Kreeta 5 Hania

12.7.2023

Herätyskello oli ajastettu soimaan klo 7.45, jotta pääsin heti uima-altaan avautuessa klo 8.00 altaalle kokeilemaan ja kuvaamaan pääedelläsukelluksen. En ole uskaltanut vähintään 15 vuoteen sukeltaa pää edellä, vaikka lapsena aloitin sen puuhan jo ennen kuin olin oppinut uimaan. Nyt käytössä oli riittävän lämminvetinen allas, tarpeeksi lähellä, hiljaiseen ajankohtaan, eikä reunakaan ollut korkealla veden pinnasta. Mahdollisuudet rohkaista itsensä suoritukseen eivät olisi voineet olla paremmat.

Seuramies kuvasi pulahduksen minun puhelimellani altaan laidalta. Kuvaaminen auttoi pitämään altaan laidalla epäröimisen minimissä. Asiassa auttoi myös tuntemattoman aamu-uimaan tulleen naisihmisen läsnäolo. Suoritus piti saada tehtyä siinä ajassa, jonka tämä oli kääntymässä altaan toisessa päässä ja pois roiskeiden tieltä. Kun suoritus onnistui, ei tyylipuhtaasti, mutta mikä tärkeintä - kivuttomasti - uskaltauduin sukeltamaan muutaman kerran lisää. Seuralainenkin pulahti altaaseen ja kuvaili muutamat otokset gopro:llaan veden alta. Lopputulos näytti melko hauskalta.

Jännittynyt sukeltaja.

Aamiaiselle mentiin yhdeksän maissa. Se sujui jokseenkin tasan samalla tavalla kuin aiemminkin. Aamiaisen jälkeen virittäydyimme lähtemään omatoimiretkelle saaren pääkaupunkiin Haniaan. Meillä ei ollut mitään tietoa bussien aikatauluista, mutta koska olimme nähneet niitä menevän jatkuvalla syötöllä kadulla kumpaankin suuntaan, kuvittelimme ettei asiasta tulisi ongelmaa. Meiltä meni kuitenkin puolella minuutilla sivu suun yksi bussi. Seuraavaa jouduimme odottamaan noin 20 minuuttia kuumalla penkittömällä bussipysäkillä.

Toiseen suuntaan ehti busseja mennä sillä välin useampia. Lopulta kulkupeli saapui ja matka pääsi alkamaan. Bussi oli melko tyhjä, joten löysimme helposti mukavan istumapaikan. Rahastaja saapui myymään meille liput, joista veloitti á 1,90 €. Matka kesti reilun puolituntisen. Haniaan päästyämme etsiydyimme suoraan tunnelmalliseen venetsialaiseen satamaan kuljeskelemaan. Poikkesimme Cafe Elli:in nauttimaan frappet á 7 €, tipiksi 1 €. Soitin puhelun mummolleni tarkistaakseni kuulumiset. Sekä linja että mummon kuulo olivat huonoja, joten pitkään ei puhuttu. Varmisteltiin vain puolin ja toisin, että asiat olivat jokseenkin reilassa.

Vihdoinkin matkalla ilmastoidussa bussissa.

Hanian venetsialainen satama.

Hanian pittoreskeja rakennuksia.

Ellin terassilla kelpasi istuskella kuumana päivänä.

Frappe.

Haniaa.

Kucuk Hasan-moskeija.

Hanian vanhoja pikkukujia.

Kauniisti kukitettuja parvekkeita.

Unelias kissaeläin.

Kiertelimme kahvitauon jälkeen vanhan kaupungin kujia. Törmäsimme mielenkiintoiseen kauppaan, joka oli ollut alun perin venetsialaisten kirkko ja hautakammio ja myöhemmin ottomaanien moskeija. Lattia oli lasitettu, jotta hautakuopat pääsi näkemään. Myymälän nurkissa oli yhä ottomaanien jäljiltä jäänteet minareetista sekä mihrabista.

Unitauti vaivasi yhtä jos toista kisseä.

Vanha Hania on sympaattinen.

Myymälän takanurkkaa koristi mihrab.

Minareetista ei kuulu ääni tuo.

Lasilattia paljasti alla olevat hautakuopat.

Kun pieni nälkä alkoi kurnia, etsimme sopivaa toast-paikkaa lounastarpeisiin. Erään sivukujan (kaikkihan ne tuntuivat sivukujilta) varrelta löytyi Boutique Hotel Del Dogen edestä mukavan näköiset tuolit drinkkimainoksineen. Istahdimme alas ja tarjoilija kipaisi pian tuomaan meille menut. Tilasimme kinkku-toastit. Juomaksi sorruin tilaamaan pöydän mainoksessa houkuttelevasti hehkuneen Aperol spritzin. Seuramies otti oluen. Tarjoilut maksoivat yhteensä 17,50 €, joten jätimme 20 € - helppo tasaraha. Kadulla kulkevia kerjäläisiä lukuun ottamatta tunnelma oli mukava. On hiton masentavaa nähdä ihan pieniä lapsia kerjuulla, vaikka heidän pitäisi olla joko koulussa tai leikkimässä.

