sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Vanha, ruma ja lihava

Sain ommeltua takista irronneen napin tänään. Nappi irtosi viime viikon puolivälissä, joten olen tehnyt jonkinlaisen ennätyksen, kun se on jo nyt kiinni uudestaan. Yleensä nappien uudelleenompelu tapahtuu puolen vuoden sisällä irtoamisesta - ei viikon sisällä. Vähän hävettää syy siihen irtoamiseen. Sen vuoksi kai sen ompelinkin pikaisesti takaisin. Alan olla liian lihava normaaliin arkielämääni. En mahtunut ahtautumaan oman ja naapurin auton peilien välistä, kun olin menossa irrottamaan lohkolämmittimen johtoa tolpasta. Väli oli ihan normaali, mutta nappi oli pingottunut liian törölleen vatsakummun päällä, ja tarttui peiliin.

Ongelma on kuulemma ongelma silloin, kun se rajoittaa elämää merkittävästi. En ollut aiemmin oikein kiinnittänyt huomiota siihen rajoittavuuteen omassa elämässäni. En ole enää aikoihin halunnut mennä minnekään tai tavata ketään. En ole halunnut edes lenkkeillä, koska lenkkipolut ovat mielestäni nuorien, kauniiden ja hoikkien leikkikenttä. Kaupat, ravintolat, uimahallit ja kaikki muutkin paikat miellän nykyään vain nuorien, kauniiden ja hoikkien paikoiksi. Enkä siis pidä itseäni minään noista. Olen vanha, ruma ja lihava. Hävettää ihan ostaa itselleen edes kukkia, koska kukat ansaitsisivat nuoren, kauniin ja hoikan katslelijan. Minun paikkani on kotona. Yksin.

Olen pitänyt firman pikkujouluja ja tilikauden avajaisia vuoden kohokohtina ja hauskimpina juhlina. Jostain syystä firma järjestää aina hauskemmat juhlat kuin kukaan ystäväni. Ilmoittauduin mukaan juhlahumuun, mutta nyt ei kuitenkaan huvittaisi mennä. Ei ole juhlavaatteita, koska en mahdu enää mihinkään niistä. Uusia ei ole varaa ostaa, koska lähipäivinä pitäisi käydä ostamassa hautajaisvaatteet. En mahdu edellisiin hautajaisvaatteisiinikaan...

Facebook-lakkokin taitaa olla pian ajankohtainen. Olen masentunut vain entisestään, kun sitä kautta ei ainakaan saa tukea tai sympatiaa raskaaseen aikaan elämässä. Kaikkea turhanpäiväistä kyllä kommentoidaan, mutta puheet suru-uutisista ja kuolinpesän siivoamisesta sivuutetaan täysin. Täytyy taas vain skarpata yksin, ja olla ahkera ja vahva tuki omille lähisukulaisille. Suksikoon muu maailma kuusikkoon.

Hetken ehdin iloita laajentuneesta työnkuvastani. Nyt olen huomannut, että olenkin yhtäkkiä suojatyöpaikassa. Minulle ei ole enää mitään tarvetta töissäkään. Kova kolaus ihmiselle, jonka ainoa arvo on tullut siitä, että on hyödyksi edes töissä. Nyt olen hyödyllinen enää kantojuhtana, kun edesmenneen tätini asuntoa tyhjennetään. Sekin urakka on parin viikon kuluttua jo valmis. Sen jälkeen olen täysin arvoton. No, elämä jatkuu, potkuja odotellessa...

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Alakuloisena kohti pimeintä talvea

Lapsena pystyy kokemaan tunteen perheestä. Perhe pitää sisällään ne ihmiset, jotka ovat vauvasta saakka olleet lähellä ja sukulaisia. Aikuisena ei pysty enää tuntemaan perheyttä kenenkään kanssa. Jokainen ihminen, jonka kanssa viettää aikaa, on vain yksi vieras ihminen lisää. Ihmisten kanssa voi olla luontevasti tekemisissä vuosia, mutta silti he ovat pohjimmiltaan vain vieraita ihmisiä.

Milloin ihmissuhteet alkavat tuntua antoisilta? Minun kokemukseni mukaan ne ovat vain kuormittavia. Apua ja tukea on oltava tarjoamassa aina ja milloin tahansa. Kun itse tarvitsisi kuuntelijaa, saa osakseen vain kuurot korvat, puheenaiheenvaihdon tai tuomioita. Ihmisten kanssa on jopa kiusallista olla tekemisissä. Erityisesti juhlissa. Mikään ei ole turhempaa kuin juhliminen. Kaikki tapahtumat ovat vain elämää, ei niissä ole mitään juhlimisen arvoista.

