Cattolica 6 Gabicce Monte

19.7.2018

Herätys klo 8.00. Seuramies oli flunssan tarttumisen pelossa siirtynyt nukkumaan ylimääräiseen lakanattomaan sänkyyn kammottavan päiväpeiton alle. Flunssa tosiaan jylläsi edelleen, mutta koska en ole mies, otin vähän buranaa ja nenäsuihketta ja jatkoin elämää normaalisti. Aamiaiselle menimme klo 8.30. Kaakao maistui edelleen. Aamiaisen jälkeen toteutettiin aurinkorasvaus. Sitten lähdimmekin jo kävellen etsimään Rocca Malatestianoa, joka aiemmin jäi kaupunkikierroksella meiltä huomaamatta, koska samalla kohdalla oli vanha kirkko ja käynnissä ollut messuaminen vei huomiomme.

Olin iskenyt kaupunkikierroksella silmäni pienen urheiluliikkeen näyteikkunassa olleeseen aurinkolippaan, jonka ajattelin ohi mennessämme ostaa. Kävelimme kuitenkin vahingossa liikkeen ohi, palasimme jopa takaisinpäin, mutta liian vähän matkaa, ja lippa jäi saamatta. Erään vähän tuoreemman kirkon takana olisi pitänyt olla jotain muinaismuistoja, mutta niitä emme löytäneet vieläkään. Rocca Malatestiano sen sijaan löydettiin, vaikka siinä ei kadulle saakka ollut paljon nähtävää.

Rocca Malatestiana.

Kävely jatkui kaupungin katuja ristiin rastiin kohti Gabicce Mare-kylää, joka löytyi läheisen joen toiselta puolelta. Samaan syssyyn ylitimme myös maakuntarajan, joten en halunnut laittaa postikortteja postiin, vaikka postilaatikko osuikin kohdalle. Löysimme melko helposti Via Panoramica-tien, jota pitkin pääsimme kävelemään Gabicce Monte-vuorelle. Gabicce Maresta menee vuorelle myös minijuna (á 2,50 €/suunta tai á 4 € meno-paluu), mutta sen aikataulu ei sopinut meidän pirtaan. Kiipeämistä riitti, mutta maasto ei ollut liian jyrkkää, joten kävelykään ei käynyt mahdottoman raskaaksi. Ilma oli 30-asteinen, joten vesi oli tarpeen.

Fiume Tavollo.

Olimme selvästi menossa vuoristoon.

Mäki kohti Montea.

Maisemat alkoivat parantua.

Polkua pitkin kohti Padre Pioa.

Jossain mäen puolimatkassa oli Padre Pio:n patsas. Sen alle oli tuotu läjäpäin kiviä, mihin oli kirjoitettu jotain, liekö jotain toiveiden tai rukouksen tapaisia? Lopulta pääsimme "vuoren" päälle ja olimme jonkinlaisen kyläaukion laidalla. Ehdimme ylös ennen kuin seuraava minijuna olisi lähtenyt matkaan. Ylhäältä löytyi pari eri näköalapaikkaa, ja maisemat olivatkin huikeat! Erään talon nurkkauksessa oli pääskyillä pesä. Katselimme hetken aikaa pääskyvauvojen ruokintaa. Eräällä sivukadulla oli keramiikkakauppa (Foschi), jonka julkisivu oli kivojen koriste-esineiden peitossa. Kauppa oli valitettavasti kiinni, joten ostoksille emme päässeet. Eräs pääsky-teos olisi kiinnostanut, mutta täytyy harkita ostamista jokin toinen päivä.

Padre Pion puistikko.

Padre Pio.

Kirjoituskivet.

Gabicce Monte.

Cattolican rantaa.

Gabicce Monten keskusaukio.

Pääskyjä.

Ceramiche Foschi.

Maisemapaikka.

Adrianmeri (Välimeri).

Montelta näki Riminiin (korkea talo horisontissa) asti.

Sympaattisia asumuksia 1.

