Andorra 1 Menomatka

1.8.2019

Seuramies lähetti tarkistustekstiviestin etuajassa klo 4.27. Herätyskellonkin olin virittänyt soimaan vasta kolme minuuttia myöhemmin. En viestin saamisen jälkeen viitsinyt enää kääntää kylkeä ja käydä nukkumaan, koska jos huonosti olisi käynyt, uutta tarkistusviestiä sovittuun aikaan ei olisi enää tullut. Napsin nassuuni aamuvitamiinit, tupruttelin vähän puuteria ja ripsiväriä paikoilleen, pakkasin viimeiset tavarat ja hain jääkaapista matkaeväät. Sitten olikin jo aika lähteä matkaan noin klo 4.47.

Ajelin vanhaan tuttuun P4A-pysäköintiin. Sitä oli laajennettu edellisen käynnin jälkeen, joten ajoreitti alueen sisällä oli vähän erilainen kuin ennen, että pääsin haluamaani riviin. Paikka löytyi sopivalta kulmalta riittävän läheltä bussipysäkkiä. Parkkibussi tuli ihan parin minuutin odottelun jälkeen, mutta vei remontin takia T2-terminaalin matkustajat vain "puolimatkaan", mistä oli vielä melkein puolen kilometrin kävelymatka lentokentälle. Moni muu bussi ajeli vielä pari sataa metriä lähemmäs, mutta miksipä lentokentän oma bussi olisi sellaista viitsinyt tehdä.

Matkakumppanikin oli jo ehtinyt kohtaamispaikalle, joten jatkoimme suoraan tulostelemaan matkalaukkutägejä automaateille. Tällä kertaa tulostus onnistui kertakirjautumisella kummallekin laukulle. Siirryimme seuraavaksi toimittamaan laukut itsepalveluna (jos sitä voi edes palveluksi kutsua) baggage-dropiin. Piippautimme lukijaa sekä matkalipuissa että matkalaukkutägeissä, ja laukut katosivat liukuhihnaa pitkin kentän uumeniin.

Turvatarkastukseen ei ollut jonoa, joten se sujui nopeasti. Mukana ollut kolikkopussi herätti epäilyksiä, joten sen jouduin poistamaan repusta ennen uusintaläpivalaisua. Lentokentällä operoimme normaalin kaavan mukaan. Hakeuduimme pesemään käsiä, ostimme vesipullot ja pringlesejä lennolle ja odottelimme. Lopulta oli aika lähteä ruuhkautuneen WC:n kautta boardingiin. Alkoi jo hermostuttaa, kun naistenhuoneen jono eteni tuskallisen hitaasti, mutta sitten lopulta kuitenkin tapahtui jonkinlainen ryhtiliike, ja jono alkoi vetää. Ehdimme portille 24 noin klo 6.35.

Meille oli jaettu paikat 12 E ja F. Finnair ihan piruuttaan laittaa minut ihan keskipaikalle, vaikka haluaisin luonnollisestikin ikkunapaikan. Meidän viereen käytäväpaikalle istahti hiljaa itsekseen viihtynyt mies, eli juuri sellainen kuin mitä vierustoveriksi aina toivoo. Lento lähti 8 minuuttia myöhässä aikataulun (7.05) mukaisesta ajasta. Tarjoilu alkoi ripeästi. Shamppis oli kallistunut euron verran ja maksoi nyt á 13 €. Otimme sellaiset silti, kuten Finnair varsin hyvin tietää hintoja nostaessaan. Paljon muuta en uskaltanut juoda, koska meillä oli vielä edessä reilu kolmituntinen bussimatka Andorraan, mistä toivoin selviäväni vessatta.

Suosikki-ikkunoitani.

Lempijuomaani.

Evästä.

