Kööpenhamina 1 Meno

30.11.2018

Töissä oli niin kiireinen päivä, että lounastauko jäi päivän päätteeksi. Olin aiemmin tehnyt jo yhden tunnin sisään, joten pääsin aloittamaan viikonlopun klo 14.30. Ajelin ensin kotiin tarkistamaan, että kylppäriremonttimies oli palauttanut lainassa olleen avaimen aamupäivällä suoritetun lopputarkastuksen yhteydessä. Seuraavaksi ajoin lentokentälle, pysäköin tutusti P4A-alueelle, jossa oli vapaita paikkoja reilusti. Alueella näytti lisäksi olevan laajennustyöt menossa. Olin jo vähällä sännätä bussille ilman laukkua, kun näin sen (bussin, ei laukun) lähestyvän. Laukku oli ollut aamusta saakka takakontissa, joten olin jo ehtinyt unohtaa sen olemassaolon. Poissa silmistä jne. Muistin kuitenkin laukun heti, kun näin etten millään spurtilla ehtisi bussiin.

Palasin kipaisemani muutamat askeleet takaisin autolle hakemaan laukkua. Sen jälkeen astelin kaikessa rauhassa pysäkille odottamaan lentokenttäbussia, joka tuli yllättävän nopeasti uudelleen, vaikka oli kylmä ja hyytävä tuuli. Yleensähän sellaisella kelillä joutuu palelemaan ulkosalla mahdollisimman kauan. Bussissa oli oikein pahan kuuloisesti yskivä nainen, jota yritin paeta bussin etuosaan. Saavuin T2:een klo 15.45, seuramies tuli muutamaa minuuttia myöhemmin 15.51.

Joulu tulee.

Check-inin olimme tehneet etukäteen netissä. Ruumaan meneviä tavaroita meillä ei ollut mukana, joten menimme suoraan turvatarkastukseen. Ihmisiä oli paljon, mutta tarkastus eteni nopeasti. Paketoin takin lentolaukkuun. Minulla oli läpivalaisuun menevässä laatikossa iso pussillinen nesteitä, mutta silti turvatarkastaja kysyi onko "onko tässä kaikki?". Kuinka paljon ihmisellä oikein oletetaan olevan nesteitä lennolla? Tai kuinka tyhmiä ihmisten oletetaan olevan, vaikka on huolellisesti pakannut nesteet pussiin, mutta jostain syystä ei olisi huvittanut pakata sinne kaikkea? Käsilaukku joutui pyyhkäisytestiin, mutta selvisi puhtain paperein.

Köpis kutsuu.

Klo 16.15 olimme jo turvatarkastuksen paremmalla puolen. Menimme kuluttamaan aikaa Arctic bariin, jossa join kaakaon á 4,50 € ja pienen erän seuramiehen Anna-skumpasta á 13 €, koska meille jaettiin kaksi lasia, vaikka alkuperäinen ajatus oli se, että piccolo-skumppa olisi yksin seuralaiselle. Kaakao oli laihan makuinen, mutta menetteli, koska mieleni haikasi jotain lämmintä.

Seutulan lentokentän Arctic Bar.

Kaakao.

Skumppa.

Juomien jälkeen haimme kaupasta vinegar-pringlesejä lentoa varten. Myyjä ei puhunut suomea. Eivätkä suomea puhuneet myöskään pari kohtaamaamme tarjoilijaa. Aika masentavaa, että ei saa asioida suomeksi Suomessa, vaikka lentokenttä sinänsä kansainvälinen ympäristö onkin. Etenimme seuraavaksi WC:n kautta boardingiin, joka tapahtui portilla 27. Kone oli täynnä, joten käsimatkatavaroita pyydettiin antamaan ruumaan. Emme antaneet omiamme, koska miksi sitä hankkisi itselleen viivästyksiä ja vaikeuksia, jos ei ole pakko?

Meillä oli paikat 28 E ja F. Minulle oli taas allokoitu keskipaikka (E), mutta seuramies luovutti ystävällismielisenä henkilönä minulle ikkunapaikan. Lennon aikataulun mukainen lähtöaika oli 17.45, mutta pääsimme matkaan vasta 18.05. Lento oli nopea ja sujuva tuulesta huolimatta. Tilasimme perinteiset lomashamppikset, joiden hinta oli noussut yhden euron verran sitten viime lentämän ja maksoivat nyt á 13 €.

Menin minne vain, niin aina sama kalju mies istuu edessä..

Valonauhoja.

Pringles.