Del Dogen terassilla oli mukava seurata katuvilinää.

Aperol spritz raikasti mieltä ja ruumista.

Lounas-toastien seurana tarjoiltiin sipsejä.

Päivä oli kuuma, joten emme jaksaneet käyskennellä kauempaa Haniassa. Palasimme bussiasemalle, joka vaikutti huomattavasti järjestäytyneemmältä kuin aiemmilla kerroilla. Meidän suuntaan lähtevän bussin laituri löytyi helposti. Liput saimme ostettua rahastajalta lippukioskin luukulta. Paluumatka maksoi á 1,60 €. Bussi saapui tällä kertaa pian. Mahduimme jälleen istumaan, vaikka väkeä oli jo melkein bussin täydeltä. Bussin kyytiin hyppäsi kaksi rahastajaa, joista toinen jäi alkumatkasta pois. Kyytiin jäänyt rahastaja repi hiukan lippujamme tarkastaessaan ne. Huomasimme, että samaan kyytiin nousi myös perhe, joka oli aamupäivällä hypännyt bussiin samalta pysäkiltä kuin me. Jaksoivat näköjään pyöriä kaupungilla yhtä kauan kuin me. Paluumatka kesti suunnilleen saman ajan kuin menomatkakin.

Lippukioski löytyi linja-autolaiturin päädystä.

Hotellilla lepäsimme hetken ennen kuin lähdimme uimaan mereen. Tällä kertaa emme jääneet ottamaan aurinkoa. Paluumatkalla poikkesimme hotellia vastapäätä sijainneeseen markettiin ostamaan 100 ml Ouzon, vähän sipsejä ja vesiä. Hotellilla otimme suihkut ja nautimme Ouzoa aperitiiviksi parvekkeella. Meidän teki tänään mieli gyrosta. Netin suositusten perusteella valitsimme illan ravintolaksi The Twins-ravintolan, joka osoittautui melko sekavaksi paikaksi.

The Twins-ravintola.

Sisäänheittäjä vaikutti kaikin tavoin tyypilliseltä. Ravintolassa sisällä operoiva tarjoilija sen sijaan oli vähemmän tyypillinen. Hän tuli tivaamaan kireän oloisena tilausta niin nopeasti, ettemme olleet ehtineet tutkia menua juuri ollenkaan. Hämmennyimme tästä niin paljon, että tilasimme vain nopeasti sisäänheittäjän suosittelemat gyros & fries-platterit, vaikka ne olivatkin kuvissa vähän rumat. Juomaksi tilasin veden, kun en ehtinyt katsoa lainkaan valikoimia eikä tehnyt mieli mitään erityistä. "Ei oo häpee olla nopee", mutta rajansa kaikella.

Ravintolasalia.

Maisema pihan puolelle.

Ruoka tuli nopeasti ja oli maukasta, mutta sekavaa mättöruokaa sisältäen gyros-lihaa, ranskalaisia perunoita, raakaa sipulia, tomaattia ja tzatzikia. Ravintolan kiireisessä tunnelmassa tulimme myös syöneeksi tavattoman nopeasti. Ruoka piti maksaa tiskille. Hintaa annokselle kertyi 25,50 €, tipiksi jätimme2 €, joskin vain tavan vuoksi, ei suinkaan hyvän palvelun. Ruokailun kävi niin nopeasti, ettei aurinko ehtinytkään laskea sen aikana. Tästä inspiroituneena päätimme hakea hotellilta seuralaisen gopro-kameran, ja menimme rannalle kuvaamaan tapahtumasta vekkulin time-lapse-videon.

Gyros & fries-platter oli mättöruokaa.

Ja aurinko laskee.

Pikaisen hotellilevon jälkeen päätimme lähteä vielä kokeilemaan onneamme minigolfissa. Löytämämme paikka taisi olla sama kuin missä kävimme joskus ensimmäisellä tai toisella Kreetan matkalla 2010/2011. En yllättäen ollut tällä elämäni toisella minigolfkerralla yhtään parempi kuin ensimmäisellä, mutta sentään pystyin suhtautumaan sen turhauttavaan vaikeuteen enemmän huumorilla enkä samalla raivolla kuin ensimmäisellä kerralla. Alkuun pallojen kopauttelu oli ihan mukavaa, mutta ratojen vaikeutuessa ne myös ruuhkautuivat, joten puolivälin jälkeen homma oli vähemmän hauskaa. Hävisin armottoman huonolla tuloksella.

Minigolf raastaa hermoja.

