Köpis 3 Cisternerne

26.10.2025

Tänään siirryttiin talviaikaan. Heräilin vahingossa aamuyöstä ja muistin tarkistella olivatko laitteet siirtyneet itse aikaan, ja olivathan ne, lukuun ottamatta vanhinta puhelinta, joka toimi pätevästi vertailukohtana. Sää ei parantunut edelleenkään yhtään. Aamun aikataulut ja rutiinit toistuivat samalla mallilla kuin edellisenä päivänä. Erona oli kuitenkin se, että verhojen väliin oli jätetty pieni aukko, jonka välistä kajasti hieman valoa helpottamaan liikuskelua.

Aamiaiselle menimme tunnollisesti klo 8. Huoneen numeroa ja juomavalintaa kysyttiin jälleen. Tällä kertaa seuramies kysyi onnistuisiko cappuccino, mihin vastattiin myöntävästi. Pyysin sellaisen. Tarjoilija kuittasi kaksi cappuccinoa, vaikka seuramies ei sellaista itselleen olisikaan halunnut. Meille osoitettiin jälleen pöytä. Sali oli ahdas, joten aivan kyljessämme istui pariskunta syöttötuoli-ikäisen lapsen kanssa, joka onneksi käyttäytyi siedettävästi. Yskät perheellä oli, mutta yrittivät hillitä itsenään jonkin verran.

Istuin pöytään odottamaan siksi aikaa, kun seuralaiseni kävi hakemassa itselleen ruokia. Ajattelin, että toisen meistä on hyvä päivystää kahvitoimitusta paikallaan. Sitten kävin itse hakemassa taas perinteiset croissantit, jyväleivän ja lisukkeet. Kahveja ei vieläkään kuulunut. Lopulta olimme jo syöneet ja kaipasimme pois yskijöiden ja kyynärpäällä tönivien ohikulkijoiden keskeltä. En tiedä miten hidasta kahveja on tehdä, mutta kyllä olisin kuvitellut puolessa tunnissa ehtivän meidänkin juomat tehdä. Taisi käydä niin, että meitä taas dissattiin, ja koko tilaus unohdettiin toimittaa eteenpäin. Sellaisesta tulee niin masentuneeksi, kun ei edes kahvia suostuta tarjoilemaan, koska on niin juukelin ruma, sivistymätön suomijuntti, jonka ei kuuluisi olla hienossa tanskalaisessa hotellissa.

Tänään ei ollut oikein kummankaan säätytön päivä.

Sääasema talon kulmassa oli kiva keksintö.

Pyöräilijä lähtökuopissaan.

Sateisen sään ja hankalasti selvitettävissä olevien bussiaikataulujen vuoksi alkoi huolettaa mahtaisimmeko ehtiä päivän nähtävyyteen millään. Päätimme tehdä check-outin hotellista tuntia aiemmin kuin olisi pakko, eli klo 10 eikä 11. Matkalaukut jätimme hotellin aulan takaa löytyvään laukkuhuoneeseen. Kävelimme Tivolin pohjoispuolelle lähelle Jensens Bøfhusetiä, ja etsimme 7A-linjan bussipysäkin. Puhelinsovelluksella ostimme lipun ja bussikin tuli yllättävän pian. Matka kesti ehkä vartin. Jäimme yhtä pysäkkiä aiemmin pois, kuin olimme suunnitelleet, koska huomasimme kartalta, että siitä on lyhyempi kävelymatka ensimmäiselle nähtävyydellemme.

Bussissa oli hiljaista.

Pienen kävelymatkan päästä löytyivät Carlsbergin norsut, joita oli rakennettu rakennuksen kannattimiksi tien molemmin puolin yhteensä 4 kappaletta. Kivieläimet olivat niin suuret, että kuvittelisin niiden olevan jokseenkin luonnollisen kokoisia. Otimme muutamia poseerauskuvia niiden vieressä. Ihmettelimme hiukan kylkeen printattua hakaristiä, mutta arvelimme kivihahmojen olevan niin vanhoja, etteivät natsit olleet vielä ehtineet pilata ko. symbolin mainetta, kun niitä oli veistelty. Toisilla norsuilla kyljet oli koristeltu nimikirjaimista muodostetulla monogrammilla.

Ny Carlsbergin Vej.

Norsuja työssä.

Kivieläimet olivat massiivisia.

Norsut olivat peruuttaneet pyrstökkäin.

Tunnelit lähentelivät pyöreyttä.

Väki pani parastaan.

Torni edusti erikoista arkkitehtuuria.