Lueskelin ajankuluksi hiukan matkaopasta. Laskeuduimme Kööpenhaminaan klo 18.33. Lentokentällä poikkesimme WC:hen ja sen jälkeen kipaisimme suoraan matkalaukkuhallin läpi "ulos", kun kerran matkatavaroita ei tarvinnut jäädä odottamaan. Löysimme heti matkalaukkuaulan ulkopuolelta rivin lippuautomaatteja. Ostimme sellaisesta yhden kappaleen lippuja kahdelle aikuiselle hintaan 72 DKK (eli 36 DKK/hlö). Lippu oli voimassa 1,5 tuntia ostohetkestä eteenpäin.

Täältä on päästävä äkkiä ulos!

Opasteet olivat selkeitä ja löysimme helposti laituri 2:lle, josta menisi juna København H-asemalle. Eräs nainen ilmestyi asemalaiturille kyselemään Malmön junan lähtölaituria, mutta koska emme olleet paikallisia, niin hän ei suostunut millään uskomaan meitä, kun kerroimme sen lähtevän laiturilta 1. Junan laituritieto näkyi selvästi sekä laiturilla olleella näytöllä että muistakin opasteista, mutta nainen jatkoi saman asian kyselyä vielä parilta mieheltä ennen katoamistaan laiturialueelta.

Lentoaseman juna-asema.

Junan aikataulu.

Junan lähtöaika oli aikataulun mukaan 19.14, mutta näyttö kertoi sen olevan myöhässä ja todellisen ajan olevan 19.18. Juna taisi kyllä saapua asemalle 19.16, mutta ehkä lähtöhetkeen meni vielä minuutti tai pari. Juna oli melko täynnä, mutta mahduimme silti vielä istumaan. Edessämme istui avoimesti kuherteleva (lue nuoleskeleva) pHariskunta, mikä oli vähän kiusallista katsottavaa meille häveliäille ihmisille, mutta menköön nyt perjantain kunniaksi. Perille Köpiksen keskustaan pääsimme 19.28, joten junamatka oli varsin lyhyt.

Keskusasema oli tyyliltään sympaattisen retro tai peräti antiikkinen. Sieltä oli lyhyt kävely hotelliimme Cabinn Cityyn. Juna-asemat ja oikeastaan koko kaupunki oli kitsaasti valaistu. Kaikkialla oli jotenkin pimeämpää kuin urbaanissa ympäristössä olettaisi olevan. Hotelli löytyi helposti, koska se oli jo entuudestaan tuttu seuramiehelle. Varauksemme löytyi ja oli jo maksettukin. Saimme huoneen 361. Avainkorttisuojasta löytyi wifin salasana. Huoneessa oli parisänky ja ylimääräisenä vielä yksi yläsänky. Kaikki oli siistiä ja kompaktia, ja huone muistutti laivan hyttiä, kuten hotellin nimikin antaa ymmärtää. Jätimme tavarat huoneeseen ja kävimme vessassa, mutta sen jälkeen lähdimme heti etsimään illallispaikkaa.

Hotellikatu.

Cabinn Cityn käytävä.

Cabinn Cityn hytti vai huone.

Narikka.

Työpöydällekin löytyi tilaa huoneesta.

Kävelimme Tivolin ohi Rådhuspladsenin laidalle Vesuvio-ravintolaan, jonka Seuramies oli googletellut jo ennen matkaa. Meille löytyi pöytä, vaikka emme olleet tehneet varausta. Ravintolassa oli vilkas ja iloinen tunnelma. Tarjoilija osasi useampia sanoja suomea: "lasku", "kiitos" ja muutaman muunkin. Tilasimme kalliit pitsat (17+ €): pizza capricciosa (kinkku, herkkusieni) ja seuramiehelle ventricina (salami). Viinilista oli niin vaikeatulkintainen, että tilasin juomaksi lemon sodan. Seuralaiselle maistui olut. Pitsat olivat kohtuulliset ja maistuivat ainakin näin nälkäisenä hyvin. Aterialle kertyi hintaa 385 DKK minkä lisäksi jätimme nihkeän tipin eli pelkät vaihtorahat 15 DKK, koska tällaiset raha-asiat ovat vaikeita ennen kuin on ehtinyt orientoitua maahan ja valuuttaan. Kaipa Tanska kuitenkin sivistysmaana maksaa tarjoilijoille palkkaa paremmin kuin eteläisissä maissa on tapana?

Vesuvio of Copenhagen.

Pizza capricciosa.

Pizza ventricina.

Rådhuspladsen.

Tivoli.

Haimme vielä paluumatkalla 7-Elevenistä vielä vettä (0,75 l), koska olo oli nestehukkainen, sekä seuralaiselle vielä yömyssy-oluen. Vesi oli aivan valtavan hyvän makuista, suorastaan ihanaa. Täytyy ostaa samaa Kildevaeld-merkkiä joskus toistekin. Hotellilla laitettiin laitteita lataukseen, kirjoiteltiin muistiin päivän tapahtumiin ja pestiin meikit pois nassusta. Tai siis minä pesin. Seuramies ei pessyt.

