Suremisen viisi vaihetta

Meillä on lääkärin kanssa vähän eri näkemys sairaana olemisesta. Lääkärin mielestä en ole sairas, jos minulla ei ole akuutteja oireita. Oireethan saadaan pidettyä kurissa lääkkeillä. Tästä oli puhetta joskus muinoin kolesterolikontrollin yhteydessä. Sama muistui mieleen uudestaan, kun pohdiskelen kilpirauhassairauttani; olen sairas, koska tarvitsen lääkkeitä. On kamala ajatus, että on aina sairas. Pidän silti lääkärin tarjoamaa ajatusmallia itsensä huijaamisena. Sitten kuitenkin huijaan itseäni monilla muilla tavoilla...

Klassinen käsitys menetyksistä ja suruistahan on 5-vaiheinen prosessi, jonka jokainen surija käy läpi. Vaikka prosessin onkin tarkoitus edetä yksilöllisesti eikä kaikkia vaiheita välttämättä käydä läpi, löydän silti aika monta asiaa, joiden kanssa olen jumiutunut yhteen tai toiseen vaiheeseen, erityisesti kieltämiseen.

1) Kieltäminen (denial)
- Kieltäydyn ankarasti näöntarkistuksista, joita tyrkytetään tekstiviestitse ja satunnaisilla ostosreissuilla silmälasikauppiaan luona. Sain ensimmäiset silmälasini joskus yläasteella. Käytin laseja vain tuntien aikana ja vain, jos oli pakko nähdä jotain taululta. Muuten otin ne vikkelästi pois. Sen jälkeen olen antanut tarkistaa näköni vain kerran, vaikka olen käynyt silloin tällöin tilaamassa uusia aurinkolaseja vahvuuksilla. En vain voi hyväksyä sitä, että minulle on käynyt näin onnettomasti ja häpeällisesti, että näköni on heikentynyt kakkosesta huonommaksi.

- Inhoan tyroksiini-purkkia yöpöydälläni. En voi laittaa sitä laatikkoon, koska muuten unohtaisin sen. Yritin pestä purkista etikettiä pois, mutta liima on liian tiukassa, vaikka paperi lähteekin. Edes öljyllä en saanut purkkia tarpeeksi puhtaaksi. Onneksi sain käsiini toisen suunnilleen saman kokoisen lääkepurkin, joka on aivan eri näköinen ja etikettikin lähti helposti. Nyt voin säilytellä niitä inhottavia pillereitä siinä ja tarjoilla ne itselleni aamulla Ikean minikokoisesta tarjoilukiposta. On liian kamala ajatus, että pidemmän päälle vain lääkkeet pitävät minut hengissä. Ansaitsisin oikeasti kuolla jo nyt, etten turhaan kuormita maapalloa. Minun on pakko yrittää olla ajattelematta asiaa, joten kaikki asiasta muistuttavat tunnusmerkit on yritettävä häivyttää. Vetkuttelen labrassa käymisen kanssa, vaikka tunnen olevani taas paljon väsyneempi, koska pelkään annostuksen vaativan nostamista. Yksi takaisku lisää. Syyskuun aikana pitäisi se käynti silti saada hoidettua.

- En pysty hyväksymään sitäkään, että minusta tuli ruma ja lihava. En osannut odottaa sitä lapsena. Näiden kahden asian osalta tunnen kieltämisen lisäksi vihaa ja masennusta. Tunteet vuorottelevat, mutta edistystä kohti hyväksyntää ei tapahdu.

2) Viha (anger)
- Olen rumuuteni takia vihainen itseni lisäksi nuoruudenaikaiselle ihotautilääkärille ja ahneille kosmetologeille.
- Olen vihanen siitä, että kaikkien muiden vaivojen lisäksi sain vielä vammaisen kilpirauhasen.
- Olen vihainen itselleni kaikista epäonnistumisista ja pienistäkin virheistä, jotka olen elämäni aikana tehnyt. Syytän itseäni yhä mm. siitä, että näytän eräässä lapsuuden perhekuvassa keskisormea (vaikka onnistunutkin versio on olemassa), että lapsena tönäisin kaverini alas liukumäestä (vaikka kenellekään ei käynyt säikähdystä pahemmin), että vastasin kolmannen luokan kertotaulu-pistokokeessa väärin kysymykseen 8 x 8 = ?

3) Kaupanihieronta (bargaining)
- Tätä harrastin joskus nuorempana, mutta olen luopunut siitä, koska en tiedä kenen tai minkä kanssa kauppoja hieroisin. Lapsena lupailin ryhtyä uskomaan jumalaan, jos... En kuitenkaan ryhtynyt, vaikka asiat yleensä kääntyivätkin parhain päin. Nykyään nostan itsekseni maljan ja ajattelen "oikeudenmukaisuus toteutukoon" ja jään odottamaan miten käy.

