Ratkaisevan tärkeät työkaverit

Työkaverit merkitsevät ihmeen paljon työn viihtyvyyden kannalta. Nykyinen työni ei ole mikään unelmatyö, mutta saan jutella monen mukavan ihmisen kanssa pitkin päivää, mikä lisää huomattavasti työn siedettävyyttä. Nykyisestä porukasta puuttuu kuitenkin ns. duunibestis - joku jonka kanssa on kaverillisemmat välit kuin muiden, juteltavaa riittää aina, ja aiheet ovat usein myös muita kuin työasioita.

Firman tilikauden avajaisjuhlinnan jälkeen olen useampana päivänä miettinyt ja jopa ikävöinyt muutamia entisiä työkavereita. Jossain vaiheessa työn tiimellyksen keskellä tavataan päivittäin, jutellaan päivittäin, joskus vapaa-ajallakin mesessä tms. Sitten elämä vie kaikkia eteenpäin, ja kaikesta hyvästä tahdosta huolimatta tapahtuu väistämätön etääntyminen. Lopulta sitä törmätään vain firman juhlissa kaksi kertaa vuodessa, vaihdetaan muutama sana, tervehditään, vilkutetaan salin toiselle puolelle tai vain nyökätään ohimennen muistamisen merkiksi.

Luulin vuosi sitten menettäneeni unelmatyöni. Nyt kun aikaa on kulunut tarpeeksi, haetaan samaan työhön taas uutta ihmistä. Huomasin olevani tyytyväinen, etten sittenkään päätynyt jatkamaan sitä hommaa. Meillä oli niin loistava porukka tekemässä työtä, että se teki siitä unelmatyön. Nyt kyseisen palvelun parissa ei työskentele enää oikeastaan ketään alkuperäisistä henkilöistä - ei meidän firmassa, ei emoyhtiössä eikä palvelun johdossa. Kyseistä työtä en enää kaipaa, mutta ihmisiä kylläkin.

Tuntuu, että olen menettänyt paljon ihmisiä ja paljon elämää samalla; ulkoilukavereita, sulkapallokavereita, iltahämärän syvällisiä keskustelijoita. Ehkä vika on osittain siinä, että tässä firmassa lähes kaikki työkaverit ovat olleet miehiä. Miehiä, jotka ovat hankkineet perheen tai muuten vain haihtuneet vähitellen jonnekin pois. Ehkä en vain ollut niin hyvää seuraa kuin kuvittelin? En silti vaihtaisi mistään hinnasta naisvaltaiseen putiikkiin. Miesten kanssa on helppo tehdä töitä, ja kyllä sekin merkitsee viihtyvyyden kannalta paljon.

Sitäkin tapahtuu, että huomaa vasta menetyksen jälkeen, että onkin arvostanut jotakuta enemmän kuin luuli. Joku vaihtaa paikkaa tai positiota, ja sitten muutaman viikon kuluttua huomaa, ettei olekaan pitkään aikaan keskustellut kenenkään työkaverin kanssa oikein mitään. Jopa lomallaolijoita tulee ikävä, kun on näin herkällä mielellä, ja lomalla ovat yhtäkkiä juuri ne, kenen kanssa eniten ja mieluiten juttelee. Istumajärjestystä ollaan meidän salissa muuttamassa lähiaikoina, joten ehkä sitten jään harvemmin niin reuna-alueelle, että ehdin huomata olevani sosiaalisessa tyhjiössä virustovereiden ollessa poissa. Silti...

Kaikki lomat ja sairaslomat vuodelta 2011 on peruttu!