Laihdutusohjelmissa (Dr. Phil spesiaalit, Hurja painonpudotus, Suurin pudottaja) kaivetaan aina jokin synkkä syy sille miksi ihminen on syönyt itsensä sairaalloisen lihavaksi. Taustalta löytyy hyväksikäyttöä, homoseksuaalisuutta, väkivaltaisia vanhempia ja muita yhtä kauheita asioita. Olen alkanut ajatella, että ihminen on sitä lihavampi mitä kauheampi tarina taustalta löytyy. Mikä saa sitten minut syömään itseni sille lihavuusasteelle kuin olen nyt? Ei minun elämässäni ole mitään kauheaa. Voisiko se sitten olla vain se, ettei voi koskaan olla oma itsensä? En edes tunne itseäni.

Ehkä juuri tästä syystä terapeutit ovat niin suosittuja nykyään? Pää on täynnä asioita, jotka pohdituttavat, vaivaavat, ahdistavat ja masentavat, mutta kenellekään ei voi asioista puhua. Ketään ei kiinnosta, ja toisaalta asioihin liittyy muita ihmisiä, joiden yksityisyyttä on suojeltava. Asiat on vain padottava sisäänsä. Lopulta on niin uupunut kaikesta, ettei mikään elämässä tuota nautintoa. Sitäkään ei voi sanoa kenellekään. Täytyy vain toivoa, ettei kukaan erehdy kysymään "Oletko onnellinen?", koska sitten joutuisi kiertelemään tai valehtelemaan.

Ei epäonnellisuus tarkoita sitä, että olisi erityisen onnetonkaan. Mikään ei vain tunnu miltään. Vähänkään kielteisestä vastauksesta saa vain vastineeksi luettelon asioista, joiden vuoksi pitäisi olla onnellinen: "sullahan on rakastavat vanhemmat, ystäviä, työpaikka, katto pään päällä, ja osaat niin hyvin puhua ruotsiakin". Eikö kukaan tosiaan ole lukenut yhtäkään kirjaa siitä miten alakuloisen pitkäaikaissairaan kanssa keskustellaan? Kuuntele. Anna lupa tuntea mitä tahansa tunteita. Älä jakele pikakorjausohjeita.

Perheessä oli mukavaa olla lapsena. Elämässä oli aikaa ja energiaa kivoihinkin asioihin. Silloin oli vielä nuori ja typerä, ja sen vuoksi erehtyi luulemaan joitakin asioita kivoiksi. Siihen ei vain enää ole paluuta. Tulevaisuudessa ei ole mitään. Työn vuoksi on noustava aamuisin sängystä, paiskittava päivä töitä. Miksi? Työstä saa rahaa, mutta koska mikään ei ilahduta, ei rahalla saa hankittua mitään kivaa. Sillä saa vain pidettyä itsensä hengissä ja työkykyisenä. Terveeksi ei pääse enää rahallakaan.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Lajikuvaus - ihminen?

Ihmisenä olemisen sietämätön vaikeus on pohdituttanut viime aikoina kovasti. Tv-ohjelmassa puhuttiin esimerkiksi siitä minkälaiset viralliset suositukset pitäisi liikunnan suhteen olla. Joku intoutui sanomaan, että fiiliksen mukaan pitää liikkua. Ajatushan on ihan mukava, että liikunta on yksilöllistä, mutta sen takiahan suosituksia on, koska fiiliksen mukaan liian moni ihminen valitsee harrastaa 0 minuuttia vuorokaudessa. Minä mukaan lukien.

Onko kukaan koskaan ottanut asiakseen tehdä ihmisestä samanlaista lajikuvausta kuin vaikkapa maailman muista nisäkkäistä? Aina sanotaan, että ihminen on eläin, mutta aika merkillisestä eläimestä on kyse, kun hetken miettii. Ajatellaanpa hetki karhua. Karhusta voidaan todeta aika helposti seuraavia asioita: kasvaa tietyn kokoiseksi, naaraat pienempiä kuin urokset, nukkuu talviunta puoli vuotta, pystyy juoksemaan 60 km/h, on taitava kiipeämään puihin, kuljeskelee pitkiä matkoja päivässä, parittelee alkukesästä, syö kasviksia, hyönteisiä ja raatoja, on huono metsästäjä, hyvä kalastaja.

