Köpis #3 Køge

2.5.2026

Elimistö heräili jälleen tuttuun Suomen aikaan, eikä ymmärtänyt, että olimme Tanskassa. Vitkuttelin aikani jälleen nousemisen kanssa. Aamiaiselle menimme vasta noin 8.15 maissa. Nautimme tänään odotusshotit jo kuin vanhat konkarit. Meidät ohjattiin jälleen mukavaan ikkunapöytään. Haimme suosikkiruokamme tottuneesti linjastoilta. Aamiaisen jälkeen tarkastelimme tarkemmin hotellin julkkisvieraiden nimikilpiä. Kovasti tuttuja nimiä oli mukana. Ihmetyttää vaan, mikä saa kuuluisuuden valitsemaan tällaisen ketjuhotellin jonkin hienomman laitoksen sijaan.

Palasimme sitten huoneeseen suunnittelemaan päivän retken aikataulua. Löysimme Køgeen menevän regional-junan, joka lähtisi klo 9.47. Regional näytti olevan reilusti nopeampi kuin vaihtoehtoinen S-juna, ja liputkin olivat edullisemmat. Päätimme mennä sillä. Aikaa pukeutumiseen ja asemalle taivaltamiseen oli reilusti. Junaliput saimme jälleen ostettua puhelinsovelluksella.

Hauskaa, että joku pelaa vielä shakkia laudalla eikä vain eri
puhelinpelejä. (Toisella pojalla oli niin komeat hiukset, että en
raskinut niitä sumentaa..)

Køgen junassa oli rauhallista.

Køge vaikutti olevan valitsemamme junan päätepysäkki. Matka kesti aikataulun mukaan 26 minuuttia ja aikataulussa pysyttiin hyvin. Junassa oli hiljaista ja mukavaa. Astuessamme ulos junasta, ensivaikutelman loi pistävä urean haju. Ajattelimme ensin, että sellainen on asemille tyypillistä, mutta hämmästyttävästi ja valitettavasti haju vallitsi kaikkialla kylässä (vai kaupunkiko se virallisesti on). Muuten Køge olisi ollut viehättävä ja pittoreski vanha kaupunki, mutta haju teki siitä melko sietämättömän. Ainakaan tuossa hajussa ei tekisi mieli mitään kahveja tai ruokaa nauttia, vaikka sitä juuri ja juuri sieti ympäriinsä kävellessä.

Køgen asemalaiturit.

Aseman portaiden yhteyteen oli rakennettu "katsomo".

Asema-aukiota reunustivat nykyaikaiset rakennukset.

Tanskalaiset harrastavat vähän kummallista taidetta:
kissanainen edustaa vapaudenkaipuuta ja hevosmies
maanläheistä itsepäisyyttä (Pontus Kjerrmann, 1933).

Kaikki oli siistiä ja hoidetun näköistä. Vanhat rakennukset olivat tuoreessa maalissa. Katsastimme kirkon ulkopuolelta. Sen sisällä vaikutti olevan jokin tapahtuma menossa. Erään oven edustalla pyöri vaatetukseltaan partiolaisia muistuttavia ihmisiä kunniakujan tyyppisessä muodostelmassa odottamassa jotain tulevaksi ulos. Emme jääneet katsomaan, mitä se olisi ollut.

Seuraavasta korttelista löytyi jo tunnelmallisempia taloja.

Kirkko oli suuri näin pieneen kylään.

Køgen kirkko.

Kirkon toisella puolella oli kadun varteen pysäköity muutamia vanhoja ja jokunen uudempikin loisto-/urheiluauto. Se hieman ihmetytti, mikä niitä tänne houkutteli. Liekö kaikkialla vallinnut haju levinnyt niiden kuljettajien päistä? Piipahdimme myös hautausmaalla, joka oli jälleen erilainen kuin mikään koskaan aiemmin näkemämme, mutta oikein kaunis.

Jaguar e-type oli parkissa kirkon sivulla.

Rollssin nokkakoristeen tunnistaa jo kaukaa.

Morgan 4/4 odotteli samassa rivissä muiden komeiden kaarojen kanssa.

Herttainen pariskunta tepasteli kadulla.

Kirsikat kukkivat täysin rinnoin.

Haudat olivat kuin pieniä pihoja.