Päivän päätteeksi istuskelimme jälleen parvekkeella kirjoittelemassa matkapäiväkirjojamme. Illallisella päälläni olleen paidan niskanappi oli päättänyt piruilla kanssani ja oli imaissut ympärilleen reippaan tukun hiuksia. Paita saatiin päältäni vain leikkaamalla jumiutuneet hiukset saksilla. Onneksi päässä riittää mistä leikata.

Kreeta 4 Lepopäivä

11.7.2023

Heräilin noin 7.45, herätyskello aktivoitui vasta vartia myöhemmin klo 8.00. Jalat eivät tuntuneet kovinkaan kummoisilta, vain hiukan väsyneiltä edellispäivän Samarian jäljiltä. Ero ensimmäisen Samarian tepastelun aiheuttamaan täydelliseen jumiin oli huima. Puolta tuntia myöhemmin siirryimme aamiaiselle. Tällä kertaa valikoimme pöydän ulkoa ja haimme ruokia vuorotellen toisen toimiessa pöytävahtina. Valikoimiin oli ilmestynyt jonkin sortin meetvursti/salami. Rusinaleipomukset oli upgradettu suklaatäytteisiin voitaikinanyytteihin. Otin juomaksi vain kaakaota ja appelsiini mehun, vaikka tarkoitus oli ottaa myös tilkka kahvia antamaan potkua päivään. Tavallinen kahvi on mielestäni pahaa, joten sen ottaminen ei tule mitenkään selkärangasta, kun yleensä pyrin välttelemään sitä.

Hotellin komeita koristeistutuksia.

Aamiaisen jälkeen poikkesimme rantaan tarkistamaan merenkäynnin voimakkuuden. Rantavahti ei ollut vielä töissä, joten lippua ei ollut. Arvelimme silmänääräisesti aallokon olevan samanlainen kuin toissapäivänä. Palasimme hotellille sivelemään itsemme aurinkorasvalla. Bongasimme edellisenä iltana parvekkeellaan kaatuneen ukon jo varhaisella aamukaljalla parvekkeellaan. Siivooja yritti änkeä huoneeseemme heti aamiaisen jälkeen, mutta totesimme hänelle, että meidät voi jättää tänä päivänä väliin.

Rantapolun pelakuut ja oleanterit.

Rantauduimme uudelleen klo 10 maissa noin 1,5 tunniksi uimaan ja ottamaan aurinkoa. Vesi oli 26-asteista. Aallokko oli sittenkin hieman toissapäiväistä voimakkaampaa, joten kaikki lähiseudun uimarit kertyivät samaan kohtaan aallonmurtajan vierustalle kanssamme. Kyseisessä kohdassa aallot olivat juuri sopivan kokoisia, että niiden kanssa pystyi hiukan hassuttelemaan uimalla hieman ylämäkeen.

Hotellille palattuamme otimme suihkut. Seuramies otti tavoilleen uskollisena torkut, minä kirjoittelin sillä välin jälleen päivän epättapahtumia muistiin. Allasbaarin juomat olivat aiemmin niin hyvät, että päätimme mennä uusimaan kyseisen elämyksen. Seuralaiselle tuli taas Charma (harma)-olut ja minulle kylmä cappuccino. Kävin hiukan uiskentelemassa myös altaassa.

Uima-altailun jälkeen palasimme huoneeseemme. Nautiskelimme vettä odotellessamme päivän edistymistä niin pitkälle, että parvekkelle lankeaisi taas varjo, joka tekisi siellä oleskelusta edes aavistuksen siedettävämmäksi.  Lopulta pystyimme asettumaan ulos niin, että yläkropan sai varjon puolelle. Asetuimme parvekkeelle nauttimaan siiderin, oluen ja sipsejä lounaaksi.

Parveke-eväiden jälkeen lähdimme käymään vielä iltauinnilla meressä. Uinnin jälkeen otimme uudet suihkut, lähettelimme tekstiviestitse terveisiä kotiväelle ja maistelimme apritiiviksi rakia parvekkeella. Tutkailimme samalla ravintolavalikoimaa interetistä. Päädyimme valitsemaan Barba Thomas-nimisen pitserian, joka sijaitsi melko keskeisellä paikalla Plataniaksessa. Paikka löytyi melko helposti, vaikka olikin 2. kerroksessa sijaitseva terassiravintola, jonne johti vähän huomaamattomat portaat turistikaupan vierestä.

Namiraki.

Barba Thomas sijaitsi 2. kerroksessa.

Saimme pöydän kaiteen vierestä. Aurinko oli parhaillaan laskemassa, ja paistoi enää lyhyen hetken nautinnollisesti silmiin. Palvelu oli nopeaa ja sujuvaa. Valitsin listalta täysin yllätyksettömästi suosikkini pizza specialin, seuralainen päätyi ravintolan nimikkopitsaan. Juomaksi tilasin lasillisen roséta á 5 €, seuramies testasi Mamos-olutta, nestehukkaa tasaamaan tilasimme myös vettä. Pitsat olivat hyvät, mutta special:iin kuulumattomat makkarat olivat makukokonaisuuden kannalta tarpeettomia ja viipaleet turhan suuria. Talo tarjosi herkulliset panna cottat sekä rakia. Hintaa koko setille kertyi 32,50 €, jätimme 37 €.

