivät ne osaisi ohittaa toisiaan sujuvasti ja kenties jopa törmäisivät toisiinsa?

ps. Estrellan juustosuikerot oli virheostos muiden joukossa.