Kreeta - Samarian rotkovaellus

Samarian rotko Kreetalla on Euroopan pisin - 18 km. Vaelluksen osuus siitä on 16,7 km. Eräs Hellasbike:n innokas opas oli juuri tänä kesänä tehnyt uuden ennätyksen ja juossut rotkon läpi 1 tunnissa ja 22 minuutissa. Viime vuonna ennätykseksi kerrottiin nimettömän norjalaisturistin n. 1h 30 min. Noilla nopeuksilla ei todennäköisesti ole ollut liiemmin aikaa pysähtyä valokuvaamaan maisemia.

Lähtö retkelle oli aikainen, bussikyyti lähti läheisen hotellin edestä 5.45. Pysähdyimme Omaloksessa, josta sai ostaa eväksiä, käydä vielä viimeisen kerran sivistyneessä vessassa (jos vessa-asiat nyt koskaan voivat olla erityisen sivistyneitä). Olimme Omaloksessa ennen kahdeksaa ja vesilämpömittari kertoi ilman lämpötilaksi 16 astetta. Kyllä siinä jo vähän pääsi kananlihalle. Viritin askelmittarit nollille ja käyttökuntoon. Eräs 19 vuotta sitten rotkon vaeltanut täti esitti kaikkitietävää ja jakoi neuvoja vaellusta varten. Emme raskineet kertoa, että meillä oli hieman tuoreempaakin kokemusta.

Rotkoon lähdettiin Xyloskalosta klo 8.10. Pysähdyimme pikaiselle aamiaistauolle toisella pysähdyspaikalla ja totesimme selkien olevan jo aivan hiestä märät. Samarian kylän lähestyessä, melkein 7 km kulkeneina, otimme pienet juoksut saadaksemme otukseni mahdollisimman pian vessaan. Juoksu kannatti, koska ehdimme perille juuri ennen laumaa miehiä, jotka joutuivat jonon jatkeeksi. Vihje, jota kaikkitietävä tätikään ei muistanut/tiennyt kertoa: älä mene vessaan repun kanssa, koska reikä-lattiassa-tyyppisen tilan lattialle ei tee mieli laskea sitä, eikä reppu selässä meinannut enää olla nousemista kyykystä. Reppu siis suosiolla seuran vahdittavaksi, eikä mukaan koppiin.

Samariassa söimme vähän evästä, ruoka ei jostain syystä oikein maistunut. Kuumuus kai sen teki, että lähinnä teki mieli vain juoda. Olimme etukäteen selvitelleet mikä voisi olla kylän villivuohille, kri-kri:lle, mieluisaa evästä. Päädyimme omenaan - ja kylläpä se maistuikin! Ensin kri-kri-kaverimme ei uskaltanut edes maistaa, mutta kun kädestä pitäen syötti, niin pian se oli jo yrittämässä syliin, ja hinkumassa koko omenaa eikä palaa kerrallaan. Elukka myös nuoli innokkaasti viimeisetkin mehut sormistani. Ehdottomasti menestys! Ihan turha syöttää kuivia eväsleipiä, jos voi tarjota omenaa.

Vaelluksen taivalsimme sattumalta minuutilleen samassa ajassa kuin viime vuonna. Tämä tuli laskettua ottamiemme valokuvien aikaleimoista (miinus tauko Samarian kylässä, koska siellä pidetään aina pidempää taukoa). Ehdimme pikaisesti uimaan Libyanmeren ihanaan veteen ja syömään Tarra-ravintolaan. Hyvää moussakaa tekevät, joskin viime vuonna olin siihen aika pettynyt. Tänä vuonna on tehnyt mieli jotain kevyempää koko ajan, ja moussaka on ollut yhtäkkiä ihanaa.

Klo 16 lädimme laivalla/lautalla Agia Roumelista Sougiaan. Laiva oli jälleen täynnä uupuneita ja ryytyneitä vaeltajia. Hämmästyttää ihan miten paljon lapsia, keski-ikäisiä ja pullukoita turisteja ovat jaksaneet taivaltaa ko. reitin. Kaikki kunnia siitä heille, koska kyllä se meillekin vähän teki tiukkaa. Pääsimme kävelemään tänä vuonna 20 min myöhemmin kuin viime vuonna ja Samarian kylässä roikuttiin pidempään. Ilman tiukkaa loppukiriä olisi voinut jäädä joko uiminen tai syöminen tekemättä.