"Maisema"paikalla.

Rosé maistuu etelässä.

Mamos-olut tarjoiltiin merkkilasista.

Pizza special herkullisine vihreine paprikoineen.

Panna cotta.

Ravintolasali.

Aterian jälkeen teimme iltakävelyn Plataniaksen toiselle laidalle saakka. Poikkesimme katsomaan miltä näytti ensimmäiselle (2010) Platanias-hotellillemme Soniolle. Kaikki näytti olevan jokseenkin ennallaan. Shoppailufiilistä en saanut oikein heräteltyä itsessäni, vaikka aiemmin pienten tuliaisten ja matkamuistojen ostelu iltakävelyllä on ollut yksi suosikkipuuhistani. Kaupat olivat ehkä vähän liian tyhjinä, ja olisin tuntenut joutuvani myyjän silmätikuksi. Ihmisiä oli kuitenkin liikkeellä massoittain. Kissatkin olivat lähteneet yöjalkaan. Muutamia suomalaisiakin tuli vastaan. Ihmisiä, ei kissoja. Hotellilla päivä viimeisteltiin perinteiseen tapaan muistiinpanoja kirjoitellen.

Kissen yöjalkoja vipatti.

Kreeta 3 Samaria

10.7.2023

Herätyskelloni soi 4.58. Seuralaisellani oli myös herätys soimassa pari minuuttia myöhemmin, mutta koska hän jääräpäisesti kieltäytyy laittamasta herätyksen ääneksi ja äänenvoimakkuudeksi jotain sellaista, mikä ei aiheuttaisi sydänkohtausta, jouduin herättämään itseni lempeämmin parin minuutin etumarginaalilla.

Suoritimme illalla suunnittelemamme aamutoimet pikavauhdilla, mm. aurinkorasvauksen, pukeutumisen ja viimeisten tavaroiden paketoinnit reppuun. Kun kaikki oli valmista, kävimme aamiaisen kimppuun. Seuramiehen kolmioleivät maistuivat pahalta, ehkä jopa pilaantuneelta, joten päädyimme jakamaan puoliksi oman aamiaispatonkini. Se oli onneksi niin reilun kokoinen, että siinä olisi muutenkin ollut liikaa yhden syötäväksi.

Mitään infoa tai retkilippuja emme olleet saaneet, vaan matkatoimisto luotti kovasti siihen, että kaikki haluavat ja osaavat seurata itse palveluihin liittyvää tiedotusta puhelinsovelluksesta. Suututtaa tämä nykysuuntaus, että kaikkeen tarvitaan sovellus, jonka käyttäminen kuitenkin edellyttää, että on hyväksynyt käyttöehdot, jotka ovat useimmiten täysin hyväksymiskelvottomat. Seuralainen oli sovelluksen kuitenkin hommannut ja tiesi sen ansiosta, että retkibussi olisi saapumassa hotellin eteen klo 5.45.

Nousimme ennen aurinkoa.

Vaikka pysähdyimme hiukan miukumaan parille hissylle (sähisevälle) kissalle hotellikadulla, olimme paikalla viitisen minuuttia etuajassa. Bussi saapui täsmällisesti. Oppaamme Dimitris hyppäsi kyydistä, kysyi nimemme ja toivotti meidät tervetulleeksi. Asetuimme vähän keskiovia taemmas istumaan, mutta jouduimme piakkoin vaihtamaan paikkaa, koska pari pysähdystä myöhemmin taaksemme änkesi ruma keuhkotautinen ukko vaimoineen yskimään röyhkeästi ja tauotta suoraan meidän niskoihimme. Yskijöitä kertyi vähitellen melkoinen joukko lisää eri puolille bussia. Päädyin kaivamaan repusta maskin naamalleni.

Retkiväkeä haettiin Hanian kaupungista saakka. Lopulta bussi oli täynnä ja kuskimme Nicos käänsi nokan kohti Omalosta. Sen verran retkitapoihin oli tullut muutosta, että opas ei enää ostanutkaan rotkolippuja koko ryhmälle, vaan ne kehotettiin ostamaan netistä bussimatkan aikana, mikäli ei ollut ostanut niitä jo aiemmin. Opas laittoi qr-koodin/linkin myyntisivusta kiertämään bussissa. Seuramiehellä oli onneksi sellainen puhelin, jolla ostaminen onnistui sekä luottokortti, jolla saatiin liput á 5 € maksettua. Lippuja myytiin edelleen myös rotkon alkupisteellä, mutta siellä olisi tuhlautunut aikaa jonottamiseen. Sähköpostiin putkahti pian pdf-liput.

