Köpis #2 Vappu

1.5.2026

Herääminen tapahtui ilman kelloa kuuden maissa paikallista aikaa. Kyllä elimistö tietää, milloin kuuluu nousta. Nukkuminen oli onnistunut kohtalaisesti. Tyynyt olivat kelvolliset, mutta jaettuun peittoon oli vaikea tottua, kun piti aina kylkeä kääntäessä havahtua hereille sen takia, ja yrittää välttää kiskomasta sitä väärältä puolelta jalkojensa väliin. Yritin vältellä nousemista aikani. Lopulta en kestänyt enää, vaan nousin suorittamaan meikkausta ja muita aamutouhuja. Aamiaiselle lähdimme vähän ennen kahdeksaa.

Käytössä oli pöytiinohjaus, joten odottelimme hetken vuoroamme. Odottaessa olisi saanut nauttia minishotin jotain vitamiinipommia, mutta emme tohtineet, koska olimme liian jännittyneitä tulevan byrokratian vuoksi. Meille annettiin mukava loossi ikkunan ääreltä. Pöytä oli kahdelle ihmiselle suuri ja aavistuksen liian hyvä, joten heräsi epäilys kuuluuko superior-huoneeseen myös mahdollisuuksien mukaan parempi pöytä aamiaisella. Sohva vähän liian pehmeä, mutta toisaalta ruokaa on helpompi työntää suuhun, kun alahuuli on lautasen tasolla.

Aamiaissettiä.

Olen 26-vuotias!

Tarjolla oli kattava valikoima leipiä, sisältäen croissanteja. Nahkeiden viipalejuustojen lisäksi oli onneksi isoja kimpaleita parempia juustoja, mm. brietä. Viipaleet olivat niin todella masentavan näköisiä, etten viitsinyt edes ottaa maistiaisiksi sellaista. Pekonien joukosta löytyi myös jonkin verran riittävän rapeaksi paistettuja yksilöitä. Appelsiinimehu oli tuoretta ja hyvää. Yleensä sitä joutuu hotelleissa välttelemään, kun tarjolla on vain esanssista litkua. Cappuccino piti ottaa automaatista, mutta se oli ehkä paras automaattiversio, jota olen saanut, vaikkei se aidosti tehdyltä cappuccinolta maistunutkaan.

Leipomuksia.

Paremmat juustot.

Leikkelehommia.

Mehu poikineen ja tyttöineen.

Huomasimme aamiaiselta poistuessamme, että hotellin aulassa oli samanlainen julkimovieraiden nimiä listaavat taulut kuin viereisessä Plaza-hotellissa oli, missä yövyimme kerran aiemmin. Päätimme tutkia niitä paremmin toisella kertaa. Palasimme huoneeseemme valmistautumaan päivän ensimmäiseen ohjelmanumeroon eli uintiin, ja samalla talviturkin heittämiseen. Vaihdoin päälleni uimapuvun ja pakkasin laukkuun pyyhkeen sekä vesilämpömittarin. Niiden päälle puin housut, t-paidan ja trenssin, ettei matkalla pistäisi liikaa kenenkään silmään.

Julkkisvieraiden nimiä oli listattu aulan seinälle.

Lähtiessämme kohtasimme heti käytävällä miehen, joka valitti täyttä höyryä henkilökunnalle öisestä melusta. Ilmeisesti jostain alakerroksista olisi löytynyt vaihtoehtoinen huone, jos se miehelle sattuisi kelpaamaan. Aika turha haaveilla, että keskikaupungilla, vieläpä junaradan vieressä, olisi vappuna/viikonloppuna hiljaista.

Kävelimme reilun kilometrin päässä kanavan varrella sijaitsevalle uimapaikalle, Kalvebod Bølgelle. Se oli ihan virallinen kanavan varteen rakennettu uimapaikka, jonka yhteydessä oli myös kuntosali ja kajakkivuokraamo ja tilaa viettää aikaa ulkosalla muuten vain. Vaikka kello oli vasta puoli kymmenen, paikalla oli jo vaikka kuinka paljon väkeä - moni myös uiskentelemassa.

Hotellin ikkunasta näki melkein uimapaikalle.

Kalvebod Bølge oli nimensä mukainen (bølge = aalto).

Iso alue kanavan rannasta oli varattu virkistyskäyttöön.

