Islanti 2 Golden Circle

9.4.2023

Hotellin sänky oli hyvä, vähän turhan pehmeä, mutta ylimääräisestä (hali)tyynystä täytyy antaa plussaa. Huoneen ikkunoiden äänieristys oli heikko, mutta väsymyksen taso onneksi sen verran korkea, että uni maittoi melko hyvin huolimatta vastapäisen irkkupubin metelöinnistä. Havahduin yöllä muutaman kerran meluun, mutta nukahdin heti uudestaan. Karaokelaulannan lisäksi melko pitkäkestoista holtitonta naisäänen kirkunaakin kadulta kuului. En silti jaksanut nousta ylös katsomaan ketä kadulla murhattiin. Kun heräilin aamulla seitsemän maissa, katu oli rauhallinen eikä siellä näkynyt jälkiä väkivallasta (verilammikoita) tai mistään muustakaan poikkeuksellisesta.

Kahdeksan maissa olimme valmiit aamiaiselle, joka tarjoiltiin hotellin aulassa. Valikoima oli melko suppea, mutta joukosta löytyi pieniä auringonkukansiemensämpylöitä, jotka olivat hyviä. Sokeripaloja ei ollut, joten otin pieneen lääkemittaa muistuttavaan kuppiin irtosokeria teetä varten. Kaipa aamiaissuunnittelijan ajatus oli, että sokerin voisi lapioida kuppiin samaan aikaan teepussin kanssa, mutta minulla ainakin menee tarvittavan sokerin määrän arviointi aina pieleen, ellen laita sokeria vasta, kun teepussi on poistettu haudutuksen päätteeksi kupista.

Aamiaisaula.

Aamupalaa.

Otin sämpylöiden ja teen lisäksi myös paahtoleipää (blääh), juustoa ja omenamehun. Puuro oli omituista vesilitkua, joten se jäi väliin. Hedelmistä testasin appelsiinia ja ananasta. Skyriä lisukkeineen oli myös tarjolla, mutta sitä tuli maistettua vasta pari päivää myöhemmin. Naapuripöydässä istui erittäin ankarasti yskivä mies. Sellaisen läheisyyteen joutuminen aina harmittaa.

Leipävalikoimaa.

Leikke- ja sörsseleitä. [sic]

Rehuja ja leipomuksia.

Hedelmäpeli.

Päivän retkikohteena oli Golden Circle - eräänlainen ympäri ajettava kierros, jonka varrelle osuu useampia nähtävyyksiä. Pääsimme lähtemään matkaan yhdeksän maissa. Ensimmäinen nähtävyys, johon tutustuimme oli Thingvellir (Þingvellir), noin 50 kilometrin päässä Reykjavikista. Auton navigaattori yritti ohjata meidät jonnekin Ö-sijainnin parkkialueelle, joten ajoimme virallisesta (P1-pysäköinnin) risteyksestä ensin ohi. Huomasimme erheemme kuitenkin pian ja käännyimme takaisin. Parkkipaikka oli näkyvästi merkitty maksulliseksi, mutta emme millään löytäneet paikkaa, missä sen voisi maksaa. Melkeinpä arvasimme, että tämä saattaisi kostautua myöhemmin.

Kuvaamaan sai pysähtyä vain tauko/näköalapaikoille.

Thingvellir.

Thingvellirissä pääsi tepastelemaan Euroopan ja Amerikan mannerlaattojen väliin. Samalla paikalla on myös muinoin kokoonnuttu operoimaan Islannin hallintoa/parlamenttia, Alltingiä (Alþing). Sitä jotenki olettaa, että mannerlaattojen välissä pitäisi loiskua punaisena hehkuvaa lavaa, mutta siellä meni vain turisteja varten rakennettu polku. Nähtävyys on geologisesti ajatellen teoreettisesti kiehtova, mutta elämyksenä se vähän floppasi. Toki sääkin oli tihkusateinen ja lähes myrskytuulinen, mutta olin etukäteen kuvitellut olevani vaikuttuneempi näkymistä. Kiertelimme aikamme alueella katsomassa mannerlaattojen muodostamia kivivalleja, kirkkoa ja mittasimme kirkon viertä hissukseen virtaavan veden. Se oli karvan yli 3-asteista. Poikkesimme ennen lähtöä vielä kirkon puolella jokea olevan P5-pysäköintialueen WC:hen.

Väylä vei mannerlaattojen väliin.

Kahden mantereen loukussa.

Kiviseinämät olivat jylhiä.