Opas pyysi myös muiden selostustensa ohessa ilmoittamaan hänelle, jos kenelläkään on terveysongelmia, joista hänen olisi syytä tietää, esim. diabetes, sydänvikaa, huonot polvet, allergioita, hiljattain tehty joku leikkaus jne. Tällaista ei ole aiemmin opas kysellyt, ja teki hyvän vaikutuksen, että asiat oli tämän firman toimesta haluttu huomioida.

Pysähdys suoritettiin eri tavernassa kuin aiemmin, mutta muut rutiinit olivat samat kuin aiemminkin. WC:ssä joutui käymään takapihalle tuodussa kontissa. Sillä välin, kun minä jonotin vessaan, kävi seuramies toimittamassa ravintolan puolella päivystäneelle oppaalle rahat laivalippuja varten á 13 €. Pysähdyksen piti kestää 20 min, mutta venyi 40 minuuttiseksi oppaan jäätyä suustaan kiinni jonnekin. Kaikki retkeläiset olivat palanneet bussiin jo aikoja sitten, ja harmitti tämä ylimääräinen viivyttely. Vaeltamaan haluaisi päästä mahdollisimman aikaisin sekä ajankäytön että päivän lämpötilan kehittymisen vuoksi. Nyt aikaa tuhlattiin bussissa istumiseen, vaikka olisi ollut mukavampaa tuhlata se vaelluksen jälkeen uimiseen tai ravintolassa istumiseen.

Bussista pitää ottaa kuva, että löytää sen myös retken jälkeen.

Xyloskaloon päästyämme räpsimme muutamat alkukuvat sekä muistoksi että retken aikaleimoiksi. Sitten lähdimme matkaan. Portilla ohitimme lippukioskin jonon ja näytimme lippumme puhelimesta portinvartijalle. Tämä antoi meille samalla perinteiset paperiset kulunvalvontaliput mukaan. Liikkeelle päästiin noin klo 7.50, se on aika hyvä aika. Seuralainen valitteli hiukan pohkeidensa tuntemuksia jo alkumatkasta. Itsekin olin vähän yllättynyt alkukivien liukkaudesta, muistelin liukkauden alkavan vasta vähän myöhemmin, mutta muuten meno tuntui kevyeltä.

Xyloskalo on vaelluksen lähtöpaikka.

Lippuluukku ja tarkastuspiste.

Ensimmäiset 3 kilometriä on reitin jyrkin osuus.

Samarian paperiset pääsyliput.

Aamu oli poikkeuksellisen lämmin, vaikka vuoristossa oltiinkin. Reitillä oli paikoin ruuhkia, mutta omaa saimme kulkea omaa tahtiamme kuitenkin ihan rauhassa. Muutamien porukoiden kanssa ohittelimme toisiamme moneen kertaan pitkin päivää. Vettä sai yhä taukopaikkojen lähteistä, vaikka sitä ei retkikuvauksien teksteissä mainittukaan. Ihmeellistä, että tuollainen jätetään kertomatta, vaikka kyseessä on aika oleellinen juttu. Paperista karttaa reitistä ei enää jaettu, mutta jokaiselta taukopaikalta löytyi kyltit reitin taukopaikoista etäisyyksineen ja oletettuine kävelyaikoineen.

Alkumatkan komeita maisemia.

Vuoristoa aamuauringossa.

Yskijöitä teki mieli vältellä myös vaelluksella. Erityisen paha yskä oli meidän retkibussin kaljulla riippa-tautuoitukäsivartisella (käsivarret olivat siis sekä tatuoidut että riippuvat) kaljulla ukolla sekä toisella potralla Kreeta-kalastajanhattuisella miehellä. Myös nuorta aivastelevaa misua (miehineen) meinasi olla vaikea vältellä, kun kulkivat niin samaa tahtia meidän kanssa. Pari nuorta kälättävää naista kävi alkuun hermoille, mutta he juttelivat matkan edetessä ja voimien huvetessa aina vain vähemmän. Näin jälkikäteen ajateltuna misu ja tämän mies olivat ihan sympaattiselta vaikuttava nuoripari. Onhan se kiva, että tuollaiset lähtevät myös vaellukselle eivätkä vain ryyppäämään bilebaariin. Eräällä vihreä-paitaisella pulskalla ukkelilla näytti olevan vaikeuksia jo ennen puoliväliä.

Aamulla aurinko vielä hellii vaeltajaa.

Verkot suojaavat pahimmilta mahdollisesti putoavilta kiviltä.