Norsujen ihasteluun kului sen verran aikaa, että kello ehti ylittää yhdentoista, jolloin varsinainen nähtävyytemme Cisternerne avautui. Kävelimme sitä ympäröivän puiston halki kohti eläintarhaa ja olimme opastaulusta huolimatta hiukan hukassa sisäänkäynnin löytämisen suhteen. Lopulta ymmärsimme, että entiseen vesisäiliöön pääsisi toisen maasta pilkistävän 'pyramidin' kautta. Sisäänpääsymaksu oli á 120 DKK. Lippuja ostaessa meiltä kysyttiin mistä maasta tulemme ja kirjattiin paperille viivat tilastointia varten. Meitä varoiteltiin myös kirmaamasta huolettomasti ympäriinsä, koska tilassa olisi pimeää ja kosteaa, eikä 'silloilta' kannattaisi tipahtaa veteen.

Syksyn ensilehti putosi.

Cisternernen sisäänkäynti vasemmalla.

Sisäänkäynti oli erikoisen muotoinen.

Laskeuduimme portaat alas pimeyteen. Ilmassa oli kellarin hajua. Lattia oli kostea. Tila oli himmeästi valaistu jännittävin lampuin. Jonkinlainen ääni-video-installaatio pyöri joka puolella 'luolastoa'. Joissakin holvikaarissa kasvoi hoikkia tippukiviä. Äänet oli tallennettu vedenalaisten tulivuorien läheisyydessä ja videoilla pyöri sekalaisia kuvauksia merenalaisesta elämästä. Tila oli yllättävän suuri. Pari muuta salia oli veden vallassa ja niissä piti liikkua ritiläsiltoja pitkin. Kiertelimme hissukseen jokaisen nurkan. Väkeä oli onneksi vähän, joten tunnelmasta pystyi nauttimaan omassa rauhassa ja tahdissa. Varsin jännittäväksi kohteeksi osoittautui tämä. Puolisen tuntia taisi mennä aikaa kohteen verkkaiseen kiertämiseen.

Vesisäiliön ensitunntelmia.

Tippukiviä roikkui monessa kohdassa.

Valoilla luotiin eksoottista tunnelmaa.

Maanalaista sokkeloa jatku pitkälle.

Video- ja ääni-installaatiot pyörivät tauotta.

Sininen laguuni.

Vesisäiliössä oli ainutlaatuinen tunnelma.

Omituiset lamput täydensivät merieilöteemaa.

Muutamia muitakin ihmisiä alkoi kertyä paikalle.

Päästyämme jälleen maan pinnalle, kävelimme eläintarhan bussipysäkille. Matkalla näimme puukiipijän viereisessä puussa, mutta se kiipi niin vauhdilla, että ehti kadota ennen kuin saimme kamerat esiin taskuista. Busseja kulki sunnuntaista huolimatta 10 minuutin välein, joten kauan ei tarvinnut odotella paluumatkaakaan. Liput ostettiin jälleen sovelluksella. Palattuamme keskustaan piipahdimme vielä katsomaan Tivolin kyljessä olevan Lego storen. Se oli vähän pienemp kuin Strøgetin ja väkeäkin oli vähän vähemmän.

Nysse tulloo.

Legoravat.

"Yhtenä päivänä olet pulu, toisena patsas."

Teimme radikaalin päätöksen etsiä seuraavaksi lounaspaikan, vaikka kello näytti vasta puolta päivää. Ajattelimme kuitenkin, että syömisen jälkeen olisi helpompi rentoutua ja nauttia loppupäivästä, kun ei tarvitsisi murehtia, ehtiikö ajoissa saada ruokaa ja lähteä lentokenttää kohti. Päädyimme pitsaan, koska se pitäisi nälkää kauan ja Strøgetiin, koska muistelimme nähneemme siellä pitsaa mainostavan ravintolan kyltin.

Löysimme paikan Nytorv-aukion laidalta - Frankies pizza. Asetuimme alakerran ikkunan ääreen baarijakkarapaikoille, koska halusimme tarkkailla ihmisvilinää. Tilasin Bianco-pitsan 115 DKK (mozzarella, potatoes, goat cheese, rosemary, garlic oil), seuralainen otti Mighty meatballin 135 DKK (tomato, mozzarella, salsiccia, parmesan, parsley). Juomaksi tilasin San Pellegrino Limonatan 35 DKK.

Frankies tarjosi hyvät pitsat.

Näkymä pitseriasta torin kulmalle.

Pitsoja jouduttiin odottamaan melko kauan, mutta ne olivat odottamisen arvoiset. Valkoista pitsaa saa liian harvoin, mikä tietysti tekee siitä vieläkin houkuttelevamman herkun. Emme saaneet tarjoilijasta selvää pitäisikö meidän maksaa paikallamme vai tiskille. Tilaus oli otettu pöydässä, mutta koska halusimme jatkaa matkaa, menimme tiskille hoitamaan homman maaliin.

Valkoinen pizza.

Namia mahan täydeltä.