4) Masennus (depression)
- Masennusta koen, kun muistan, etten ole saavuttanut elämässäni mitään, mitä itse arvostaisin. Enkä pidä itseäni kilpirauhasen vajaatoiminnan takia enää ihmisenä, jolla on oikeus elää tai oikeus tehdä mitään muutakaan. Turha tässä iässä on muutenkaan ajatella vaikkapa perheen hankkimista, mutta kilpirauhasvian kanssa se on entistä turhempaa. Kun kerran kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa lapsettomuutta, on se luonnon tapa sanoa, että tämän yksilön ei kuulu lisääntyä. Lääkittynä siihen saattaisi hyvinkin pystyä, mutta se vain on mielestäni luonnonvastaista. Olen silti niin raukka, että napsin kiltisti lääkkeeni, enkä anna itseni kuolla pois. Ja mitä sitä turhaan vanhemmille tai ystäville suruja aiheuttamaan. Onneksi tästä on aina hyvä kääntyä kieltäytymis-vaiheeseen ja olla vähän aikaa taas onnellisempi.

5) Hyväksyminen (acceptance)
- Ainoa puute, jonka olen oppinut itsessäni hyväksymään on se, että en ole tippaakaan musikaalinen. Olen katastrofaalisen huono laulaja (pitäisi paremminkin käyttää sanaa raakkuja), mutta se ei sureta minua yhtään. Olen melkeinpä ylpeä siitä, että musiikilla ei ole elämässäni juuri minkäänlaista sijaa - varsinkaan merkittävää.
- Hyväksyntä-käsitettä ajatellessani tulee mieleen vain, että elämäni on sarja epäonnistumisia. Epäonnistumiset ovat minulle onnistumisen menetyksiä. Siksi siis hahmotan menetyksen ja surun kaavion kautta tuntemuksiani. Jos joku kehittäisi iloitsemisen prosessin, niin sille minulla ei olisi käyttöä. Ellei se sitten olisi seuraavanlainen: 1) riemuitseminen 2) lannistuminen, koska maailma kostaa iloitsijalle riemun aina.

Tunteeton miessukukunta

Miehet ovat kutakuinkin tunteettomia. Mies saattaa tuntea suuttumusta, vihaa, iloa, nälkää, väsymystä... Kertyihän noitakin tunteita näköjään useampia, joten on väärin käyttää sanaa "tunteeton". Ehkä on parempi sanoa, ettei mies osaa tuntea lempeäksi luokiteltavia tunteita.

Rakkautta mies ei tunne. Jotain rakkauden tapaista mies pystyy tuntemaan urheilua, autoja, viinaa, makkaraa, rahaa, lemmikkieläintä tai omaa lastaan kohtaan. Lapsiakaan mies ei halua eikä tarvitse. Ne ovat naisten höpsötyksiä, jotka hankitaan vahingossa tai naisen mieliksi. Joskus kuitenkin käy niin, että oma lapsi saattaa olla niin hassu, että mies tuntee jonkinlaista kiintymystä sitä kohtaan.

Naista kohtaan mies ei tunne minkäänlaista inhimillistä tunnetta. Nainen on vain kodinkone, joka tuottaa ruoka-, siivous- ja viihdepalveluita. Mies tietää, että kone toimii kauemmin oikuttelematta, jos sille valehtelee rakastavansa sitä. Todellisuudessa mies on itserakas ja rakastaa vain sitä miltä nainen saa hänet tuntemaan. Tunne ei liity mitenkään naisen persoonaan, vaan kyse on siitä, että nainen saa miehen tuntemaan itsensä suureksi ja mahtavaksi. "Sinussa parasta on tapa, jolla katsot minua." on mielenkiintoinen lause, joka kuulostaa kohteliaisuudelta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole.

Joku aina joskus väittää, että miehet pystyvät tuntemaan kaikkia samoja tunteita kuin naisetkin. Osa väittää, että mies on joskus jopa herkempi ja tunteikkaampi kuin nainen. Lainasin kirjastosta Miesten vuoro-elokuvan auttaakseni itseäni uskomaan tämän väitteen. Elokuva oli hieno ja mielenkiintoinen, miehet esiintyivät uskottavasti - melkein ostamisen arvoinen filmi. En silti ole vakuuttunut, sillä miehistä tulee maagisesti romanttisia ja tunteellisia vain tv-sarjoissa tai elokuvissa. Oikeassa elämässä en ole nähnyt sellaista tapahtuvan koskaan.

Naisen ei pidä mennä rakastumaan mieheen. Sellainen voi olla vain ja ainoastaan yksipuolista, ja se johtaa aina kohti tuhoa. Perustetaan yhdistys, jonka tehtävä on kouluttaa naisia tunteettomuuteen! Everybody with me!? Anybody? No? Hmph, meuhkaan asiastani sitten ilman apuvoimia jatkossakin.

Ajatuksen voima

Puututaanpa taas asiaan, johon en ole lainkaan perehtynyt - ajattelemiseen.