Mittasimme veden lämmöksi 12°C. Melkoisesti jännitti mennä, mutta pulahdin kolmeen kertaan pidentäen jokaisella kerralla vähän vähän vedessäoleskeluaikaa. Vaatteet vaihtuivat jokseenkin näppärästi suuren pyyhkeen sisällä, kun seuramies piteli reunoista kiinni ja pyyhettä sopivasti koholla. Sotkin harmillisesti kengänpohjan ja housunlahkeen maahan jätettyyn limaisentahmaiseen karkkiin, mutta muuten uinti oli suuri menestys ja matkan kohokohta.

Näkymä uimapaikalle.

Uimaan pääsi monesta kohtaa tikkaita pitkin.

Pulahdus vilpoisaan veteen oli ihanaa.

Simpukat majailivat laiturin tolpissa.

Jotenkin tosi tanskalaista, kun on polkupyöriä ja eväsmyyntiä.

Kävelimme takaisin hotellille, missä otin suihkun. Yritin puhdistaa housujani käsidesillä keskinkertaisin tuloksen. Viimeistelin tuloksen höyryttimellä. Housuista tuli siedettävät, vaikkakaan ei täysin puhtaat. Seuraavaksi tutkimme bussiaikatauluja seuraavaan kohteeseemme Copenhillin kahvilaan. Tämän kohteen olin aikanaan nähnyt Eurooppa ylhäältä päin-sarjan Tanska-jaksosta, ja innostuin heti. Olen liian huono laskettelija rohjetakseni harrastaa sellaista vuokrasuksilla ja tekonurmella, mutta paikka oli kiinnostava jo idean ja maisemien puolesta.

Copenhillin suunnalle näytti kulkevan hotellin lähistöltä 2A- ja 37-linjat. Päätimme mennä 37:llä, joka sopi paremmin aikatauluumme, ja jonka pysäkki oli helpompi löytää. Ennen lähtöä etsin yo-lakkini ja asettelin sen tukevasti päähäni vapputradition merkeissä. Vappu ei näkynyt katukuvassa mitenkään. Se tosin ei olekaan Tanskassa mikään yleinen vapaapäivä, joskin jotkin ammattiliitot ovat kuulemma pystyneet jäsenilleen vapaita sopimaan. En tiedä herättikö hattu kummastusta ohikulkijoissa, mutta ainakaan kukaan ei tuntunut kiinnittävän siihen mitään huomiota.

Bussi tuli melkein ajallaan. Emme olleet varmoja pitäisikö se pysäyttää viittaamalla vai pysähtyvätkö bussit aina, koska niinkin on monesti näyttänyt tapahtuvan. Varmuuden vuoksi vinkkasimme kuljettajalle kädellä, koska pysäkille oli tullut jo yksi bussi, emmekä halunneet meidän linjurin luulevan meidän kävelyämme pelkäksi urheiluksi ja jättävän pysähtymättä. Matkaliput ostimme jälleen check-in/check-out-tyyppisesti puhelinsovelluksella.

Bussia odoteltiin värikkään Palads-elokuvateatterin vieressä.

Matka kesti n. 25 min. Jäimme pois Amager Bakke-nimisellä pysäkillä, joka taisi olla linjan toiseksi viimeinen. Pysäkki sijaitsi aivan Copenhill-rakennuksen nurkalla. Mitään pääsymaksua nähtävyyteen ei ollut. Sisäänkäynti oli melko karun näköinen betonisyvennys, jossa oli suuri hissi. Väkeä oli kertynyt sen verran paikalle, ettemme mahtuneet ensimmäiseen hissilliseen. Toinen kierros sen sijaan jäi hyvinkin tyhjäksi. Hississä pyöri lyhyt selostus kyseisen jätteenpolttolaitoksen toiminnasta ja ideasta. Hissin ikkunoista näki rakennuksen sisään rakennettuun infrastruktuuriin.

Stop-painikkeita oli tarjolla anteliaasti myös ikkunapaikkalaisille.

Nysse menee.

Copenhill alaovelta.

Kiipeilyseinä huimapäille.

Katolla oli wc-tilat, baari, pöytiä ja penkkejä sekä mahtavat maisemat. Muutamat portaat oli vielä noustava jalkaisin päästäkseen korkeimmalle huipulle. Huipulle olisi päässyt hissin sijaan myös kävellen laskettelurinteen sivustalle rakennettuja portaita. Portaisiin oli merkitty korkeus, joka ylimmällä portaalla oli 85 metriä. Maisemakuvien ottamisen jälkeen kävimme ostamassa baarista Aperol spritzit ja pienen pussin sipsejä. Istahdimme maisemapaikalle nauttimaan kyseiset herkut. Ennen matkan jatkumista kävin myös vessassa, ettei hätä tulisi käteen paluumatkalla, jonka olimme päättäneet taitaa jalan.

Olisipa itselläkin noin komeat sukset.

