Vanha, ruma ja lihava

Sain ommeltua takista irronneen napin tänään. Nappi irtosi viime viikon puolivälissä, joten olen tehnyt jonkinlaisen ennätyksen, kun se on jo nyt kiinni uudestaan. Yleensä nappien uudelleenompelu tapahtuu puolen vuoden sisällä irtoamisesta - ei viikon sisällä. Vähän hävettää syy siihen irtoamiseen. Sen vuoksi kai sen ompelinkin pikaisesti takaisin. Alan olla liian lihava normaaliin arkielämääni. En mahtunut ahtautumaan oman ja naapurin auton peilien välistä, kun olin menossa irrottamaan lohkolämmittimen johtoa tolpasta. Väli oli ihan normaali, mutta nappi oli pingottunut liian törölleen vatsakummun päällä, ja tarttui peiliin.

Ongelma on kuulemma ongelma silloin, kun se rajoittaa elämää merkittävästi. En ollut aiemmin oikein kiinnittänyt huomiota siihen rajoittavuuteen omassa elämässäni. En ole enää aikoihin halunnut mennä minnekään tai tavata ketään. En ole halunnut edes lenkkeillä, koska lenkkipolut ovat mielestäni nuorien, kauniiden ja hoikkien leikkikenttä. Kaupat, ravintolat, uimahallit ja kaikki muutkin paikat miellän nykyään vain nuorien, kauniiden ja hoikkien paikoiksi. Enkä siis pidä itseäni minään noista. Olen vanha, ruma ja lihava. Hävettää ihan ostaa itselleen edes kukkia, koska kukat ansaitsisivat nuoren, kauniin ja hoikan katslelijan. Minun paikkani on kotona. Yksin.

Olen pitänyt firman pikkujouluja ja tilikauden avajaisia vuoden kohokohtina ja hauskimpina juhlina. Jostain syystä firma järjestää aina hauskemmat juhlat kuin kukaan ystäväni. Ilmoittauduin mukaan juhlahumuun, mutta nyt ei kuitenkaan huvittaisi mennä. Ei ole juhlavaatteita, koska en mahdu enää mihinkään niistä. Uusia ei ole varaa ostaa, koska lähipäivinä pitäisi käydä ostamassa hautajaisvaatteet. En mahdu edellisiin hautajaisvaatteisiinikaan...

Facebook-lakkokin taitaa olla pian ajankohtainen. Olen masentunut vain entisestään, kun sitä kautta ei ainakaan saa tukea tai sympatiaa raskaaseen aikaan elämässä. Kaikkea turhanpäiväistä kyllä kommentoidaan, mutta puheet suru-uutisista ja kuolinpesän siivoamisesta sivuutetaan täysin. Täytyy taas vain skarpata yksin, ja olla ahkera ja vahva tuki omille lähisukulaisille. Suksikoon muu maailma kuusikkoon.

Hetken ehdin iloita laajentuneesta työnkuvastani. Nyt olen huomannut, että olenkin yhtäkkiä suojatyöpaikassa. Minulle ei ole enää mitään tarvetta töissäkään. Kova kolaus ihmiselle, jonka ainoa arvo on tullut siitä, että on hyödyksi edes töissä. Nyt olen hyödyllinen enää kantojuhtana, kun edesmenneen tätini asuntoa tyhjennetään. Sekin urakka on parin viikon kuluttua jo valmis. Sen jälkeen olen täysin arvoton. No, elämä jatkuu, potkuja odotellessa...