Suunnilleen meidän kohdalla lentokoneen toisella puolella istui perhe, jonka rouvalla sekä vauvalla kuulosti olevan vakava keuhkotauti. He yskivät koko ajan ankarasti, minkä nyt kirkumiseltaan malttoivat. Rouva ei tosin kirkunut, vaan jätti sen tehtävän lapselleen. Lapsella oli tuberkuloosista huolimatta vahvat keuhkot, koska hän pystyi kirkumaan tauotta 25-30 minuuttia sekä nousun jälkeen että uudestaan laskeutumisen alettua. Kaiken huipuksi lasta nosteltiin välillä matkustajien pään yläpuolelle ja pyöriteltiin ympäriinsä, jotta tämä saisi varmasti yskittyä tehokkaasti jokaiseen suuntaan. Voisivatkohan lentoyhtiöt alkaa jakaa hengitys- ja silmäsuojia matkustajille sekä valvoa niiden käyttöä?

Kone laskeutui Barcelonaan alun pienestä viivästyksestä huolimatta täsmälleen aikataulussa klo 10.05 paikallista aikaa. Pääsimme ulos koneesta melko nopeasti. Matkalaukkuja odottaessamme poikkesimme vessaan. Laukkumme manifestoituivat hihnalle ensimmäisten joukossa. Poimimme ne mukaamme ja lähdimme etsimään oikeaa bussilaituria.

Kielletty miehiltä.

Matkalaukkuja odotellessa.

Pienen arpomisen jälkeen löysimme oikean bussilaituriston. Huomasimme selvinneemme matkalaukkurumbasta sen verran nopeasti, että edellinen DirectBus-yhtiön auto Andorraan oli vielä paikallaan laiturissa. Päädyimme kysymään kuljettajalta voisimmeko vaihtaa kyydin aikaisempaan vuoroon, koska muuten olisimme joutuneet viettämään pari tuntia lentokentällä. (Onneksi seuramies on rohkea. Jos se minusta olisi ollut kiinni, niin olisimme vieläkin Barcelonassa tai ehkä emme edes siellä saakka...) Alkuperäisenä ajatuksena meillä oli käydä lounaalla lentokentällä, mutta nyt alkoi Andorraan pääseminen kiinnostaa enemmän. Kuski selasi puhelintaan hetken aikaa ja viittasi meidät sen jälkeen kyytiin. Englantia mies ei juurikaan puhunut, mutta vaikutti ymmärtäneen kysymyksemme ja opasti meitä espanjaksi sen verran selkeästi, että ymmärsimme syömisen ja juomisen olevan bussissa kiellettyä, paitsi vettä sai juoda.

Bussimatka on alkamassa.

Olimme arponeet pitkään DirectBusin ja Andbussin välillä, mutta päädyimme lopulta Directbusiin pääasiassa sen takia, että heidän nettisivuiltaan oli paljon selkeämpää valita oikea päätepiste matkalle. Aikataulutkin olivat meille sopivat. Hinnoissa ei ollut merkittävää eroa. Nyt menomatkan hinnaksi tuli 34 € / hlö. Meidän lisäksi T1:ltä bussiin tuli yksittäinen mies. Pienen odottelun jälkeen lähdettiin matkaan klo 11. Bussi ajeli seuraavaksi käymään T2:lla. Sieltä ei tullut ketään kyytiin. Matka jatkuin Barcelona Sants-rautatieasemalle kaupungin ytimeen. Siellä kuski antoi meille 5 minuuttia aikaa hypätä kyydistä ja käydä vaihtamassa myyntikopissa netistä ostamamme voucherit oikeisiin bussilippuihin. Olimme etukäteen jännittäneet lipunvaihtovaihetta, kun pelkäsimme joutuvamme juoksentelemaan ympäri suurta asemaa etsimässä oikeaa koppia, mutta se olikin aseman ulkolaidalla samalla laiturilla kuin mihin bussi pysähtyi.

Barcelona-Sants.

DirectBusin Lipunvaihtokoppi, Barcelona-Sants.

