Rodos #8 Paluu

27.7.2025

Herätyskello pirahti klo 6.10. Sitä seurasivat ylösnousu, ripeät aamutoimet, deodorantissa kieriskely, keksiaamiainen ja viimeiset pakkailut. Jätimme siivoojalle tipiksi 15 €, vaikka pientä sählinkiä matkalla olivatkin aiheuttaneet. Tyhjensimme safetyboxin ja jätimme luukun auki seuraavia varten toisin kuin meille oli tehty. Klo 7.15 maissa olimme aulassa tekemässä check-outia eli käytännössä palauttamassa avaimen vastaanottoon.

Kävelimme matkatavaroiden kanssa lyhyen matkan lähimpään kadunkulmaan samaan paikkaan kuin mihin bussi oli meidät saapuessa jättänyt. Huomasimme pienen hetken jälkeen, että risteyksen toiselle puolelle oli ilmestynyt aurinkoasuinen opastyyppinen henkilö. Hän tulikin pian luoksemme kysymään olemmeko hänen kyytiläisiään ja lähdössä kotimatkalle. Myönsimme nämä faktat. Nainen esitteli itsensä Eijaksi.

Bussi saapui täsmällisesti luvattuun aikaan. Eijan mukaan kotiinlähtijöitä oli tänään tavallista vähemmän, koska matkatoimisto oli kovan kysynnän vuoksi lisännyt sunnuntain ylimääräiseksi matkapäiväksi, ja useimmat halusivat kuulemma matkustaa kotiin mieluummin iltalennolla. Me puolestaan olimme hyvin huolellisesti valinneet päivälennon, koska illan odottelu ilman hotellihuonetta on niin raskasta. Yölennoilla saan usein riesakseni myös levottomat jalat, tai jonkin vastaavan ilmiön, josta kärsin aina, jos jouduin väkisin valvomaan kauemmin kuin kroppa tahtoisi enkä pääse liikkumaan. Toki lentokoneessa voisi nukkua, mutta yleensä pää ei suostu siihenkään. Typerä ristiriitainen nupoli.

Aamu innosti lenkkeilijöitä.

Opas jutteli lentokenttämatkan aikana hienosti ja ammattitaitoisesti kaikki tarvittavat tiedot lähtöselvitystiskeistä ja suoritettavista protokollista kentällä. Tällaista rautaista ammattitaitoa ja opastukseen panostamista on kaivattu, vaikka olemmekin suhteellisen kokeneita matkailijoita!

Olimme kotimatkan ensimmäisiä kyytiläisiä.

Ajattelimme opasta myöten ehtivämme lentokentälle reilusti etuajassa, ja varsinkin ennen muista kohteista tulevia busseja, mutta toisin kävi. Kuljettajamme hotellilistalle oli jostain syystä päätynyt ylimääräinen noutopaikka, jonka ihmiset eivät olleet edes aurinkomatkalaisia. Asiaa koitettiin selvitellä soittelemalla matkan aikana toimistolle. Lopulta kyseisellä hotellilla oli pakko käydä odottelemassa hetki. Kun olimme aikamme odotelleet, selvisi että kyseisen hotellin seurue olikin ottanut jo taksin lentokentälle. Aivan hukkareissu siis kaikin puolin.

Lopulta saavuimme lentokentälle tunnin 'ajelun' jälkeen ja 'viimeisinä', tai ainakin siltä vaikutti, kun jonot Finnairin tiskeille ulottuivat lähes ulos saakka. Onneksi asetuimme tiskin 13 jonoon, koska priority-kaista tiskillä 12 poimi meidän jonosta aina porukoita jättämään laukut, jos prio-matkustajia ei jollain hetkellä ollut. Tiskin 14 jono eteni selvästi hitaammin. Siitäs saitte kaikki triskaidekafobikot!

Check-in-tiskit löytyivät katutasossa.

Turvatarkastus löytyi terminaalin toisesta kerroksesta. Tämän osuuden pitkäkestoisin vaihe oli pujotella nauhasokkelon läpi varsinaiselle toimintapisteelle, joita oli neljä. Turvatarkastuksessa piti ottaa erilleen sekä nesteet että kaikki elektroniset laitteet, mukaan lukien puhelimet, tai näin ainakin Eija meille bussissa kertoi. Toimimme siis tunnollisesti sen mukaisesti. Turvatarkastus hoitui nopeasti ja lisätutkimuksitta.

Unohtelijoille oli tarjolla minigrip-pusseja.

Lentokenttä oli melko täynnä, vaikka se oli yllättävän iso verrattuna muihin Kreikan saarilla näkemiimme lentokenttiin. Kävimme hiukan tutkimassa myymälöiden valikoimia, mutta emme oikein löytäneet ostettavaa. Istuimme hetken kauimmaisen portin luona, kun sieltä sattui löytymään vielä pari vapaata paikkaa. Maskitin itseni väkimäärän tiivistyessä ja yskijöiden määrän runsastuttua.

Lentokenttä myymälöineen oli yllättävän suuri.