Hotellin sisäpiha.

Santorini 8 Kotimatka

15.9.2018

Herätyskello kilkatti 7.45. Aamiaiselle raahauduimme 8.30 maissa. Aamiaissali oli täynnä, mutta tyhjeni nopeasti. Seuraavaksi palasimme huoneeseen pakkailemaan ja valmistautumaan viimeiselle rantavierailulle. 9.15 maissa lähdimme kohti merta. Otimme aurinkoa puolisen tuntia, uiskentelimme melkein saman verran, ja kuivattelimme rauhassa aamuauringossa. 10.30 palasimme hotellille ottamaan suihkut sisältäen hiustenpesun, ja pakkailemaan loppuun. Respa soitteli 11.45 muistutuksen chekc-out-ajan lähestymisestä. Siitä viiden minuutin kuluttua olimmekin valmiita poistumaan ja lähdimme aulaan kirjautumaan ulos. Matkalaukut saimme jättää aulaan "samettiköysitolppajutskan" taakse odottamaan lopullista lähtöä. Samettiköyden läpi ei pysty yksikään varas murtautumaan!

Viimeistä kertaa rannalla.

Lähdimme ostoskierrokselle ostamaan viimeisiä tuliaisia. Siihen saimme kulutettua noin tunnin. Sain hankittua loukoumeja, muuta karkkia, nokkamukin, pesusienen ja vauvapaidan. Istuskelimme jonkin aikaa penkillä rannan kupeessa ihailemassa merimaisemaa. Palasimme lopulta hotellille pakkaamaan ostokset matkalaukkuun. Lähdimme lounaalle. Tällä kertaa mahduimme Il Fornoon, jossa tilasimme pizza specialen á 11 € sekä meat lovers myös á 11 €, 1,5 litran veden á 2 € sekä oluen á 4 €. Lasku lounaalta oli täten 28 €, jonka pyöristimme vaatimattomasti 30 €:oon. Pizzat olivat maukkaat ja olimme tyytyväisiä.

Maisema ostoskadulta.

Il Forno.

Il Fornon pizza speciale.

Meat lovers.

Palasimme taas hotellille ja siellä kipaisimme suoraan hotellin allasalueelle. Olimme aiemmin jättäneet aamun uintikeikasta kosteat uima-asut kuivumaan lepolasselle. Rantakengät olimme pakanneet kotimatkaa varten jo ennen lounasta, mutta niitä ei allasuimisessa tarvittukaan. Allasalueen suihkutilojen luota löytyi myös kohtuullisen tilava WC, missä saimme vaihdettua vaatteita, ja pulahdimme vielä uiskentelemaan altaaseen. Viereisillä parvekkeilla näkyi paljon uusia ihmisiä, jotka selvästi tarkastelivat uteliaina tulevaa lomakortteeriaan. Uinnin jälkeen vaihdoimme taas kuivia vaatteita päälle WC:ssä ja paketoimme uimakamat vielä matkalaukkuun. Ennen lähtöä poikkesimme vielä aulan WC:hen.

Näkymä lepolassesta.

Lähtöuinnilla.

16.50 maissa raahustimme ulos kadulle matkatavaroiden kanssa kuikuilemaan Ä&T:n Fiat Pandaa, joka kurvailikin melkein heti paikalle. Laukut mahtuivat juuri ja juuri sen pikkuruiseen takakonttiin. Sekin onnistui ihan vain sen ansiosta, että minun laukkuni mahtui millin tarkkuudella kontin pohjalle kyljelleen, jolloin seuramiehen laukku saatiin pystyyn sen päälle. Mitään muuta konttiin ei sitten mahtunutkaan, joten käsimatkatavarat tulivat syliin. Ajo kentälle ei kestänyt montaakaan minuuttia. Hyvästien heittämisen jälkeen jäimme kaksin lentokentälle ihmettelemään menoa.

Yritimme astella rakennuksen sisään, mutta virkailija käännytti meidät heti pois, koska Helsingin lennon check-in alkaisi vasta 40 minuutin kuluttua. Rakennus oli niin pieni, että sinne ei ylimääräisiä odottajia mahtunut, vaan odottaminen oli suoritettava ulkopuolella. Hetken kuluttua bongasimme aurinkomatkojen oppaan (vaikka olimme itse tällä kertaa Apollon matkalla), joka paimensin laumansa München-kyltillä varustettuun jonoon talon edustalle. Hetken kuluttua München vaihdettiin Finnair Helsinki-kyltiksi. Mekin kiiruhdimme heti jonon jatkoksi. Pienen seisoskelun jälkeen opas rupesi päästämään meitä jonosta sisään pienissä erissä. Sisällä jonotus ja check-init näyttivät etenevän ripeästi.