Þingvallakirkja (1859).

Þingvallabærinn (Guðjón Samúelsson, 1930) on pääministerin kesäresidenssi.

Tuuli riepotteli Islannin lippua.

Pajunkissat kehräsivät ujosti.

Seuraavan pysähdyksen teimme P3:lla, missä olimme aiemmin käyneet jo kääntymässä. Sieltä oli noin kilometrin mittainen kävely Öxarárfossille, joka oli pieni mutta hieno vesiputous. Matkalla piti ylittää pieni lumivalli. Vallin huipulla istuskeli itkeskelevä tyttö, jonka vieressä seisoi hämmentyneen näköinen poika. Tai kaipa he jo nuoria aikuisia olivat, mutta sellaisille ei ole niin hyviä sanoja. Lumi oli liukasta ja vähän jännitti selviäisimmekö liukastelematta jyrkähköstä laskeutumisesta vallin toiselle puolelle, mutta hyvin se meni. Ei kai sentään tyttöä lumessa liukastuminen niin paljon pelottanut, että piti itkemään ryhtyä? Vesiputouksen komeuden myötä tunnelma alkoi hieman nousta asianmukaiseksi retkeilyinnoksi.

Öxarárfossille kuljettiin kuolemaantuomittujen polkua pitkin.

Turisteja katsomassa vettä.

Öxarárfoss.

Seuraavaksi ajelimme Geysir-alueelle, jonne oli Thingvelliristä noin 60 kilometrin matka. Täällä pysäköinti oli ilmainen, ja muutamia paikkojakin oli vielä vapaana. Alueella oli useampia kuumia lähteitä ja höyryävä vesi virtasikin siellä täällä pitkin tannerta. Kuumimmat kohdat oli aidattu ja varoituskyltitetty, ettei tyhmä turisti liian helposti polttaisi itseään. Aito ja alkuperäinen Geysir oli unelias eikä ollut purkautunut reiluun 20 vuoteen, mutta pienempi Strokkur tyrskäytteli vesipatsaan ilmoille 8-15 min välein ja tarjosi välillä pieniä välipurskahduksia. Lähteiden höyry oli lämmintä ja haisi pahalta.

Maisemapaikka.

Kuka olis uskonut, että sammal voi näyttää jännittävältä.

"Ah, se on aivan liian kuumaa, kieltäni polttaa, päätäni huumaa."

Mini-geysir.

Se aito ja alkuperäinen Geysir torkkumassa.

Geysirin purkausta oli vaikea kuvata, koska purkaukset tulivat sen verran harvakseltaan, epäsäännöllisesti ja nopeasti. Vaikka lammen pinnasta pitäisi pystyä lukemaan ennusmerkit, niin aina se kuitenkin yllätti. Koska turisteja oli paljon, ja ruikkivia geysirjeä vain yksi, oli osa porukasta pakkautunut tuulen alle ja kastuivat melko reilusti. Sadevaatteethan jokseenkin kaikilla toki oli, mutta ei minulla ainakaan ollut erityistä intoa joutua tuon haisuveden kastamaksi.

Strokkurin purkautumista odottelemassa.

Keskikokoinen purkaus.

Isompi ryöpsähdys aluillaan.

Täysimittainen purkaus ei mahtunut kokonaan kuvaan.

Poikkesimme turistikeskuksen puolella vessassa. Harmillisesti täälläkin (kuten melkein kaikissa muissakin islannin turistivessoissa) oli käsien kuivaamiseksi vain puhaltimet, ei paperia tai pyyheautomaattia, joten huusista joutui poistumaan kädet märkänä räpiköiden. Kaupat olivat niin pullollaan ihmisiä, että ei tehnyt yhtään mieli jäädä ryysikseen harkitsemaan tuliaisostoksia. Kahvilan valikoimia poikkesimme katsomaan, koska aiemmin ostetut snacksit olivat kommunikaatiovirheen vuoksi jääneet hotellille. Olisimme halunneet ostaa pienen pussin sipsejä tai vaikka purkin Pringlesejä, mutta sellaisia ei tuntunut löytyvän mistään matkan varrelle osuneista kahviloista. Eivätkö islantilaiset tykkää sipseistäkään?