Ouzoa olisi saanut hienoissa pulloissa.

Vasta lentokentältä löysimme piccolo-CAIR:eja,
mutta ne jäivät ostamatta, kun kylkiäisenä olisi
tullut väkisin myös makea versio.

Seuramiehellä alkoi olla hiukan nälkä kolmioleipäaamiaisestaan huolimatta, joten yritimme käydä ostamassa hänelle hampurilaisen Burger Kingistä. Tilausautomaatti ei huolinut hänen pankkikorttiaan eikä minunkaan, kun yritimme tehdä tilauksen uudestaan. Tepastelimme pettyneenä pois, kunnes mieleeni tuli, että varmaan tiskiltäkin saa tilata, ja ehkä jopa maksaa käteisellä. Palasimme takaisin. Tilaus kävi moninkertaisesti nopeammin kuin kaikkien pakollisten vaiheiden täpsyttely automaatilla, ja hampurilainen oli maksettu, pussitettu ja käsissämme alle minuutissa. "Kissen" olisimme kyllä ehtineet sanoa, jos olisimme muistaneet kokeilla.

Ei näy vielä Finnairia.

Lähtöporttimme oli 13. Luulin kuulleeni check-in-ihmisen sanovan 17, mutta taulu kertoi toista. Vähän ennen lentoa kävimme vielä vessoissa. Naisten puolelle oli kaamea jono, kuten on globaalisti tyypillistä. Ennen lentoa alkoi minullakin nälkä kasvaa ja kipaisin viime hetkellä vielä Starbucksiin, joka oli näppärästi lähtöporttimme kohdalla, ostamaan voi-croissantin. Vaihtoehto olisi ollut praline-croissant, mutta koska praline voi sisältää muutakin kuin suklaata, jätin sen väliin.

Helsingin lennon lähtöportti oli 13.

Croissant sopii myös lounaaksi.

Oikeasti olisin halunnut palan spanakopitaa, mutta kumpikin kaukaa sen näköinen piiras olikin lähemmin tarkasteltuna eri juustotäytteillä eikä pinaattia. Seuramiehen aiemmin matkan aikana syömään juustopiiraaseen oli ängetty mukaan jonkinlainen munakastike, ja sellaista määrää allergeeneja en sentään voi riskeerata, vaikka munavoitelun vielä pystyn allergian puitteissa syömään. Croissant maksoi 4,50 €, minkä maksoin kortilla. Ehdin juuri ja juuri mutustaa croissantin pois boarding-jonossa. Muuten olisikin ollut vaikeuksia kaivaa esille passia ja boarding passia, kun vuoromme koitti.

Finnair on laskeutunut.

Meillä oli harmillisesti paikat hätäuloskäyntiriviltä 24, penkit A ja B (minä), joten meillä ei ollut ikkunoita eikä mahdollisuutta pitää reppua edessä olevan penkin alla. Ai että, miten voinkaan vihata näitä paikkoja! Pöytäkin pitää kaivaa epäkäytännöllisesti käsinojan sisältä eikä laskea edessä olevan selkänojasta. Irtotavaroita varten oleva kuminauhakiristeinen seinäpussukkakin on tarjolla vain A-paikkalaiselle. Lentoemäntä piti ennen lähtöä nopean puheen siitä kuinka meidän pitää olla varautuneita toimimaan, mikäli tulee hätätilanne. Hän ei välittänyt kysyä meiltä, ymmärrämmekö mitään vieraita kieli tai olemmeko järjissämme, kuten yleensä on ollut tapana.

Katsele tässä sitten maisemia. Tekisi myös
käydä purkamassa puhelimen johdon tuplakierre.

Lento oli saapunut Rodokselle myöhässä, joten se myös lähti Helsinkiä kohti myöhässä. Lisämyöhästystä tuli kapteenin mukaan vielä 25 minuuttia lisää, koska "Unkarin" (englanniksi "Ukraine" - on siinäkin lentokapteenilla maantieto tai kielitaito...) ilmatilassa oli ruuhkaa emmekä sen takia saaneet lähtölupaa. Onneksi lähtö ei venynyt luvattua 25 minuuttia enempää.

Näkymiä riviltä 24.

Tuuli oli myötäinen, joten varsinaisen lennon kesto jäi lyhyemmäksi kuin aikataulu uhkasi. Koneen päästyä taivaalle nappasin heti reppuni jalkoihini, jotta sain pidettyä omaisuuteni turvassa ja käytettyä käsidesejä sekä muita tarvikkeita helposti tarpeen mukaan. Ruokatarjoilu alkoi pian. Sen perässä käynnistyi syömäreiden juominkien tarjoilut, ja sitten lopulta meidän muiden juomien (ja pikkupurtavien) myynti. Otimme jälleen skumppat á 12 €. Takanamme istui niin karmivalla tavalla yskivä pariskunta (joilla oli mystisesti täysin terve tytär), että inhotti poistaa maskia edes juomisen ajaksi naamalta. Pidin varmuuden vuoksi vielä servettiä mukini päällä, ettei sinne kulkeutuisi ysköksiä, ja siemailin juomaa varovasti servetin alta.