Sympaattisia asumuksia 2.

Poikkesimme lounaalle Bel Sit-ravintolaan, jonka terassilta oli hieno näköala Cattolicaan ja merelle. Otimme eilisestä kokeilusta innostuneina piadinat. Itse valikoin samat täytteetkin (rucola, prosciutto crudo, mozzarella) kuin edellisenä päivänä. Seuralainen kokeili salami & pecorinoa, mutta jäi kaipaamaan tomaattista raikkautta. Juomaksi tuli caffè freddo (kylmä) shakerato ja vettä, seuralaiselle olut. Kahvi oli liian kahvimaista, mutta sain sen juotua. Piadina oli taas älyttömän hyvä, mutta aivan liian iso, joten osa oli pakko jättää syömättä.

Bel Sit.

Piadina.

Caffè freddo shakerato.

Varpuset hyppelivät rohkeasti lautasillemme ja söivät jopa naapuripöydän asiakkaan kädestä. Maiseman lisäksi ihailimme pääskysten nerokkuutta. Ne osasivat organisoitua ryhmäksi, kun tuli tarve häätää pesän läheisyyteen ilmestynyt harakka. Ne lentelivät tiukassa ympyrässä huutaen ja tekivät vuoroin syöksyjä harakkaa kohti. Harakan oli pakko luovuttaa ja häipyä maisemista.

Levitoiva varpunen.

Ahne ja rohkea varpunen.

Cattolican rantaa.

Minijunaa ei ollut mailla eikä halmeilla, kun lähdimme paluumatkalle. Eipä tuo alaspäin kävely muutenkaan tässä vaiheessa enää tuntunut missään, joten lähdimme tyytyväisinä talsimaan. Sain laitettua postikortit laatikkoon heti Cattolican sataman puolelle päästyämme. Rantakadulla poikkesimme vielä pikku-markettiin juomaostoksille ennen hotellille kurvaamista. Pienen lepäilyn jälkeen aloitimme jälleen aurinkorasvailun ja ajelimme laiskoina vain alakertaan hotellin uima-altaalle. Kävelyä oli kertynyt jo kymmenkunta kilometriä, joten päivän liikunta oli suoritettu jo ilman parin kilometrin ranta-lisää.

Montelta näki San Marinoon (tuo kukkula).

Paluumatkalle.

Satamassa oli maailmanpyörä.

Rantaraitti näytti tuskallisen pitkältä.

12,72 km kävelykierros.

Löysimme helposti vapaat lepolasset, joissa oli valitettavan huonot säätövaihtoehdot. Lainasin hotellin kirjahyllystä Dan Brownin Meteoriitin viihdykkeeksi. Kävimme uimassa pari kertaa. Altaan vesi oli 29,5 °C. Allas oli melko sopivan kokoinen. Vähän yllättävänä pidimme sitä, että hotelli oli palkannut uimavahdin hengailemaan allasalueella. Yleensä hotelleilla uidaan ihan omalla vastuulla ja ilman valvontaa. Pienemmässä altaassa oli reunalla eräänlaiset vesiputoukset. Testasimme niitäkin, mutta vesi valui niistä ihan liian hentoisesti, että siinä olisi pystynyt selkäänsä hierottamaan.

Hotellin uima-allasalue.

Allaskeikan jälkeen otimme suihkut. Tarkistin netistä kadoksissa olleen urheilukaupan (Spinnaker Lo Sport di Tombari Rosanna) osoitteen ja aukioloajat, ja kävelimme sinne vielä uudestaan. Näyteikkunan aurinkolippa oli hieno pinkki, mutta sisältä löysimme omin avuin vain valkoisen. Kaupan poika osasi onneksi myös englantia ja haki minulle näyteikkunan pinkin yksilön á 19 €. Olin yrittänyt etsiä aurinkolippaa jo Suomesta, mutta niitä ei oikeista myymälöistä löytynyt, ja useimmat nettikaupatkin myivät rumia malleja tai eioo:ta. Nyt kun kirjoittelen tätä 2019, niin lippoja on jo selvästi paremmin tarjolla. (Tiedä vaikka ostaisin vielä jonkun toisenlaisen lisäksi.) Olin siis edellä aikaani palaamassa aurinkoiselle 80-luvulle edellisenä kesänä...