Seuraava pysähdys oli Gullfoss-vesiputous, joka oli melko lähellä Geysir-aluetta, vain noin 10 kilometrin päässä. Täälläkin oli iso parkkialue ilmaiseksi käytettävissä. Vierailukeskuksen sivustalta löytyi portaat, joita pitkin pääsi laskeutumaan putouksen kuohujen kupeeseen. Tuuli pääsi täällä puhaltamaan täydellä voimalla ja olikin aivan järjetön. Putouksen melu oli korvia huumaava ja tuuli kantoi sateen veroisesti vettä kaikkialle. Kamerat ja vaatteet kastuivat hetkessä. Ylätasanteelta näki laajemmin koko putouksen alueen, kunhan oli ensin kuivannut silmälasit. Kädet jäätyivät lähes tunnottomiksi valokuvia napsiessa. Kaikesta fyysisestä kurjuudesta huolimatta putouksen näkeminen oli vaivan arvoinen, vaikka olikin pilvinen päivä, ja sinitaivaat sateenkaarineen jäivät puuttumaan.

Gullfoss.

Jää peitti kielekettä Gulfossin laidalla.

Kuohuja.

Näköalatasanne putouksen tasolla.

Maisema ylimmältä katselutasanteelta.

Vaikka snacksit olivat unohtuneet, oli mukaan tullut kuitenkin Daimeja evääksi. Napsimme niitä muutaman kourallisen autossa ennen kuin jatkoimme matkaa. Sade oli tähän saakka ollut melko armollinen ja vain tihuttanut satunnaisesti. Gullfossilta lähtiessä alkoi kuitenkin sataa ihan kunnolla.

Kerid (Kerið)-kraaterilla [sic, koska en pysty hyväksymään kraatteri-kirjoitusasua], joka oli seuraava kohteemme, satoi jo niin paljon, että etsimme kasseista sadevaatteet normaalien vaatteidemme päälle. Keridille oli matkaa Gullfossilta noin 55 kilometriä. Pysäköintialue oli pieni, mutta ilmainen. Sen sijaan Kraaterin sisäänpääsystä piti maksaa á 450 ISK (n. 2,80 €). Kraaterin pohjalla lainehti turkoosi vesi. Kiersimme ensin koko kraaterin ympäri, ja koska meillä vielä oli vähän energiaa jäljellä, laskeuduimme vielä portaat alas kraateriin lammen luokse. Vieressä oli pari pienempää kraaterin näköistä sammaloitunutta kuoppaa, mutta niitä ei mainittu missään esittelytekteissä, joten ehkä ne olivat kuitenkin jotain muuta. Islannissa ei paljon puita näkynyt, mutta kraaterin takana näytti kasvavan jonkinlainen viljelty havumetsä.

Lampi Keridin pohjalla oli turkoosi.

Omituisten värien sinfoniaa.

Keridin naapurikuoppia.

Kraaterin 55 metrin syvyys ei erotu laajakulmakuvasta lainkaan.

Uiminen lammessa oli kiellettyä.

Keridin jälkeen ajelimme takaisin Reykjavikiin. Huomasimme etsiä hotellia navigaattorista sen nimellä, joten tällä kertaa löysimme sinne suorempaa reittiä kuin edellisenä päivänä. Matkaa hotellille oli oli noin 70 kilometriä. Pieniä vesiputouksia näkyi matkan varrella vuorenseinämissä vähän siellä sun täällä. Samoin höyryäviä maapaikkoja oli useampia. Islanninhevosia laidunsi 'kaikkialla'. Ihmeteltävää riitti myös liikenteessä, kun näimme jonkun ajaneen autolla suoralta tieltä ojan tapaiseen syvennykseen. Matkustajat istuivat kuitenkin tyytyväisen oloisena autossa ihmettelemässä tilannettaan, joten arvelimme heidän olevan kunnossa. En ymmärrä miten sinne on edes voinut päätyä, mikäli ei ole kuvitellut ajavansa tasaiselle pientareelle huomaamatta korkeuseroa. Vesisade jatkui tauottomana koko loppumatkan. Kaikkinensa vettä tuli taivaalta vähemmän kuin mitä oli ennustettu. Tuuli sen sijaan oli kova, mutta emme hukanneet autosta yhtäkään ovea sen takia.

Parkkipaikkakin löytyi taas samalta hotellin viereiseltä kadulta, mutta korttelin verran ylempää mäestä. Hotellille päästiin joskus puoli kuuden maissa tai vähän jälkeen. Kuivattelun, snacksien maistelun, sitruunalimun hörppimisen, lämmittelyn ja kuvasaaliin selaamisen jälkeen puimme taas sadevarusteet päälle ja lähdimme etsimään seuramiehelle uimahousukauppaa. Vaikka jo kauan ennen matkaa oli selvä, että kylpylään tarvittaisiin uimahousut, oli hän unohtanut pakata sellaiset mukaan. Netin mukaan urheilutarvikekauppa Icewear Magasin olisi auki joka päivä, vaikka oli pääsiäinen.

