perjantai 28. lokakuuta 2011

Lajikuvaus - ihminen?

Ihmisenä olemisen sietämätön vaikeus on pohdituttanut viime aikoina kovasti. Tv-ohjelmassa puhuttiin esimerkiksi siitä minkälaiset viralliset suositukset pitäisi liikunnan suhteen olla. Joku intoutui sanomaan, että fiiliksen mukaan pitää liikkua. Ajatushan on ihan mukava, että liikunta on yksilöllistä, mutta sen takiahan suosituksia on, koska fiiliksen mukaan liian moni ihminen valitsee harrastaa 0 minuuttia vuorokaudessa. Minä mukaan lukien.

Onko kukaan koskaan ottanut asiakseen tehdä ihmisestä samanlaista lajikuvausta kuin vaikkapa maailman muista nisäkkäistä? Aina sanotaan, että ihminen on eläin, mutta aika merkillisestä eläimestä on kyse, kun hetken miettii. Ajatellaanpa hetki karhua. Karhusta voidaan todeta aika helposti seuraavia asioita: kasvaa tietyn kokoiseksi, naaraat pienempiä kuin urokset, nukkuu talviunta puoli vuotta, pystyy juoksemaan 60 km/h, on taitava kiipeämään puihin, kuljeskelee pitkiä matkoja päivässä, parittelee alkukesästä, syö kasviksia, hyönteisiä ja raatoja, on huono metsästäjä, hyvä kalastaja.

Mitä tiedetään ihmisestä? Ihminen tarvitsee unta 6-8 tuntia vuorokaudessa. Kuinka moni oikeasti nukkuu sen verran? Ihminen on ilmeisesti päiväeläin, mutta yöelämä tuntuu houkuttavan hyvin montaa ihmistä aika paljon. Yötyöläisiäkin on aika liuta. Entäpä se liikunta? Suosituksia on monenlaisia ja totuus on aivan toisenlainen. Mikä olisis opiva määrä ihmiselle liikkua ja millä nopeudella? Pitäisikö jokaisen ihmisen olla sellaisessa kunnossa, että jaksaa juosta 10 km? Vai kävellä 10 km? Vai pitäisikö kaikkien olla maraton-kunnossa?

Suosituksien mukaan on vaikea elää, kun mikään niistä ei oikein tunnu luontevalta? Onko ihmisillä selkeitä lajityypillisiä ominaisuuksia? Kauppiaalta kysyttäessä käy kyllä selkeästi ilmi mitä kaikkea ihmiset kuluttavat ja siitä voidaan päätellä mitä ihmiset tekevät. Ihmisten ostoksista minä en voi kuin olla ihmeissäni siitä miten luonnoton elukka ihminen nyt on. Mielestäni tämä luonnottomuus on mennyt liian pitkälle.

Ihminen tuntuu esimerkiksi välttelevän peseytymistä/puhtautta. On keksitty deodorantti. Niitä keksitään koko ajan lisää, tehokkaampia, pitkäkestoisempia. Täytyyhän ihmisen voida olla vähintään 24 tuntia peseytymättä ilman, että kukaan huomaa! Jos deodoranttia lisää 23 tunnin kohdalla, voiko jatkaa peseytymättömyyttä loputtomiin?

Sitten löytyy näitä luonnonlapsiksi tituleerattuja tai itseään tituleeraavia ihmisiä. Mikäli kyseessä on joku julkkis, niin yleensä kyseisellä luonnonlapsella on värjätty hiuskuontalo ja jopa tatuointeja. Mitähän luonnollista niissäkin on? Mielestäni luonnonlapsi tarkoittaa kyllä jotain ihan muuta kuin ihmistä, joka ei jaksa katsella itseään sellaisena kuin on luonnostaan syntynyt. Enemmän luonnonlapseutta on vaikkapa Brigittellä, joka tahtoi kulkea aina paljain jaloin, rakastui kaikkiin vastanäyttelijöihinsä ja rakasti eläimiä valtavasti. Toisaalta ihminen, joka antaa tehdä itsestään tuotteen, on kovin kaukana luonnollisesta.

Ihmislajilla näyttäisi olevan taipumus pitää lämpimistä ilmanaloista. Kuitenkaan mitään selvää talvimuuttoa etelään ei ilmene. Vain rikkailla on mahdollisuus muuttaa koko sesongiksi pois. Köyhimmät eivät muuta lainkaan. Keskituloiset muuttavat viikoksi tai pariksi vuoden aikana. Muuten vain onnettomat väittävät pitävänsä pimeydestä ja räntäsateesta. Vaikka kyllä lumi sentään on ihan oikeastikin aika kivaa.

Ihminen ei juurikaan hyödynnä luonnollisia pörhistelykykyjään vastakkaisen sukupuolen hurmaamisessa. Ihminen hukuttautuu kemikaaleihin: meikkeihin, tuoksuihin, hiustökötteihin. Minulle on lisäksi vähän epäselvää laittautuuko ihminen toisen yksilön hurmatakseen, tehdäkseen kilapilijansa kateellisiksi vai itseään varten, kuten monet kysyttäessä tapaavat selitellä. Käytettyjen kemikaalien määrätkin vaihtelevat hyvin suuresti yksilöiden välillä.

Ihminen ei tiedä onko lajina yksi- vai moniavioinen. Ihmisen tuntuu välillä olevan vaikea saada selvää jopa seksuaalisesta suuntautumisestaan. Aina voidaan myös keksiä uusi termi, jotta jokainen voi tuntea kuuluvansa johonkin joukkoon.

