Facebook-lakko

Konserni järjesti henkilöstölle sunnuntaina Lintsi-päivän. Tapahtuma on aina mukava tilaisuus päästä vakoilemaan tuttuja ja sitä millaisia he ovat perhepiirissä. Joistakin päälliköistä tai johtajista on järkytys huomata, että heillä on lapsia. Miten sellaisilla ankarilla paholaisilla voi olla lapsia, joita pidellään sylissä ihan tuosta noin vain luontevasti piiskaamatta? Toinen syy järkyttyä on joidenkin enemmän tai vähemmän tuttujen konsernilaisten vaimot. Ihan siistillä, hoikalla ja mukavalla miehellä onkin vaimona joku kauhistuttavan kokonen mammutti. Mutta eihän sitä voi vaimolle sanoa, että "Jospa et tulisi tänä vuonna Lintsille, kun en kehtaa näyttäytyä seurassasi. Me menemme ihan lasten kanssa vain."

Minä ja Otukseni olemme molemmat konsernilaisia, joten en oikein osaa päättää olenko minä siellä näytillä vaiko hän vai molemmat vai ei kumpikaan... Joka tapauksessa kävi Otusta sääliksi, että joutui minun kanssani siellä julkisella paikalla liikkumaan - Otus kun on ihan söpön ja sympaattisen näköinen hoikka poika. En halua enää ensi vuonna olla häpeää tuottava "norsuvaimo". Näille läskeille on vaan pakko tehdä jotain. Varsinkin vaaleanpunaisissa näytän aivan joulukinkulta hetkeä ennen teurastusta.

Mikään palkinto-ohjelma ei ole kannustanut minua tarpeeksi. Päätös, etten osta vaatteita ennen kuin olen tavoitepainossani... Kaapista loppuvat jo vaatteet, jotka mahtuvat päälle, ja ne jotka mahtuvat ovat kulahtaneet puhki vähintään kyynärpäistä. Eipä siis ollut häävi motivaattori se. Uusin yritys on Facebook-lakko. Facebook pilaa elämäni niin monella tavalla, että siitä luopuminen (vähintään toistaiseksi) ei voi tehdä muuta kuin hyvää.

En kestä lukea onnellisten ihmisten statuksia. Läjä ihmisiä on mennyt naimisiin, toinen läjä hankkinut lapsia, kolmannen setin lapset ovat valmistuneet huippuarvosanoin (ainakin ylpeiden ja sokeiden vanhempien mielestä), neljännet matkustelevat kuin viimeistä päivää ja viidennet hankkivat lemmikkieläimiä. Olisi mukavaa olla niin kypsä tapaus, että pystyisin iloitsemaan toisten puolesta, ja tietysti iloitsenkin ainakin lähipiirin puolesta, mutta samalla kaikki muiden onnistumiset ovat minulle katkera muistutus omista epäonnistumisista. 30-vuotissynttärit painavat päälle hyvänä muistutuksena siitä, etten ole saanut elämässäni aikaiseksi mitään mistä olisin ylpeä.

Normaalia parisuhdetta tulen tuskin koskaan saamaan, lapsia vielä vähemmän (tosin enpä erityisemmin lasten kanssa tule toimeenkaan), matkusteluun ei ole rahaa ja se on turhan pelottavaakin. Kunnollinen koulutus on jäänyt hankkimatta, joten työelämässä ei ole mitään edistystä odotettavissa. Koiraa olen lapsesta saakka kaivannut lemmikiksi, mutta allergia estää sellaisen hankkimisen. Pitäisi vaan totutella yksinäiseen elämään kukkia hoidellen ja unohtaa se, että on huonompi kuin kaikki muut.

Facebookissa ei myöskään heru tippaakaan sympatiaa surulliselle; ei ainuttakaan kommenttia pessimistiselle, negatiiviselle tai sarkastiselle statukselle. Se lisää tunnetta siitä, ettei ketään kiinnosta tippaakaan koko olemassaoloni. Mitäpä sitä sitten senkään puolesta Facebookissa roikkumaan? Masennun vain lisää eikä masennukseen tai stressiin auta mikään muu kuin syöminen... Jos siis tekee mieli jostain kertoa jollekin, niin paras vain kirjoitella tapahtumista tänne blogiin eikä turhaan vaivata sellaisia ihmisiä, jotka eivät vapaaehtoisesti ole kiinnostuneita asioista tietämään. Blogia kirjoitellessa ei tarvitse nähdä muiden elämiä eikä tätä kautta oletakaan saavansa kommentteja asioihin.

Luonnollisestikin lakko vapauttaa aikaa myös muuhun tekemiseen. Ei niin, että haluaisin tehdä yhtään mitään, mutta voisi olla terveellistä silti tehdä jotain muuta kuin odottaa turhaan koneen äärellä toivoen, että joku muistaisi minutkin. Eikä se painonhallintakaan koneen äärellä istuen onnistu. Nyt siis satsaan siihen, että pysyttelen kaukana Facebookista ja mahdollisimman kaukana tietokoneestakin vapaa-ajalla ja yritän satsata fyysiseen hyvinvointiin. Saa nähdä kauanko kestän ennen vierotusoireiden iskemistä. Toistaiseksi olo on vain helpottunut.