Santsilta matka jatkui vihdoin kohti Andorraa noin 11.45. Mukaan tuli tusinan verran ihmisiä. Bussi jäi siis melko tyhjäksi ja valtasimmekin sen huomattuamme erilliset penkkirivit voidaksemme leveillä vähän mukavammin. Alkumatkasta ajelimme keskellä peltomaisemaa. Vuoret siinsivät horisontissa. Loppumatkalla kurvailimme vuorien keskellä kauniin joen vierellä. Toinen asia, mitä olimme jännittäneet etukäteen, oli bussimatkasta selviäminen ilman vessaa. Jostain syystä bussiyhtiön sivuilla ei mainittu lainkaan, onko busseissa WC:tä, eikä missään lukuisista lukemistamme tripadvisor-arvosteluissakaan sanottu asiasta sanaakaan. Selvisi, että bussissa on WC, ja toisin kuin aurinkomatkojen retkibussissa, sitä sai myös käyttää. Selvisimme kuitenkin hyvällä valmistautumisella ilman sitä.

Vesistöä.

Syömiskielto hieman risoi seuralaista, kun suunniteltu lounas jäi saamatta, mutta siitäkin selvittiin. Itsehän olen tottunut olemaan tuntikausia syömättä ja kärsimättä siitä juurikaan. Nälän tunnetta ei tulekaan, jos on tarpeeksi mielenkiintoista tekemistä tai pienen odottelun jälkeen, jos syöminen ei ole vaihtoehto. Sitten kyllä sorrun syömään kaksin käsin, kun ruokaa taas on. (Kyllä Pippa läksyttäisi, jos saisi meikäläisen syömistottumuksista kuulla.)

Andorran rajalle saavuimme noin puoli tuntia ennen aikataulun mukaista päättärille kurvaamista. Päättäri sijaitsi Andorran pääkaupungissa Andorra la Vellassa. Kuski oli kyytiin noustessa varmistellut, että passit eivät ole matkalaukussa bussin vatsassa, vaan mukana bussissa. Niitä ei kuitenkaan tarvittu. Saavuimme perille aikataulussa klo 14.45. Kävelimme "joen" vartta lyhyen matkan Acta Arthotelille. Vettä virtasi uomassa vain parin sentin syvyydeltä, joten ei se ihan oikealta joelta tällä hetkellä vaikuttanut.

Espanja kun taakse jäi.

Andorra mielessäin.

Riu Valira.

Acta Arthotel.

Saimme huoneen 339. Se oli yllättävän suuri, sängyt olivat isot, mutta ulkomaiseen tapaan meille oli annettu vain yksi peitto jaettavaksi. Pieni miinus täytyy antaa myös huoneen keskellä sijaitsevasta tolpasta, joka hankaloitti ikkunalle kulkemista. Internet, ilmastointi ja safetybox sisältyivät hintaan. Lepäilimme hetken. Joimme jääkaapista löytyneet pienet vedet. Sitten lähdimme tutustumaan kaupunkiin.

Huone 339.

Kylpyhuonetta.

Kylpyammetta.

Kaupungissa oli alppikylämäinen tunnelma, mutta joukossa oli myös paljon erittäin moderneja taloja. Niistä osa oli todella rumia ja osa vähän hienompia, mutta kaikki jokseenkin katukuvaan sopimattomia. Löysimme heti puolivahingossa ensimmäisen nähtävyyden. Se oli Noblesse du Temps, Dalin veistos. Siitä oli vaikea saada kunnollista kuvaa, koska sen ympärille asettui yhtä soittoa erilaisia ihmisparvia kuvauttamaan itseään.

Riu Valira Andorra la Vellassa.

Salvador Dalí - Noblesse du Temps.

Larry Andorrassa.

Jormalla oli puoteja Andorrassa.

Seuraavaksi katsastimme läheisen Andorran nimellä varustetun Pont de Paris-sillan, joka häämötti Noblesse du Tempsin takana. Palasimme nauttimaan mojitot (yht. 10,50 €) Noblesse du Tempsin vieressä sijaitsevan Refugi Alpín terassille. Juomat olivat melko makeat ja miedon tuntuiset, mutta maukkaat. Joen toiselta puolelta löysimme kauppakadun varrelta tavanomaisen ruokamarketin, mistä ostimme sipsejä ja vesiä. Marketin läheltä löytyi myös espanjalainen Correos-posti

Larry Andorrassa - osa 2.

Pont de Paris.