Cattolicalainen aurinkolippa pääsi käyttöön Santorinilla.

Dantella sijaitsevasta tupakkikaupasta ostimme 24 h bussiliput kahdelle alueelle (zone) seuraavaksi päiväksi. Kauppa oli sama kuin mistä ostimme postikortit. Myyjäkin oli sama, joten bussilippujen ostaminen pelotti heti vähemmän. Liput maksoivat yhteensä 9 €.

Cattolican seireenit laskevan auringon valossa.

Menimme Danten erääseen pikkubaariin (Momoscat) drinkeille rauhoittamaan bussilippujen ostamisesta jännittyneitä hermojamme. Testasin Gin fizz-nimistä (gin, siirappi, lime-mehu, sooda) juomaa ja vierustoveri mojitoa. Melko laimeilta maistuivat molemmat drinksut, edes drinkkien sisältämät mehut ja mintut eivät olleet oikein minkään makuisia. Listalla oli myös hampurilaisia, jollaisen kannustin mojitomiehen ottamaan, koska olin edelleen piadinasta aivan täynnä, enkä halunnut tänään enää turhaan illallista. Seuralainen suostui ehdotukseen ja otti hampurilaisen ja ranskalaiset (patate fritte). Minä tilasin iltapalan merkeissä pelkät patate frittet. Oikeassa ravintolassa olisi ollut vähän kiusallista, jos vain toinen meistä olisi syönyt ruokaa ja toinen vain katsellut vierestä.

Momoscat.

Baarin maisema.

Sain vangittua komeat karabinieerit (Carabinieri) drinkkien taustalle.

Hampurilainen ja kyytipoika.

Koska meillä kaikilla oli niin mukavaa, tilasimme vielä jatkoksi seuramiehelle oluen ja minulle Passionare-drinkin (vodka, Passoã, appelsiinimehu). Nämä maistuivat paremmilta kuin ensimmäiset juomat. Istuskelimme illan hämärtyessä katselemassa väkimäärän lisääntymistä Dantella ja tunsimme olevamme lomalla.

Passionare.

Lopulta palasimme kaupan kautta hotelliin. Ostimme kokeeksi Mojito soda-nimiset juomat, jotka olivat alkoholittomat ja yllättävän hyvän makuiset. Mehua niissä oli 12 % eli reippaasti enemmän kuin onnettomissa suomalaisissa limuissa (+ luonnollisia aromeja). Se oli selvästi paremman makuinen kuin aiemmin testattu saman firman Lemon soda. Huoneeseen päästyämme tarkistelimme Riminin bussien reitit ja aikataulut netistä ja suunnittelimme seuraavan päivän agendaa. Kirjoittelimme tietysti tapamme mukaan päivän tapahtumista muistiinpanot.

Conad taisi olla Cattolican isoin ruokakauppa.

Cattolica 5 Piadina

18.7.2018

Herääminen tapahtui joskus 8.30-45 välimaastossa. Olin kaivanut ylimääräisestä sängystä itselleni tyynyn, joten nukuin vihdoin yhden yön vähän paremmin, kun sain halityynyllä estettyä hartioiden kivuliaan lysähtämisen kasaan. Varmaan pitkä retkipäivä raittiissa ulkoilmassa ja helteessä edesauttoi väsymyksessä. Aamiaiselle mentiin yhdeksän maissa. Testasin kaakaota, joka olikin yllättäen hyvää. Huonojen mehujen jäljiltä odotukset eivät olleet korkealla.