Ihmisellä ei ole mitään hauskaa kutsuääntä parittelukaudella, eikä tiettyä korografiaa, jonka mukaan pyrähdeltäisiin tanssiaskelia kadulla houkuttelevalle vastaantulijalle. Jokainen säheltää omalla tavallaan ja loput ovat ujouttaan tai rumuuttaan säheltämättä kokonaan.

Ihminen tekee nuorena melkein kaikkensa ollakseen lisääntymättä. Yleensä konstit ovat kemianteollisuuden ja lääketieteen keksintöihin perustuvia. Sitten yhtäkkiä ihmisyksilö alkaa olla liian vanha, tulee suorastaan kiire, ja sitten tehdään kemialla kaikki mahdollinen, jotta lisääntyminen vielä onnistuisi. Eikö olisi paljon selkeämpää, jos ihmisetkin parittelisivat säännöllisesti vaikkapa keväisin, joka viides vuosi, jos jälkikasvun siittäminen tapahtuu onnistuneesti? Muuten parittelu tapahtuisi vuosittain.

Ihminen ei ole kykeneväinen synnyttämään jälkikasvuaan vaistonvaraisesti. Kissakin osaa vetäytyä synnyttämään jonnekin nurkkaan ihan itsekseen, mutta ihmisen on juostava kuukausikaupalla tutkittavana ja neuvoloissa jo ennen synnytystä. Synnytystilanteesta ei tulisi mitään ilman läjää korkeasti koulutettuja avustajia (lääkärit ja hoitsut ja mitä niitä nyt siellä pyörii). Jonkun ammatti-ihmisen tai kirjan on neuvottava vanhempia siinä miten lasta pidellään, mitä se missäkin iässä voi syödä, kuinka paljon sen on saatava nukkua jne.

Myös jälkeläisten kasvattaminen normaalia muistuttaviksi aikuisiksi yksilöiksi tuntuu tuottavan vaikeuksia. Käsittääkseni useimmista sorsan lapsista tulee aika tavallisia sorsia ilman kasvatusoppaita tai psykologeja, ihan vaan oman äitisorsan perehdyttäminä. Jäniksistä tulee jäniksiä jne. Ihmisistä tulee kasvattamattomina vain itsekkäitä, varkaita, narkkareita ja jotain muuta kauheaa. Ihmisestä saattaa tulla täydellisen kauhea myös kasvatettuna.

Suuri osa ns. sivistyneistä ihmisistä on täysin vieraantunut ruuan metsästyksestä ja saaliin käsittelystä. Ei metsään eksynyt perus-kaupunkilainen saisi minkäänlaista saalista, ja vaikka vahingossa saisikin, ei tietäisi mitä sille tekisi, että saisi siitä syömäkelpoisen. Lihat ja kalat on saatava valmiiksi renssattuna ja oikeankokoisiksi pihveiksi leikattuna suoraan kaupan tiskistä - mielellään valmistusohjeen kera. Lisääntyvä määrä ihmisiä tahtoo vain valmiin annoksen nenänsä alle joko ravintolassa tai eineshyllyn tuotteita lämmittämällä. Monet näistä ihmisistä tuntuvat esittävän olevansa suorastaan ylpeitä siitä, ettei he osaa tehdä ruokaa itse.

Ihminen syö melkein mieluiten kaikenlaista roskaa eikä oikeaa ruokaa. Roskalla tarkoitan jotain teollista elintarvikkeeksi luokiteltua kemikaalia, maustettuna lisäaineilla, ja josta on erilaisin hygieniamenetelmin poistettu kaikki ravintoaineet ja mahdollisesti myös rasva. Vaihtoehtoisesti ravintoaineet on korvattu tai tuhottu rasvalla.

Ihminen ei myöskään erota myrkkyä herkusta. Lehmä välttelee niittyleinikin syömistä, mutta ihminen pistelisi poskeensa vaikka minkälaisen myrkkysienen, jos se vaan on nätti, eikä kukaan ole estämässä. Ihmisillä tuntuu jopa olevan taipumus myrkyttää itseään tahallaan esimerkiksi alkoholilla, tupakalla, huumeilla ja epä-ruualla. Vaan eipä kukaan vie oksentavaa, alkoholimyrkyttynyttä ihmistä psykiatrin puheille, vaikka melkein puolitahallisesta itsemurhan yrityksestä oli jo kyse.

2 kommenttia:

  1. Olemme pitkälle kehittynyt laji joka on jossain asioissa oman kehityksensä uhri. Suuret aivomme tarvitsevat pitkän raskausajan ja suuri päämme ei ole synnyttävälle äidille paras kokemus.

    Toisaalta olemme kehityksen ansiosta päässeet osasta rajoituksiamme. Esimerkiksi kykenemme parittelemaan minä tahansa aikana ja tarvittaessa jopa kieltäytymään parittelusta. Mielenkiintoista on myös kykymme rationaalisesti tutkia omia biologisia järjestelmiämme ja korjata niiden heikkouksia ja rajoitteita.

    VastaaPoista
  2. Voin olla väärässäkin, mutta kyllähän ne eläimetkin jonkin verran valikoivat kumppaneitaan. Olen myös ollut siinä uskossa, että eläinmaailmassa ei olisi niin paljon hylkiöitä, jotka eivät pääse pariutumaan kenenkään kanssa. Ja kaikilla on sama tavoite. Kehittyneempi vaikuttaa vain siltä, että kaikki asiat ovat vaikeampia, ei älykkäämmältä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tietoja minusta

Blogiarkisto

Lukijat