Vuosien saatossa olen kuullut usein kuinka toisinajattelijoita on vangittu, heitä pidetään kotiarestissa, joitakin on tapettu. En muista koskaan kuulleeni (mikä ei tarkoita etteikö tällaistakin tapahtuisi), että jossakin maassa olisi ryhdytty vainoamaan innokkaasti vaikkapa ammuntaa tai taistelulajeja harjoittelevia ihmisiä. Hehän olisivat helposti ja suoraviivaisesti vaarallisiin tekoihin teknisesti kykeneviä. Kyllä tämä toisinajattelijoiden vainoaminen jotain kertoo ajattelun voimasta ja vaarallisuudesta verrattuna yksinkertaiseen (kyseenalaistan reilun pelin hengessä sporttailijoiden älynlahjat) voimailijaan.

Itsenäistä ajattelijaa on yleisesti ottaen syytä arvostaa. Kuinka moni ihminen oikeasti ajattelee omia ajatuksiaan, jotka eivät ole karismaattisilta mielipidejohtajilta tietoisesti tai tiedostamatta omaksuttuja? Liian moni vain menee ja säheltää ajattelematta yhtään mitään. Vaaralliselta kuulostaa myös, jos joku suppeasti ajattelee vain yhdellä tavalla, ja kieltäytyy pohtimasta vaihtoehtoisia kantoja avoimin mielin.

Olisi mielenkiintoista tietää keitä valittaisiin eduskuntaan, mikäli jokainen äänestäjä ajattelisi huolella valintaansa eikä vain äänestäisi galluppien kärkinimiä. Kuka/ketkä voittaisivat vaalit, jos jokainen äänestäjä ajattelisi "En äänestä tuota puoluejohtajaa, koska hän saa joka tapauksessa tarpeeksi ääniä."? Monet mediayhtiöt rakentavat omia vaalikoneitaan, mutta auttaako tämä ihmisiä tekemään valintojaan? Entä jos äänestäjä on kuunnellut niin paljon arvostamansa julkkis-poliitikon haastatteluita ja vaaliväittelyitä, että on ihan itse aivokylvettänyt itsensä ajattelemaan asioista samalla tavalla? Tällöinhän vaalikone luultavasti löytää yllättäen oman suosikin kärkinimiin.

Kun käyn itse tutkimassa vaalikoneen ehdokkaita, saan top 5-listalle yleensä 3-5 eri puolueen ehdokkaita. He ovat aina minulle entuudestaan tuntemattomia. Sen jälkeen ryhdyn lukemaan tarkempia vastauksia kysymyksiin. Järkytyn. Hehän ovat kaikki hulluja! Vaikka olemme mahdollisesti vastanneet johonkin kysymykseen samalla tavalla kyllää tai eitä ja pitäneet asiaa tärkeänä, ovat perustelut ja ehdokkaan vaihtoehtoratkaisut niin järkyttäviä, etten voisi koskaan äänestää kyseistä henkilöä.

Mukana on välillä hyväntahtoisia siivoojia tai kirvesmiehiä, mutta heidän vastauksistaan kajastaa usein akateeminen kouluttamattomuus. Hyvät ajatukset ovat kauniita, mutta selviäisikö tällainen kansanedustaja älykkyyttä, nokkeluutta ja kieroutta vaativalla pelikentällä? Pelkään pahinta. Oman ehdokkaan valinta on järkyttävän vaikeaa. Äänestän velvollisuudentuntoisena (ettei tartise kuunnella kavereiden haukkuja), joskaan ehdokkaani eivät oikeastaan koskaan tule valituksi. Miksipä kukaan äänestäisi tuntematonta pelkkien ajatusten perusteella...

Minäkin sorrun perusteettomaan ajattelemattomuuteen usein. Olen erinomaisen merkkiuskollinen älyvapaista syistä. Vastaavasti inhoan asioita ilman perusteita.

Adidas-merkistä olen pitänyt aina. Alkuperäisenä syynä lienee "All Days I Dream About Sex", joka joskus teininä kolahti sopivasti. Lausahduksellahan ei tietenkään ole mitään tekemistä Adidaksen tuotteiden kanssa, vaan vain sen jonkun vekkulin, joka on tämän ideoinut. Nyt olisi oikein hyvä hetki lakata pitämästä Adidaksesta, kun kävi ilmi, että heidän vaatteistaan löytyy myrkkyä, josta seuraa pesuhommeleiden myötä ympäristöhaittoja. Tuskinpa kyseinen myrkky ihmisenkään hyvinvointia edistää. Mutta ei - niin vaan on kivasta merkistä kyse, että tykättävä on.

Hesburgeria taas olen inhonnut syvästi siitä hetkestä lähtien, kun kuulin ensimmäistä kertaa mainoslaulun "Hesburger - sen parempaa - et muualta mistään saa". Inhoan myös Pepsiä, koska se ei ole mielestäni se alkuperäinen cola. Mainittakoon, että kolajuomien makua inhoan äärettömästi, oli merkki mikä tahansa.

Olen syntinen, mutta heitän silti kiven. Se tosin on ihan pieni ja pehmeä kivi, ja siihen on maalattu rakkautta kuvaava kiinalainen merkki.