Hemmotteluhoidossa

Tänään oli sitten se papa-kokeen aika. Yritin kovasti löytää etukäteen tietoa papa-kokeen ja ehkäisyrenkaan yhteensopivuudesta, mutta enpä löytänyt mitään muuta kuin taas pakokauhuisia ruikuttajia foorumeilta. Olin jopa ajatellut ottaa sen varmuuden vuoksi pois, mutta tietysti se pääsi kiireessä ja jännityksessä unohtumaan. Eipä tiennyt näytteenottajakaan suoraan sanoa, että voi antaa sen olla tai täytyy ottaa pois. Onko meitä Nuvaringin käyttjiä tosiaan niin vähän, ettei niitä tule papa-kokeissa koskaan vastaan? Kävi kuitenkin ilmi, että papa-kokeen ottaminen onnistui hyvin myös renkaan ollessa paikallaan.

Muutenhan se käsittely ei ihan hemmotteluhoidosta käynyt. Sisään pääsin kuitenkin 4 minuuttia etuajassa ja ulos kävelin jo 9 minuutin kuluttua. Mukava neitonen siellä joutui kurjan homman tekemään. Epämukavaahan se tietysti on, mutta en ymmärrä lainkaan sellaisia kommentteja, että tuntuu kuin miekalla oltaisiin halkomassa naista kahtia. Ei se todellakaan siltä tunnu, jos osaa yhtään rentouttaa itseään. Ikävin vaihehan on se, kun eiffeltorni tai grillipihdit tai mitä lie tungetaan paikalleen, mutta sitten ei mikään tunnukaan enää miltään. Eikä kannata turhan tarkkaan yrittää katsella mitä sinne ollaan laittamassa, parempi ettei tiedä, jos on taipumusta psykologiseen pakokauhuun. Seksiä mukavampaa hommaa papa-kokeessa käyminen joka tapauksessa on, koska papa-kokeen ottaminen hoituu niin paljon nopeammin, ja päälle kehut, että hyvinhän se meni.

Tuli sitten muuten vaan mieleen, että ihmiset ovat sitten älyvapaata sakkia pelkoineen. Piikeissä, hammaslääkäreissä ja gynekologeissa ei varsinkaan ole mitään pelkäämistä. Eikä se auta yhtään ketään, että sitä pelkoa lietsotaan yhdessä ja tartutetaan omiin lapsiin ym. Omituista kieroutunutta huumoria se, että pitää aina yrittää hammaslääkäriin menevää kaveria pelotella. Pitäisitte kaikki vain hyvää huolta hampaistanne, niin ei tarvitsisi yhtään pelätä.

Piikkikauhuisia tuntuu tuttavapiirissä olevan eniten. Minusta esimerkiksi verikoe on kokeista parhain. Nopeaa, kivutonta, hajutonta ja mautonta. Haluaako joku tosiaan muka mieluummin pissiä kuppiin tai kaivaa lusikalla näytettä haisevasta pökäleestä? Yök! Minusta on verta otettu aika älyttömän monta kertaa elämässäni, olen aina kiinnostuneena katsellut pistämistä, ja vain kerran pistämisen kanssa on ollut ongelmia. Eipä se neulan pyörittely silloinkaan sattunut paljon enempää kuin jos vahingossa itseään jollain terävällä tökkää. Epämiellyttävää, mutta ei todellakaan kauhistuttavaa!

Olkavarteen annettavat rokotteet eivät tunnu missään, jos piikitettävän lihaksen rentouttaa. Rentous myös edesauttaa sitä, ettei pistokohta jälkeenpäin oireile tai kipuile. Vielä vähemmän tuntuu, kun isketään puudutuspiikkiä ikeneen. Hädin tuskin tuntee pienen kosketuksen, kun piikki osuu poskeen, mutta sehän ei edes nipistä. Senkin piikin myötä muuttuu hampaiden hoitaminen paljon hauskemmaksi. Jopa niin mukavasti ovat minun hammashoitoni menneet, että pidän mieluusti varalla paria viisaudenhammasta, jotta ne voi sitten käydä revityttämässä irti, jos sattuu tarvitsemaan sairaslomaa töistä. Vai onko työ vaan äärimmäisen kauheaa, jos mieluummin antaa repiä hampaat suusta? No ei, mutta se repiminen ei vaan tunnu mitenkään kauhealta, jos on hyvin puudutettu eikä turhaan panikoi.

Kuuleehan sitä sitten niitä kauhutarinoita, että viisaudenhammasta on yritetty tuntikausia repiä irti, ja sitten luovuttaa jopa siltä päivältä. Kannattaa siis valita lääkärinsä paremmin. Omani repäisi 2 viisaudenhammasta alle noin 20 minuutissa, kun kävin ensimmäiset kaksi poistattamassa. Niistä toinen oli vielä koukkujuurinen ja muka vaikea.

Gastroskopia oli myös ihan siedettävää. Ei mukavaa, mutta kurjin osuus oli heti alussa, kun letku piti saada nielaistua ruokatorven puolelle. Sen jälkeenhän sitä vain röyhtäytti ja kuola valui, mutta mikäs siinä oli kölliessä. Kyllä sen voisi uudestaan tehdä myös.

Kaikkihan joutuvat elämänsä aikana erinäisiin vähemmän hauskoihin lääketieteellisiin tutkimuksiin. Älkää siis hyvät ihmiset lietsoko turhaan paniikkia. Älkää kuvailko kipujanne liiotellen, älkääkä puhuko mitään kauheuksia sellaiselle, joka on ensimmäistä kertaa menossa johonkin tutkimukseen. Kyllä sitä voi realistisesti sanoa, että jokin asia on epämiellyttävää, tai nipistää hiukan, mutta jos ei asiaansa pysty tunnekuohutta kertomaan, on parempi pitää suunsa kiinni.

Jälkeenpäin voi myös olla hauskaa palkita itsensä. Ehkä minusta on tullut niin urhea kokeissakävijä, kun lapsena sai lääkärikäynnin jälkeen aina valita lelulaatikosta jotain. Omahyväisenä tyyppinä valitsin tietysti aina urhoollisuusmitalin enkä mitään lelu-lelua. Eikö kuka tahansa tahdo olla urhoollinen? Eikö se edellytä vähintään sitä, että ei anna peloilleen ylivaltaa, vaikka vähän jännittäisikin? Eikö se edellytä avointa mieltä, ja sitä että opettelee ja totuttelee asioihin, jotka ovat vain osa elämää? Ryhtykää kaikki urhoollisiksi kanssani!

Tapperhetsmedalj * Farbror Eriks Barnverksamhet

Muutakin kivaa löytyi sitten, kuten vanhat vuosia kadoksissa olleet lippikset. Mahtaako noista enää yhdestäkään saada putsaamalla käyttökelpoista...? Lisäksi löytyi pientä sievää krääsää pikkutavarahyllyyn laitettavaksi. Viuhkat eivät kyllä mene mihinkään hyllyyn, vaan ne odottavat seuraavaa hellepäivää, jolloin ne joutuvat ihan aktiivikäyttöön. Vielä kun olisi sellainen raamikas kreikkalaisuros, joka voisi vuoroin hieroa kipeitä lihaksia ja vuoroin leyhytellä viuhkalla...