Vaikka voisi kuvitella, että minä äärimmäisen introverttina ihmisenä en sietäisi lainkaan tällaista turistirysä-kohdetta, niin kyllä tällainen ihmisten tarkkailu ja analysointi silti on hauskaa. Eikä ihmisiä oikeasti siellä reitillä niin paljon ole kuin voisi kuvitella. Useimmat ovat myös riittävän samanhenkisiä, että ovat tulleet vaeltamaan eivätkä riehumaan ja mellastamaan.

Apueläin lepäili odottaessaan päivän ensimmäistä nilkantaittajaa.

Vesi pujotteli rotkon pohjalla kivien välissä.

Olin yllättynyt siitä miten vähän vettä kulutin alkumatkasta, ei vaan tullut jano. Kovahko tuuli vilvoitti riittävästi ja männyt tarjosivat mukavasti varjoa. Vasta vähän myöhemmin join enemmän, mutta silloinkin lähinnä järjen takia, koska kunnollista janoa ei suoranaisesti tullut. Havut ja kuiva hiekka tuoksuivat huumaavasti, ja perhoset löivät taas leikkiä lähteillä. Näitä asioita muistelen ja kaipaan aina Samariasta eniten.

Taukopaikoilla oli etappiopasteita.

Raikkaista lähteistä sai täytettyä juomapulloa pitkin matkaa.

Ag. Nicolaoksen taukopaikalla maistelimme evääksi otettuja sipsejä ja keksejä (suklaakuorrutetut Oreot, joita ei olisi saanut ostaa Venäjä-boikotin takia). 0,75 litraa osoittautui sopivaksi vesipullon kooksi. Tarkistelimme asiaa myöhemmin vanhoista muistiinpanoista, ja samaa kokoa olivat aiempienkin Samarian keikkojen pullot olleet. Samarian kylässä pidettiin vähän pidempi lounastauko wc-käynnistä aloittaen. Seuramies tosin poikkesi huussiin jo kerran aiemmin. Koska olimme ehtineet tänne aika hyvissä ajoin, kerrankin wc-tiloihin (reikä lattiassa) ei ollut ruuhkaa eikä paperikaan ollut loppu. Tosin ainahan meillä on vessapaperirulla kaiken varalta mukana.

Kekkonen piti kuria yllä Samariassakin.

Samariassa sielu lepää, vaikka ruumis paiskii hommia.

Samarian kylä löytyi sillan toiselta puolelta.

Löysimme vielä vapaan pöydänkin sopivasti puolivarjosta puun vierestä. Syödessämme huomasimme pari krikritä hiipimässä talojen takana. Etsimme niistä toisen vähän myöhemmin voidaksemme tarjota sille ostamaamme omenaa. Eläin ujosteli meitä ensin kovasti. Höyläsin omenasta kuorimaraudalla viipaleen, jonka seuralainen varovasti heitti vähän vuohen eteen houkutellen sitä lähemmäs.

Paikka varjossa.

Energiantäyteiset retkieväät.

Parin maistiaisen jälkeen se jo ahnehti omenaa suoraan käsistäni ja meinasi jo käydä puremaan ja puskemaan, kun ei saanut heti kaikkea. Kun ponnahdin pikaisesti kyykystä takaisin pystyyn, tajusi vuohi taas alakyntensä ja tyytyi napsimaan antamamme omenanviipaleet kesysti. Internet-lähteiden mukaan omena on ihan passelia ruokaa vuohelle, kunhan se tarjoillaan viipaleina eikä kokonaisina omenoina, ja kunhan kaikki turistit eivät syötä niille juuri omenia, jolloin samaa tavaraa saa liikaa.

Krikrille maistui omena.

Lounaan jälkeen patikkamatka jatkui. Perinteinen poseerauspaikka muistokuvaa varten meni tällä kertaa jotenkin ohi, joten otimme kuvat vasta rautaportin edustalla - ikoninen paikka sekin. Suola-aavikoksi kutsumallani osuudella oli enemmän varjoa kuin muistin, mutta ehkä se johtui vain tavallista varhaisemmasta kellonajasta. Yksi pelottava liukastuminen pääsi tapahtumaan, mutta onnekkaasti jalkani luisti kiveltä täysin pystysuoraan alas, ja jalkavoimat pitivät minut pystyssä ilman pienintäkään horjahdusta.

"Suola-aavikko"-osuus alkaa tästä.

Ihminen on pieni.

Jylhissä maisemissa kelpaa kuljeskella.

Kreikkalaiset turistit aiheuttivat hämminkiä Christos-taukopaikalla. Jotain piti heidän jäljiltään sammuttaa jauhesammuttimella. Puistonvartija ilmestyi ihan tyhjästä ja pöläytti sammuttimesta ilmoille sakeat vihertävät pölypilvet. Paikalla hengaillut hevonenkin säikähti sammuttimesta lähtenyttä ääntä ja vähitellen laajemmalle leviävää pölyä. Mekin jouduimme siirtymään eväspaikaltamme hetkeksi pois pölypilven tieltä. Vartija kävi ripittämässä ankarasti syyllistä seuruetta, jonka jäsenet vaikuttivat jotenkin puolustautuvan kädet heiluen. Toivottavasti oppivat jotain.