Aamupalan jälkeen palasimme huoneeseen kirjoittelemaan Venetsian retken muistiinpanot, ja laitoimme oveen "do not disturb"-valon päälle. Sehän perinteisesti houkuttelee siivoojan minuuteissa paikalle koputtelemaan - näin tapahtui nytkin. Hän tosin pahoitteli välittömästi, että oli häirinnyt meitä, kun huomasi vasta sitten valomerkin lukossa. Kannattaa muuten ottaa sellainen do-not-disturb-kyltti mukaan, jos lähtee yksin metsään. Jos sattuu eksymään, ripustaa sen johonkin puun oksaan ja käy puun taakse torkuille, niin eiköhän siivooja tule hätiin hetkessä.

Do not disturb-valomerkki.

Kirjoittelujen jälkeen suoritimme aurinkorasvaamisen. Sitten kävelimme rannalle, missä otimme pari kierrosta aurinkoa ja uiskentelua. Lopuksi seisoskelimme vielä aikamme kuivattelemassa. Palailimme hotellille suihkuun. Rannallakin oli suihku, mutta sen vesi oli niin jäistä, ettei siinä voinut jalkateriä herkempiä osia huuhdella.

Uimassa.

Opas oli jossain vaiheessa mainostanut paikallista herkkua nimeltä piadina. Päätimme testata sellaiset lounaan merkeissä. Kyseessä on siis hyvin ohuttaikinainen leipä, johon tulee erilaisia täytteitä, minkä jälkeen se taitellaan puoliksi. Kuljeskeleimme Via Dantea ja rohkaistuimme asettumaan Europa-nimiseen kippolaan, jonka menusta löytysimme piadinoja.

Bar Europa.

Piadina-menu tuntui alkuun vähän vaikeatulkintaiselta, mutta selvisimme hetken ihmettelyn jälkeen tilaamisesta kunnialla. Piadina yhdellä täytteellä maksoi 5 € ja lisätäyte á 50 c. Minä otin valmis-listalta"piadina con prosciutto crudo, mozzarella e rucola", jonka hinta oli 5,50 €, ja kyytipojaksi jääteen. Se olikin sitten paras syömäni leipä tässä elämässä! Jäätee oli jotain vierasta merkkiä ja vähemmän hyvä. Ravintolassa oli hyvin toimiva wifi, jonka salasana löytyi menusta. Siitäkin plussaa Europalle. Poikkesimme muutaman kerran myöhemminkin maleksimaan ravintolan liepeille lainaamaan "salaa" heidän wifiään, hotellin wifi kun oli kova pätkimään ja oli välillä pidempiäkin aikoja poikki.

Piadina con prosciutto crudo, mozzarella e rucola.

Piadina.

Nam!

Jäätee.

Olut.

Palasimme marketin kautta taas hotellille. Seuramies veteli siestat, minkä jälkeen lähdimme käyskentelemään taas Dantelle. Teimme pieniä ostoksia, mm. magneetteja, postikortit tabacceriasta, jonka myyjä onneksi heti kysyi haluanko myös postimerkit korteille. Postimerkkien ostaminen on nykyään käynyt kovin kiusalliseksi ulkomailla, kun niitä tuntuu löytyvän yhä harvemmalta turismikauppiaalta. Yhdessä minimarketissa silmiin osui yksi omituisimmista tuotteista, mitä olen missään marketissa nähnyt: kokoelmat miniatyyripulloja Hitlerin ja Mussolinin kasvokuvilla. Täysin käsittämätöntä, että joku haluaa myydä niitä ja melkein yhtä omituista, että joku ostaa sellaisia.

Piazzale I Maggion laidalla poikkesimme Giardinocafè-nimiseen kuppilaan. Tilasimme Mai Tai:n (minä) ja Japan tea:n, molemmat á 7 €. Drinkkien mukana tuotiin myös sipsikippo, pähkinöitä ja brikallinen snackbaarin antimia. Olimme aavistuksen huolestuneita näin ylettömästä määrästä lisukkeita, mutta samanlaiset antimet kannettiin myös muille baarin asiakkaille, jotka ryhtyivät tyytyväisinä niitä popsimaan. Mekin seurasimme sitten esimerkkiä ja jäimme jännittämään miltä lisukkeet näyttäisivät laskulla. Hämmästyttävää kyllä niistä ei veloitettu mitään, vaikka tyyli vaikutti täysin perinteiseltä turistihuijaukselta, jolla laskutetaan muutama ylimääräinen seteli jonkinlaisena kattausmaksuna. Jätimme sentään kohtuullisen tipin, kun kaikki oli varsin maukasta. No, ehkä se seuramiehen Japan tea oli vähän esanssinen, mutta muuten.