Sivukujilla oli melko hiljaista, mutta tori oli yllättävän suuri ja siellä oli kova vilske. Tuli ihan mieleen lapsuuden kesäiset toripäivät Eskilstunassa. Kaikki vaikuttivat olevan paikallisia tai ainakin tanskalaisia. Torilla olisi ollut ihan mukavan näköisiä kahviloita, mutta hajun vuoksi päätimme etsiytyä vielä satamaan, jos merituuli sattuisi tuomaan raikkaampia ilmoja sille seudulle.

Vanhat talot olivat vähän vinksallaan.

Køgen torilla olivat kaikki.

Suihkulähteestä tuli mieleen Rodoksen vastaava.

Kahvilat olivat söpöjä, mutta yleishajun vuoksi kelvottomia.

Merta ei päässyt ihan helposti näkemään, mutta rannan puolella junarataa, satama-altaan laidalla, oli pitkä rivi kahviloita, joista valitsimme mieleisimmäksi erään alkupään paikan nimeltään Skippers Dreng. Istahdimme pöytään. Seuramies kävi sisällä katsomassa pitäisikö tilaus tehdä tiskille, kun kaikki muutkin vaikuttivat vaeltavan sisätiloihin. Hänelle oli kuitenkin annettu sieltä mukaan menut ja opastettu palaamaan pöytään. Tilasimme cappuccinot, kun tarjoilija vähän ajan kuluttua saapui paikalle. Viereisessä pöydässä istui ranskaa puhuva vanhempi pariskunta, joten ihan ainoat turistit emme olleet.

Satama-allas oli vähän karu ympäristö.

Køgen 'photo spot' löytyi satamasta.

Skippers Dreng.

Olimme saaneet niin paljon aurinkoa edellisenä päivänä, että asemoimme itsemme istumaan pöydän samalle puolelle päästäksemme edes hiukan puun varjon suojiin. Cappuccinot tuotiin melko pian ja ne olivat yllättävän suuret, vähintään 1,5-kertaiset tavanomaiseen verrattuna. Hintaa kertyi yhteensä 110 DKK. Makukin oli hyvä.

Cappuccinot olivat isot.

Hörpimme juomia kaikessa rauhassa ja nautimme olostamme. Lähtiessämme innokas tarjoilijamiekkonen yltyi kysymään mistä päin maailmaa olimme sinne eksyneet. Kerrottuamme vastauksen, hän totesi olevansa seuraavana talvena aikeissa lähteä Lappiin katsastamaan kauniita Suomalaisia talvimaisemia. Toivottavasti hän osuu sellaiseen aikaan, että lunta on paljon, eikä mihinkään kurakeliin. Se vähän oudoksutti, kun hän arveli Suomen olevan kaunis vain talvella. Riippuu kai vähän paikasta.

Kahvien jälkeen päätimme palata 12.15 lähtevällä junalla. Asemalaituri oli täynnä junaa odottavia ihmisiä, joten junakin tuli aivan umpitäyteen. Hyvä, kun pääsimme ovien sisäpuolelle "eteiseen" seisoskelemaan. Vähän ajan kuluttua konduktööri tuli noutamaan vierestämme perheen ja ohjasi heidät jonnekin junan uumeniin. Vähän myöhemmin sama mies tuli kysymään meiltä haluaisimmeko istumaan ja opasti meidät tyhjiin penkkeihin viereiseen vaunuun. Olimme aivan äimistyneitä tällaisesta palvelusta. Mahtoiko mies hyppyyttää jo paikallaan istuvia ihmisiäkin ympäriinsä saadakseen penkit täytettyä optimaalisesti. Hyvää työtä kumminkin!

Junaan riitti pyrkijöitä.

Paluumatka kesti saman noin puolituntisen kuin menomatkakin. Piipahdimme jälleen Rema1000-markettiin tekemään juoma- ja herkkuostoksia. Löysimme n. 20 € maksaneen aidon shamppiksen, jonka halusimme testata. Ostimme myös lisää vettä, kun emme tienneet siivoojan käyneen retkemme aikana täyttämässä hotellin pullot. Palasimme hotellille pitämään päiväsiestaa (onkohan muun vuorokaudenajan siestaa edes olemassa?).