Matkalla Iceweariin näimme taas kissan, joka piilotteli rakennustelineen alla sateensuojassa. Se oli kolmivärinen, ehkä jopa sama kissa, jonka olin edellisenä päivänä nähnyt sivusilmällä. Ainakin paikka oli jokseenkin sama. Icewear osoittautui melko suureksi kaksikerroksiseksi liikkeeksi, jossa olisi ollut paljon hienoja urheiluvaatteita, juuri minun makuni mukaisia, vaelluskenkiä ym. Harmitti, etten voinut ostaa vähän kaikkea. Ei ollut tarvetta eikä tilaa matkalaukussa ja tietenkin kaikki oli Islannin malliin melko kallista. Uimahousut ja sukkia kuitenkin saatiin seuralaiselle, tämä kun oli unohtanut puolet tarpeellisista matkatavaroistaan kotiin.

Paluumatkalla jäimme ex-tempore syömään Scandinavian-ravintolaan. Ruokalista näytti siedettävältä ja tilaakin oli. Seuramies tilasi jo kauan himoitsemansa fish & chipsin Gull-oluen kera. Minä otin beef steak toastin, jonka päälle oli viipaloidun pihvin lisäksi kumottu sieniä, sipulia ja kastiketta, á 4950 ISK (n. 31 €). Juomaksi valitsin vissyn, á 590 ISK (n. 3,70 €). Ruoka oli kohtalainen. Pihvin kypsyys oli täydellinen, mutta pihvi oli täysin suolaton ja pippuriton ja siten täysin mauton. Ainoa maku ruokaan tuli aniksesta, jonka ystävä en ole, vaikka siedänkin sitä Kreikassa osana ouzoa, jota en kotimaassa joisi kirveelläkään. Kumma maa, kun täällä ei osata käyttää suolaa. Fish & chips tuntui seuralaiselle maistuvan, ja Gullia hän kehui paremmaksi kuin edellispäivän Viking-olutta.

Scandinavian-ravintolan logo toi nopeasti mieleeni kaktuksen.

Beef steak toast.

Fish & chips.

Ravintolan sistus oli mukava.

Ravintolan jälkeen poikkesimme vielä Corner Markettiin, joka oli auki pääsiäisestä huolimatta. Koska marketti ei ollut kantaislantilaisten pyörittämä, saimme sieltä vihdoin sipsejä ja keksejä sekä vadelmalimua ja miesväelle (miedon) oluen. Illalla oli taas kirjoitteluiden ohella käytävä suihkussa. Päivä oli sateen myötä ollut hiostava, mutta koska seuraavana päivänä oli agendalla Sky Lagoon, piti sitäkin varten hiukan valmistautua trimmaamalla talviturkkia.

Islanti 1 Vuokra-auto

8.4.2023
 

Optimoidakseni talviloman keston, olin anonut sen pääsiäisen yhteyteen, jotta matkustamiseen ei tulisi liikaa aikapaineita. Paineita kuitenkin oli, kun klo 13.30 olisi pitänyt lähteä kotoa kohti lentokenttää. Tapaaminen seuramiehen kanssa oli sovittu lentokentälle klo 14. Vaikka aikaa valmistautumiseen oli ollut koko aamu, tuntui tulevan kiire, kun piti vielä ennen lähtöä kuskata roskia ja käydä lähikaupassa ostamassa purkkaa. Lähikaupassa ei kuitenkaan myyty luottokortti-kokoista purkkapakkausta, joten jäin ilman. Lopulta pääsin kuitenkin lähtemään melko hyvin aikataulun mukaisesti ja kurvasin P5-parkkitaloon sisään klo 13.49. 

 

Harmikseni huomasin pari päivää ennen matkaa, että lentokentän pysäköintikuviot oli koronan mukanaan tuoman matkailutauon aikana sössitty. P4-aluetta ei enää ollut olemassa siinä muodossa kuin sen tunsin, vaan uudelta P4:ltä olisi pitänyt kävellä lentokentälle jatkuvasti rundia ajavan parkkibussin kyydin sijaan. Kävely P4:ltä ei sinänsä olisi liian pitkä, mutta koska paikkaa etukäteen varatessa ei voi tietää altistuuko matkapäivänä läkähdyttävälle helteelle vai kaatosateelle, jouduin päätymään kalliimpaan P5-parkkitaloon. Taksi tai julkiset eivät enää varovaiselle (suorastaan pelokkaalle) luonteelleni sovi.