Jauhesammuttimesta jäi melkoinen sotku.

Exit-portilla annoimme aamulla saamamme lipun toisen osan luukulle todisteeksi, ettemme ole eksyneet metsään. Vaikka jaloissa oli rakkoja ja hiertymiä jo valmiiksi (sandaaleista), kävely tuntui helpolta ja kivuttomalta koko matkan. Jalat eivät väsyneet juuri yhtään. Edes minulle tyypillistä jalkapohjien kipeytymistä ei tullut. Yksi uusi rakko vasemmasta isovarpaasta löytyi retken jälkeen, mutta se ei tuntunut kävellessä lainkaan.

Rautaportti on Samarian rotkon kapein kohta.

Rautaportin läpi kuljettiin siksakkia kevyitä siltauksia pitkin.

Exit-portilla luovutettiin osa pääsylipusta pois.

Koska tunnelma oli niin mukava ja aikaa hyvin jäljellä, pysähdyimme ensimmäistä kertaa ottamaan tuoreet appelsiinimehut exitin luona olevaan kahvilaan. Pieni lasillinen maksoi 3 €, mutta oli aivan riittävän iso meidän tarpeisiin. Kylläpä maistui mehu herkulliselta! Kivan näköinen harmaa kissa päivysti uteliaana kahvilaan saapuvia ohikulkijoita. Kahvilalta oli vielä noin kahden kilometrin kävely Agia Roumeliin. "Bussi"kyyti olisi edelleen maksanut samat 2 € kuin jo vuosia sitten, mutta siihen lintsaamiseen emme sentään lähteneet, vaan kävelimme reippaina loppumatkankin.

Tuore appelsiinimehu virkisti.

Kisse tarkasteli ohikulkijoita uteliaana tai uneliaana.

Agia Roumelissa kävelimme ensin rantaan ottamaan aikaleimakuvan, sitten etsimme Samaria-tavernan, johon Dimitris tulisi aikanaan (16.30) jakamaan laivaliput. Emme kuitenkaan jääneet tavernaan, vaan suuntasimme seuraavaksi uimaan saman rantabaarin luokse kuin edellisellä kerralla. Ystävällinen tarjoilijamies otti seuramiehen hellään huomaansa, ja tarjoili tälle olutta sillä välin, kun minä pyristelin pukukopissa, uimassa ja suihkussa. Rantahiekka oli jälleen niin polttavaa, että piti juosta molempiin suuntiin, vaikka oli uimakengät tassujen suojana. Vesi oli ihanaa 28-asteista, pohjalla 27. Vaikka jalkapohjat olivat lähellä kramppaamista uidessa, oli ihanaa kun repun kanssa tarpominen vaihtui painottomaan lillumiseen raikkaassa meressä. Valmistuttuani uintipuuhista, palasin rantaravintolaan nauttimaan jääteetä.

Agia Roumelin rantaraitti tuntuu vihdoin maalilta.

Agia Roumelin tulikuuma ranta.

Vaeltaja menossa palkitsemaan itsensä vilvoittavalla merikylvyllä.

Samarian pöly kengissä tuottaa onnea.

Syömään mentiin Samariaan, jonka sijainnin olimme tarkistaneet aiemmin. Sisäänheittäjä oli sympaattinen ukkeli, jonka mieliksi otimme tuoremehujuomat (vesimeloni & sitruuna), alkusalaatin ja tzatzikia, eikä pelkästään moussakat. Ajankuluksi ja seuralaisen uneliaisuuden vuoksi tilasimme vielä cappuccinon (minä) ja espressson. Salaatti oli hyvä, erityisesti feta oli parasta ikinä. Tzatziki oli kunnolla valkosipulisa. Moussaka oli perustasoa, olemme saaneet parempaakin. Talo tarjosi jälkiruuaksi suikaloituna ja ällömakeaksi karamellisoituja jonkun hedelmän suikaleita ja rakia - raki oli parempaa. Rakin tuntevat tietänevät, että sitä ei yleensä juoda maun vuoksi. Hintaa aterialle kertyi 50 € ja jotain pennejä, mutta annoimme 55 €.

Samaria-taverna.

Vesimelonimehu.

Alkupalaksi syötiin kreikkalaista salaattia ja tzatzikia.

Moussaka oli valmistettu annoskippoihin.

Raki ja ällömakea lisuke.

Cappuccinosta sai potkua illan istuskeluihin.

Seuramiehen espresso näytti tehokkaalta.