Jonotusta lentokentälle.

Kotia kohti.

Melkein check-in-tiskillä.

Seuramies oli jo aamulla saanut automaatti-checkinin tuloksena tekstiviestillä itselleen paikan 32C ja minulle jaettiin vierestä 32B. Laukut nostettiin hihnalle samaan aikaan yhteispunnitukseen ja niiden piti ehdottomasti olla pystyasennossa. Sen jälkeen poimimme laukut takaisin itsellemme ja veimme ne check-in-salin oikeassa nurkassa suoritettuun läpivalaisuun, missä tarkistettiin samalla vielä matkalaukkutägit ja tarrat.

Turvatarkastus sijaitsi salin vasemmassa nurkassa, joten sinne oli helpointa kulkea ulkokautta. Sisäkautta olisi joutunut änkeytymään lukuisten check-in-jonojen läpi. Turvatarkastus oli ennätysnopea. Olimme pian ihmettelemässä pienen lentokentän pieniä palveluita. Lähtöportit sijaitsivat alakerrassa, jonka yhdessä nurkassa oli myös pieni myymälä. Myymälään päästäkseen oli tunkeuduttava portilla jonottavien ihmismassojen läpi. Ostin vielä punaviinin, lisää tuliaiskarkkeja sekä magneetin.

Lentokentän alakerran nurkassa oli pieni vaikeasti saavutettava myymälä.

Lentokentän yläkerrasta löytyi kahvila/kioski sekä ulkoterassi, mistä näki kiitoradalle. Seuralainen tilasi oluen ja ostimme vielä lennolle yhteisen vesipullon. Myyjän tiskillä oli pienessä kulhossa muutamia pennosia, mistä seuramies yritti täydentää 5 c vajaaksi jäävää käteismaksua, mutta kyseessä olikin myyjän tipit. Mokaa oli hyvitettävä unohtamalla vaihtorahat ja jätettävä ne poikkeuksellisen suureksi tipiksi. Istumaan emme mahtuneet minnekään sisällä eikä ulkona. Moni penkki oli pelkkien omistajattomien kassien varaamia. Olisi varmaan pitänyt raportoida yksinäisistä kasseista turvahenkilöstölle, kun ne lojuivat puolikin tuntia yksinään pöydässä ilman, että omistajia olisi näkynyt.

Lentokentän yläkerran kioski.

Lopulta päädyimme ulkoterassille hengaamaan ja katselemaan kiitoradan tapahtumia eli Lufthansan koneen saapumista ja lähtövalmisteluja. Suomen lennolle oli tulossa useampia amerikkalaisia, vaikka en ymmärräkään mitä he siellä tekevät. Ehkä Helsingin kautta menee hyviä jatkolentoja? Meidän Finnairin koneemme saapui 25 minuuttia myöhässä. Näimme sen laskeutuvan. Pian sen jälkeen lähdimme etsimään vielä WC:tä ja kohti boardausta, joka käynnistyikin melkein heti. Aiemmin ilmoitettu Gate 5 oli odottelun aikana vaihtunut Gate 4:ksi. Lipuntarkistuksen jälkeen meidät ajettiin ulos odottelemaan bussia. Sitä saikin odottaa melkoisesti. Monta tyhjää bussia ajeli suuntaan ja toiseenkin meidän ohi, varmaan ihan kiusallaan. Jonottaessa huomasimme edessämme tutun pariskunnan. He olivat olleet aiemmin päivällä syömässä lounasta samassa ravintolassa kuin me.

Finnair on juuri laskeutunut Santorinille.

Lopulta bussi tuli hakemaan meidät ja pääsimme koneeseen. Meidän edessä olevalle riville istahti saapumisillan ravintolasta tuttu pariskunta. Meillä oli taas tuuria istumapaikkojen kanssa, koska meidän viereen ei tullut enää ketään kolmanneksi. Seuramies otti ikkunapaikan, vaikka meillä oli B- ja C-paikat eikä A:ta, mutta kun se kerran oli vapaa. Koneen myöhästely saapuessa johtui kuulemma Puolan ilmatilarajoituksista. Lähtökin oli lopulta 40 minuuttia myöhässä. Oli jo ihan pimeää, mutta saaren valot olivat kauniit.

Hei, me lennetään!