Salsiccia-pitsa.

Istahdimme vielä aukiolla olleen baarin, Taarnet på Nytorv, pöytään nauttimaan kaipaamamme glüchweinit, kun sitä tuntui täältä sentään saavan. Tällä kertaa minä pääsin kokeilemaan penkinlämmitintä, kun taas seuramiehen laitteesta vaikutti olevan akku loppu. Filttejä onneksi oli tarjolla täälläkin. Juomat tilattiin ja maksettiin torniin, mutta tuotiin hetken kuluttua pöytään. Oikein gutaa teki sellaiset hörppiä. Muistin vielä seuraavaa istujaa ajatellen sammuttaa lämmittimen, ettei se jäisi tuhlaamaan akkua loppuun yksinään.

Torikippola.

Torikojusta sai jo glüchweinia.

Kävelimme edelleen Strøgetiä takaisin hotellille päin. Piipahdimme Radhuspladsenille päästyämme vielä Netto-myymälään ostamaan kotiinviemisiksi mm. juustoa (38 % Havarti) ja salmiakkia (seuramies syö tällaista myrkkyä). Suuntasimme hotellille ja pyysimme päästä hakemaan tavaramme. Paketoin juustot lentolaukkuun vielä ennen lopullista poistumistamme.

Hotellin aula.

Aulan wc oli ylellisen tilava.

Kävelimme jälleen juna-asemalle. Tällä kertaa emme menneet päärakennukselle saakka, vaan yritimme arpoa eteläpäässä oikeaa laituria lentokenttäjunalle. 7 osoittautui sellaiseksi. Yritimme ostaa lippua tiettyyn junaan, mutta huomasimme kuitenkin laiturilla olevan lentokentälle menevän junan, joka ei sopinut mihinkään aikatauluun. Hyppäsimme sen kyytiin ja viimeistelimme nopeasti lippuostoksen. Selvisimme kentälle saakka ilman tarkastuksia.

Kävimme tulostamassa paperiset boarding passit automaatista. Check-out junamatkalle meinasi unohtua tehdä eikä tahtonut onnistua lentokenttärakennuksesta, koska puhelin ei onnistunut tekemään paikannusta. Piipahdimme lyhyesti vielä pihalle, jolloin saimme matkan (ja laskutuksen päätettyä). Paketoin takkini taas laukkuun, kun harmittaa niin paljon katsella kuinka ihmiset lentokoneessa änkevät takkejaan ja laukkujaan ja muita irtonyssyköitä hattuhyllylle, että en halua itse olla yksi noista kassialmoista, vaan kompakti ja nopea matkustaja.

Suuntasimme toisessa kerroksessa sijainneeseen turvatarkastukseen. Tällä kertaa lentolaukkuni ajautui erikoissyynäyspuolelle. Turvatarkastusmies tiedusteli numerolukon koodia, jonka ilokseni pystyin sujuvasti kertomaan. Hän tunnusteli pikaisesti laukun sisältöä ulkoreunoilta läpi, ja päästi sitten jatkamaan matkaa. Liekö juusto näyttänyt omituiselta läpivalaisussa?

Lentokenttä näytti lajinsa tyypilliseltä edustajalta.

Kentällä kävimme ensimmäiseksi tarkistamassa mistä päin lähtöporttimme A23 löytyisi. Sen jälkeen kulutimme aikaa maleksimalla ympäriinsä kaupoissa ja kauppojen ulkopuolella. Boardauksen lähestyessä kävimme jälleen vessassa. Tällä kertaa lentokone tuli täyteen, mutta koneen tyyppi oli pienempi, ja käytävän kummallakin puolella oli vain kaksi paikkaa, joten jälleen ketään ei tullut aivan kylkiviekkuun. Tarjoilun alettua tilasimme lopetusskumpat ja mustikkakeiton. Mustikkasoppa tuntui paremmalta kyytipojalta lääkkeelle, joka piti ottaa lennon aikana. Skumpasta join vain puolet, kun perillä kerran odotti autoilua. Seuramies hörppi tyytyväisenä loput juomastani. Saavuimme perille jokseenkin aikataulussa.

Nurkkaportti tuntui tutulta.

Koneemme oli jo odottelemassa.

Lentokoneessa.

Ja aurinko laskee.

Päätösskumppa ja mustikkamehua.

Kävimme vielä nopeasti hakemassa hiukan iltapalaleipää Alepasta ennen kuin lähdimme etsimään autoa parkkitalosta. Kaara löytyi helposti ja kunnossa paikaltaan. Ajelin pimeässä ja sateisessa säässä heittämään seuramiehen kotiinsa, kun ei kello ollut vielä kovinkaan paljon. Sitten ajelin lopulta omaan kotiini ihmettelemään jälleen tylsää arkea.