Tällaista tahtia mentiin taukopaikkojen välit:
Xyloskalo  8:10
1,7 km Neroutsiko 8:50
1 km Riza Sikias 9:16
1 km Agios Nikolaos 9:46
0,8 km Vrissi  10:12
3 km Samaria  11:06-11:41
1 km Nero tis Perdikas 11:58
Kefalovrissia (jäänyt huomaamatta kummallakin kerralla)
3,8 km Christos  13:04
0,6 km Rautaportti 13:36
1,4 km Exit  14:07
2,4 km Agia Roumeli 14:34

Askelmittarit Agia Roumelissa: Omron (minulla) 27504 / Volvon mainoslaite (otuksella) 27748.
Ihmetystä Samarian vaeltajissa herättää:
- paljaat jalat kengissä (ei sukkia)
- sandaalit
- hatuttomuus
- 1,5 l vesipullot (kun saa parin kilometrin välein täyttää vesipulloa, niin on kevyempää ja kätevämpää kantaa 0,5-0,75 l pulloa)
- aurinkorasvattomat punaiset ravut
- hihattomat paidat + reppu (repun olkaimet hiertävät ainakin minua noin pitkällä reitillä sen verran olkapäistä sekä käsivarresta, että pidän mielellään t-paitaa, jossa on pitkähköt hihat)
- käsilaukut (pitää nyt sellaisessa paikassa toinen käsi varattuna laukun kantamiseen, luulisi myös vaihtovaatteiden ja uimakamojen painavan sen verran, että reppu olisi mukavin)
- laukuttomuus (miten ihmeessä voi selvitä ilman mitään eväitä tai varusteita?)

Sitten vähän kuvia:

Xyloskalo - 1235 metrin korkeudesta lähdettiin.

Ensimmäinen laskeutuminen Xyloskalosta.

Jyrkin laskeutuminen tehdään ensimmäisten kilometrien aikana.

Ylin kivi on minun lisäämäni.

Lähdevettä on tarjolla jokaisella taukopaikalla.

Ihania puroja risteilee rotkossa. Mitattiin veden lämpötilaksi 19 astetta.

Osa kivistä on kulunut petollisen liukkaiksi.

Karua, mutta kaunista.

Kri-kri Samarian kylässä.

Omena maistui kri-krille.

Joen pohjalla kulkeminen oli raskasta, koska irtokivistä ei muodostu kunnon polkua oikein ajankaan kanssa.

Pieni pala paratiisia.

Puistonvartija korjaamassa "siltaa" luomuvasaralla.

"Ambulanssi" ei ollut seurustelutuulella. Joku pöhkö ukko yritti väkisin taputella ja meinasi saada hampaista ranteeseensa.

Rotkon kapein kohta - rautaportti.

Rautaportti.

Kapeaa on.

Kivi osaa ottaa aikamoisia muotoja.

Agia Roumelin uimaranta - vesi karvan alle 26 astetta. Hiekka poltti niin kovasti, että meinasi itku tulla. Kengät kannattaa olla.

Vähän pölyä kertyi matkalla. Eipä uskoisi kalliiksi merkkitossuiksi. Tukivat paremmin nilkkaa kuin Eccon kävelytossut viime vuonna.

Valkoiset vuoret ja Libyanmeri.

Walkman up in the ass of Me

Treenaamisesta on tullut tekniikkalaji - ihan uudella tavalla. Sen lisäksi, että pitää suorittaa harjoitukset oikeaoppisesti, on mukana kannettava jos jonkinlaista mittaria ja soitinta, että treenit sujuisivat paremmin ja mukavammin. Sykemittari, askelmittari, polkupyörän ajotietokone, mp3-soitin (auta armias, jos vielä käyttää jotain suurta mötikkää walkmania, md-soitinta tai kannettavaa cd-soitinta), aurinkolasit, polkupyörän pumppu, kypärä, avaimet ja juomapullo pitäisi vähintään olla menossa mukana. Sykemittari on noista ainoa, joka olisi helppo kantaa mukana, mutta sen virittäminen päälle on niin epämiellyttävää, ettei sitä tule tehtyä.

Aika paljon varusteita jää kuitenkin vielä listalle. Kesän kuumien treenipäivien saatossa päässäni on herännyt kysymys: kuka pöljä suunnittelee naisten urheiluvaatteet? Kuka on esimerkiksi päättänyt, ettei naisten verkkareissa tai muissakaan treenihousuissa saa olla taskuja? Kamalaa on ollut helteellä kiskaista päälle varusteliivi, että saa kaikki tavarat kuljetettua reissuun. Pyöräillessä täytyy olla siihen sopivat varusteet, ja kun Malminkartanossa muuttuu apostoliksi, tarvitaan eri välineet. Tietenkään pyöräilyvälineitä ei voi jättää kiinni pyörään, koska joku voi ne siitä nyysiä ihan kiusallaankin. Onneksi olen sentään tyytynyt jättämään kävelysauvat vielä toistaiseksi kotiin.