Giardinocafè.

Mai Tai.

Japan tea.

Överiksi vedetty maisteluvati.

Mai Tai:ssa oli koristeena mansikka, mustikka, sitruuna/lime-viipale ja persikan (?) lohko. Viimeisestä tuli heti kertapuraisulla allergiaoireita, joten nappasin antihistamiinin ja kiiruhdettiin hotellille, että sain huuhdottua kitani vedellä. Onneksi tuli syötyä koristeet vasta lopuksi. Monesti olen kyllä persikkaa ja sen sukulaisia syönyt ilman oireita, mutta välillä vaan käy näin. Olo helpotti pian.

Syömään lähdimme vaihteeksi hotellilta oikealle, kun yleensä olemme kurvanneet vasemmalle. Emme löytäneet kuitenkaan Danten Riminin-puoleisesta päädystä ravintolaa tai mitään muutakaan kiinnostavaa. Palailimme takaisin päin Via Carduccia ja löysimme nyt sattumalta Pappagallon, jota pari päivää aiemmin olimme etsineet. Jäimme siihen.

Ristorante Pappagallo.

Parin tontin päässä soinut raivoäänekäs musisointi vähän häiritsi, mutta viereisen risteyksen vilskettä oli kiva katsoa. Eräs mummeli tosin kaatui jalkakäytävälle, mitä ei ollut kiva katsoa. Katukiveys oli monessa paikassa häpeällisen huonossa kunnossa. Auttajia oli onneksi heti paljon eikä hänelle käynyt kovin pahasti. Ravintola tarjosi epäonniselle mummolle vettä ja tuolin hetkeksi. Pian mummeli jatkoikin matkaa seurueensa edustajan käsikynkässä.
Piadina oli niin ruokaisa, että minulla ei ollut tippaakaan nälkä. Seuramiehellä on kuitenkin pakkomielle illallisen syömisestä, joten ei auttanut kuin tilata jotain, mikä kuulosti kevyeltä. Valitsin kananrintaa sieni-kerma-kastikkeella ja lisukkeeksi patata fritte eli ranskalaisia. Juomaksi tilasin litran vettä. Seuramies otti lihavartaan, johon tuli paria eri lihalaatua. Kanan maku oli ok, ei gurmeeta, mutta.. ok.. Vähän siitä tuli vatsanpurujakin, mutta opin tästä jotain. Kuten tavallista, lasku tuli nopeasti, mutta maksua ei tultu hakemaan millään. Pakko oli taas kaivaa taskun pohjalta sellainen rahasumma, jonka raskimme jättää pöytään ja lähteä odottamatta mitään vaihtorahoja.

Kanaa sienikastikkeella.

Ranskalaiset.

Sapuskoinnin jälkeen lainasimme vielä kerran Europan nettiä. Poikkesimme myös siihen yhteen isompaan ruokamarkettiin ostamaan mm. mummolle tuliaisiksi pullollinen sanmarinolaista amarettoa, joka on kuulemma maan erikoisuus ja ylpeys. Saimme samalla rikottua 50 €:n setelin näppärämmin kuin ravintolassa, vaikka kyllä kaupan kassaneitikin harmistuneena hiukan protestoi.

Hotellilla ilta jatkui postikorttien ja muistiinpanojen kirjoittelulla. Hotellin netti oli edelleen poikki, joten puhelimesta ei ollut enää viihdyttäjäksi.

Postikorttivälineistöä.