Tarjoilun alkaessa tilasimme shamppikset, minulle mustikkamehun ja seuramiehelle hurjasti sekä viskin että ginin. Seuralaisen shamppis alkoi vuotaa vuolaasti heti, kun korkkia vähänkään väänsi auki. Huomasimme juoman olevan pullon sisällä suurimmalta osalta umpijäässä. Emme meinanneet saada millään lentoemon huomiota, vaikka painoimme kutsunappia ja yritimme huitoa henkilökunnan pyöriessä lähistöllä. Lopulta saimme kiekaistua sen verran, että pääsimme valittamaan juomasta. Lentoemäntä kysyi ehdimmekö jo avata pullon ja vaikutti hyvin pettyneeltä, että olimme sen tehneen. Ilmeisesti jäätymisiä on tapahtunut ennenkin ja pullot vain sulatellaan ja myydään myöhemmin uudelleen. En enää ihmettele miksi lentokoneshamppis on joskus ollut ihan mehumaista litkua, jos niitä näin kohdellaan... Uusi pullo oli haettava jostain koneen takaosista, mutta saimme sen sentään vaihdettua ja seuraava pullo toimi odotetusti. Juomien oheen meillä oli marketista ostetut sipsit, joita emme olleet ehtineet lomailun tuoksinassa syödä.

Yöpalaa.

Lento laskeutui muutamaa minuuttia vaille puolen yön. Aikataulua oli kiritty kiinni kymmenisen minuuttia ja olimme enää puoli tuntia myöhässä. Matkalaukut tulivat onneksi melkein heti (minun ensimmäisenä [klo 00.18], jee!) ja pääsimme ensimmäisten joukossa lähtemään kohti kotia. Parkkibussia jouduin odottelemaan jonkin verran, mutta en silti missään tapauksessa täyttä 15 minuutin kierrosaikaa. Auto löytyi hyvässä kunnossa sieltä mihin olin sen jättänytkin ja kurvailin ripeästi kotiin. Alan selvitä reitistä kodin ja P4A:n välillä ilman navigaattoria. Ehdin kotiin yhdeksi ja syöksähdin kiireesti nukkumaan.

Matkalaukkuhihna löydetty.

Matkatavarat ehjänä perillä.

Santorini 7 Ancient Thira & Akrotiri

14.9.2018

Herätys oli 7.30 maissa. Yö oli kaikin tavoin hankala. En meinannut ensin saada unta, sen jälkeen heräsin monta kertaa pitkin yötä. Poikkeuksellisesti päivän aurinkorasvaus tehtiin jo ennen aamiaista, minne mentiin noin 8.05. Jalkauduimme hotellista kadulle vähän ennen yhdeksää. Kadun alkuun pysähtyi hetken kuluttua Fiat Panda, mistä nousi ihminen viittoilemaan meille. Ä&T siellä olivat hakemassa meitä vuokra-autolla retkeilemään.

Fiat Panda.

Lähdimme ensin ajamaan ulos Kamarista, mutta muistutin T:tä, että päivän piti alkaa Ancient Thiran vierailulla, joka oli toisessa suunnassa. Kurvailimme pian takaisinpäin ja Kamarin taustalla kohoavan Mésa Vounó-vuoren päälle serpentiinitietä pitkin. Onneksi Panda oli pieni auto, koska isommalla olisi jo vähän jännittänyt ajella niin kapeaa tietä vuorenrinnettä pitkin.

Parkkipaikka jäi kauas taa.

Olimme hyvissä ajoin liikkeellä, joten autolle löytyi helposti parkkipaikka mäen päältä. Siitä oli vielä melkoinen kiipeäminen jalkaisin lippukioskille. Ancient Thiran sisäänpääsy maksoi á 4 €. Alue aukeaa jo 8.30 ja sinne on hyvä mennäkin melko aamusta, niin ei ole vielä kovin kuuma. Paitsi että siellä tuulee yleensä sen verran paljon, ettei kuuma ihan helposti tulekaan. Mitään turistiryntäystä siellä tuskin on koskaan, joten sen puolesta ei ole väliä moneltako menee. Ancient Thiran bussipysäkin lähellä oli ainakin yksi puoti, joka mainosti kuskaavansa ihmisiä minibussilla ylös, jos eivät omat jalat kanna. Meidän ei nyt tarvinnut miettiä sellaisia, kun kerran oltiin liikkeellä vuokra-autolla.

Kohti kaupunkia.

Kiipeäminen jatkui myös alueen sisäpuolella, mutta polku kävi vaikeakulkuisemmaksi. Maisemat kuitenkin olivat kaiken kiipeämisen arvoiset. Ancient Thira oli yllättävän laaja alue ja siellä oli todella paljon raunioita muistuttamassa menneestä maailmasta. Nimensä paikka oli saanut Santorinin aiemman kreikkalaisen Thira-nimen mukaan (spartalaisten/doorilaisten hallitsijan Theran mukaan [~1100 eaa]). Santorinista tuli Santorini "vasta" joskus 1200-luvulla, jolloin se nimettiin pyhän Irenen (Santa Irini) mukaan. Vieläkin yksi Santorinin kalderan saarista on nimeltään Thirasia ja ilmeisesti myös pääkaupunki Fira on saanut nimensä eräänä versiona Thirasta. Niin ja ennen kuin Santorini oli Thira, sen nimi oli foinikialaisten nimeämänä Kallisti (~1200 eaa). Mutta takaisin asiaan...