Myönnän kyllä, ettei se oikein näyttäisi sievältä, jos trikoisissa seksipöksyissä treenaavan neidon lonkan (tai minkään muunkaan ruumiinosan) kohdalla olisi ipodin (tai walkmanin) muotoinen epämuodostuma. Itsehän on neito silti valinnut ostaa seksipöksyt, mutta miksi löysemmistäkin verkkarimalleista pitää puuttua taskut? Että saadaan myytyä enemmän varusteliivejä? Vaikka menisi vain kuntosalille, jossa kaikki tavarat saa jättää lukittuun kaappiin, jää käteen silti se kaapin avain, jolle ei ole mitään säilytyspaikkaa.

Tiedän, tiedän, avainnauhat on keksitty. Kaikissa avainnauhoissa ja kaikissa kaapinavaimissa ei vain ole sellaisia lenkkejä, että niiden käyttö olisi helppoa. Varsinkaan avainnauha ei sovi, jos kuljettaa siinä isompaa nippua, esim. kodinavainta, autonavainta, pyörän avainta, koska tissiltä toiselle pomppiva nauha ei tunnu mukavalta, ja lisäksi se tuppaa repimään mp3-soittimen kuulokkeen johtoja irti korvista. Hankitaan siis kännykkäpussi, jossa on parit taskut, pomppimaan tisseille? Ei sittenkään kovin mukavaa.

Luulisi (minun logiikallani ajateltuna), että mitä kovempi treenaaja on, sitä enemmän on erilaisia mittareita kannettavana mukana. Ahkera treenaaja ymmärtää myös jaksamisen paranevan, jos saa juotavaa sopivin välein treenin aikana, joten vesipullokin löytyy. Sopivan nopeatempoinen musiikki parantaa suoritusta. Mitä kovemmassa kunnossa on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kehtaa ja haluaa käyttää tiukkoja treeniasuja, jotka eivät turhia lepata tuulessa lisävastuksena. Mihin siis urheiluvaatesuunnittelijat ovat suunnitelleet, että oheisvarusteet laitetaan? Sinne minne aurinko ei paista?

Facebook lihottaa, Blogger laihduttaa

Matkaan on enää muutama päivä. On tullut aika käydä läpi kaikki kesävaatteet, joiden käyttämiseen Suomi on liian kylmä maa. En halua tehdä samaa virhettä kuin viime vuonna, jolloin raahasin yhden kesämekon turhaan Kreetalle saakka, todetakseni sen olevan liian pieni. Matkalaukuksikin tekisi mieli ottaa uusi New Yorkin Metro-kartalla kuvioitu laukku vanhan (mutta silti rakkaan), kulahtaneen, keltaisen Samsoniten sijaan. Kun kävin kaivamassa laukut kellarista, tarkistin kumpi on suurempi, ja yllätyksekseni Samsonite voitti. Ei siis turhia tavaroita mukaan tänä vuonna, että mahtuvat tuohon uudempaan laukkuun!

Sovituksista tulikin sitten yllättäen ilon päivä. Mahdun taas siihen mekkoon, joka viime vuonna oli liian pieni. En olisi ikinä uskonut mahtuvani siihen enää, etenkin kun painoa on tullut kilo lisää viime vuoteen verrattuna. Voiko tosiaan olla, että tällä amatöörimäisellä treenauksella olisin saanut aikaan jonkinlaista kehitystä lihaksissa? Mahduin myös moneen paitaan, joita en viime kesänä kehdannut edes peilistä katsoa päälläni yli 15 sekuntia. Ensimmäistä kertaa päälle sujahtivat myös muutama vuosi sitten H&M:ltä tilatut pellavahousut, jotka uutena olivat niin pienet, ettei vetoketjua ollut syytä liikuttaa senttiäkään ylöspäin. Olen aivan pöyristynyt!

Tulos alkaa siis olla selvä: Facebook-lakko on estänyt lisälihomisen ja liikunnasta raportointi Bloggerissa on edistänyt treenihaluja. Täytyy kyllä myöntää, että enimmät treenihalut tulivat kyllä Kreetan reissun odotuksesta ja siitä, etten kestä täyttää 30 vuotta ollen samalla lihavimmillani tämän elämän aikana. En voi uskoa, että istun tässä H&M:n nuken vaatteeksi luulemissani housuissa! Jos nyt joku ihmettelee, miksi en palauttanut liian pientä numeroa, niin kerron, ettei palauttaminen mielestäni ole vaivan arvoista. Ajella nyt ympäriinsä postitoimistoihin ja täytellä lappuja, jotta saisi takaisin n. 10 e! Mieluumimn säilytän vaatteen, ja pidän sitä mittarina näissä toistuvissa laihdutusyrityksissäni. Niin kalliita vaatteita en netistä ostakaan, ettenkö voisi ottaa ko. summan "takkiin".

Muita pieniä iloja: löysin Lappeenrannasta kivan uuden mukin töihin.

Älä kelaile - Relaile!

Virkkukoukkusen muki ostettu Tyykistä.