Viimeiset askelmat korkeimmalle huipulle.

Portaisiin oli kirjattu korkeuksia.

Juutinrauman silta näkyi horisontissa.

Näkymät keskikaupungille päin.

Vastarannalla pienen merenneidon luona kävi tavanomainen kuhina.

Maisemaa kaupungin yli.

Ei päässyt unohtumaan, että olimme tehdasympäristössä.

Kaupungin suuntaan pääsi katsomaan vain ikkunoiden läpi.

Hiihtohissi täällä tuntui absurdilta.

Panoraama näköalaterassilta.

Kahvilan tiloja.

Aperol spritz tarjottiin muovimukista, pohjalla kaunis auringonlasku.

Kävelimme portaat alas, jotta pääsimme näkemään laskettelurinteen. Siitä ei huipulle näkynyt juuri mitään. Seuraavaksi suuntasimme askeleemme kohti Nyhavnia. Aivan suoraa reittiä ei ollut, mutta matka oli silti riittävän lyhyt, että jaksoimme sen kulkea. Nyhavniin päästyämme pääsimme vihdoin käymään Kosmisk Rumissa, joka syksyllä jäi näkemättä. Luultavasti sen olisi silloinkin voinut katsastaa ihan yhtä hyvin, kun kerran ovi oli auki. Mitään videota, musiikkia tai selostusta siihen ei liittynyt, kuten olimme kuvitelleet, vaan 'iglu' oli sisustettu peilein ja psykedeelisin kuvituksin, mikä loi merkillisen avaruutta jäljittelevän tilan. Erikoinen elämys oli färsaarelaisen taiteilijan Tróndur Paturssonin kädenjälkeä. Tämäkään nähtävyys ei maksanut mitään, mutta selän piti taipua matalista oviaukoista mahtuakseen.

Laskettelurinnettä.

Rinne kurvaa kohti sisäänkäyntiä.

Siellä se voimala nököttää.

Kosmisk rum.

Huima näky.

Peilien kanssa kuuluu aina vähän poseerata.

Iglu oli suurempi kuin ulkoa päin arvasi.

Nyhavn häämöttää sillan toisella puolella.

Jatkoimme sillan yli Nyhavnin puolelle. Täällä tuntuu olevan kerta kerralta enemmän väkeä. Talsimme suoraan suosikkikippolamme Klods Hansin terassille. Ei meillä ole mitään järjellistä perustelua sille, että paikka on suosikkimme. Emmehän ole juuri muita muuta Nyhavnin paikkoja edes testanneet. Olemme kuitenkin saaneet aina hyvät juomat täällä, ja sisätilakin on mukava, jos sinne sattuu päätymään vaikkapa sadepäivänä. Saimme talon seinustalta vielä vapaan pöydän. Olisimme jo kaivanneet päästä varjoon, mutta sentään pääsimme oikeaan baariin. Tilasimme täällä Campari spritzit. Olen kerta kerralta ihastuneempi tämän juoman happamuuteen!

Klods Hansin terassilla oli kuuma.

Campari spritz virkisti.

Kuppiloita rannan täydeltä.

Kävelimme juomien jälkeen Strøgetiä pitkin hotellille päin. Harkitsin Lego storessa poikkeamista, mutta sinne näytti olevan jälleen jonoa, joten jätimme sen väliin. Seuramies osti Gammeltorvin pølsevagnista itselleen lounasnakkisämpylän. Sen jälkeen matka jatkui oikeasti hotellille.

Hotellin vieressä tai meidän liikkumasuunnista katsottuna takana oli Rema1000-market, johon olimme tutustuneet Norjassa. Koska Netto oli poistanut muovikasseistaan suurikokoisen logokoiransa kuvan, päätimme että voimme yhtä hyvin tehdä ostoksia myös Remassa. Jäisimme joka tapauksessa vaille kivaa kassia. Haimme vähän vettä ja herkkuja. Hanavettäkin voi Tanskassa juoda, mutta pullosta saa juomakelpoista vettä nopeammin ja helpommin. Hotelli tarjosi pari pulloa vettä, mutta ne olimme jo ehtineet latkia aiemmin lähes kokonaan.