Artemidoroksen temenos.

Artemidoroksen taiteilema tipu (Zeuksen kotka).

Rauniota.

Puu on taipunut tuulen tahtoon.

Muuria.

Ancient Thira oli korkean (~320 m) ja tulivuoren kalderan ulkolaitaisen sijaintinsa ansiosta suunnilleen Santorinin ainoa paikka, joka oli säilynyt jokseenkin ehjänä tulivuorenpurkauksista ja maanjäristyksistä aikojen saatossa. Lähes kaikki muut osat Santorinista tuhoutuivat suuressa tulivuorenpurkauksessa 1600-luvulla eaa, jolloin Ancient Thiralla ei vielä ollut asutusta, mutta sen maaperä on kuitenkin "alkuperäistä" ja vanhinta laatua. Santorini jäi tyhjilleen tulivuorenpurkauksen jälkeen pitkäksi aikaa. Sitten lopulta n. 700 eaa saari alkoi taas kiinnostaa, ja uudet asukkaat asettuivat Ancient Thiraan. Paikka pysyi asutettuna noin 700-luvulle, mikä kuulostaa melko hyvältä suoritukselta tuolivuoren päällä.

Merimaisema.

Exedra.

Kaupungin kartta.

Hukkapätkät.

Basilike Stoa eteläisen agoran laidalla.

Otaksuttu asuintalo, jonka atriumin keskellä on impluvium, jonka kautta kerättiin sadevettä mm. kasteluun ja "ilmastointiin".

Perissa.

Raunio, ehkä vesisäiliö.

Ancient Thiraa.

Seuraavaksi ajelimme Pyrgosin kylän läpi ja suuntasimme sen lähellä sijaitsevaan Profitis Ilias-luostariin (1711). Parkkipaikat aivan huipulla olivat vähissä. Jonkin verran autoja pystyi jättämään tien pientareelle alaspäin mennessä. Odoteltuamme hetken bussien peruuttelua ympäriinsä ahtaalla kääntöpaikalla, pääsimme itse jalkautumaan autosta, kun T lähti ajamaan sitä alamäkeen parkkiin. Sitten kiipesimme lyhyen matkan luostarille. Oikeastaan kävimme vain luostarin viereisen kirkon pihassa ja itse kirkossa tietysti. Pihalla toimi pieni myymälä, josta ostin mummolle tuliaisiksi yrttisekoitus-teetä, hunajan ja laventelilikööriä. Kirkkokin oli ihan sympaattinen. Muuta nähtävää alueella ei juurikaan turistille ollut. Luostari oli luonnollisestikin rakennettu saaren korkeimmalle kohdalle (~565 m), joten sieltä näki mahtavasti koko Santorinin saaren.

Profeetta Elian luostari 100 metrin päässä.

Profeetta Elian luostari.

Luostarin luota näki koko saaren.

Luostarin mäkeä.

Santorini saaren korkeimmalta paikalta katsottuna.

Söpö Iktys ~ Iesous Xristos Theou Yios Sotare.

Luostarin pihaa.

Pyhän Nektarioksen kappeli.

Kappelissa.

Ikonitaidetta.

Seuraavaksi ajelimme Akrotirin arkeologiselle alueelle. Auton pysäköinti läheisellä parkkialueella maksoi á 4 €. Liput itse kohteeseen maksoivat á 12 €. Alueelle oli "hiljattain" rakennettu valtava jykevä rakennus kattamaan koko aluetta ja suojaamaan sitä sateilta ja luonnonilmiöiltä. Edellinen katos oli romahtanut 2005 tappaen samalla yhden brittituristin. Uutta katosta oli rakennettu hartaasti 7 vuotta ja Akrotiri avattu nykymuodossaan yleisölle 2012. Hyödynsimme heti alkuun paikan wc-tiloja. Sen jälkeen astelimme sisään valtavaan katettuun halliin, jonka ympäri kiersivät siltakäytävät. Parissa paikassa käytävät laskeutuivat raunioiden keskelle, jolloin saattoi pykälää paremmin kuvitella miltä muinainen elämä kylässä on tuntunut. Akrotirin kaupunki (kylä) oli tuhoutunut 1627-1600 eaa tulivuorenpurkauksissa, mahdollisesti osin jo sitä edeltäneissä maanjäristyksissä.

Akrotirin parkkialue.

Päivän pääsyliput.

Akrotirin arkeologinen kaivanto.

