Neiti Etsivä

Isälläni ei ollut aavistustakaan minkä teki, kun esitteli minulle Neiti Etsivän. Olin sairas, ja hän kävi kirjastosta hakemassa jotain luettavaa. Asioista ymmärtämättömänä hän oli kysynyt apua kirjastonhoitajalta, joka oli opastanut suosittujen Neiti Etsivä-kirjojen luokse. Hän toi tullessaan kirjat Neiti Etsivä ja hämähäkkisafiiri sekä Neiti Etsivä ja robotti, ja jopa luki niitä minulle ääneen. Innostuin kerrasta jo niin paljon, että pian pakkomielteeksi muuttunut lukeminen sai hänet välillä hermostumaan, kun en lukenut mitään järkevämpää (esim. Historian suurmiehiä [tosin kuka 7-10-vuotias olisi kiinnostunut historian suurmiehistä?]). Ikuinen kiintymys syntyi näihin kirjoihin jo siitä ensimmäisestä. En vieläkään innostu oikein muista fiktiivisistä kirjoista. Jos haluan lukea jostain muusta kuin Marilynistä, Hitleristä, Älyllisestä itsepuolustuksesta, Tulevaisuuden signaaleista, niin jonkun Neiti Etsivän sieppaan vaikka omasta hyllystäni. Ei ole Tuntemattomista sotilaista, Valtioista, Kadonneiden aikojen etsimisestä tai muistakaan historian klassikoissakaan vielä tullut vastaan mitään Neiti Etsivän voittanutta!

Mielestäni isälläni ei silti ole syytä huoleen. Neiti Etsivää täydellisempää nuorta naista saa hakea. Kyllä sellainen esikuvaksi sopii. Neitihän on hyvätapainen, sosiaalinen, nokkela, tietää melkein mitä vain, oppii lähes jokaisessa kirjassa jostain teemasta paljon uutta, on hyvä ja uskollinen ystävä, ahkera, kaikesta kiinnostunut... Tietysti hän on myös sievä, jopa kauniiksi mainittu, osaa mitä vain: ajaa autoa taitavasti, luistella kilpatasoisesti, laulaa, tanssia, näytellä, golffata, toimia mallina, piirtää, ratsastaa, tulkita koodiviestejä, pelata tennistä, uida kuviokelluntaa, kokkailua ja erätaitojakin löytyy. Hänellä on tietysti myös hyvin koulutettu koira, usein bullterrieriksi mainittu, nimeltään Togo. Togo esiintyy valitettavasti vain harvakseltaan kirjoissa, mutta sentään Neiti Etsivä on fiksu tyttö ja on ottanut koiran eikä mitään kissanretaletta! Oma autokin tältä tytöltä löytyy, urheilullinen avoauto. Joka tytön unelma! Paitsi nykyisten viherhippien...

Ei luulisi näin täydellisen tytön tarvitsevankaan mitään sidekickejä, mutta kirjassa on oltava jotain jokaiselle - vähän kuten Spice Girlsissä. Jos ei ihan päähenkilöön pysty samaistumaan, niin hänen rinnallaan on kuitenkin kaksi aivan erityyppistä, mutta sympaattista, avuliasta ja hyödyllistä kaveria, joihin ehkä voi.

Neiti Etsivähän on suomenkielisissä kirjoissa nimentään Paula (Drew). Miksi sitä on ylipäänsä pitänyt lähteä muuttamaan Nancystä, kun kaikki muutkin nimet ovat saaneet olla amerikkalaisia? Hän on sievin, punertavahiuksinen (välillä hiusten väriksi on mainittu kullanpunerva, kullanvaalea, jopa kastanjanruskea), sinisilmäinen, sopusuhtainen ja muuta hyvää. Paulalle en oikein keksi vastinetta Spice Girlsistä. Ginger Spicella olisi punertavat hiukset, mutta se ei vielä riitä.
Bessille ja Georgelle sen sijaan keksin Spice Girls-vastineet.
Bessistä mieleeni tulee Baby Spice ja Georgesta Sporty Spice, joskin olen mielessäni kuvitellut sekä Bessin että Georgen kauniimmaksi kuin heidän Spice-versionsa ovat.