Hotellilla pidimme kahvitauon. Testasimme huoneesta löytyvän kapselikahvikoneen. Sen vesisäiliö oli onneksi tyhjä, joten ei tarvinnut pelätä kuinka kauan vesi ja bakteerit olivat säiliössä muhineet. Voimme vain toivoa, ettei kukaan kaukoturisti ole yrittänyt pestä likaisia sukkiaan säiliössä, kuten eräässä iltapäivälehdessä hiljattain kerrottiin Lapin hotellien vedenkeittimistä. Kahvia varten otin veden hanasta. Otimme kumpikin eri kahvilajit ja olimme tyytyväisiä valintoihimme. Söimme myös talon tarjoamat pienet suklaakeksit. Toki omiakin sipsejä ja keksejä tuli naposteltua. Jano oli kova, koska olimme pyörineet ja kävelleetkin helteessä melkoisesti, mutta juoneet varsin vähän.

Kellon lähestyessä kuutta ryhdistäydyimme ja kokosimme tarvikkeet puistojuhlintaa varten. Olimme katsoneet kartalta, että noin puolen kilometrin päässä hotellilta löytyisi pieni puisto, Ørstedsparken, jonka keskellä oli lampi. Internet-haku kertoi puiston olevan päiväsaikaan suosittu ajanviettopaikka, mutta muuttuvan yöllä vaarallisemmaksi. Puisto oli ollut jo 1800-luvun loppupuolelta saakka suosittu paikka, missä miehet etsivät miehiä, ja siihen liittyen oli sattunut myös erinäisiä väkivaltaisuuksia.

Päästyämme sinne, puisto osoittautui kuitenkin oikein sieväksi ja tunnelmalliseksi paikaksi. Löysimme varjosta paikan, mikä oli juuri sitä mitä kaipasimme. Olimme jo aavistuksen ehtineet polttaa nassujamme päivän aikana. Korkkasimme kuohuviinipullon ja katselimme ihmisten ja lammen lintujen touhuja. Hanhilla oli poikasia ja ne ärhentelivät siksi tuplasti suuremmille joutsenille, jotka olisivat halunneet päästä jakamaan satunnaisten ohikulkijoiden jakamia ruokapaloja. Moni muukin oli tullut puistoon penkeille ja nurmelle viettämään kaunista kevätiltaa. Vapuksi päivää ei erottanut edelleenkään mistään.

Hauskaa vappua!

Hanhiperhe partioi rantatörmällä.

Joutsenpari rantautui hetkeksi.

"Bryderne" - painijat on jäljitelmä roomalaisesta kreikkalaisen veistoksen kopiosta vuodelta 330 eaa. Se on pystytetty puistoon jo vuonna 1887 inspiroimaan vierailijoita.

Ohitsemme kulki jossain vaiheessa herrasmies punaisissa ruutuhousuissa ja knalli päässä. Hänen ilmeensä vaikutti siltä, että hän saattoi arvostaa persoonallista päähinevalintaani. Vietimme puistossa iloisen reilun puolitoistatuntisen. Juoma oli ollut ihmeen halpaa, mutta oli kuitenkin ranskalaista ja yllättävän hyvää. Hotellin jääkaappi oli pitänyt sen myös siedettävän kylmänä. Kun ei mitään cooleria ollut vietäväksi puistoon, ei juoman tarvitse tämän tasokkaampaa välttämättä ollakaan.

Jotenkin tulee Stockmannin Svenska Teaternin
puoleinen nurkka mieleen tästä.

Illan juomalajike.

Piipahdimme seuraavaksi viemään ylimääräiset tavarat hotellille. Sen jälkeen kävimme vielä illallisella Burger Kingissä, joka sijaitsi edellispäivän McDonald'sia vastapäätä. Tilasimme juomiksi Tuborg Squashit. Juoman maku tuntui tutulta, mutta vaikka tutkimme internetistä sen olevan persikkaa, ei aivo jotenkin suostunut tunnistamaan sitä persikaksi.

Hotellin hissejä pystyi seuraamaan näytöltä.

Illallinen.

Juustohampurilainen paranee, kun sitä täydentää ranskalaisilla perunoilla.

Paluumatkalla hotellille jäimme vielä juomaan tupla-GT:t hotellin aulaan. Single olisi ollut 3 cl, joten ajattelimme tuplan tuntuvan maultaan tutummalta. Hinta oli kuitenkin sikamainen, vaikka juomaksi oli käytetty vain Beefeateria, 440 DKK yhteensä. Hauska oli kuitenkin huomata, että ginin lajin tunnisti heti mausta, että se on sitä eikä mitään jännittävämpää, vaikka en olekaan mikään makuvirtuoosi. Kuitilta oletus vahvistui. Kymmenen maissa oli aika vetäytyä huoneeseen ottamaan suihkut ja muihin nukkumaanmenon valmisteluihin. Päivä oli kerrassaan onnistunut ja tuntui, että ehdimme tehdä ja nähdä paljon!

Tupla-GT.

Intiimi nurkkapöytä.