Mitä tiedetään ihmisestä? Ihminen tarvitsee unta 6-8 tuntia vuorokaudessa. Kuinka moni oikeasti nukkuu sen verran? Ihminen on ilmeisesti päiväeläin, mutta yöelämä tuntuu houkuttavan hyvin montaa ihmistä aika paljon. Yötyöläisiäkin on aika liuta. Entäpä se liikunta? Suosituksia on monenlaisia ja totuus on aivan toisenlainen. Mikä olisis opiva määrä ihmiselle liikkua ja millä nopeudella? Pitäisikö jokaisen ihmisen olla sellaisessa kunnossa, että jaksaa juosta 10 km? Vai kävellä 10 km? Vai pitäisikö kaikkien olla maraton-kunnossa?

Suosituksien mukaan on vaikea elää, kun mikään niistä ei oikein tunnu luontevalta? Onko ihmisillä selkeitä lajityypillisiä ominaisuuksia? Kauppiaalta kysyttäessä käy kyllä selkeästi ilmi mitä kaikkea ihmiset kuluttavat ja siitä voidaan päätellä mitä ihmiset tekevät. Ihmisten ostoksista minä en voi kuin olla ihmeissäni siitä miten luonnoton elukka ihminen nyt on. Mielestäni tämä luonnottomuus on mennyt liian pitkälle.

Ihminen tuntuu esimerkiksi välttelevän peseytymistä/puhtautta. On keksitty deodorantti. Niitä keksitään koko ajan lisää, tehokkaampia, pitkäkestoisempia. Täytyyhän ihmisen voida olla vähintään 24 tuntia peseytymättä ilman, että kukaan huomaa! Jos deodoranttia lisää 23 tunnin kohdalla, voiko jatkaa peseytymättömyyttä loputtomiin?

Sitten löytyy näitä luonnonlapsiksi tituleerattuja tai itseään tituleeraavia ihmisiä. Mikäli kyseessä on joku julkkis, niin yleensä kyseisellä luonnonlapsella on värjätty hiuskuontalo ja jopa tatuointeja. Mitähän luonnollista niissäkin on? Mielestäni luonnonlapsi tarkoittaa kyllä jotain ihan muuta kuin ihmistä, joka ei jaksa katsella itseään sellaisena kuin on luonnostaan syntynyt. Enemmän luonnonlapseutta on vaikkapa Brigittellä, joka tahtoi kulkea aina paljain jaloin, rakastui kaikkiin vastanäyttelijöihinsä ja rakasti eläimiä valtavasti. Toisaalta ihminen, joka antaa tehdä itsestään tuotteen, on kovin kaukana luonnollisesta.

Ihmislajilla näyttäisi olevan taipumus pitää lämpimistä ilmanaloista. Kuitenkaan mitään selvää talvimuuttoa etelään ei ilmene. Vain rikkailla on mahdollisuus muuttaa koko sesongiksi pois. Köyhimmät eivät muuta lainkaan. Keskituloiset muuttavat viikoksi tai pariksi vuoden aikana. Muuten vain onnettomat väittävät pitävänsä pimeydestä ja räntäsateesta. Vaikka kyllä lumi sentään on ihan oikeastikin aika kivaa.

Ihminen ei juurikaan hyödynnä luonnollisia pörhistelykykyjään vastakkaisen sukupuolen hurmaamisessa. Ihminen hukuttautuu kemikaaleihin: meikkeihin, tuoksuihin, hiustökötteihin. Minulle on lisäksi vähän epäselvää laittautuuko ihminen toisen yksilön hurmatakseen, tehdäkseen kilapilijansa kateellisiksi vai itseään varten, kuten monet kysyttäessä tapaavat selitellä. Käytettyjen kemikaalien määrätkin vaihtelevat hyvin suuresti yksilöiden välillä.

Ihminen ei tiedä onko lajina yksi- vai moniavioinen. Ihmisen tuntuu välillä olevan vaikea saada selvää jopa seksuaalisesta suuntautumisestaan. Aina voidaan myös keksiä uusi termi, jotta jokainen voi tuntea kuuluvansa johonkin joukkoon.