 

Oli sinänsä helppo ostaa ja maksaa pysäköinti etukäteen netistä. Reilun viikon mittainen parkkeeraus maksoi 86 €. Verrattuna aiempiin n. 36-40 € hintaisiin pysäköinteihin tämä kyllä kirpoi mieltä. Vasemman puoleinen portti oli tarkoitettu etukäteen paikan ostaneita varten, ja puomi väistyikin suosiolla, kun systeemi tunnisti autoni rekisterinumeron. Sopiva parkkiruutu löytyi 2. kerroksesta. Terminaalille oli lyhyt katettu ja hyvin opastettu kävely. 

 

Terminaalikin oli laitettu uuteen uskoon sen jälkeen, kun edellisen kerran olin matkustanut minnekään. Tunsin olevani eksyksissä, mutta onneksi matkakumppani löytyi kuitenkin suhteellisen helposti. Terminaalissa väkimäärä kasvoi ja tiheni, joten maskitin itseni. Olen aina (ainakin ihan liian usein) sairastunut lentomatkoilla, joten nyt kun sitä vastaan on keksitty (ja tarjolla) helppo apuväline, niin aion todellakin käyttää sitä kaikilla lennoilla jatkossa. 

Uusi terminaali oli käyttötarkoitukseen sopien lennokkaan näköinen.

Check-in:in olimme tehneet etukäteen netissä, joten lentokentällä tulostimme automaatista matkalaukkutägit ja paperiversiot matkalipuista. Lento lähtisi portilta 16, ja meillä olisi koneessa paikat 16A (minä) ja 16B. Pakkasin sen jälkeen vielä takkini matkalaukkuun. Sitten toimitimme laukut bag dropiin. Matkalaukkuhihnan päässä oli hämäävän näköinen takaseinä, joka kuitenkin nousi hetken ihmeteltyään ja päästi laukun jatkamaan matkaa.

 

Turvatarkastuksessa ei ollut jonoja. Nesteiden purkaminen käsimatkatavaroista erilleen ei enää ollut tarpeellista uusitun ja nokkelamman skannailulaitteiston takia. Mukana oli kuitenkin myös perinteinen minigrip-pussi, koska muiden lentokenttien nesteiden käsittelystä emme voineet olla varmoja. Vartin kuluttua lentokentälle saapumisesta olimme jo sisällä turva-alueella. Vaeltelimme jonkin aikaa tutkailemassa uusittua ja osin vielä remontissa olevaa lentokenttää. 

Lentokone odottamassa lähtöä Islantiin.

Vaeltelun lomassa ostimme vesipullot ja samalta kioskilta löytyi myös haluamaani purkkaa oikeanlaisessa pakkauksessa á 2,5 €. Boardauksen lähestyessä poikkesimme vielä WC:hen. Vaikka lento oli melko täynnä, jäi 16C mukavasti tyhjäksi. Lähtöaika oli 16.10 ja siinä suunnilleen pysyttiinkin. Vain pari minuuttia myöhässä irtauduimme portista ja kurvailimme kiitoradalle. Kapteeni kuulutti lentoajaksi 3 tuntia ja 10 minuuttia.

Kerava.

Tarjoilun käynnistyttyä tilasimme shamppikset á 14 €, kun Finnair vielä suostui niitä meidän matkustelun ajan myymään. Shamppis oli poistumassa valikoimista 19.4.2023. Ymmärrän kyllä ajatuksen, että lentokoneeseen ei haluta raahata ylimääräistä massaa, jos sen myydyksi saaminen on epävarmaa. Olisin kuitenkin toivonut, että shamppis olisi voitu muuttaa aterioiden tapaan etukäteen ostettavaksi, mutta ehkä senkin estää jokin "humalaisille ei tarjoilla" -pykälä, jota ei pystytä ohittamaan sopivalla pikkupräntillä tilausehdoissa? Shamppiksen kaveriksi otettiin paketit sipsejä á 4 €. Shamppiksen ajaksi oli tietysti pakko ottaa maski pois, mutta toivoin juoman hörppimisen olevan sen verran lyhyt aika, ettei siitä ehtisi olla merkittävää haittaa. 

Shamppis ja sipsit.

