Samaria here I come

Tänään pääsin vihdoin kokeilemaan treeniä Malminkartanon mäellä. Kiipesin portaat ylös neljästi, ja kiersin aina mäen ympäri polkua pitkin takaisin alas. Pelkkä alamäkikävely maastossa on hyvää harjoitusta, koska Samarian rotkon vaellus tulee olemaan koettelemus lihasten lisäksi nilkoille. Yritin astella kaikille mahdollislle maanmuodoille ja maasta ponnisteleville kiville, jotka voivat olla joko hyvä apujarru tai katala liukastusansa.

1. kierros: nousu 19.08 - 19.13 / lasku 19.13 - 9.21
2. kierros: nousu 19.21 - 19.26 / lasku 19.26 - 19.35
3. kierros: nousu 19.35 - 19.40 / lasku 19.44 - 19.52 (parin foton räpsimiset huipulla ja matkalla alas)
4. kierros: nousu 19.52 - 20.01 / lasku 20.02 - 20.10

Nousut menivät viimeistä lukuunottamatta 5 minuuttiin. Päätin kolmannella kierroksella, etten mene enää neljättä, ettei tule liian rajua aloitusta. Jo kolmannen kierroksen laskeutumisen aikana tunsi, että ei ole enää päiväkävelystä kyse. Tasaisellakin osuudella hapot polttelivat hieman. No Doubt pisti kuitenkin vähän säpinää kehiin, enkä malttanut olla menemättä neljättäkin kierrosta.

Neljännellä nousulla oli pakko pitää jokaisen satasen kohdalla pieni paussi. Tai tarkemmin sanottuna 100, 200 ja 300 kohdalla. Ei sitä enää kehtaa 400 kohdalla pitää taukoa, kun jäljellä on enää 26 askelmaa huipulle. Vähän lisäpontta antoi ystävän yllättävä terveysongelma, joka sai tuumimaan jopa hieman järkyttyneissä tunnelmissa, että on pakko pitää itsestään sellaista huolta, että mahdollisten yllätysten riski olisi mahdollisimman pieni - ja kaukana tulevaisuudessa. Tosiasiassahan pahin vastustajani tässä elämässä olen minä itse. Ja kukapa minut voisikaan voittaa, jos en minä itse! I'm sooooo going to rock this body!

Päivän adrenaliini-biisi!