Siivooja oli käynyt ja laittanut paikat kuntoon, mutta kylpypyyhkeet oli viety jättämättä uusia tilalle. Päätimme lepohetken jälkeen lähteä tutustumaan Kansallisarkiston Green Roofs-väylään. Pyysimme lähtiessämme vastaanotosta pyyhkeitä. Ne luvattiin toimittaa teeaikaan mennessä huoneeseemme. Seuraavaksi tepastelimme etsimään kattoväylää. Reitti alkoi läheltä edellispäivän uimapaikkaa, joten sinne oli helppo löytää. Nimi ja kohteen kuvaus antoi ymmärtää, että useamman vierekkäisen talon katolle olisi rakennettu kävelyreitti ja viheralueita, mutta totuus oli vähän karumpi.

Suurin osa reitistä kulki talojen välissä eikä suinkaan katolla, ainakaan niin, että sieltä olisi ollut maisemia katseltavaksi kaupungin yli. Talojen välille oli rakennettu siltauksia. Viheralueet olivat vähän karuja. Kukkaistutuksia tai muita viihdepisteitä kuten ulkokuntosalia tai jättishakkilautoja ei ollut. Oli vain nurmikkoa ja penkkejä. Ihmisetkin loistivat poissaolollaan, mikä normaalisti miellyttää minua, mutta täällä se oli epäilyttävää.

Green Roofs-reitin lähtöpiste.

Alkumatkalla ei tullut yhtäkään ihmistä vastaan.

Reitti alkoi SEB:n ja One.com:n rakennusten välistä ja nousi kansallisarkiston "katolle". Seuraavaksi kuljettiin Tivoli hotellin katon kautta Cabinn hotellille. Sen jälkeen oli aika laskeutua maan tasalle ja kulkea linja-autoaseman ohi Dybbølsbron aseman Ikealle. Hotellilta reitin alkuun oli noin kilometrin matka. Itse reitti oli noin kilometri mittainen, mutta kiertelyineen ja kaarteluineen kävelyä kertyi vähintään puolet lisää.

Koivu kukki ja oikoi hiirenkorviaan hörölle.

Tivoli hotelli vähän yritti piristää maisemaa.

Tivoli hotellin "takapihaa".

Erään laitapuolen kulkijan päivätorkut keskeytimme kulkiessamme ohi, mutta tämä tuntui vaipuvan uudestaan transsiin, kun ehdimme kauemmas. Viimeinen siltaus Ikean katolle ei ollut vielä valmis, joten jouduimme jalkautumaan maan tasalle siirtyäksemme Ikean puolelle. Piipahdimme ensin vielä itse myymälään katsomaan olisiko siellä vielä Knorrig-pehmoporsaita myynnissä, mutta ei ollut. Ikean edustalta löytyi kierreportaat sekä hissi, jotka johtivat talon katolle.

Rakennusten välissä risteili siltauksia.

Job 38:11.

Serpentiinitietä piti palata taaksepäin päästäkseen laskeutumaan kadulle.

Kanava vilahti paikoin talojen välistä.

Hotellimme oli helppo tunnistaa horisontista.

Ikean katto oli viehättävimmin viritelty. Ihmisiäkin oli muutamia. Vieressä kohosi pari arkkitehdin unelmataloa - Kaktustårnene. Ulkoilureitti jatku näiden talojen väliin. Koska reitti oli laskusuunnassa, oli lasten iloksi jyrkimpiin kohtiin asennettu liukumäkiä. Jalkapatikkaan tyytyvät ihmiset saivat kävellä joko siksakkitietä tai oikoportaita.

Hissillä tai portaita pitkin pääsi Ikean katolle.

Toinen kerros, kiitos.

Ikean katto.

Kaktustårnene.

Rinnettä pääsi laskeutumaan kävellen, portaita kiipeillen tai liukumäkeä pitkin.

Koska kello alkoi olla jo melko paljon, päätimme suunnata kotiin emmekä tutkia reitin aivan viimeisiä perukoita. Kävelimme lyhintä tietä takaisin hotellille. Matkaa oli noin 1,5 km. Pääsimme perille n. 16.15. Lepäilimme jälleen aikamme, kunnes päätimme ryhdistäytyä ja ehtiä vähän edellispäivää aiemmin puistoskumpalle.

"Weysea" olisi ollut kiva käydä kuuntelemassa, mutta
tällaiset pitäisi aina tietää ensimmäisten joukossa, että
voi edes saada lippuja.