Shamppis ja ikkunapaikka kruunaavat lennon.

Matka sujui mukavasti ja perille päästiin aikataulussa. Laskeuduimme n. 20 min etuajassa aikataulun mukaisesta klo 17:sta. Islannissa on 3 tunnin aikaero Suomeen nähden. Muuten olisi vain 2 h, mutta Islanti ei harrasta kesäaikaa, joten ovat kesäisin ihan omassa ajassaan. Laukut tulivat nopeasti. Minun ehti ensin, vaikka kavaljeerin laukku tulikin heti sen perässä. Heti baggage claimin ulkopuolelta löytyi Hertz-autovuokraamon toimipiste, johon suuntasimme kyselemään varaamaamme biiliä. Monet autovuokraamot Keflavikissa sijaitsevat jossain muualla kuin terminaalissa, ja matkustaminen vuokraamoon edellyttäisi shuttle-bussilla matkustamista, mutta selvisimme helpommalla tällä kertaa, kun emme joutuneet etsimään sen enempää bussia kuin vuokraamoakaan. 

Reykjavik.

Hertz-autovuokraamon toimipiste löytyi helposti.

Nopean matkalaukkutoimituksen takia ehdimme sopivasti ennen ruuhkaa tiskille. Nappasimme ennakkovaraajien numerolapun ja meidät kutsuttiin asioimaan samoin tein. Olimme netin valikoimien perusteella arvelleet Renault Capturin olevan meidän tarpeisiin sopivan ajokin, mutta tilausehdot tietysti olivat sellaiset, että tarjolla on teknisiltä spekseiltään "vastaava" auto (lataushybridi, automaattivaihteet, tilaa matkalaukuille). Emme siis saaneet coolia Rellua vaan Köyhien Ihmisten Auto (KIA) Niron. Auto oli valkoinen, mikä osoittautui olevan yleinen väri saaren autoissa. Rekisterinumero oli PB-K87. 

Olimme varanneet auton 6 päiväksi. Hinnaksi tuli ennen lisäpalveluita 98101 ISK eli noin 650 €. Halvemmallakin varmaan autoja irtoaisi, mutta kun olen yleisesti ottaen tutun ja turvallisen ystävä, niin vuokrafirma valikoitui sen perusteella. Virkailija kyseli ja kertoili valtavan määrän asioita tilaukseen ja ajamiseen liittyen. Ostimme ex-tempore ajo-oikeuden á 30 € myös seuramiehelle, vaikka tulisinkin olemaan pääkuski. Onhan hyvä, että molemmat voivat tarvittaessa ajaa, ja pääsisi sitten seuralainenkin kuittaamaan plakkariin uuden ajomaabongauksen. Ostimme myös auton palautuksen tankkaamattomana á 75 €, jos vaikka tulisi ajan kanssa hankaluuksia, ja akkua varsinkaan emme olisi saaneet missään ladattua (tiedä sitten koskeeko 'tankkaaminen' edes akkua, mutta kuitenkin.. ) 

Vaikka otimme ns. kaiken kattavan vakuutuksen, rajoituksia oli paljon: F-roadeille ei saa mennä, auton katolle ei saa kiivetä, teiltä ei saa ajaa ulos, auton ovet pitää avata huolella kiinni pitäen kovan tuulen takia (ilmeisesti auton ovien repeytyminen irti on vähintäänkin mahdollista, jos ei jopa yleistä), jokien poikki ei saa ajaa, moottori ei saa kastua jne. Auton ovien repeytyminen tuulessa taisi kyllä sisältyä vakuutuksen hintaan, mutta pilaisi kuulemma lomamme, kun joutuisimme odottelemaan vara-autoa mahdollisesti pitkäänkin ym. Ajo-olosuhteet ja käytössä olevat tiet olisi syytä tarkistaa päivittäin https://www.road.is/-sivustolta, jotta emme pyrkisi turhaan myrskyn tai muun sääolosuhteen takia suljetuille teille.

Auton väitettiin löytyvän parkkialueelta H-rivistä, mutta ei sitä sieltä löytynyt, vaan pari riviä sivummalta. Onneksi löytyi kuitenkin. Olisi ollut kiusallista palata takaisin tiskille kertomaan, ettemme löydä koko autoa. Sää oli puolipilvinen, 9-asteinen ja tuuli oli kova. Pelkässä neuletakissa meinasi tulla jo hieman kylmä autoa etsiskellessä. Auto vaikutti riittävän kookkaalta, ainakin matkalaukut saatiin mahtumaan takakonttiin. Alla oli nastarenkaat, joten huonoa keliäkään ei tarvitsisi erityisemmin pelätä. Takakontin reunat ja auton sivuikkunat olivat sen verran kuraiset, että epäilytti onko autoa viitsitty edes pestä käyttäjien välillä. Näillä hinnoilla soisi firman raskivan sen verran tehdä. Penkin ja peilien ja pikaisen kojelautaan tutustumisen jälkeen otimme suunnan auton navigaattorin opastuksella kohti Reykjavikia.

