Addikti

Ihailen jossain määrin ihmisiä, jotka ovat pystyneet addiktoitumaan urheiluun tai johonkin tiettyyn lajiin. Jos tv-tohtoria on uskominen, ei addiktiosta pääse eroon, vaan se on siirrettävä johonkin toiseen kohteeseen. Omat addiktioni ovat vaihdelleet vain ruokalajista toiseen.

Olen ollut koukussa mm. Filipinos-kekseihin, sipseihin, brie-juustoon, McDonaldsin tuplajuusto-hampurilaisiin, mokkapaloihin, itse keitettyyn suklaa- ja kinuskikastikkeeseen, LU:n koulupoikakekseihin, Aino mustikkapiirakkajäätelöön ja kuutamokiisseliin. Jään aina kunkin ruokalajin kohdalla vähintään viikon mittaiseen kierteeseen, jota en onnistu katkaisemaan. Kun sen sitten katkaisen, on lopettava kaikki herkuttelu täysin. Jos sallin itselleni minkä tahansa jälkiruuan, on riski koukuttumiseen ja vahvempiin aineisiin sortumiseen suuri.

Olen ostanut joskus kokeeksi kaakaovanukasta, joka ei ole erityisen herkullista, mutta vie pahimman makeanhimon yli illallisen jälkeen. Piankos sitä tekee mieli ottaa perään toinen vanukas, vaikka ne siis edelleenkään eivät ole kovinkaan hyviä. Mikäli vanukkaat loppuvat kesken, on keksittävä vaihtoehtoja, jolloin siirryn valmistamaan suklaakastiketta tai mokkapalakuorrutetta. Sen jälkeen olenkin jo syvällä herkkusuossa ja suklaakastiketta on saatava monena päivänä peräkkäin. Lopulta morkkis kasvaa niin suureksi, että ryhdistäytyminen ja kierteen katkaiseminen onnistuvat. Sitten ollaan suhteellisen kiltisti taas viikon tai kahden ajan.

Olen muutamaan kertaan yrittänyt kovasti koukuttautua urheiluun. Olen aina haaveillut sisäisen atleettini löytämisestä, mutta menestys on ollut huono. Kävin aikanaan 3-4 kertaa viikossa kuntosalilla useiden kuukausien ajan, mutta en muista erityisemmin nauttineeni siitä kuin muutaman hassun kerran koko 1,5-vuotisen kuntosaliurani aikana. Uintia harrastin ahkerasti yhtenä kesänä, mutta ei siitäkään tullut pidempiaikaista tapaa. Kokeilussa on myös ollut pyöräily, sauvakävely, tennis, sulkapallo... Urheiluhullut tuttavat väittävät, etten ole löytänyt omaa lajiani. Syystä tai toisesta en pysty mielikuvituksellani keksimään sellaista lajia, jota tekisi edes mieli kokeilla.

Olen tosin hiukan nirso tulevan kilpalajini suhteen. Tuntuu, että kaikki minulle sopivat lajit on varastettu. Yhtäkkiä kaikki pyöräilevät, sauvakävelevät ja uivat ja ovat omineet kyseiset harrastukset osaksi omaa identiteettiään. (Sama tuntuu koskevan muitakin harrastuksia, joista olen joskus pitänyt. Yhtäkkiä kaikki esimerkiksi valokuvaavat kuin riivatut ja hankkivat järkkäreitä, eikä minulla ole enää syytä olla siinä kisassa mukana.) Jooga on aina kiinnostanut jonkin verran, ja se ei sentään houkuta vielä kovinkaan montaa lähipiirin tuttua, joten siinä voisi olla potentiaalia. En kuitenkaan välittäisi leimautua tekohenkeväksi harmoniahipiksi, jonka selkärangasta suihkuaa sateenkaaren värejä treenatessa. Voi tätä valinnan vaikeutta! Taidan mennä syömään vähän jälkkäriä lohdutukseksi.