Tepastelimme jälleen, tällä kertaa shamppis repussa, puoli kilometriä puistoon. Saavuimme paikalle noin 17.30. Väkeä oli enemmän kuin edellisenä päivänä, joten omaksi hyväksemme jouduimme kiertämään lammen ympäri ennen kuin löysimme vapaan penkin. Onneksi muut tuntuivat suosivan aurinkopenkkejä ja nurmea, niin varjosta löytyi lopulta yllättävän helposti vapaa penkki kauniilta paikalta lammen toisesta päädystä.

Ørstedsparken oli kaunis ja tunnelmallinen.

Skål.

Joutsenet uiskentelivat ympäriinsä.

Päivän juoma.

Vietimme vähintään yhtä mukavan illan alun kuin edellisenäkin päivänä katsellen lintuja ja ohikulkijoita. Seitsemän maissa olimme kypsiä jatkamaan matkaa. Tarkoituksena oli käydä Hereford Villagessa edes yhdellä kunnollisella pihviaterialla, eikä vain hampurilaisilla, joten emme halunneet jättää sitä liian myöhäiseen iltaan.

Joutsenpari oli upea.

Jokin säikäytti sorsajengin.

Sillalta avautui kaunis näkymä veden ylle.

Poikkesimme käymään hotellilla jättämässä ylimääräiset tavarat pois. Aulassa edessämme hisseille käveli pariskunta, jonka naishenkilöllä oli yllään kimono. Japanin kielen ensimmäisen sertikokeensa joulukuussa suorittanut seuramies kihisi aavistuksen innostuksesta. Päädyimme vähemmän yllättäen samaan hissiin heidän kanssaan, joten pitihän sitä heitä hiukan shokeerata haastelemalla tervehdykset ja muutamat sanat japaniksi. Itse pysyttelin hiljaa nurkassani, kun en kummankaan osapuolen sanomisia ymmärtänyt.

Kahdeksan maissa olimme ravintolalla, jossa oli yllättävän vilkasta tällä kertaa. Saimme kuitenkin heti pöydän. Vieressämme istui melko tanakkaan humalaan ehtinyt mieskaksikko, jotka puhuivat keskenään huutaen. He onneksi poistuivat melko pian, joten saimme ateriointirauhan.

Hereford Village palveli meitä jälleen kerran hyvin.

Tilasimme vakiosettimme: 200 g naudan sisäfileepihvi mediumina, jonka kaveriksi ranskalaiset perunat, pippurikastike ja valkosipulivoi. Juomiksi otimme omenasiideriä ja olutta. Kaikki oli yhtä hyvää kuin aina ennenkin, ja maistui, vaikka kuohujuoma olikin vienyt pahimman terän varsinaisesta nälästä ainakin minulta. En itse oikein ymmärrä aperitiivin funktiota, koska sellainen tuppaa viemään minulta nälän nopeasti ja yllättävän pitkäksi aikaa - puhumattakaan puolikkaasta pullollisesta "aperitiivia".

Mahtava pihviannos kruunasi päivän.

Kävimme aterian jälkeen vielä ravintolan vessassa, koska seuramies keksi, että voisimme jälleen tehdä iltakävelyn kanavalle katsomaan, josko nyt näkisimme vedenalaiset merenuroot paremmin. Lähdimmekin sitten ravintolalta Strøgetiä pitkin kohti patsaita. Poikkesimme sivukujalle, kun arvelimme olevamme jo melko lähellä paikkaa.

Patsaat oli valaistu paremmin kuin viimeksi ja merenkäynti oli hiljaisempaa, joten ne erottuivat paremmin, mutta eivät edelleenkään hyvin. Luulen, että ne näkisi kaikkein parhaiten, jos olisi aivan tyyni ilma ja joko varhainen nouseva aamuarinko tai matalalta paistava laskeva ilta-aurinko ne valaisisi. Jotenkin tuntuu kuitenkin mukavalta tietää tällaisten patsaiden piilottelevan kanavassa, josta moni menee ohi huomaamatta mitään.

Valot paljastivat vähän kauempaakin, että pinnan alla on jotain erikoista.

Agnete og Havmanden-hahmot erottuivat vedestä hieman paremmin kuin syksyllä.

Kävelimme hotellille edellisen syksyn matkamme hotellin kautta saadaksemme vaihtelua. Perille pääsimme joskus 21.30 maissa. Päivän kävelyt olivat vieneet jaloista mehut, joten suihkut ja lepäily riittivät illan viihteeksi oikein mainiosti.

Puut olivat kukkain hukuttamia.