 

Tuntui todella oudolta lähteä ajamaan suoraan lentokentältä autolla keskelle kuumaisemia bussin tai metron sijaan. Paikalliset ajelivat aika vauhdikkaasti. Moottoritiellä oli 90 km/h rajoitus, kaksi kaistaa suuntaansa. Matkaa hotellille oli n. 50 km, joten ajamiseen ehti hyvin akklimoitua ennen tiukempia tilanteita. Kaupungin lähestyessä kaistojen määrä risteyksissä moninkertaistui. Navigaattorin ansiosta emme päätyneet koskaan täysin väärälle kaistalle, ja vältimme neljän kaistan poikki viime hetkillä ajamiset. Pääsiäisen takia liikenne oli kohtuullisen vähäistä. Reykjavikin kaupungin puolella jännitti hiukan ajaa, kun navigaattori ei tunnistanut hotellimme numeroa, ainoastaan oikean kadun nimen. Hotelli löytyi kuitenkin helposti, joskin pienen "harhaan" ajon jälkeen, koska olin tutkaillut seutua google streetview:stä ja paikat alkoivat yhtäkkiä näyttää tutulta. Myöhemmin huomasimme navigaattorin tunnistavan hotellimme sijainnin, kun etsimme sitä suoraan hotellin nimellä eikä katuosoitteella. 

Vuokra-KIA:mme parkissa.

Vähän hotellin sivukatua ylös ajaen löytyi vapaa parkkipaikka, jonka taidokkaasti nappasin. Autossa oli peruutustutkan lisäksi peruutuskamera, jonka tasokkuudesta olin jopa yllättynyt. Minulla ei kyllä ole minkäänlaista kokemusta peruutuskameroista, joten vaikea sana oliko se universaalisti hyvä tai huono, mutta tykkäsin. Pysäköinti ei pääsiäisen kunniaksi maksanut mitään koko viikonloppuna. 

 

Hotellimme oli Center Hotel Klöpp, jossa meidät otti iloisena vastaan Farouk, joka vitsaili että suomeksi hänen nimensä olisi Faaaaaarouuuuuk. Meillä kun on tapana käyttää melko paljon vokaaleja. Olimme aikeissa tulla Islantiin ja Klöpp-hotelliin jo talvilomalla 2020, mutta korona perui matkamme tuolloin. Koska Klöpp oli ainoa taho, joka palautti rahat silloin suosiolla ja vitkuttelematta, "palkitsimme" heidät valitsemalla saman hotellin tällekin matkalle.

Center Hotell Klöpp.

Hotellin vastaanotto.

Aulaa.

Saimme huoneen 403. Kävimme ensin katsastamassa huoneen ja kävimme sitten hakemassa laukut autosta. Lähdimme sen jälkeen Faroukin kannustamana heti käymään lähimmässä Bonus-myymälässä. Kaupat tulisivat olemaan pääsiäisen takia kiinni seuraavana ja sitäkin seuraavana päivänä, ja meillä oli nyt vain reilu tunti aikaa ostaa haluamamme iltapalat, eväät ja juomat viikonlopuksi.

Huone 403.

Näkymä ikkunasta.

Hotellia vastapäätä oli irkkupubi.

Farouk kielsi meitä menemästä mihinkään muihin kauppoihin kuin Bonus-ketjun, mm. 10-11 olisi kuulemma aivan sikahintainen ja vain Bonus (jonka logona on sika [tai possu]) olisi vähänkään kohtuuhintainen. Myös yksi Bonus-myymälöistä sai Faroukilta haukut huonoudestaan, mutta onneksi muitakin myymälöitä oli jopa helpommin käytettävissä. Uskoimme häntä, koska olimme lukeneet samansuuntaisia arvioita hinnoittelusta myös etukäteen netistä. 

