Naisen treenikirja

Sain kirjastosta lainaan Naisen treenikirjan keskiviikkona. Luin siitä puolet heti samana päivänä ja toisen puolen tänään. Teksti oli helppolukuista, minkä vuoksi se tuli luettua nopeasti. Sisältö ei ollut niin mielenkiintoista, että sen vuoksi olisin kirjan ahminut vauhdilla. Olen jopa hyvin pettynyt kirjaan. Se on selvästi liian kauan hyvässä kunnossa olleiden liikkujien kirjoittama. Harjoituksia kehotettiin hyödyntämään tunnetiloja. Minä ajattelin tietysti heti mitä jaksaa tehdä masentuneena, iloisena jne. Kirjan tunneskaala on kuitenkin: todella kevyt, kevyt, rento, reipas, kova jne. Liikuntasuorituksen rankkuus on minusta tuntemus eikä tunne.

Kuntotason seuraamiseksi kehotetaan tekemään sellaisia asioita, joita varten minun pitäisi treenata ankarasti monta kuukautta, jotta pystyisin suorittamaan edes tasotestin. "Juokse 2-3 kilometrin matka todella kovaa." Jaksan juuri ja juuri hölkätä 400 metriä vauhdin hidastuessa lähes nollaan loppumetreillä. "Polje spinningpyörällä 10 kilometriä niin kovaa kuin jaksat samalla vastuksella kuin ennenkin." Entä jos en ole koskaan nähnytkään spinningpyörää? Ja tavallisella pyörällä ajaessa 10 kilometrin lenkki imaisee kaikki mehut, vaikka ei koko matkaa ajaisikaan kovin kovaa. "Lämmittele ennen testin alkua 10-15 minuuttia niin, että saat kevyesti hien pintaan ja olo tuntuu vetreältä." Minähän olen aivan loppu 15 minuutin lämmittelyn jälkeen! Ja sitten pitäisi tehdä naisten punnerruksia puolessa minuutissa niin paljon kuin ehtii. Vaikka saisin aikaa tunnin, en pystyisi nostamaan itseäni ylös maasta edes sitä ensimmäistä kertaa.

Kirja kertoo kyllä aika antaumuksellisesti miten kuntoillaan sellaisissa poikkeustilanteissa kuin raskaus tai vaihdevuodet, mutta sairastelun jälkeinen kuntoilu sivuutetaan täysin. Kirja antaa ymmärtää, että vain kilpaurheilija pystyy saavuttamaan unelmavartalonsa. Muut voivat vain vähän kiinteytyä. Silti oletuksena on, että useimmat lukijat haluavat (ja jaksavat) liikkua viitenä päivänä viikossa ja oikein erityisesti vaihdella harjoittelutehojaan sekä harjoituksen aikana että viikon mittaan. Liikkumisesta tehdään aivan liian vaikeaa näin. Jokaisessa kuvassa hymyillään niin leveästi, että voisi kuvitella askelkyykyn olevan maailman ihanin harrastus. Missä ovat ne tuskaisat irvistykset, joita näkee vaikkapa Suurin pudottaja-ohjelman kilpailijoiden kasvoilla? Tai ne vääntyneet uupuneet ksvot sanomalehtien valokuvissa, joissa ammattiurheilijat antavat parastaan?

Motivaatio on liikunnan suhteen suurin ongelmani. Tämä unelmavartalo-haaveen lyttääminen ei ainakaan motivaatiota parantanut, vaikka kirjan oli tarkoitus myös motivoida. Motivaatiolle on kyllä omistettu ihan oma lukunsa, mutta minä en sieltä ainakaan löytänyt sitä mitä etsin. Myönnän, että en edes tiedä mitä etsin, mutta hukassa se kuitenkin on. Pitää etsiä itselle sopivia tapoja liikkua. Pitää tunnistaa oma liikkujatyyppi. Ihmisestä voi tulla liikkujatyyppi. Suorittaa ei saa. Menoa pitää hillitä, jos liikkuu velvollisuuden tai pakon tunteesta. En pääsisi edes aloittamaan kuntoilua siinä tapauksessa!

Motivointiosio tuntuu kiteytyvän lauseeseen "Riittää, että tunnet itsesi, tiedät miksi liikkuminen on tärkeää sekä osaat motivoida ja tsempata itseäsi juuri sinulle sopivalla tavalla.". Se pitää varmasti paikkansa, mutta mistä nämä asiat oikein oppii? Mitä hyötyä on siitä, että kehotetaan oppimaan miten voi motivoida itseään? Miksei anneta edes vihjeitä siitä minkälaiset asiat voisivat olla niitä motivoivia asioita? Pelkät terveysfaktat ja tieto siitä, että liikkua pitäisi, eivät ainakaan minua motivoi. Ne suorastaan lannistavat joskus. Motivaatiovinkkejä otetaan mielellään vastaan, koska kymmenet motivaatiota käsittelevät lehtiartikkelit ja muut kirjoitukset eivät ole antaneet vielä yhtäkään hyvää vastausta.