Refugi Alpí ja Noblesse du Temps.

Mojito.

Avinguda Meritxell.

Suosikkijuustoani saa myös maitona (jos näin nyt voi sanoa)!

Shamppanja (vai pitäisikö sanoa peräti šamppanja) oli halpaa kuin saippua (ette tiedäkään millaisia saippuoita käytän..). Harmitti, ettei ollut kunnollista jääkaappia hotellihuoneessa eikä oltu edes matkustamassa Andorrasta suoraan takaisin Suomeen. Piti jättää nämä herkut hyllyyn.

Sipsejä.

Palasimme välillä hotellille, mm. paikkaamaan kantapäitä ja googlettelemaan ravintolatarjontaa. Valintamme osui kehujen perusteella L'escenari de Pizzes -nimiseen paikkaan vähän matkan päästä. Useimmat Andorran ravintolat tuntuivat avaavan vasta klo 20, näin teki myös L'escenari. Saavuimme paikalle 19.59. Ravintola näytti olevan jo auki, mutta tyhjillään, joten jatkoimme matkaa vielä sen ohi. Poikkesimme katsomaan jokea ja keräämään rohkeutta, ja palasimme takaisin noin 20.10. Ulkopöytään oli asettunut ruotsalainen nuoripari ja sisätiloissa aterioi yksittäinen mieshenkilö. Mekin valitsimme sisäpuolella syömisen.

Vuoristo reunusti Andorra la Vellaa.

L'escenari de pizzes.

L'escenari de pizzes.

Tilasin Roquette-pitsan á 15 €, johon tuli kinkkua, minitomaatteja ja parmesaania. Seuramiehen valinta oli Mexicaine spicy beef:illä, kahdensorttisella paprikalla, guacamolella ja oliiveilla. Juomaksi tuli kuplavettä ja olut. Olimme oikein tyytyväisiä makuun, palveluun ja nopeuteen. Koko aterian hinnaksi tuli 36,50 €, jonka pyöristimme 40 €:ksi.

Roquette-pitsa.

Mexicaine-pitsa.

Vettä kuplien kera. Ja sitruunaviipaleen ja jääpalojen ja lasin ja...

Oluet tuntuivat kaikki tulevan Saksasta tai Kataloniasta.

Grandes momentos jopa ilman viiniä!

Palasimme aterian jälkeen "takakautta" hotellille. Matkaa kertyi vähän enemmän kuin suorinta tietä, mutta saimme katsastettua naapurustoa. Viileistä illoista oli varoiteltu etukäteen, mutta se paljastui etelämaalaisten höpsöttelyksi. Meidän mielestä illallakin oli vielä varsin lämmin. Kiertotie oli hyvä valinta, sillä löysimme turistikaupan, joka myöhempien päivien kokemuksella vaikutti koko kylän ainoalta turistikaupalta. Se oli juuri menossa kiinni, kun kuljimme sen ohi, joten jouduimme palaamaan sinne myöhemmin. Löysimme itsemme lopulta Plaça del Poble, mistä matkustimme puhdasta uteliaisuuttamme hissillä alas, ja päädyimme sopivasti hotellikadulle. Ilman reitin kulkemista näin päin emme olisi myöhemminkään hoksanneet lainata parkkialon hissiä oikotieksi yläkylään. Hotellilla ilta jatkui muistiinpanoja kirjoitellen.

Moderniutta.

Maarianhamina 3 Paluu

31.3.2019

Paluupäivän aamuna heräilin taas hyvissä ajoin ennen muita. Olo ei ollut enää täysin priima, mutta sain vielä kuntoutettua itseni alkavasta flunssasta tulehduskipulääkkeellä päivän ajaksi. Sää oli muuttunut räntäsateiseksi, joten vietimme porukalla rauhallista kotiaamua. Aikaa riitti hyvin myös tavaroiden pakkaamiseen. Ilma kirkastui puoleenpäivään mennessä, joten lähdimme silloin taas liikenteeseen. Uimarit suunnittelivat juoksulenkkiä ja Mariebadissa poikkeamista ennen omaa paluulentoaan, joten lähdimme vain bestien ja minin kanssa kolmistaan matkaan.