Lopulta Dimitris ilmestyi paikalle ja seuralainen kävi hakemassa häneltä lippumme laivaan. Samalla opas kertoi, että matka kestäisi noin 40 minuuttia ja pois pitäisi jäädä sen ensimmäisellä pysähdyksellä Sougiassa. Kävimme vielä hyödyntämässä ravintolan wc:tä ennen lähtöä. Ehdimme laivaa odotellessa poiketa muutamaan kauppaan tutkimaan valikoimia. Näin eräällä rekillä kivan Samaria-aiheisen T-paidan, mutta vain sen yhden kappaleen. Sain kuitenkin houkuteltua myyjän apuun, kun katselin ja kääntelin paitaa näyttävästi pääni korkeudella.

Myyjä kuskasi meidät viereiseen liiketilaan, missä paitoja oli lisää ja paria eri väriäkin, valkoisia ja vihreitä. Päädyin kuitenkin haluamaan mustan L-kokoisen, jonka myyjätyttö sitten etsi näppärästi paitapinojen joukosta. Paita maksoi 14 €, mutta minulla oli antaa vain 20 €, joten myyjä joutui kipaisemaan taas kujan toiselle puolelle hakemaan vaihtorahat toisesta myymälästä. Seuramies osti itselleen Kreikka-teemaiset varvastossut á 7 €. Sellaisia perinteisiä ja edullisia varvastossuja meinaa olla vaikea enää löytää mistään, joten kun tällaiseen diiliin törmää, niin tilaisuuteen on tartuttava.

Pyörimme vielä hetken kylillä odottamassa laivaa. Näimme satamassa naisen, joka nilkutti kainalosauvojen kanssa jalka paketissa, liekö satuttanut itsensä vaelluksella ressukka. Samaria I saapui 17.15 maissa. Porttien auettua ryntäsimme valtavan lössin mukana sisään. Kaikilla on aina kiire, koska istumapaikkoja, varsinkin hyviä, on rajallinen määrä. Liput tarkistettiin autokannella ennen portaisiin päästämistä. Löysimme vielä jonkinlaiset istumapaikat. Laiva lähti ainakin 10 minuuttia myöhässä. Sitä oli tuskallista odottaa, kun oli niin kuuma. Lopulta lähdimme liikkeelle ja saimme vilvoittavan merituulen avuksi.

Calypso näytti kelluvan yhtä paljon ilmassa kuin meressäkin.

Agia Roumelia ehdittiin ihastella kannelta ennen laivan lähtöä.

Sougiassa talsimme rantaraittia pitkin etsimään oman bussimme. Yskijöitä oli paluumatkalla hämmentävästi enemmän kuin aamulla, joten tunsin pakottavaa tarvetta taas maskiutua. Matka kesti toivottoman kauan. Osa porukasta jätettiin pois Plataniaksen liepeillä, mistä he jatkoivat matkaa pikkubussilla mm. Elafonissiin. Heillä matkaa vasta olikin vielä kestettävänä. Seuraavaksi ajoimme onneksi Plataniakseen emmekä aamuista järjestystä toisinpäin. Hotellilla olimme noin klo 20.20. Jätimme kuskille tippiä 4 €.

Kansainvaellus laivalta busseille Sougiassa.

Hotellilla otimme vuorollamme suihkut. Oli mukavaa saada pestä hiukset, vaikka uiminen olikin noin muuten raikastanut oloa hetkeksi iltapäivällä. Asetuimme parvekkeelle juhlistamaan reippaita itsejämme CAIR-kuohuviinin ja sipsittelyn merkeissä. Kertailimme ja vertailimme päivän kokemuksia, selailimme hiukan kuvasaalista ja valikoimme muutamia somessa jaettavaksi.

Cair kruunasi mahtavan päivän.

Sportstrackerin tulokset jaettiin illalla someen.

Naapuri"talon" lihava ja huonokuntoinen ukko järjesti vielä pienen ohjelmanumeron olemalla niin umpihumalassa, että kaatuili omalla parvekkeellaan. Hänen naapuriparvekkeellaan aikaa viettänyt tyttölauma vaikutti pelästyneeltä ja kiusaantuneelta. Onneksi jostain ilmestyi hetimmiten ehkä miehen omaan seurueeseen kuuluva riuskempi mies nostamaan häntä pystyyn ja sisätiloihin.

Vielä ennen nukahtamista venyttelin vielä jalkani huolella ja monipuolisesti, vaikka päivän rasitukset tuntuivatkin kevyemmältä kuin koskaan aiemmin. Seuralainen oli jo simahtanut umpiuneen. Samaria on edelleen minkä tahansa vuoden kohokohtia parhaita päiviä. Vuonna 2023 sen kanssa kilpailevat ainoastaan Islannin lämpimässä purossa pulikointi ja Ahvenanmaalla järven (kyllä) rannalla vietetty juhannusaatto. Ja nyt on jo ikävä Samariaan uudestaan...

Tarkistettu, korjailtu ja täydennetty tilasto Samarian vaelluksista.