Pienoismalli Akrotirista.

Kaikki rakennelmat olivat hautautuneet tuhkaan ja muuhun tuliperäiseen sköndään, mitä tulivuori oli ilmoille syössyt. Ihmiset olivat ilmeisesti maanjäristysten perusteella ymmärtäneet paeta ajoissa, koska paikalta löytyi lähinnä vain rakennuksia eikä ruumiita kuten esim. Pompejissa. Hallin yhdellä laidalla näytettiin videota siitä miltä asiantuntijat arvioivat kylän ja talojen näyttäneen ennen tuhoutumista. Akrotiri vaikuttaisi olevan Santorinin varsinainen arkeologinen/historiallinen nähtävyys, mutta itse pidin enemmän Ancient Thirasta. Ehkä se aluetta kattava halli jotenkin vaikeutti tunnelmaan pääsemistä.

Rakennelma rauniona.

Ruukkuja rakennuksen jäänteissä.

Kadun tapainen.

Akrotirin keikan jälkeen pysähdyimme lounastamaan hyvällä maisemapaikalla sijainneeseen Atlantida-tavernaan. Kaikki muut tilasivat ruuakseen burgerin, joka osoittautui pelkäksi jauhelihapihviksi, jonka ohessa tarjottiin kourallinen ranskalaisia perunoita sekä lisukesalaatti. Nimestä puuttuikin sana ham, jonka ei olisi arvannut tarkoittavan leipää, mutta tässä tapauksessa asian laita oli näin. Minä valitsin lounaakseni toastin á 3,50 €, johon tilasin lisäksi ranskalaiset á 2 €, joita onneksi riitti jaettavaksi saakka. Juomaksi tuli jäätee, jonka hintaa en muista.

Atlantida-taverna.

Toastit.

Ranskalaisannos.

Tavernan maisema.

Matka jatkui jo tutuksi tulleeseen Firaan. Pysäköimme auton kaupungin laidalta löytyneelle pysäköintialueelle. Sieltä oli melkoinen kiipeäminen varsinaiseen keskustaan, mutta meillä ei ollut kiire, joten hölläsimme tahtia aina, kun rupesi hapottamaan liikaa. Harhailimme ympäriinsä näköalaraitilla ja ostoskujilla, räpsimme valokuvia ja poikkesimme käymään sisällä Pyhän Johannes kastajan katedraalissa. Etsiskelimme lähinnä jonkinlaista päiväkahvipaikkaa, mutta yhtään sopivan houkuttelevaa paikkaa ei osunut kohdalle. Palasimme autolle ja lähdimme ajamaan. Kurvailimme kuitenkin jostain risteyksestä väärään suuntaan, sillä löysimme itsemme pian taas Firan keskustasta. Palasimme takaisin alakylään, minkä jälkeen oikea reitti löytyikin uudella yrityksellä.

Firan maisema.

Pyhän Johannes kastajan katedraali.

Katedraalin alttari.

Katedraalissa.

Otimme suunnaksi Oian. Ajoimme ensin Oian alapuoliseen satamaan Ammoudiin, mutta siellä oli pelkästään kalaravintoloita eikä ainuttakaan kahvilaa. Satamasta löysimme parkkipaikan vielä helposti, mutta varsinaisessa Oiassa tilanne näytti huonommalta. Tienposket olivat täynnä pysäköityjä autoja. Hetken kuluttua meillä kävi kuitenkin tuuri ja löysimme sopivan paikan pikku Pandalle. Sitten pujahdimme Oian kujille.

Ammoudin satama Oian alapuolella.

Kukkafanaatikon auto.

Oiasta sentään löysimme melkein heti Skiza cafe/pizzerian, jota päätimme kokeilla. Ä&T ottivat kakkupalat, kahvin ja teen. Seuramies otti oluen ja minä sitruunalimun. Tarjoiluille tuli hintaa 27 €. Ä&T hoitivat ystävällisesti maksupuolen. Kahvilalla oli mukava maisemapaikka, ainakin toisesta kerroksesta, mistä me löysimme itsellemme vapaan pöydän.

Skiza-kahvilan 2-kerroksen näköala.

Kakkupala 1.

Kakkupala 2.

Kuuden jälkeen lähdimme hissukseen valumaan kohti Oian länsilaitaa ja etsiskelemään sopivaa auringonlaskunkatselupaikkaa jonkinlaisen "pääkadun" päädystä. Auringonlaskun aika oli tällä päivämäärällä 19.30. Olimme katselupaikalla jo noin tuntia ennen laskuaikaa. Emmekään suinkaan olleet ensimmäiset paikanvalitsijat. Auringonlaskun odottelu seisaallaan ja paikallaan oli tympäännyttävää, mutta pakkohan se oli tehdä, kun kerran tapahtumaa oli niin kovasti mainostettu.