Räntäsade.

Tallustelimme tuttua reittiä taas keskustaan. Siellä poikkesimme katsomaan kirjastoa vaihteeksi sisäpuolelta. Meillä ei ollut mitään varsinaista asiaa sinne, joten tyydyimme poikkeamaan parvikerrokseen ja ihastelemaan arkkitehtuuria sieltä käsin. Selailimme hetken sieltä löytynyttä hauskaa retro-esineitä esittelevää kirjaa.

Maarianhaminan kirjasto.

Maarianhaminan kirjasto sisältä.

Parvi.

Kirjasto yläilmoista nähtynä.

Paluumatkalla poikkesimme katsomaan vastaremontoitua, mutta ei ihan vielä yleisölle avattua, Pommernia. Sen ympärille oli rakennettu laituri, joten pääsimme tutkimaan sitä aivan vierestä. Keulan kohdilla oli vähän jännittävää liikuskella, kun muita ihmisiä piti ohittaa. Laiturissa oli kaide ainoastaan laivan puolella, eikä meren puolella lainkaan. Jostain syystä erityisesti keulan kohta tuntui huimaavimmalta, vailla laivaa kiertävä laituri vaikuttikin olevan saman levyinen joka kohdassa. Selvisimme kumpikin katselukierroksesta tasapainoisina ja ilman pulahduksia.

Esplanadi.

Pommern.

Keulakuva.

Nokka kohti aurinkoa.

Keula.

Turisti näyttää pieneltä laivan rinnalla.

Palasimme lopulta hakemaan tavarat kämpiltä ja heittämään hyvästit sekä talolle että matkakumppaneillemme. Sen jälkeen suuntasimme terminaalille. Teimme taas check-inin automaatilla. Pienen odottelun jälkeen pääsimme siirtymään portin läpi syvemmälle terminaalin uumeniin. Laiva ei ollut vielä tullut. Ehdimme jopa nähdä, kun Tukholmaan matkalla ollut Amorella kävi poikkeamassa satamassa vähän ennen Gracea.

Viking Linen check-in-automaatti.

Maarianhaminan terminaali.

Pian meidät päästettiin "putkeen" odottamaan Gracen saapumista. Paikallaan seisoskelu oli raskasta heikolle selälleni, mutta onhan se ymmärrettävää, että ihmisten on oltava ovensuussa valmiina, kun matkustajat on vaihdettava viidessä minuutissa. Grace tuli suunnilleen ajallaan, n. 14.25. Tällä kertaa meillä ei ollut varattuna hyttiä, joten kipitimme kiireesti 9-kannelle kauppaan. Halusin heti ostaa pois painavimmat tuliaiset eri parit pullot, jotta saisin ne lukittua matkatavaroiden kanssa säilytyskaappiin (samalla 9-kannella). Ostokset onnistuivat, kaikkea löytyi mitä pitikin, ja kaikki kaapitkaan eivät vielä olleet varattuna, vaikka ne vaikuttivatkin erittäin suosituilta.

Turkuun mennessä on vasemmanpuoleinen liikenne.

Odottava tunnelma.

Meillä oli varattuna pöytä buffetista, minne jatkoimmekin seuraavaksi vähän ajan kuluttua. Buffetin linjastot on Gracella aseteltu mahdollisimman epäkäytännölliseen muotoon, joten jonottamiseen kului kauheasti aikaa, jonot menivät monta kertaa ristikkäin ja ihmiset vaikuttivat hermostuneilta. Ruoka itsessään oli kuitenkin hyvää, erityisesti jälkiruokavalikoima miellytti. Läheisessä pöydässä istui jotain kummitytön sukulaisia, jotka poikkesivat juttelemaan hetkeksi.

Buffet-ruokaa, nam!

Jälkiruokaa. Myös nam!

Vaahtokarkkeja ja suklaakastiketta (tai ehkä ennemmin -lientä).