Bess Marvin siis on vaaleahiuksinen, hieman pyylevä, herkuista ja pojista / miehistä pitävä tyttönen. Hän on aina ensimmäisenä menossa lounaalle, jatkuvasti aloittamassa laihdutuskuuria seuraavan jäätelöannoksen jälkeen, ja ensimmäisenä flirttailemassa komeiden nuorten miesten kanssa, kun heitä jossain tulee vastaan. Bess on myös vähän turhamainen, ja välillä erehtyväinenkin muodonmuutosten ja muotikeksintöjensä kanssa.

George Fayne on miehekkäästä nimestään huolimatta tyttö. Tämä asia jaksetaan selostaa lähes systemaattisesti kirjasta toiseen. Välillä mainitaan myös, että Georgen oikea nimi on Georgina tai Georgia (nimen alkuperästäkin on esiintynyt useampia naisellisia versioita), mutta koska George on poikamainen ja urheilullinen, hän mieluummin käyttää poikamaista versiota nimestään. George on tummahiuksinen ja pitää hiuksensa leikattuna lyhyemmäksi. Hiuksista mainitaan usein, että ne ovat kiharat, joten eivät ne ehkä ihan ihan lyhyet ole, tai kiharat eivät näkyisi. Ehkä kuitenkin jotain polkkapituista lyhyemmät?

Poikaystävät ovat yliopistomiehiä, jalkapalloilijoita, komeita ja kaikkien mielestä mukavia. Poikaystävä-käsitettä käytetään kirjassa hyvin varovasti. Pojista puhutaan "erityisinä ystävinä" tai mainitaan, että Nancy kävi eniten ulkona Nedin kanssa. Poskisuudelmia kiihkeämpiin tunteenosoituksiin ei ryhdytä. Muistaakseni vain Venetsian kummituksessa ollaan poskisuudelmia kiihkeämpiä - Gianni-gigolo on suorastaan väkisinsuutelija. Pientä mustasukkaisuuttakin on ilmassa, ja jonkinlaisia lomaromanssin poikasia ilmenee toisinaan. Sitten taas kutsutaan omat pojat mukaan auttamaan ongelman ratkomisessa, ja lomaromanssit hyväksyvät tilanteen kiltisti ja jatkavat edelleen tyttöjen avustamista.

Kirjat ovat hyvin opettavaisia. Lähes jokaisessa on teema, jota käsitellään myös hieman teoreettisesti juonen ohella. Opiskelussa on ollut arkeologiaa, intiaanikulttureja, lasimaalausta, helmenviljelyä, renesanssiaikaa, eläimiä, eri maiden kulttuureja, taidetta... Jos on tarkka, voi kirjoista poimia mielenkiintoisia sanontoja, joissa on historian havinaan, esim. "huusi kuin mielonen". Kuinka moni nykyään edes muistaa mitään Mielosta? Tämä pistää myös miettimään mikä kyseinen lause olisi voinut alunperin englanniksi olla.

Neiti Etsiviä on kirjoitettu jo vuosikymmeniä, ja valitettavasti uusimpien (joita olen lukenut vain ruotsiksi) osalta suunta on sama kuin vaikkapa uusimpien Aku Ankkojen osalta. Alamäki on jyrkkä. Kun on lukenut 105 Neiti Etsivää suomeksi ja 41 ruotsiksi, ja sitten 42. ruotsinkielinen kirja onkin muuttunut kertojan kertomasta tarinasta yks. 1. pers. kertomaksi selostukseksi, tuntuu siltä, kuin jotain olisi rikottu pahasti. Lisäksi Neiti Etsivältä on riisuttu melkein kaikki osaaminen, ja hänet on tehty hajamieliseksi, Bessistä on leivottu kotimekaanikko, joka intoilee autoista ja osaa käyttää mitä tahansa työkaluja. Georgesta on tullut tietokoneintoilija, lähes nettiaddikti. Bessin kykyä hurmata kaikki miehet on kasvatettu ties kuinka monenteen potenssiin, Neiti Etsivän ja Georgen pukeutumis-ja meikkaamistaidot, ja ko. asioista välittäminen on karsittu pois. Georgesta on tehty jatkuvasti nälkäinen, vaikka tosiasiassahan Bess on aina ollut ensimmäisenä syömässä ja George ensimmäisenä kiusoittelemassa tätä siitä. Poliisipäällikkö McGinniskin on aina aikaisemmin toivottanut kaiken avun tervetulleeksi eikä nyrpistellyt nenäänsä Neiti Etsivälle, joka muka vie häneltä mediahuomion.