Ihmisellä ei ole mitään hauskaa kutsuääntä parittelukaudella, eikä tiettyä korografiaa, jonka mukaan pyrähdeltäisiin tanssiaskelia kadulla houkuttelevalle vastaantulijalle. Jokainen säheltää omalla tavallaan ja loput ovat ujouttaan tai rumuuttaan säheltämättä kokonaan.

Ihminen tekee nuorena melkein kaikkensa ollakseen lisääntymättä. Yleensä konstit ovat kemianteollisuuden ja lääketieteen keksintöihin perustuvia. Sitten yhtäkkiä ihmisyksilö alkaa olla liian vanha, tulee suorastaan kiire, ja sitten tehdään kemialla kaikki mahdollinen, jotta lisääntyminen vielä onnistuisi. Eikö olisi paljon selkeämpää, jos ihmisetkin parittelisivat säännöllisesti vaikkapa keväisin, joka viides vuosi, jos jälkikasvun siittäminen tapahtuu onnistuneesti? Muuten parittelu tapahtuisi vuosittain.

Ihminen ei ole kykeneväinen synnyttämään jälkikasvuaan vaistonvaraisesti. Kissakin osaa vetäytyä synnyttämään jonnekin nurkkaan ihan itsekseen, mutta ihmisen on juostava kuukausikaupalla tutkittavana ja neuvoloissa jo ennen synnytystä. Synnytystilanteesta ei tulisi mitään ilman läjää korkeasti koulutettuja avustajia (lääkärit ja hoitsut ja mitä niitä nyt siellä pyörii). Jonkun ammatti-ihmisen tai kirjan on neuvottava vanhempia siinä miten lasta pidellään, mitä se missäkin iässä voi syödä, kuinka paljon sen on saatava nukkua jne.

Myös jälkeläisten kasvattaminen normaalia muistuttaviksi aikuisiksi yksilöiksi tuntuu tuottavan vaikeuksia. Käsittääkseni useimmista sorsan lapsista tulee aika tavallisia sorsia ilman kasvatusoppaita tai psykologeja, ihan vaan oman äitisorsan perehdyttäminä. Jäniksistä tulee jäniksiä jne. Ihmisistä tulee kasvattamattomina vain itsekkäitä, varkaita, narkkareita ja jotain muuta kauheaa. Ihmisestä saattaa tulla täydellisen kauhea myös kasvatettuna.

Suuri osa ns. sivistyneistä ihmisistä on täysin vieraantunut ruuan metsästyksestä ja saaliin käsittelystä. Ei metsään eksynyt perus-kaupunkilainen saisi minkäänlaista saalista, ja vaikka vahingossa saisikin, ei tietäisi mitä sille tekisi, että saisi siitä syömäkelpoisen. Lihat ja kalat on saatava valmiiksi renssattuna ja oikeankokoisiksi pihveiksi leikattuna suoraan kaupan tiskistä - mielellään valmistusohjeen kera. Lisääntyvä määrä ihmisiä tahtoo vain valmiin annoksen nenänsä alle joko ravintolassa tai eineshyllyn tuotteita lämmittämällä. Monet näistä ihmisistä tuntuvat esittävän olevansa suorastaan ylpeitä siitä, ettei he osaa tehdä ruokaa itse.

Ihminen syö melkein mieluiten kaikenlaista roskaa eikä oikeaa ruokaa. Roskalla tarkoitan jotain teollista elintarvikkeeksi luokiteltua kemikaalia, maustettuna lisäaineilla, ja josta on erilaisin hygieniamenetelmin poistettu kaikki ravintoaineet ja mahdollisesti myös rasva. Vaihtoehtoisesti ravintoaineet on korvattu tai tuhottu rasvalla.

Ihminen ei myöskään erota myrkkyä herkusta. Lehmä välttelee niittyleinikin syömistä, mutta ihminen pistelisi poskeensa vaikka minkälaisen myrkkysienen, jos se vaan on nätti, eikä kukaan ole estämässä. Ihmisillä tuntuu jopa olevan taipumus myrkyttää itseään tahallaan esimerkiksi alkoholilla, tupakalla, huumeilla ja epä-ruualla. Vaan eipä kukaan vie oksentavaa, alkoholimyrkyttynyttä ihmistä psykiatrin puheille, vaikka melkein puolitahallisesta itsemurhan yrityksestä oli jo kyse.

Tietoja minusta

Blogiarkisto

Lukijat