Jouduin taas pari kertaa pelottavaan vastuutehtävään eli istumaan kahden kummityttelin kanssa pöydässä sillä välin, kun tämän äiti kävi hakemassa ruokia. En ole mikään lapsiystävällinen ihminen, mutta kyllä tunnelma pöydässä säilyi juuri ja juuri rauhallisena riittävän kauan, kun selostin minihenkilölle suhteellisuusteoriaa ja muistuttelin, että äiti palaa ihan pian. Suhteellisuusteoria ei ihan miellyttänyt neitosta, joka kosti huonon viihteen heittämälle syliini lasillisen vettä.

Merimaisema.

Onneksi se oli vain vettä, joten se kuivui ennen pitkää jättämättä sen kummempia jälkiä. Minin äiti yritti lohdutella, että onneksi se ei sentään ollut punaviiniä. En tosin ymmärrä miksi meillä olisi ollut pöydässä punaviiniä, koska en sitä itse koskaan buffetissa juo (joskus satunnaisesti muissa tilanteissa kyllä), enkä varsinkaan ymmärrä miksi hän kuvitteli, että olisin antanut lapsen edes yrittää juoda lasista, jos siinä olisi ollut viiniä. Ihan niin pihalla en sentään minäkään pikkulasten säännöistä ole...

Loppumatkasta kävimme kuluttamassa aikaa kaupassa. Tutkimme tarkemmin niitä vähän pienempiä ja etukäteen suunnittelemattomia ostosvaihtoehtoja, mm. tuoksut, vaatteet, korut ja karkit. Kummityttö tykkäsi tupsu-mallisista avaimenperistä ja oikeastaan kaikesta mikä olisi ollut sopivasti pienten kätösten ulottuvilla. Näimme samoja tuttuja (tosin minulle ihan vieraita) ihmisiä uudestaan taxfreessä. He ihan puolivahingossa opettivat pikkuneidin heittämään lentosuukkoja, eikä siitä touhusta meinannut sen jälkeen tulla loppua. Suukkoja vuihui puolin ja toisin niin, että ilma oli muiskuista sakeana. Ihan vieraat ohikulkijatkin pääsivät osalliseksi tästä riehakkaasta viihde-esityksestä.

Lopulta Turku alkoi häämöttää. Huomasin vähitellen flunssan oireiden kehittyvän voimakkaammiksi. Aivastelusta ja niiskuttamisesta ei meinannut tulla loppua, joten jouduin ottamaan uudestaan lääkettä ja imeskelemään vielä pari kurkkupastilliakin illan mittaan. Turkuun saavuimme ehkä aavistuksen myöhässä, ja meitä vähän jännittä riittääkö aika laivasta poistumiseen ja junaan siirtymiseen. Kyllä se riitti, jäi reilut 10 minuuttia aikaa jopa vain istua junassa odottamassa sen lähtöä.

Junalippua.

Väsymys alkoi painaa, mutta onneksi minun panostani ei enää juurikaan kaivattu tunnelman ylläpitämisessä. Mini kipitteli ympäriinsä tekemässä tuttavuutta muiden matkustajien kanssa. Erityisen hyvin juttu tuntui luistavan espanjalaisen miehen kanssa. Huomiota sai myös erään nuorehkon naisen polvi, joka pilkisti esiin revittyjen farkkujen reiästä, ja sai säännöllisin väliajoin läpsäisyn pienestä kädestä. Koko junavaunu (tai lähinnä matkustajat) ulvoi naurusta erityisesti tuon polvi-jutun takia.

Kirkkonummella oli aika hyvästellä matkaseuralaiset, jotka jäivät kyydistä. Loppumatka kului aivastelun ja yskimisen välttelyyn, missä onnistuinkin kohtalaisesti. On aina niin ikävä, jos muut matkustajat huomaavat, että joku on sairas. Jatkoin paluuta samaa reittiä kuin menomatkalla. Ajelin Leppävaaraan, missä vaihdoin toiseen junaan. Sen kyydistä jäin Valimossa ja taivalsin vielä muutaman minuutin matkan autolleni. Kotiin pääsin noin 23 maissa. Seuraava päivä oli taas työpäivä, joten nukkumaan oli jo melkein kiire.