Rooleihin kuuluvaa kyvykkyyttä (tärkeyttä?) ja kyvyttömyyttä on jaettu tasaisemmin, ja eriytetty entisestään. Auttaako tämä nyt sitten nykyajan nuoria paremmin samaistumaan hahmoihin? Minä en kestä sitä, että yhtäkkiä Neiti Etsivästä on tehty tietyissä asioissa jopa tumpelo - jopa sellaisissa asioissa, missä hän on aiemmin jo ollut erinomainen. Mihin se osaaminen on muka haihtunut ikuiselta 18-vuotiaalta, jonka aika ei kulu eikä vanhuus voi ruostuttaa taitoja? Mennä nyt rikkomaan täydellinen henkilöhahmo! Hävetkää kirjoittajasyndikaatit! Onneksi näitä hirvityksiä ei tietääkseni ole vielä käännetty suomeksi.

Pieleen mennään myös elokuva-puolella. Neiti Etsivä-elokuvassa oli käytetty oikein Nancy Drew -asiantuntijaa lopputekstien mukaan. Minkälainen asiantuntija teki Nancyn isästä ylihuolehtivan vanhan miehen, joka toivoo vain, että hänen tyttärensä olisi normaali teini? Nancyn isähän on aina kannustanut tytärtään tutkimaan ja seikkailemaan, ja kehottanut olemaan varovainen. Koskaan hän ei ole toivonut tyttärensä olevan jotain muuta kuin tämä on. Eikä Nancy ole koskaan ollut mikään friikki, joka ehdoin tahdoin tahtoo pukeutua 50-luvun henkisesti. Päinvastoin hän on aina ollut muodikas ja tyylikäs. Hän on myös sellainen avoin, ystävällinen, ja nokkela luonne, ettei hän missän tapauksessa joutuisi koulukiusatuksi tai huijatuksi niin typerillä tavoilla, kuten elokuvassa. Eikä tuo Emma Roberts niin kovin punatukkaiseltakaan näytä! Jos vaan minut olisi päästetty tekemään filmiä...

Joskus nuorempana yritin kopiokoneella ottaa itselleni kuvat jokaisesta Neiti Etsivän etu- ja takakannesta, jotta niitä selaten olisi helppo valita itselleen kesälukemistoa haettavaksi tai varattavaksi kirjastosta jne. Onneksi kehitys kehittyi, ja olen saanut skannattua kaikki kannet. Ainakin jonkinlaiset versiot niistä. Pidän eniten yllä nähdyistä puolikömpelöistä kansikuvituksista. Vanhat kansikuvat eivät miellytä erityisemmin, mutta kaikkein eniten inhoan uusimpia kansikuvia. Miksi ihmeessä niistä piti tehdä niin älyttömän pikkutarkkoja ja samalla uskomattoman rumia? Maut kai vaihtelevat, koska joku on nuokin hyväksynyt julkaisuun.

Ihan sievä on vielä tämä vanha kansi.

Uusin kansikuvitustyyli taas on oikea rumilus.

Voiko tätä muka hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi?

Aikanaan haaveilin myös siitä, että jaksaisin lukea kaikki kirjat läpi, ja kerätä tiedot siitä minkälaisia vaatteita kullakin henkilöllä milloinkin on päällä - vaaleankeltainen puuvillamekko jne. Sittemmin olen muuttunut nälkäisemmäksi, ja seuraava tavoitteeni onkin lukea kaikki kirjat läpi ja kerätä tiedot siitä mitä kaikkea kirjoissa syödään ja juodaan. Sen verran on jäänyt mieleen, että aina yöllisten hyökkäysten jälkeen keitetään kaakaota. Kun mennään tapaamaan ihmisiä huviloille, juodaan jääteetä. Usein aterialla syödään kanaa ja jälkiruuaksi sitruunakakkua. (Niin sitä mielessään haluaisi olla Neiti Etsivä, mutta aina huomaa itsessään enemmän ja enemmän Bessmäisiä nälkäisiä ja pulleita ominaisuuksia...) Tästähän voisi pyöräyttää kasaan vaikka kokonaisen keittokirjan!

Vähän näyttää kahvilta ja voisarvelta nämä herkut...