 

Faroukin antaman kartan perusteella löysimme kaupan helposti. Ostimme sipsejä (jotka paljastuivat snackseiksi tarkemmin tutkittuna), suklaata, Daimeja, juomia, hoitoaineen, ja seuralaiselle mietoa olutta. Väkevät oluet myydään vain paikallisessa "alkossa", Vínbúðinissa, jota meillä ei ollut aikaa lähteä etsimään. Ihmetytti, ettei kaupasta tahtonut oikein löytyä keksejä. Sama puute tuntui vaivaavan marketteja pitkin matkaa. Mikseivät islantilaiset pidä kekseistä?

Reitti Bonus-markettiin.

Ensivaikutelma Reykjavikista oli melko masentava ja vähän järkyttäväkin. Liikkeellä oli kauhean paljon tai vielä enemmän humalaista väkeä, joista osa oli toki turisteja. Yhtään selvää ihmistä ei tuntunut olevan liikkeellä meidän lisäksi. Ennakoimme, että yöstä olisi tulossa meluisa ihmisten huudellessa, autojen jumputtaessa ja vastapäisen irkkubaarin kiljuttaessa karaoke-entusiasteja. 

Osa alkujärkytyksestä muuttui huvittuneisuudeksi, kun seuralainen kertoili jotain kaskua, jolle molemmat nauroimme niin makoisasti, että paikallinen humalassa oleva vastaantulijakin alkoi nauraa ja taputteli seuramiestä ohi mennessään olalle kuin olisi kuullut viikon parhaan vitsin häneltä ja kommentoi jotain, mitä emme ymmärtäneet. Vaikka en enää sitä muistakaan, niin vitsin on täytynyt olla tosi hyvä, kun se suomeksi kerrottuna naurattaa myös islantilaista.

Kaupan jälkeen tutkailimme lyhyesti ravintolatarjontaa netistä. Lähdimme etsimään Pizzeria Reykjavikia, koska pitsa on helppo ensimmäisen päivän ruoka. Ravintola löytyi Hallgrimskirjen kautta kulkien helpohkosti. Tilaus tehtiin alakerrassa. Ruokailutiloja oli parissa yläkerroksessa. Meidän kerroksen täytti intialais-oletettu perhekunta, jonka jäsenet olivat äänekkäitä ja sinkoilivat levottomasti pöydästä toiseen, mutta rauhoittuivat hieman saatuaan ruokansa. 

Hallgrímskirkja.

Pizzeria Reykjavik.

Valikoin itselleni Camembert-pitsan (Sauce, cheese, ham, mushrooms, camembert, green asparagus) á 3590 ISK (n. 25 €), seuralainen otti Kjötveislan (Sauce, cheese, minced beef, ham, pepperoni, bacon, black pepper) á 3790 ISK. Spriten jouduin hakemaan itse hanasta, seuramies otti oluen, mutta oluthanaa ei saanut käyttää itse. Pitsa oli melkoinen pettymys. Se ei maistunut oikein miltään, ei edes suolaiselta, mutta onneksi edes hinta oli suolainen. Kjötveisla oli kuulemma hyvä. 

Camembert-pitsa.

Paluumatkalla hotellille näimme kissan, valkoinen oranssein laikuin, jonka sain maukumalla houkuteltua luokseni. Paijasin sitä hieman sen puskiessa ohi kulkiessaan jalkojani. Luulin jo aiemmin kauppareissulla nähneeni sivusilmällä kissan livahtavan piiloon sivukujalla, mutta koska olimme kaupungissa, niin kuvittelin vain nähneeni harhoja. Aika yllättävää, että joku tai jopa monikossa jokut [sic] uskaltavat pitää kissoja vapaana kaupungissa, mutta niinhän niitä pyöri Ateenassakin.

 

Iltarespalta tarkistimme vielä moneltako aamiainen oli. Kellonajat olivat pyyhkiytyneet mielestämme, kun Faroukilla oli niin paljon asiaa meille sisään kirjautumisen yhteydessä. Sen jälkeen asetuimme loppuillaksi huoneeseen. Olimme pitkän päivän jäljiltä jo melko väsyneitäkin. Kirjoittelut tuli tehtyä ja suihku testattua. Suihku oli ihan siedettävä, mutta suihkuverho oli vähän surullisen näköinen muovinkaistale, ja hotellin tarjoamassa suihkusaippuassa oli liian miehekäs hyttysmyrkkymäinen haju, jotta se olisi sopinut naisellisen itseni pesemiseen. Käsisaippuassa oli neutraalimpi tuoksu, ja sitäkin suihkusta ylettyi hyvin ottamaan.

Kylpyhuone.