Nopea kauneuskuva skumpasta.

Sitten karumpi kuva realismista.

Hätä yllätti seuramiehen jo lentokoneessa ja hän joutui piipahtamaan käymälässä. Itse poikkesin vastaavaan paikkaan vasta perillä lentokentällä. Alkuperäinen saapumisportti piti olla 22, mutta kaikkien viivästyksien takia jouduimmekin jälleen kauas portille 14. Laukkuja jouduimme odottamaan jonkin aikaa odottamaan, koska hihnalle tuli ennen meitä Los Angelesin ja Hampurin tavaroita. Minun laukkuni ehti taas näkösälle ensin ja seuralaiseni vasta muutamaa laukkua myöhemmin.

Matkalaukkuja piti vielä odotella.

Sieltä tulee tuttuja veskoja.

Seuramies poikkesi vielä terminaalin yleisellä puolella Alepaan ostamaan eväitä selvitäkseen kotona illasta ja ensimmäisestä päivästä. Odottelin itse laukkujen kanssa kaupan ulkopuolella. Ruokaostosten jälkeen lähdimme yhdessä etsimään autoa P5:sta, mistä se löytyikin juuri siitä mihin olin sen jättänyt. Kuskasin seuralaiseni kotiinsa ja ajelin sitten omaani.

Takaisin Seutulassa.

Ja sitten se mitä kaikki ovat odottaneet - loppukaneetit Rodoksesta lomakohteena! Ei vaan, tietenkin se, miten kävi aarteenetsinnässä... Seuramiehen työkaverin kinttu ei ollut parantunut riittävästi, vaan häneltä peruuntui myös Rodoksen reissu. Mahtoi miekkosta harmittaa. Hänen veljensä perhe tuli kuitenkin saarelle suunnitellusti ja kävi etsimässä aarretta, vaikka eivät majailleetkaan Rhodos Townissa. Myös seuramiehen serkkupoika oli lomailemassa saarella samalla viikolla työkaverin veljen perheen kanssa. Hänkään ei asunut Rhodos Townissa, mutta kukapa ei sinne ainakin yhden retken tekisi.

Toimitimme kummallekin herralle ensimmäisen kuvavihjeen paperilapun sijainnista. Serkkupoika löysi lapun ensimmäiseksi. Helle oli kuitenkin ilmeisesti pehmittänyt aivoja, eikä hän ymmärtänyt, että aarteenetsintä jatkuisi vielä. Lisäksi hän (onneksi) taitteli lapun takaisin piiloonsa. Vain paria tuntia myöhemmin paikalle saapui työkaverin velipoika, joka löysi myös lapun, mutta ymmärsi jatkaa etsintöjä. Pelkkä sanallinen vihje ei silti ollut aivan riittävä, joten lähetimme myös toisen kuvavihjeen Ippotonilta. Sen avulla aarre löytyi koskemattomana piilostaan ja toimitettiin koti-Suomeen polvipotilaan nautittavaksi. Kyllä meitäkin jännitti kovasti mahtaako vihje ja aarre pysyä piilossa ne muutamat viikot mitä piilotuksen ja etsinnän väliin jäi, mutta siellä ne olivat kiltisti odotelleet.

Sitten se loppukaneetti, joka ei enää kiinnosta ketään. Rodos osoittautui olevan odotettua mukavampi kohde. Hotelli kaupungissa oli ihan siedettävä ratkaisu, kun ranta oli kuitenkin niin lähellä. Etukäteen pelotti tuulisuus, mutta pitkähkö niemen muoto pelasti itä-rannan siltä. Suomalaisia ja suomalaisten suosiota näkyi vähän liikaa, mutta se oli odotettavissa. Olisi kuitenkin mukavampaa, jos eivät kaikki kilometrin päästä aina tunnistaisi ja leimaisi meitä suomalaisiksi. Vielä ikävämpää tosin oli, kun Roomassa meitä luultiin monessa paikassa venäläisiksi. Ruuat olivat pääosin erinomaisia, kuten Kreikassa kuuluukin olla.

Monia kivoja nähtävyyksiä jäi varmaan näkemättä. Eniten harmittamaan jäi, etten tiennyt arkeologisesta museosta löytyvästä paikallisesta Afrodite-patsaasta, jonka olisin ehdottomasti halunnut käydä katsastamassa ja ostamassa museokaupasta (tai turistimyymälästä) itselleni pienen replikan. Kuljimme museon vierestä vain noin 30 kertaa. Afroditen olemassaolo selvisi, kun pääsin loman jälkeen lukemaan läpi kirjastosta lainattua matkaopasta. Jostain syystä tällaiset yksittäiset taideaarteet välillä ovat huonosti edustettuina ja mainostettuina, jos yrittää internet-haulla etsiä listoja siitä mitä jossain tietyssä paikassa kannattaa tehdä tai nähdä. Jäipähän syy mennä Rodokselle joskus toistekin..