Oian auringonlaskuun on vielä aikaa.

Väkeä tulvi paikalle jatkuvasti vain enemmän ja enemmän. Olimme valitsemamme kaiteen äärellä kuin mitkä-kalat-ne-nyt-olikaan purkissa. Takana seisovien ihmisten nenät hipoivat jo melkein korvia. Selfiekepit ojentautuivat päiden välistä ja yli kohti taivaita. Enemmän tai vähemmän tahallista tuuppimista tapahtui jatkuvasti. Ä:tä hieman etoi, kun hänen kylkeensä änki joku mieshenkilö välittämättä lainkaan jatkuvasta vieraasta ihokosketuksesta, vaikka Ä parka yritti kiskoa paljaita käsivarsiaan turvaan. Kadut olivat aivan tukossa ihmisistä, mutta väkijoukossa yritti silti yhä kulkea morsius-kuvausjoukkio varusteineen. Meri täyttyi auringonlaskunristeilijöistä. Tietyllä tavalla moisen ryysiksen näkeminenkin oli jo elämys, mutta vähän lyhyempi kokemus olisi riittänyt.

Auringonlaskun odottelijoita.

Turismi.

Tupla-aurinko.

Ei se aurinko meinaa laskea millään.

Morsian yritti edetä tungoksessa.

Pilvet asettuivat horisonttiin.

Seitsemissä kävi selväksi, että auringon humpsahtamista mereen ei tulisi näkymään. Horisontti oli sen verran korkean ja tiheän pilviverhon peitossa. Saimme tarpeeksemme tapahtumasta jo 19.15, ja lähdimme pois ennen varsinaista auringonlaskuaikaa. Paluumatkalla autolle näimme taivaan hissukseen värjäytyvän upean punaiseksi, mikä olisi saattanut olla hieno näky myös hylkäämältämme maisemapaikalta katseltuna, mutta emme jaksaneet surra aikaista poistumistamme kovinkaan paljon. En saanut yhtään oikein kunnolla onnistunutta kuvaakaan, joten saattaahan sitä olla, että tulee vielä joskus palattua saarelle kokeilemaan onnea uudelleen.

Oian auringonlaskua.

Moon over Santorini.

Oia.

Risteilyalus näyttää kovin tunnelmalliselta.

Hämärä laskeutui päällemme nopeasti ja ajelimmekin kotimatkan ihan pimeässä. Koska olimme lähteneet etuajassa, oli tie takaisin Kamariin ruuhkaton, ja matka sujui nopeasti. Normaalisti kuulemma auringonlaskunkatsojat jumittavat tiet pitkäksi aikaa. Jäimme pois kyydistä hotellin lähimaastossa ja kiittelimme Ä&T:tä monipuolisen ja antoisan retkipäivän järjestämisestä. Kävimme jättämässä ylimääräisiä tavaroita hotellille, ja lähdimme etsimään vielä illallispaikkaa.

Katselimme uteliaina Elias grilliä, mutta emme rohjenneet ryhtyä asiakkaiksi. Löysimme hieman kodikkaamman Juicy Burgersin, jossa meidät otettiin ystävällisesti vastaan. Päätin maistaa ensimmäistä kertaa elämässäni gyrosta. Annokseen kuului gyros-lihaa, tomaattia, sipulia, leipää, salaattia, tzatzikia ja ranskisten tapaiset perunat. Kaikki oli aivan älyttömän hyvää! Liha muistutti kovasti kebabia (paitsi että se oli porsasta), josta olen aina pitänyt ainakin pitsassa. Lisukkeet olivat mainiot. Annos oli kaikkinensa varsin täyttävä. Seuramies otti cheeseburgerin ja lisälisukkeeksi "ranet" feta-kastikkeella, kun meidän teki mieli päästä maistelemaan minkälaista feta olisi kastikkeen muodossa. Hyväähän sekin tietysti oli - mitä muutakaan. Juomaksi vettä ja seuralaiselle olut. Sen verran väsytti, ettei jäänyt hintoja mieleen, paitsi koko setillle hintaa kertyi 21,50 € eli tippeineen jätimme 25 €.

Juicy Burgers.

Pork gyros-annos.

Hampurilainen.

Feta-kastikkeella höystetyt perunat olivat niin hyvät, että meinasivat kadota kokonaan ennen kuin ne ehti kuvata.

Yritimme tehdä aterian jälkeen vielä pienen ostoskierroksen, mutta väsymys oli liian kova. Palasimme melko pian hotellille. Uupumus oli aivan ylivoimainen, mutta silti oli ryhdyttävä vielä vähän pakkaamispuuhiin, ettei seuraava päivä kävisi liian vaikeaksi.